Onko tuo edes huono tarjousalennus.
Onko muka JuhlaMokka 3 pkt/10 euroa hyväkin tarjous?
5
408
Vastaukset
- Matamimimmi
Minä ostan aina vähintäänkin Juhla Mokkaan verrattavaa kahvia, jossa ei lue Juhla Mokka, ei Presidentti, eikä edes Kultakatriina, mutta kahvi on oikein hyvää, ainakin maidon kanssa juotuna. Hinta on monta euroa halvempaa.
Joillekin maksaa nimi, esm. Marimekko. Ei kahvimerkkinä tietenkään, mutta muina tuotteina. Sellaisia kassin pussukoita kun Risto-Matti Ratia suunnittelee osaisin minäkin tehdä ja suunnitella.
Politiikasta (taas kerran mainitakseni) Kokoomus on hienompi nimi kuin SDP, vaikka politiikka on aivan samanlaista, tavoittet ja näkemykset eivät juuri poikkea toisistaan. - tusinoittainhalvemma
Enpä tiedä. Kahvia kuluu hyvin vähän, jos ei pannuittain ryystä.
Saa maksaa vaikka maltaita.
Paitsi, että aina mekin Juhla Mokkaa ostamme, tarjouksesta.
Kerran löytyi 10 pakettia muovikassissa varaston nurkasta. Onneksi oli vielä tarpeeksi tuoretta.
Pompsiostaja säästää, kun katsoo mitä ostaa, ja millä hinnalla.
Voi ostaa, mitä haluaa, jos sille päälle sattuu.Kuten edesmennyt heimopäällikkömme erikoisesti tähdensi; sekoittamalla esim, Kulta Katriinaa ja Juhlamokkaa,50/50 saa maittavan kahvisekoituksen. Lisäsi että tietenkin lähdeveteen keitettynä. Harvalla tota lähdevesimahista on.
- kofeiiniton
capt.cöpenick kirjoitti:
Kuten edesmennyt heimopäällikkömme erikoisesti tähdensi; sekoittamalla esim, Kulta Katriinaa ja Juhlamokkaa,50/50 saa maittavan kahvisekoituksen. Lisäsi että tietenkin lähdeveteen keitettynä. Harvalla tota lähdevesimahista on.
Jos sinulla on univaikeuksia niin kannattaa kokeilla kahvinjuontia vaikkapa 1 kk. Pääsöö kattoo josko tästä olis apua. Kahvi on voimakas nautintoaine vahvana ja erikoisesti mustana.
- ostaja#
Viimeksi ostettuna Juhla Mokkaa oli hinta 3.59..
laskeppa siitä mitä tekee kolmen pullon hinta.
Oli Sokoksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613111Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433067- 422417
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa912037- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251759- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä831370- 391280
- 791110