Ex-työnantajan loukussa

Raivohärkä

Olen aivan käsittämättömän raivostunut entiselle työnantajalleni. Olin pirun hyvä työntekijä monta vuotta, en ikinä nurissut mistään, vaikka minua viilattiin linssiin ihan kympillä. Vuosien mittan tultiin tutuiksi ja tavallaan kavereiksikin työnantajan kanssa ja siksi pidinkin pääni kiinni kaikista epäkohdista. Tein osaksi ystävän palveluksia ystävälle. Lopulta se ei ollut minun kannaltani kovin antoisaa ja jäinkin hommista pois.
En kuitenkaan kadonnut touhuista kokonaan vaan pysyttelin ilmapiirissä siten, että olin itse "asiakas" enkä enää työntekijä. Tällainen tuntui alkuun hyvältä ratkaisulta ja olin tyytyväinen. Mutta nyt ikäänkuin "kaveripohjalta", extyönantajani vetää minua höplästä asiakkaana. Minulla ei ole oikeutta vaatia kummoistakaan palvelua, koska aivan kuin vieläkin kuuluisin henkilökuntaan. Työnantaja maksimoi omat hyötynsä ja minä asiakkaana en ole samanarvoinen kuin muut asiakkaat.
Olen niin raivona. Taidan katkaista kaikki yhteydet kyseiseen extyönantajaan. Sekin tuntuu niin vaikealta, mutta en voi kai muutakaan. Tulen hulluksi tämän ihmisen takia. Ihan todella. Arggg!

2

453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pike

      Onko ihan mahdotonta keskustella sen ihmisen kanssa noista epäkohdista? Tyyliin aikuinen aikuiselle.
      Jos ei, niin päästä irti. Mitä siinä roikkumaan, jos kerran tuntee vain tulleensa hyväksikäytetyksi. Oma olo paranee varmasti kun lopetat pelleilyn ja jatkat realistiselta pohjalta jossakin muualla.
      Uskalla vaan ottaa ns. tuhoajan rooli ja irtautua ei-tyydyttävästä suhteestasi ex-työnantajaasi, siten vapautat energiasi johonkin rakentavampaan.
      Kerran se vaan kirpasee! ; )

      • Raivohärkä

        Juu, kuulostaisi järkevältä tuo keskustelu, mutta tuntuu että siinä vaiheessa repisin lopullisesti peliverkkarini (ja extyönantaja repisi minut).

        Mutta.
        Kuten oivallisesti sanoitkin kerran se vain kirpaisisi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe