Joidenkin täällä esiintyneiden kirjoitusten mukaan seksiä ei tulisi harrastaa kuin vakiintuneessa suhteessa. Tämä näkemys lienee niiden, jotka eivät seksiä saa juuri ollenkaan.
Itsellä on ollut tavoite tai ainakin taka-ajatus seksistä jokaisilla treffeillä. Silloin tällöin tulikin sekstailtua naisten kanssa jo ekoilla treffeillä. Joskus sitten olisin halunnut tavata uudelleenkin, mutta nainen antoi pakit. Myös päin vastoin kävi.
Miksi sitten naisia pitäisi säästää seksiltä? Jos minä suht. kelpo ja turvallinen tyyppi en heitä rakastele, niin ehkä joku huonompi kundi sen tekee minun sijastani... Pitäisikö naisen piilevän himon tyydyttäjänä olla joku väkivaltainen moottoripyöräjengiläinen tai ihan toisen kulttuurin mies, joka ehkä kohtelee naista paljon huonommin.
Jos nainen on kaadettavissa, joku sen tekee kuitenkin. Parempi, että minä kuin tuo toinen.

Vastaukset 9
Vanhimmat
apuaaaaaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11419201#comment-61131601
Jos nainen jakelee ekailtana, niin et sinä ole mitenkään ainoa saaliille päässyt mies kuten kuvittelet. Kyllä siellä raadolla on käynyt ennen sinua ja jälkeesi myös kaikenmaailman mamut ties mistä. Ja sinä naivina nuolet ja tyydytät naista kuin suuri metsästäjä, vaikka saaliisi ei ole itse kaatamasi vaan jonkun toisen raato. Kun paikoitellen Saharan eteläpuolella HiV luvutkin on 50% luokkaa, ja nämä ovat suomalaisten naisten erityisessä suosiossa, niin en minä muiden kaatamasta matoisesta raadosta ala taistelemaan. Se ei ole minun taisteluni, eikä saaliskaan tavoittelemisen arvoinen.
Kyse on siitä arvostaako itseään miehenä ja sinäkin onneton raadonsyöjä pidät naisia itsesi yläpuolella.
Ja mitä väliä sillä on minkä ikäisenä nainen korkataan YTM:n omistukseen jos nainen ei kerran kulu käytössä?
Enhän minä, herranisä ole ollut niin lapsellinen, että kuvittelisin olevani ensimmäinen tai ainoa. Enkä viimeinen.
Mutta jos jätät tilaisuuden käyttämättä, niin joku toinen KTM tai jopa YTM sen tekee, ja kokee saman nautinnon, koska halukas nainen kuitenkin seksikumppanin löytää jossain vaiheessa.
Tässähän voisi herkutella sillä ajatuksella, että joku tasokkaampi mies nuolee spermani käyttämäni naisen pimpistä minun jälkeeni, jos nyt noin AT-retoriikkaa käyttäen asian ilmaisee.
No, jos YT-miehen jämien korjaaminen raadon pillusta tekee sinut onnelliseksi, niin olkoon sitten niin.
Raadonsyöjät ovat noin yleismaailmallisesti katsottuna huomattavasti puritanistisia petoeläimiä menestyneempiä lajeja. Raadonsyöjän yleisesti ovat erittäinkin menestynyt ja monimuotoinen eläinryhmä.
Tosiasiallisesti myös hyvin harva petoeläin kieltäytyy valmiista raadosta, jos sellainen eteen osuu. Valtaosa lihansyöjistä ja sekaruokaisista ovat luonteeltaan opporttunisteja. Valmis raato on valmis raato ja sen kaatamiseen ei tarvitse kuluttaa omaa energiaa, työn on joku jo tehnyt. Onpa monesti nähty myös se, kuinka pienempi työn tehnyt petoeläin, joutuu väistymään paikalle tulevan suuremman raadonsyöjän edessä ja menettää vaivalla kaatamansa saaliin.
Toki on myös niitä petoeläimiä, joille ei raato kelpaa, vaan saaliin täytyy olla tuore. Näille lajeille eivät kelpaa myöskään omat edellisen päivän saaliit. Nykypäivänä nämä sopeutumiskyvyttömät pedot ovat kuitenkin hyvin ahtaalla. Valtaosa suorastaan sukupuuton partaalla.
Olet ns. tavallinen mies. Voit valita jomman kumman vaihtoehdon:
a) Harrastat naisten kanssa seurustelua ja seksiä. Naiset eivät ole kokemattomia, mutteivat myöskään seksin ammattilaisia. Jos tuuri käy, löydät sieltä joukosta hyvän naisen.
b) Olet käytännössä koko ikäsi ilman naista.
Kumman valitset?
Valitsen kohdan b.
Parempi r*nkata illat pitkät käsi kipeänä kuin koskea käytettyyn tavaraan.