Mitä voimme tehdä?

Tälläkin palstalla on paljon haukuttu kokoomusta ja muita hallituspuolueita Suomen suuresta työttömyysasteesta. Mitä sitten voimme tehdä muuttaaksemme tilanteen?

Demokratia on hieno asia, mutta Suomessa puolueet ovat aivan liikaa toistensa kaltaisia ja toisaalta ihmisiä ne poliitikotkin vain ovat. Oletetaan, että seuraavissa vaaleissa tapahtuisi käänne ja perinteiset valtapuolueet ja ikäloput poliitikot joutuisivat väistymään ja uutta verta saataisiin tilalle. Mikä muuttuisi?

Hieman skeptikkoluonteisena luulen, että ei juuri mikään. Jotain pientä ja sievää ehkä saataisiin muuttumaan, mutta kuten aiemmin sanoin on poliitikkokin loppujen lopuksi vain ihminen. Kun oma asema ja kansanedustajan palkka on vakiinnutettu, niin kuinka paljon sitten loppupeleissä kiinnostaa, miten muilla menee? Tämä on ongelma varsinkin vanhempaa väkeä edustavien poliitikkojen kohdalla. Heillä on jo ansaittu ja turvattu hyvät eläkkeet tulevaisuutta varten. Kuika paljon heitä oikeasti kiinnostaa, miten Suomi makaa tulevaisuudessa? Oma napa on kuitenkin suojassa.

Tästä syystä en oikein näe itse muuta vaihtoehtoa kuin äänestää nuorta (n.30-40v) ehdokasta ensi vaaleissa. Puolueella ei oikeastaan ihan kauheasti ole väliä, sillä ne ovat hyvin toistensa kaltaisia kuitenkin (muutamaa pikkupuoluetta lukuunottamatta). Nuoremmalla edustajalla on kuitenkin vielä omakin tulevaisuus kiinni päätöksissä. Vaikka 30-vuotiaalla edustajalla ei sitä "vankkaa kokemusta" politiikasta vielä olisi niin varmasti osaa ja on pakkokin ajatella asioita pidemmässä mittakaavassa. Omaan eläkeikäänkin on siinä vaiheessa vielä vuosikymmeniä ja mitään ei ole vielä ns. turvattu, kuten näillä ikänsä korkeita poliitikon palkkoja nauttineella 60-vuotiaalla tulevalla eläkeläisellä.

Toivoisin, että mahdollisimman moni ajattelisi samalla tavalla. Nuorissa on tulevaisuus, mutta ihan mitään untuvikkoja (20-30, poikkeukset lukuunottamatta) sinne kansanedustajien palleille en kuitenkaan vielä uskaltaisi äänestää.

Valitettavasti äänestäjistä suurimmalla osalla on kuitenkin asiat tällä hetkellä verrattaen ihan hyvin. Ja pelkään pahoin, että vanhoista parroista ja rouvista ei päästä eroon. Kun on totuttu sitä Tuomiojaa ja kumppaneita äänestämään niin samalla tavalla tehdään jatkossakin.

Toivossa on kuitenkin hyvä elää.
274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

äänestys prosenti on vain n. 50 %.
eurovaleissa vantaalla n. 40 %......
- mikään ei siis muutu....

Äänestä

Mennään vaan Ikeaan ja muihin kauppoihin jossa myydään ulkomailta tuotua
ja lapsityövoimalla ,15 tunnin pituisilla päivillä tehtyä tavaraa ja haukutaan
Suomen herrat ja porvarit kun ne ei "työllistä" suomalaisia....

Yrittäkää edes joku valittaja ymmärtää että kaupanhyllyllä tehdään työllistä-
mispäätökset!Onhan hallityksessa vasemmistolaisia ministereitä,
miksei he "työllistä" suomalaisia??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuumailija1 kirjoitti:

Tälläkin palstalla on paljon haukuttu kokoomusta ja muita hallituspuolueita Suomen suuresta työttömyysasteesta. Mitä sitten voimme tehdä muuttaaksemme tilanteen?

Demokratia on hieno asia, mutta Suomessa puolueet ovat aivan liikaa toistensa kaltaisia ja toisaalta ihmisiä ne poliitikotkin vain ovat. Oletetaan, että seuraavissa vaaleissa tapahtuisi käänne ja perinteiset valtapuolueet ja ikäloput poliitikot joutuisivat väistymään ja uutta verta saataisiin tilalle. Mikä muuttuisi?

Hieman skeptikkoluonteisena luulen, että ei juuri mikään. Jotain pientä ja sievää ehkä saataisiin muuttumaan, mutta kuten aiemmin sanoin on poliitikkokin loppujen lopuksi vain ihminen. Kun oma asema ja kansanedustajan palkka on vakiinnutettu, niin kuinka paljon sitten loppupeleissä kiinnostaa, miten muilla menee? Tämä on ongelma varsinkin vanhempaa väkeä edustavien poliitikkojen kohdalla. Heillä on jo ansaittu ja turvattu hyvät eläkkeet tulevaisuutta varten. Kuika paljon heitä oikeasti kiinnostaa, miten Suomi makaa tulevaisuudessa? Oma napa on kuitenkin suojassa.

Tästä syystä en oikein näe itse muuta vaihtoehtoa kuin äänestää nuorta (n.30-40v) ehdokasta ensi vaaleissa. Puolueella ei oikeastaan ihan kauheasti ole väliä, sillä ne ovat hyvin toistensa kaltaisia kuitenkin (muutamaa pikkupuoluetta lukuunottamatta). Nuoremmalla edustajalla on kuitenkin vielä omakin tulevaisuus kiinni päätöksissä. Vaikka 30-vuotiaalla edustajalla ei sitä "vankkaa kokemusta" politiikasta vielä olisi niin varmasti osaa ja on pakkokin ajatella asioita pidemmässä mittakaavassa. Omaan eläkeikäänkin on siinä vaiheessa vielä vuosikymmeniä ja mitään ei ole vielä ns. turvattu, kuten näillä ikänsä korkeita poliitikon palkkoja nauttineella 60-vuotiaalla tulevalla eläkeläisellä.

Toivoisin, että mahdollisimman moni ajattelisi samalla tavalla. Nuorissa on tulevaisuus, mutta ihan mitään untuvikkoja (20-30, poikkeukset lukuunottamatta) sinne kansanedustajien palleille en kuitenkaan vielä uskaltaisi äänestää.

Valitettavasti äänestäjistä suurimmalla osalla on kuitenkin asiat tällä hetkellä verrattaen ihan hyvin. Ja pelkään pahoin, että vanhoista parroista ja rouvista ei päästä eroon. Kun on totuttu sitä Tuomiojaa ja kumppaneita äänestämään niin samalla tavalla tehdään jatkossakin.

Toivossa on kuitenkin hyvä elää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu