Olen päälle-nelikymppinen perheenisä, jonka nuoruus ja nuoriaikuisuus meni nyhjätessä. Huonon itsetunnon ja heikkojen sosiaalisten taitojen vuoksi teini-iästä 25-vuotiaaksi asti minulla oli vain yksi seurustelusuhde, joka kesti reilun puoli vuotta. Sen lisäksi ei ollut mitään intiimiä kanssakäymistä naissukupuolen kanssa. Sitten pariuduin itseäni kokeneemman naisen kanssa ja sillä tiellä olen tänäänkin. Koko yhdessäoloajan olen tuntenut alemmuudentunnetta tästä kokemattomuudestani paitsi verratuna puolisooni, myös kutakuinkin kehen tahansa muuhun enkä ole siitä vieläkään päässyt.
Iän myötä olen saanut jonkin verran karismaa ja luontevamman suhtautumisen naisiin ja ilmapiiri on muuttunut huomattavasti vapaammaksi. Lyhyesti sanottuna, jos seksi- ja suhdekeskusteluihin on yhtään luotamista, nykyään kaiketi vähän hissukammat miehet saisivat seksiä jos yhtään yrittäisivät. Ihan sen takia, että naisetkin ovat nykyään paljon välittömämpiä seksin suhteen.
Seksi vaimon kanssa on väljähtynyt harvanlaiseksi ja rutiininomaiseksi puurtamiseksi jossa minä teen aivan kaiken työn. Vaimolle seksin laatu riittää, häntä ei tippaakaan kiinnosta seksielämämme virkistäminen millään tavalla. Toisinaan hän valittaa siitä että seksiä on niin harvoin. Sitä on niin harvoin, koska minä koen seksin enemmän työnä kuin huvina, edellä mainituista syistä. Aina siinä omassa sängyssä, aina samoissa asennoissa. Aikoihin ei ole huvittanut tehdä edes aloitteita. Ehkä näkökulmani on vinoutunut, mutta silti minusta tuntuu että suhteessamme minä olen enimmäkseen se antava ja vaimo se ottava osapuoli melkolailla kaikessa.
Ahdistukseni suurin syy ei kuitenkaan ole se, että seksielämämme jättää toivomisen varaa, vaan se ajatus siitä, että voisin nykyisessä tilantessa EHKÄ päteä sillä erittäin merkittävällä elämänalueella, missä olen aina ollut surkeanpuoleinen, mikä on aiheuttanut minulle huonoa itsetuntoa ja joka kuitenkin määrittää sen, mikä tekee minusta nimenomaan MIEHEN eikä jotain eunukkia.
En kaunistele asiaa: haluaisin palavasti koettaa, pärjäisinkö "naisten kaadossa" nykyään paremmin kun nuorena miehenä. Enemmän kuin pelkkää seksiä haluan tuntea itseni halutuksi kumppaniksi, tulla kelpuutetuksi nimenomaan miehenä ja parittelukumppanina ennemmin kuin palveluja tuottavana aviomiehenä tai isänä joissa olen "kelvollisuuteni" jo osoittanut monen, monen vuoden ajan. En ainakaan tällä haavaa pysty sanoiksi pukemaan, miten vahvana tarpena tämän koen, mutta melkoiseksi pakkomielteeksi se on muodostunut.
Uskokaa tai älkää, olen kuitenkin luonteeltani uskollinen ja velvollisuudentuntoinen. Siksi olenkin täällä tuomassa julki ongelmani, sen sijaan että lähtisin itsekeskeisesti ja piittaamattomasti tarpeitani tyydyttämään. En halua hajottaa perhettämme edellä kuvaamani haihattelun vuoksi, enkä halua jättää vaimoani, joka minua selvästi rakastaa, joskin aika itsekeskeisesti. Enkä ole vaimoani koskaan myöskään pettänyt.
Minua repii siis ristiriita sen välillä, mitä itse elämältäni haluan, ja syvä velvollisuudentuntoni vaimoani ja lapsiani kohtaan. Siksi kysynkin teidän ajatuksianne ja neuvojanne siitä, miten voisin saavuttaa sisäisen rauhan ja olla tyytyväinen elämääni ja itseeni.
Iän myötä olen saanut jonkin verran karismaa ja luontevamman suhtautumisen naisiin ja ilmapiiri on muuttunut huomattavasti vapaammaksi. Lyhyesti sanottuna, jos seksi- ja suhdekeskusteluihin on yhtään luotamista, nykyään kaiketi vähän hissukammat miehet saisivat seksiä jos yhtään yrittäisivät. Ihan sen takia, että naisetkin ovat nykyään paljon välittömämpiä seksin suhteen.
Seksi vaimon kanssa on väljähtynyt harvanlaiseksi ja rutiininomaiseksi puurtamiseksi jossa minä teen aivan kaiken työn. Vaimolle seksin laatu riittää, häntä ei tippaakaan kiinnosta seksielämämme virkistäminen millään tavalla. Toisinaan hän valittaa siitä että seksiä on niin harvoin. Sitä on niin harvoin, koska minä koen seksin enemmän työnä kuin huvina, edellä mainituista syistä. Aina siinä omassa sängyssä, aina samoissa asennoissa. Aikoihin ei ole huvittanut tehdä edes aloitteita. Ehkä näkökulmani on vinoutunut, mutta silti minusta tuntuu että suhteessamme minä olen enimmäkseen se antava ja vaimo se ottava osapuoli melkolailla kaikessa.
Ahdistukseni suurin syy ei kuitenkaan ole se, että seksielämämme jättää toivomisen varaa, vaan se ajatus siitä, että voisin nykyisessä tilantessa EHKÄ päteä sillä erittäin merkittävällä elämänalueella, missä olen aina ollut surkeanpuoleinen, mikä on aiheuttanut minulle huonoa itsetuntoa ja joka kuitenkin määrittää sen, mikä tekee minusta nimenomaan MIEHEN eikä jotain eunukkia.
En kaunistele asiaa: haluaisin palavasti koettaa, pärjäisinkö "naisten kaadossa" nykyään paremmin kun nuorena miehenä. Enemmän kuin pelkkää seksiä haluan tuntea itseni halutuksi kumppaniksi, tulla kelpuutetuksi nimenomaan miehenä ja parittelukumppanina ennemmin kuin palveluja tuottavana aviomiehenä tai isänä joissa olen "kelvollisuuteni" jo osoittanut monen, monen vuoden ajan. En ainakaan tällä haavaa pysty sanoiksi pukemaan, miten vahvana tarpena tämän koen, mutta melkoiseksi pakkomielteeksi se on muodostunut.
Uskokaa tai älkää, olen kuitenkin luonteeltani uskollinen ja velvollisuudentuntoinen. Siksi olenkin täällä tuomassa julki ongelmani, sen sijaan että lähtisin itsekeskeisesti ja piittaamattomasti tarpeitani tyydyttämään. En halua hajottaa perhettämme edellä kuvaamani haihattelun vuoksi, enkä halua jättää vaimoani, joka minua selvästi rakastaa, joskin aika itsekeskeisesti. Enkä ole vaimoani koskaan myöskään pettänyt.
Minua repii siis ristiriita sen välillä, mitä itse elämältäni haluan, ja syvä velvollisuudentuntoni vaimoani ja lapsiani kohtaan. Siksi kysynkin teidän ajatuksianne ja neuvojanne siitä, miten voisin saavuttaa sisäisen rauhan ja olla tyytyväinen elämääni ja itseeni.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Samojen ajatusten kanssa painin nyt toista vuotta suhteessani.
Hinku olisi kokea seksiä/suhdetta aktiivisemman naisen kanssa jota todella rakastaisin. Niin, minulla on vielä se, etten rakasta puolisoani vaan järkisyistä mentiin yhteen ja tehtiin lapsia.
Melkoisessa sopassa olen.
En tiedä kauan mä jaksan kärvistellä tässä, kun muuten suhteemme toimii todella hyvin.
Saatan pettyä ja pahasti jos nyt ottaisin eron ja löytäisin uuden naisen. Mutta ei voi tietää.
Näistä asioista kannattaa puhua puolison kanssa, mutta vähän sievistellä totuutta ettei asia kuulostaa niin julmalta. Ehkäpä puoliso tajuaa mistä kenkä puristaa ja yrittää petrata paremmaksi.
Jos et löydä sisäistä rauhaa tän asian parista niin ongelma voi olla monisyinenkin. Taustalla voi olla muitakin asioita joka vaan nyt kulminoituu sinulla tällaisena asiana. Ehkä olisi (seksuaali)terapian paikka. Kuulostat järkevältä ihmiseltä, että voisit vakavissasi miettiä sitäkin vaihtoehtoa. Saisit ainakin ammattilaisen näkökulmia parisuhteen karikoista.
"Seksi vaimon kanssa on väljähtynyt harvanlaiseksi ja rutiininomaiseksi puurtamiseksi jossa minä teen aivan kaiken työn. Vaimolle seksin laatu riittää, häntä ei tippaakaan kiinnosta seksielämämme virkistäminen millään tavalla. Toisinaan hän valittaa siitä että seksiä on niin harvoin. Sitä on niin harvoin, koska minä koen seksin enemmän työnä kuin huvina, edellä mainituista syistä."
ei ainakaan kannata keskustella vaimon kanssa tästä ongelmasta?
Yritetty on monesti. Jos joskun yritän ilmaista että en ole hirvittävän tyytyväinen asiantilaan, niin vaimo käy päälle kun yleinen syyttäjä. Väittää että syyllistän. Ja niin edelleen. Olen yrittänyt lukuisia kertoja saada aihetta avattua ja koskaan se ei ole johtanut mihinkään.
sitten pitänee miettiä onko suhteenne siinä jamassa, että sä olet tyytyväinen siihen.
jos et ole tyytyväinen, eikä suhde siis ole sinusta sellainen jossa haluat olla niin miksi siinä sitten pitäisi muka olla?
suhdetta voi joko koittaa parantaa. tai sen voi lopettaa.
jos vaimoasi ei kerta kiinnosta sinun hyvä olosi niin miksi tuollaisessa suhteessa sitten haluat olla?
Miksi siinä suhteessa pitäisi olla: 1) lasten hyvinvointi ja 2) velvollisuudentunne vaimoa kohtaan, joka jäisi melkolailla tyhjän päälle.
Lopulta kysymys on siitä, asetanko toisten hyvinvoinnin oman hyvinvointi edelle, ja vastaus on että kyllä asetan. Kysymys, mikä odottaa tämän keskustelun lopussa on se, että pitääkö minun tämän päätöksen seurauksena luopua omasta hyvinvoinnistani kokonaan.
voi kuule, se teidän parisuhteenne pahoinvointi suoraan siirtyy lapsiin kun näkevät ettei vanhemmat ole tyytyväisiä tai edes kovinkaan kiintyneitä toisiinsa!
mietippä minkälaisen parisuhdemallin te lapsillenne annatte!
Oikeasti sulla ei pitäisi olla muuta syytä kuin lapset. Itse en katselisi tuollaista naista joka sinulla on. Voi nainen jäädä tyhjän päälle, mutta mitä sitten? Ei se ole sun velvollisuus uhrautua hänen eteensä, eikä sun tarvitse käyttää häneen penniäkään. Vaimosi saa sossusta rahaa ja pystyy varmasti käymään töissäkin. Toi on nimenomaan väärä asenne, että asetat vaimosi hyvinvoinnin omasi edelle. Lasten hyvinvointi on toki asia erikseen, mutta ei sekään ole itsestäänselvää, että heidän on parempi olla nyt kuin jos eroaisitte.
Kiitos rohkaisusta, mutta tämä ei ole sellainen asia joka olisi ihan noin vaan päätettävissä enkä usko että se asia on lopulta noin yksinkertainenkaan.
Kyse ei ole pelkästään taloudellisesta vaan myös henkisestä pärjäämisestä ja epäilen (omahyväisestikö?) että jos minä lähtisin, vaimo romahtaisi myös henkisesti. Ja mitä siitä seuraisi? Kyseessä on sentään lasteni äiti, ja hän on yhtä lailla kasvattanut lapsemme kuin minäkin.
Ja yleisen tilanteen huomioiden tuntuu että lapset voivat varsin hyvin. Luultavasti paremmin kun isänsä heidän ikäisenään....
Jos vaimolla on noin huonosti asiat, niin ei se yhdessä pysyminenkään auta, vaan kyllä hän on ihan muutenkin terapian tarpeessa. Siinä mielessä voi tietysti olla vaikea asia, että lapsethan siinä kärsivät jos äiti romahtaa. Mutta hehän kärsivät jo nyt jos äidillä noin huonosti menee. Ikävä kyllä vanhemmat taitaa usein myös olla huonoja arvioimaan lastensa henkistä tilaa, ainakin omilla vanhemmillani oli käsitys että mulla on hyvä olla ja hyvä itsetunto, vaikka todellisuus oli jotain ihan muuta...
En sitten tiedä mitä tehdä tilanteessa. Se vaimon romahtaminenkaan ei ole sun vastuulla, mutta lapset on... vaikea homma...
Kyllä se vaimo on terapiassakin käynyt ja tykkäsi eniten siitä terapeutista joka vain kuunteli ja myönnytteli ja oli sitä mieltä että minun pitäisi antaa suhteesen enemmän. Kävi se parilla sellaisellakin jotka kehoitti sitä jollain tapaa ryhdistäytymään, ja niiltä lähdettiinkin sitten ovet paukkuen.
Eroamisessa on sekin, että kenellepä luulet niiden lapsien päätyvän. Mitenköhän he sitten pärjäävät kun äidin tukena ei ole edes sitä yhtä ihmistä joka äitiä ehkä vähän ymmärtääkin...
Paradoksaalistahan tässä on se, että ulkoisesti meillä menee paremmin nyt kun vielä jonkin aikaa sitten, koska en jaksa enää taistella tasapuolisemman aseman saavuttamiseksi, vaan olen antanut periksi ja vastustan korkeintaan passiivisesti.
kukaan ei ole vastuussa kuin omasta hyvinvoinnistaan!
"Kyllä se vaimo on terapiassakin käynyt ja tykkäsi eniten siitä terapeutista joka vain kuunteli ja myönnytteli ja oli sitä mieltä että minun pitäisi antaa suhteesen enemmän. Kävi se parilla sellaisellakin jotka kehoitti sitä jollain tapaa ryhdistäytymään, ja niiltä lähdettiinkin sitten ovet paukkuen."
Niinpä niin, tää ei oo mikään uus juttu että terapiassa lähdetään usein miestä syyllistämään kun nainen osaa (usein toiselle naiselle) puhua asian niin, että "mies ei kuuntele, mies ei ota huomioon, mies katsoo liikaa urheilua..."
"Eroamisessa on sekin, että kenellepä luulet niiden lapsien päätyvän. Mitenköhän he sitten pärjäävät kun äidin tukena ei ole edes sitä yhtä ihmistä joka äitiä ehkä vähän ymmärtääkin..."
Niin no, itse varmasti parhaiten tiedät. Mitäpä sitä muut voisi sanoa noin vaikeaan tilanteeseen.
"Paradoksaalistahan tässä on se, että ulkoisesti meillä menee paremmin nyt kun vielä jonkin aikaa sitten, koska en jaksa enää taistella tasapuolisemman aseman saavuttamiseksi, vaan olen antanut periksi ja vastustan korkeintaan passiivisesti."
Näennäisesti voi tuntua siltä, mutta oikeasti naisesi kunnioittaa sua sitä vähemmän mitä enemmän myötäilet. Se haluaa miehen eikä mitään poikasta jota muut voi komennella ympäriinsä ja joka ei pysty pitämään omaa päätään. Jos sä oikeasti haluat pelastaa tuon suhteen, niin sun pitää ottaa ballsisi takaisin 100%:sesti. Sun pitää vaatia naiselta vastavuoroisuutta kotitöissä, tunne-elämässä, sängyssä, ihan kaikkialla. Jos et sitä saa, niin sun pitää lopettaa naisen palveleminen täysin.
Sun pitää vaatia naiselta kunnioitusta. Jos yleensä nainen päättää miten asiat menee, niin sano seuraavalla kerralla että: "Nyt tehdään tällä kertaa miten mä haluan." Jos se ei naiselle käy, niin kysy häneltä että: "Onko toi nyt aikuisen ihmisen käytöstä? Kyllä aikuisen naisen pitää pystyä joustamaan." Pyri kompromisseihin ja vastavuoroisuuteen ja aina kun naiselle ei käy niin sano ettei tuo ole kypsää käytöstä. Jos nainen on lapsellinen niin se on miehen tehtävä sanoa se sille ja vaatia parempaa käytöstä.
Sama juttu jos nainen alkaa esim. huutaa tai iskeä vyön alle, niin kysyt että onko toi kypsää käytöstä? Jos nainen ei ala käyttäytyä paremmin niin kannattaa vain jättää tilanne, sanoa naiselle että palaat asiaan kun hän on rauhoittunut ja osaa käyttäytyä.
Ala noudattaa tuota joka asiassa, niin huomaat kohta että naisesi katsoo sua ihan eri tavalla. Tai ihan sama vaikkei katsoisi. Tärkeintä tässä on että saat oman itsekunnioituksesi takaisin. Itse olisin ainakin mieluummin ilman seksielämää (mieluummin oma käsi kuin epäkunnioittava nainen) tai parisuhdetta kuin kenenkään naisen pompoteltavana. Ja sen takia mun suhteet toimiikin huomattavasti paremmin kuin useimmilla.
Entä jos vaihtaisit sen tylsäntuntuisen aloitteiden teon vaimosi vikittelyyn? Kokeile viikko tai pari, esimerkiksi yllättäviä kohteliaisuuksia, suudelmia niskaan, hipaisuja ohimennen, pitkiä katseita ym. tilanteissa, joissa varsinaiselle yhdynnälle ei ole aikaa. Esimerkiksi töihin lähtiessä, ruokaa laittaessa, ihmisten ilmoilla, vaivihkaa kun lapset ovat hereillä mutta eivät juuri katso teihin päin. Yritä nähdä vaimossasi nainen, joka on saalistamisen arvoinen. Leikillisyys ja pieni jännite katoavat usein arjessa, ja sen takia seksi väljähtyy. Parhaassa tapauksessa niiden tuominen takaisin saa vaimostasikin aktiivisemman.
Ei tämä varmasti kaikkea ratkaise, mutta kokeile ihmeessä. Lähestymistavan vaihtaminen on kuitenkin aina fiksua, jos vanhat ovat osoittautuneet toimimattomiksi. Mutta ei keskusteluapukaan huono ajatus ole, varsinkin jos sinusta tuntuu, että oma menneisyytesi lisää ahdistustasi.
Nyt sinulta taisi kyllä tulla vakiovastaus ilman että edes luit kirjoitustani vaikka tietysti kaikkea en ehtinytkään kertomaan.
Vaimo on siis aktiivisempi kuin minä. Ainakin hän jaksaa valittaa, että kun ei saa seksiä (silloin kun häntä haluttaisi). Minua taas ei seksi kiinnosta, koska (kuten sanoin) 1) se on rutiinisuoritus ja 2) minä teen kaiken työn ja vaimo vaan makaa. Minun pitää esimerkisi saada itse itseni pystyyn, vaimo ei siinä auta. Vaimoa ei kiinnosta olla haluttava tai tuntea itsensä haluttavaksi, hän vain haluaa ja minun pitää haluta häntä. En tunne itseäni saalistajaksi, vaan saliiksi.
Meillä on yllättäviä kohteliaisuuksia, suudelmia niskaan ja muuallekin, halauksia ja hipaisuja ohimennen. Aikaa yhdynnällekin olisi usein, lapsemme eivät ole enää kovin pieniä vaan koululaisia. Hellyttä meillä on riittämiin, mutta himoa minussa ei enää juuri ole.
Ymmärsin väärin sitten tuon valituksesi siitä, että joudut "tekemään kaiken työn". Ei millään pahalla, ei vaimosikaan sanan varsinaisessa merkityksessä kovin aktiiviselta kuulosta, jos aloitteen tehtyään tyytyy vain makaamaan selällään. Voisitko pyytää häneltä jotain konkreettista, kun tilanne on kesken? Esimerkiksi auttamaan siinä erektion saamisessa. Tai ystävällisesti käskisit hänet toiseen asentoon. Jos kerran yleinen keskustelu asiasta ei onnistu. Voihan olla, että vaimosikaan ei ole niin sinut seksuaalisuutensa kanssa kuin luulet, ja hän ei osaa vastata toiveeseesi "jostain muusta kuin rutiinista", koska ei uskalla kokeilla uutta. Jälleen kerran tämä on toki vain arvailua.
Positiivista on, että teillä on kuitenkin hellyyttä. Toivottavasti saatte ongelmanne ratkaistua. Ja jos edelleen tuntuu, että omalla epävarmuudellasi on vaikutusta asiaan, käy terapiaistunnossa. Mutta epävarmuus on kyllä huomattavasti yleisempää kuin mitä tunnut luulevan, kaikki sitä tuntee ajoittain, joskus kalvavastikin. Ihan sellaisetkin, joilla on ollut vientiä nuoruudessakin. Se pitää vain kohdata.
Noh kyllä meillä nyt sentään useampia asentoja kuin yksi on (eli joskus vaimo makaa myös vatsallaan), mutta melko vakiokaavalla kyllä mennään.
Aivan niin tyly vaimo ei ole että KÄSKISI hoitamaan itteni kuntoon, onhan tuota käsipeliäkin joskus yritetty kun ei ole eteen ottanut kiiman puutteen vuoksi. Silloin ongelmana on, että vaimolla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä miten sitä penistä (tai no ainakin minun penistäni) pitää käsitellä, eikä neuvominen auta, se ote ei muutu yhtään mihinkään. Silloinkin kun sanon että älä vedä sitä niin taakse, se sattuu, niin se vaan runnoo ihan samalla tavalla. Näinollen nämä yritykset on jätetty koska se on vain kivuliasta minulle (mikä ei liene homman tarkoitus) ja noloa molemmille eikä ainakaan johda toivottuun lopputulokseen.
alappa käyttäytymään häntä kohtaan IHAN SAMALLA TAVALLA kun hän käyttäytyy sinua kohtaan.
eli huuda että tulee ratsastamaan ja jos ei tule niin samallalailla kohtelet häntä kuin hän sinua.
ei tuollaista pelleilyä muuten kannata sietää, kun samalla mitalla takaisin jos sitä kerran meinaat katsella!
Voi teitä onnettomia! Elämässänne on kaikki hyvin, mutta ette vielä arvosta sitä tarpeeksi. Nyt jossain neljänkympin kriisissä pitäisi päästä kokemaan intohimoa ja seikkailua, joka tuntuu aluksi saavuttamattomalta unelmalta, muuttuen todeksi kun joku innokas nainen takertuu kakkoseksi.
Niinpä, mutta ette näe metsää puilta? Kaikki on aluksi hyvin ja ihanaa. Kotielämäkin alkaa kohentua kuin huomaamatta, vaikka vaimo kyllästyttää vieläkin enemmän.
Kakkosnainen tuntee iskeneensä kyntensä hyvään isä-tai/ja isäpuoliehdokkaaseen, sillä jokaisella tuossa iässä on jo menneisyys myös parisuhdesaralla.
Seksiä tulee ja paljon sekä monipuolisesti, kuten unelmiin on kuulunut! Nämä naiset tietävät, miten mies koukutetaan. Seksillä ja se on yhtä juhlaa, kun arkea ei koskaan kohdata.
Mutta uskokaa tai älkää, mutta salasuhteesta jää aina kiinni!
Silloin se todellinen elämä vasta alkaa. Tositilanteessa harva pettäjä olisi valmis eroamaan, mutta usein vaimo ei anna muuta mahdollisuutta.
Lähdettävä on ja kaikki hajotettava. Mitäs omasta aikuisen hölmöilystä, mutta kun siitä joutuu raskaimmin maksamaan omat rakkaat lapset.
Siinä sitä sitten tosimieskin itkee, kun ei tarkoittanut hajottaa elämäänsä ja perhettään, mutta tyhmyydestä sakotetaan.
Ei se uusiosuhde kakkosen kanssa aina edes houkuta, mutta moni valitsee sen ennenkuin on taivasalla.
On kuitenkin tiedossa monta tapausta, että se kakkonen lakkasi heti kiinnostamasta/kiehtomasta, kun juttu tuli julkiseksi. Kyllä kai pettäjäkin häpeää omaa tekoaan, sillä siitä kärsivät liian monet hänen läheisyydessään. Joskus käy niin, että se toisen naisen haikailu ja uudenlaisen seksin harrastaminen on loppuelämän trauma.
Erotakaa ensin ja lähtevää sitten toteuttamaan itseänne! Mitä sotkette syyttömiä mielihaluihinne...
Osoittakaa olevanne miehiä eikä luusereita! (sellaisilla on nykypäivänä kysyntää)
Tuo vastaus taisi kertoa enemmän sinusta kuin minusta ja ongelmista mitä sinä olet kohdannut. Yritän pidättäytyä vasta-argumentoinnissani vain siinä, miltä osin vastauksesi liittyy omaan tilanteeseeni ja vältän analysoimasta sinun tilannettasi.
Mistä edes aloittaisin? No vaikka siitä, että en halua rinnakkaissuhdetta. Inhorealistisesti voisin sanoa, että jos jotain haen, niin irtopanoja enkä niitäkään paria enempää. En sen enempää, mitä tarvitsen riekaleisen seksuaalisen minäkuvani korjaamiseksi, niin että voin pitää itseäni miehenä enkä säälittävänä parisuhdeorjana. Haluan tuntea olevani haluttava, ja oman vaimoni tunnen jo niin hyvin, että hän näkee minut haluttavana nimenomaan monipuolisena palvelijana, mistä seksuaaliset palvelut ovat vain yksi alaluokka.
Koska en siis hae kakkosta, skippaan suurimman osan vastauksestasi ja menen loppuanalyysiin. Sinun mielestäsi minun pitäisi siis erota, ja sillä hyvä? Eikö tuomiossasi paina mitään se, että päätin aloitukseni kysymykseen "miten voisin saavuttaa sisäisen rauhan ja olla tyytyväinen elämääni ja itseeni" enkä suinkaan kysymykseen "miten pääsisin pettämään" tai "miten pääsisin tyydyttämään seksuaaliset tarpeeni"? Huomaa, että en kysynyt kumpaakaan noista.
Eroaminen kun elämäntilanne ei miellytä, sekö tekee miehen? Sekö ei ole mies, joka rakastaa vaimoaan ja tukee tätä kaikessa, kasvattaa lapsia ja hoitaa kotia, ja ylipäätään yrittää hoitaa kaikki ne velvoitteet mitä isällä ja aviomiehellä on? Onko mies siis se joka rakastaa itseään enemmän kuin vaimoaan ja lapsiaan?
Vastaan sinulle heti! Oletpa ärhäkkä. Jos minä erehdyin tavoitteestasi tuohon "onnettomaan" tilanteeseen, niin sinä myös erehdyit minun suhteeni.
Itse elän pitkässä, tasapainoisessa ja onnellisessa suhteessa, mutta lähipiirissäni olen joutunut parin vuoden sisällä näkemään, että mihin johtaa tuo kuvaamasi uusien elämysten jahtaaminen.
Mielestäni sinun pitäisi jotain muuta kautta päästä vahvistamaan sitä repaleista seksuaalista minäkuvaasi. Ei se millään yhdenyön tai useamman kertapanolla korjaannu. Siihen auttaa parhaiten ammattiapu sekä myös keskustelu vaimosi kanssa sisäisistä ongelmistasi.
Rakastat vaimoasi, mutta loukkaat häntä uskottomuudella, vaikka et sitä uskoisikaan. Kertapanokin on uskottomuutta!
Tuossa edellisessä kirjoitin tilanteesta ihan tositapahtumien (pari kappaletta) pohjalta ja juuri siksi, kun niissäkään tapauksissa ei ollut tarkoitus etsiä uutta naista eikä perhettä satuttaa, mutta niin vain kävi.
Kaikki alkoi viattomasti vain kokemusten ja elämättömän elämän kaipuusta. Ei kannata leikkiä tulella!
Ps. Aika kiivaasti syytellen ja ärhäkkäästi vastasit edelliseeni. Täällä ei kannata kysellä, jos ei erilaisia näkökantoja hyväksy eikä ota vastaan.
Ok, tunnustan hätiköineeni johtopäätöksen suhteen mutta en mielestäni ollut ärhäkkä taikka syytellyt ketään. Millä tapaa muka olin? Heitin vastaukseni loppuun rehellisiä kysymyksiä, ei niiden ollut tarkoitus olla mitenkään syytteleviä tai puolustelevia.
Halusin vain selvittää luitko aloitukseni ajatuksella, ja jos luit, oliko silloinkin ainoa vastauksesi että minun pitäisi erota samantien? Mitään muuta neuvoa en ensimmäisestä vastauksestasi irti saanut ja siksi halusin varmistaa että oletko sinä/minä ymmärtänyt kysymyksen/vastauksen oikein.
Muistutan että en ole pettänyt vaimoani, enkä ole päättänyt että petän ja vaikka niin päättäisinkin, niin todennäköisesti epäonnistuisin yrityksissäni kaataa niitä naisia joten tuskin silloinkaan pettäisin. Tietenkin kertapano on uskottomuutta, ja tietenkin uskottomuus loukkaa, asia on niin päivänselvä ettei sitä tarvitse erikseen ainakaan minulle mainita.
Mutta eikö loukkaavaa ole myös se, että henkilö joka väittää sinua rakastavansa, käyttää sinua kuitenkin kuin jotain hyödykettä, myös seksissä? En hae tällä rinnastuksella mitään teenääistä oikeutusta pettämiselle, vaan pelkstään vertailen asioita.
Ammattiapu kenties auttaisi, mutta vaimon kanssa keskustelu ei auta, sitä on yritetty monesti. Vaimo on ykskäteen ilmoittanut, että minkään sortin pervoiluun hän ei suostu (esim. suuseksi, seksihepenet ja roolileikit ynnä muuta) ja mikään jännittävä tilanne tai paikka ei myöskään käy. Olen esim. sanonut että jos haluat minun innostuvan, istu vaikka syliin näteissä alusvaatteissa (siis niissä mitä hänellä on, ja joista olen sanonut tykkävääni). Mutta se ei vaan käy koskaan, aina pitää tulla ovensuuhun sanomaan että "nyt panettaa", virttyneessä villapaidassa ja risoissa trikoissa. En tässä yhtään yritä puolustella taikka vastata ärhäkkäästi, kerron vain mikä minun tilanteeni on, ja vilpittömästi kysyn, että miten kuvittelet että tässä tilanteessa mitään keskustelun mahdollisuutta olisi?
"Vaimo on ykskäteen ilmoittanut, että minkään sortin pervoiluun hän ei suostu (esim. suuseksi, seksihepenet ja roolileikit ynnä muuta) ja mikään jännittävä tilanne tai paikka ei myöskään käy."
nämä yleensä kannattaisi selvittää ENNEN kun menee naimisiin, että sovitteko te toisillenne edes lähimainkaan! ;D
Ehkä tilanne ei ollut ihan tällainen, ennen kun menimme naimisiin. Ei ollut tarvetta edes esittää tuollaisia kysymyksiä silloin, eikä ollut ongelmiakaan. Seksi sujui silloin, mutta elämä muutti meitä, ja nyt tilanne on tämä.
välittääkö vaimosi sinusta ja sinun hyvinvoinnistasi enää ollenkaan?
Jaa-ah, siinä on kysymys mitä olen itsekin miettinyt.
Ainakin välinearvoa mulla lienee. Kyllä kai se vaimo haluaisi minunkin voivan hyvin, mutta kaikki ne asiat millä minut saisi voimaan paremmin ovat sellaisia, että ne syystä tai toisesta eivät käy. Joten vähiten tärkeä saa jäädä, ja se vähiten tärkeä on siis se minun hyvinvointini.
en näe tuollaisessa suhteessa mitään järkeä
Harvassa asiassa on järkeä. Tässäkin parisuhteessa pelataan nimenomaan tunteilla molemmin puolin...
Pelottaisi lukea näitä Lievästi ahdistuneen tekstejä, ellei hän puhuisi terapiakäynneistä. Muuten voisin pelätä itse kirjoittaneeni nuo jossakin sekavassa, muistamattomassa tilassa. Sopii sanasta sanaan omaan tilanteeseeni, ne terapiat siis pois lukien.
pelkät tunteet ei riitä jos koko homma ei toimi molempia tyydyttävällä tavalla.
täällä ei kuitenkaan eletä kuin yhden kerran, niin en näe ihan älyttömästi järkeä käyttää aikaansa niin, että tuntuu kuin elämä menisi hukkaan
Asia on erittäin hyvin jo pohjustettu. Selkeästihän tämän perheenisän tulee järjestää itsensä jollekin sopivalle "kurssiviikonlopulle" jonnekin kauas kotoa, hotelliin tai kylpylään. Ja etsiä ne kaksi nuorempaa naista, mieluiten yksi kerrallaan : ) ja todistaa itselleen että naisia lakoo ja pelit pelaa. Sitten seuraavalla viikolla onkin jo seesteisesti aika palata kotiympyröihin, joskus hieman salaperäisesti myhäilevän näköisenä. Ei tästä pidä tehdä vuosikausien mutkutusta vaan selkeällä tavoitteellisella toiminnalla hoidettava keikka.
Jos kerran ego ja henkinen tasapaino on näin pienellä korjattu, niin kait se on se kuuluisa perheen etukin. Älkää loukkaantuko herkkis-lukijat jos vähän kärjistän.
Jos olisin noin jämerän tavoitteellinen niin varmaan olisin näin jo tehnytkin. Sen sijaan olen täällä ulisemassa kurjuuttani.
sullahan on 2 vaihtoehtoa:
korjaat asiat, että sulla on hyvä olla
TAI
hyväksyt asiat ja lopetat tuon valittamisen
Mitä jos etsisit elämääsi jännitystä ja miehisyyden tunnetta etsimällä jonkun uuden miehisen harrastuksen? Vaikka riippuvarjoliito, kalastus, ralli niin saattaisi tuollainen joutava "haluan panna ja päästä "saalistamaan" että tunnen itteni mieheksi". En mitenkään usko, että olisit sen "kokeneempi" pannessasi jotain baarikärpäsjakorasiaa, mitä uutta siinä muka voisi oppia sen enempää, kuin jos harjoittelisi turvallisesti vaimon kanssa... Puhut jotenkin väärin vaimosi kanssa asiasta, ehkä vaimosi tuntee tulevansa ahdistelluksi, ymmärtämättäsi puhut hieman syyttelevästä ja jotenkin provosoit tms. sinun pitäisi oppia, miten hänen kanssaan tuollaisista herkemmistä asioista puhutaan. Kun teille vaikka on tulossa seksihetki, niin pöki leikkisästi takaapäin tms. leikkisyyttä ennen aktia, niin vaimosikin saattaa kiihottua ja innostua, että hei, tuopas tuntuu kiihottavalta, tuota voisi kokeilla. Itse tykkään kun mies on määrätietoinen ja näyttää seksissä mitä haluaa, katsoo kiimaisena ja hieman "ohjailee". Samaa teen itsekin sitten...
Luultavasti seksielämänne ei ole järisyttävää vaimostasikaan, vaikka seksin perään valittelee. Jos seksi antaisi paljon nautintoa, niin haluaisi enemmän myös tarjota kumppanilleenkin nautintoa vastavuoroisesti...
Koko liittomme ajan olen tuntenut olevani enemmän se antava osapuoli kutakuinkin kaikessa, ja ainakin vaimo on antanut suusanallisesti ymmärtää hänen ajattelevan aivan samoin. Hän on hyvin kiitollinen, mutta ei juurikaan vastavuoroinen.
Toisinaan tämä epäsuhtaisuus aiheuttaa hänelle ahdistusta ja pahaa mieltä, jolloin minun pitää häntä taas lohduttaa. Jos kaipaan joskus itse lohdutusta, saan vertaistukea siitä, kuinka hänellä on jossain vähän vastaavassa tilanteessa mennyt vielä huonommin. Tällaista on meidän vastavuoroisuutemme.
Muutama vuosi sitten minulla oli työn takia masennusta, jonka takia sain masennuslääkeeitä jotka veivät potenssini. Vaimo haukkui minut pariin otteeseen pataluhaksi tämän takia. Olin huono mies kun ei ottanut eteen. Noh, sanomattakin selvää, se masennuslääkekuuri jäi lyhyeksi.
Kysynkin sinulta, että onko tässä tilanteessa enää mitään reilua siinä, että vaimo voi haukkua minut täysin tunteettomasti silloinkin kun minulla on fysiologinen syy siihen miksi seksi ei suju, mutta joudun itse hylkäämään kaikki vaatimattomimmatkin toiveeni seksin piristämisen suhteen, koska vaimoa ei kiinnosta?
Ihan oikeesti, sullahan on ihan umpip*ska akka vaimona. Ihan oikeesti, kannattaa miettiä että mihin elämänsä tuhlaa.
Vaikka tämä ei asiaan juuri liitykään, niin paremman puutteessa on pakko kommentoida noita "miehisiä harrastuksia".
Jotkut ehkä saa niillä tyydytettyä tarvettaan olla mies. Minä en. Siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät nuo oikeasti ole miehisiä harrastuksia. Aivan yhtä lailla nainen voi harrastaa riippuvarjoliitoa, kalastusta tai rallia. Eunukkikin voi!
Mutta enpä usko että kukaan nainen olisi jonkun miehen kanssa vain sen takia että tämä harrastaa jotain edellä mainittua. Kyllä hän aivan ensimmäiseksi sen miehen kanssa on siksi että se on mies, ainakin jos nainen on normaali hetero.
Extreme-lajit eivät siis miestä tee. Se mikä miehen tekee on seksin harrastaminen naisen kanssa, eikö asia muka ole näin?
Juu noin kannattaa pitää kiinni siitä mikä jo on ja mitä arvostaa ja mitä ei halua menettää. On tietenkin ikävää että se nuoruus ja aikuisuuden alkuvaiheet on menneet miten on mut omalta osaltani sanon sen että alkuun kanssa podin syviä tunnon tuskia kun olin ns huono saamaan naisia. Nyt alle ja tällä hetkellä plus kolmekymppisenä olen sitä riemua saanut kokea ja oppinut mistä naruista vetää ja naiset on heikkona. Elän ehkä monen mielestä kadehdittavaa sinkku elämää sillä pyöritän tällä hetkellä neljää naista jotka ovat kiinnostuneita lisäksi viikon sisään kuvioon on tullut kaksi muutakin naista lisää.
Yksi juuri kahvitteli luonani. Ihana ja suloinen
Olin ehdottamassa, että opetelkaa esileikkinä hieromaan toisianne öljyllä. Minusta se on aina oman kumppanin kanssa yhtä kiihottavaa.
Nyt kuitenkin luettuani ketjun kaikki vastaukset, niin huomaan ajattelevani, että vika ei olekaan sinun itsetunnossasi vaan vaimosi pään sisällä. Naisena sanon, että vaimosi on todella käsittämätön tapaus. Hänen elämänsä on liian hyvin ja sinä olet hänelle täydellinen mies, joka ei saa häneltä mitään arvostusta ja kiitosta. Suoraan sanoen hän on kiittämätön "narttu". Anteeksi ruma nimitys!
Kauhistuin tuosta kuvauksesta vaimosi kotivaatetuksesta sekä hänen tyylisistään kutsua sinua sänkyyn. "nyt panettaa" ei kuulu aikuisen ja fiksun naisen sanavarastoon.
Niin ja tuo hänen pilkkaamisensa sinun erektiohäiriöstä on todella törkeää ja anteeksiantamatonta. Millaisen moukan oletkaan ottanut vaimoksesi?
Ja vastaan vielä siihen erokysymykseen. En missään nimessä kannata avioeroa. Se on vihoviimeinen teko parisuhteessa ja vasta sitten, kun kaikki keinot on käytetty.
Olen nähnyt läheltä kuinka pettämiset ja erot satuttavat ja rikkovat lapsia. Lasten vuoksi pyydän jaksamaan!
kyllä lapset enemmän kärsivät siitä kun vanhempien suhteessa ei ole kaikki kunnossa kuin siinä, että ovat erillään tyytyväisiä elämiinsä!
KIITOS!!!!
Et ymmärrä kuinka paljon minulle merkitsee saada edes sympatiaa ja ymmärrystä. Olin jo vaipua epätoivoon, kun täälläkin tuppasi tulemaan sellaista viestiä että nimenomaan minä olen se kamalampi osapuoli. Sellainen palaute on myrkkyä, kun tuntee antaneensa paljon enemmän kun saaneensa.
Monesta asiasta mitä sanoit, voin olla samaa mieltä. Saan kyllä sanallista arvostusta ja kiitosta, sitä en kiistä, mutta miksikään vastavuoroiseksi teoiksi se ei jalostu. Nartuksi en vaimoani sanoisi, enemmän hän on harhautunut sielu, ja tilanteemme on varmaankin seurausta enimmäkseen hänen huonosta itsetunnostaan ja epävarmuudestaan. Siksi en häntä vihaakaan.
Vaimon kotivaatetus on tosiaan tuollainen tai jotain vieläkin pahempaa, mutta ehkä eniten ei loukkaa se vaatetus (se vaan ei kiihota), kuin se että hän tosiaan saattaa ilmoittaa seksihaluistaan ilman että on lähelläkään minua. Se saattaa tulla vaikka emme olisi nähneet toisiamme pariin tuntiin (vaikka olisimme molemmat kotona) ja käväisen keittiössä, niin hän kuiskii keittiöstä että nyt panettais. Siitä tulee sellainen fiilis että minä en ole sen panetuksen syy, vaan se on pelkkä tyhjästä herännyt tarve joka minun on tyydytettävä, halusin sitä itse tai en. Olen muuten tämänkin ajatuksen joskus vaimolle julki tuonut, arvaa menikö viesti perille?
Tarkennetaan sen verran, että vaimo ei siis pilkannut erektiohäiriötäni, vaan suuttui tulisesti. En tiedä kumpi on pahempi.
Joka tapauksessa hyvä että mainitsit sen öljyhieronnan, sillä se ei kuunnosta ollenkaan huonolta ehdotukselta ja siihen saattaisi vaimokin suostua. Ei hän nyt sentään aivan sydämetön ole.
Tilanteesi ei ole ennenkuulumaton, vaan uskon, että pitkässä parisuhteessa näin käy useasti.
Riippuu ihmisen luonteesta, mitä asialle tekee.
Minua on lakannut aikoja jo kiinnostamasta oman mieheni kanssa seksi.
Minä päädyin siihen asiaan, eli uskottomuuteen.
Oman miehen kanssa on kuin näkymätön muuri välillämme, toinen ei sytytä seksuaalisella tasolla millään tavoin.
Ajauduin sivusuhteeseen, joka intohimoisena jatkuikin lähes kaksi vuotta.
Kaikkea tuli kokeiltua ja mahtavaa seksiä oli.
Harmi vaan, että sen piti päättyä, sillä mies halusi parisuhteen ja löysikin sellaisen., Itse en halua eroa lasten vuoksi ja kunnei mitään riitoja tai muutakaan "näkyvää" syytä eroon ole, niin sitä tuskin tulen tekemään, mutta uusi intohimoinen rakastaja olisi kyllä ihana asia ja piristystä arkeen.
Kerran täällä vain eletään.
Moraalinvartijat ovat heti syyllistämässä, mutta voi kuinka helppoa kaikkien ihmisten olisikin elää, kun olisi joku elämän ohjekirja kädessä, josta ei sovi poiketa, mutta eihän se näin mene, ihmisiä tässä vaan ollaan ja miksi ihmisen pitää väen vängällä pysyä suhteessaan uskollisena.
Elämä on kohta ohi ja mitä sitten?
Tulipa oltua uskollisena yhdelle ihmisella ja mitä sitten?
Ja sille moraalisaarnaajalle, kuka tästä "innostuu", voin sanoa, että vaikka mieheni menisi vieraisiin, ei se olisi minulle maailmanloppu ja onhan hän niin tehnytkin vuosia sitten.
Nykypäivästä en tiedä, eikä se minua kiinnosta.
Kaiken tämän keskustelun jälkeen ei vieraissa käyminen enää tunnu kovinkaan houkuttelevalta ajatukselta, taidan olla aivan rikki siihen.
Luultavasti yrityksetkin olisivat epäonnisia. Kuten aluksi sanoin, nuorena en todellakaan ollut mikään naistenkaataja, ja nytkin vain luulen pärjääväni paremmin ilman että olen sitä edes yrittänyt. Voin siis olla pelkästään harhainen. Kait tällainen tyytymättömyys omaan elämään ja itseensä paistaa väkisinkin läpi yksinkertaisimmallekin tytönhupakolle?
Hyvin monta edellä kertomistani esimerkeistä olen tavalla toisellä käsitellyt. Jos en olekaan päässyt niistä irti, niin ainakin olen koteloinut ne johonkin omaan sopukkaansa. Kaiken tämän jälkeen tulenkin varsin vähällä arvostuksella toimeen. Siksi kuvittelenkin, että joku kaato voisi antaa sen pienen tilkkasen itsekunnioitusta millä pärjää taas pitkään. Toisaalta ehkä syyllistäisin itseni siitä.
Voi olla, että jos yrittäisin kerran tai pari, ja huomaisin kuinka olemattomia mahdollisuuteni ovat, niin ehkäpä rauhottuisin enkä enää elättelisi toiveita, että jossain tuolla on joku minulle vielä tuntematon nainen joka minusta kiihottuisi edes lyhytaikaisesti.
Mielestäni pettäminen on "sallittua" vain silloin, jos oma suhde on jo vuosikausia ollut seksitön eli toinen on systemaattisesti siitä kieltäytynyt. Ja silloinkin jos parisuhteessa on muita asiaa puoltavia syitä esim. sairaus jne.
On kuitenkin asioita, joiden vuoksi parisuhdetta ei haluta harjoittaa.
Tuollainen itsekeskeinen pettäminen ei ole mistään kotoisin. Siinä on kysymys oma haluttomuutesi mieheesi, joka ei todellakaan riitä syyksi pettää, ainakaan hyvällä omallatunnolla.
Ja jos salasuhteesi on myös varattu, niin kannattaisi vähän miettiä kuinka monen elämän asetatte vaakalaudalle? Käry käy ja siinä kaatuu kaksi perhettä, siinähän sitten sitä selvitätte ja ehkä mietitte, että oliko se intohimo kaiken menettämisen arvoista.
Kuollut lauseesi:" meillä on vain yksi elämä "on suoraan luuserin suusta!
Korjaan!
Tarkoitin, että silloinkin jos toisen kieltäymisestä huolimatta parisuhteessa löytyy painavia syitä sen jatkamiseen. Eikä pettäminen vaivaa sitä halutonta!
Harjoittaa=hajoittaa
Rohkea flikka olet. Mun teki mieli sanoa juuri noin, en uskaltanut - tai löytänyt oikeita sanoja.
Mikä moraalinvartija kuvittelet olevasi? Mistä sinä tiedät mitään sen enempää "naisnäkökulman" asioista kuin muitten asioista yleensäkään, varsinkaan omantunnon asioista. Ahtaus oikein paistaa, koeta levitellä karsinasi rajoja, panta kiristää vähemmän.
Vartioimaton moraali.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että elämme vain kerran ja on turha tehdä siitä ahdistavaa jos kerran itse voi vaikuttaa laatuun.
Itselläni oli moraalinen stoppari.
Nuorena, runsailla kurssireisuilla ja muutamissa pikkujouluissa oli lipsuminen kyllä kirjaimellisesti "karvan päässä" mutta joku moraalinen stoppari iski esteen.
En koskaan hakeutunut tilanteisiin mutta ei niitä voinut väistääkään.
Mitään varsinaista tarvetta syrjähyppyyn minulla ei ollut mutta periaatteeni ehdottomasta, molemminpuolisesta luottamuksesta pisti hanttiin.
Sanoin aikanaan vaimolleni, että jos hän löytää minua paremman miehen niin hänen velvollisuutensa on tarttua tilaisuuteen.
Tähän periaatteeseen ei uskottomuus olisi oikein istunut.
Mitään valittamista minulle ei ole intiimisuhteemme suuntaan ole vieläkään, 60 - 70 välissä.
Toistemme mieltymykset ja toiveetkin tunnemme, kaikkine variaatioineen.
Onneksi yhteiskunnassa on vielä jonkinlaiset moraalisäännöt, vaikka näitä toisinajattelijoita löytyy paljon niitä jalkoihinsa polkemaan.
On tulossa/tullut valtaan surullinen sukupolvi! Tai ainakin yrittää, mutta me kokeneemmat uskallamme vielä vastustaa.
Ikuinen dilemma!
En jaksanut lukea kuin pari ensimmäistä puheenvuoroa. Mutta niin se vain on, että elämässä ei voi kaikkea saada. Viisas ihminen tekee viisaat päätökset ja tylhmä ei.
Itsellä takana 25 v avioliittoa ja muutama jo aikuinen lapsi.
Huomasin jossain vaiheessa, että miestä kyllästytti elämä ja avioliitto. Ehkä vähän
samalla tavalla kuin aloittajalla. Monta vuotta meni puhumattomana.
Itse sitten aloin katselemaan ympärilleni ja huomasin, että elämää on kodin ulkopuolellakin. En tosin olekaan sitä tyyppiä, että jäisin "tyhjän päälle" erossa, kuten aloittaja vaimoaan kuvaa (oottko muuten varma).
No tässä vaiheessa mies huomasikin, etten olekaan vain tylsä ja kiltti vaimo (mitä todellakin olin ollut, sillä pääasiani oli ollut lapset ja koti). Nyt kun aikaa ja rahaa oli itselle, niin huomasin (ja mieskin huomasi), että vientiä vaimolla olisi.
Ja kun huomasi mitä oli menettämässä, niin muuttui mitä ihanaisemmaksi, kommunikoivaksi ja todella mustasukkaiseksi.
Uutta vipinää löytyi suhteeseen ja ollaan taas kuin vastarakastuneet. Eli sitä omaa puolisoa ei kannata aliarvioida ja tulee laittaa plussat ja miinukset riviin. Ja sitä seksielämää voi aviopuolison kanssa koettaa myös itse omalta osalta elvyttää.
Olisin erittäin onnellinen jos vaimokin näkisi itsensä jonain muuna kun tylsänä ja kilttinä vaimona jolle pääasia on lapset ja koti. Mutta kun se on nähtävästi hänen lopullinen tavoitteensa, ja kun hän on sen saavuttanut niin muuta hän ei enää haluakaan eikä näe sen eteen vaivaa. Hänen uusin kaikenkattava villityksenä on saada kotimme edustavaksi ja trendikkääksi.
Olen edellä kuvannut hyvin tarkasti seksielämämme ongelmia ja mielestäni olen ollut siinä todenmukainen. Kerro miten voin omalta osaltani enää sitä tuon jälkeen elvyttää kun vaimo ei halua mitään muuta? Ja onko se sinusta vastavuoroista ja tasapuolista tai pitäisikö minun olla imarreltu, kun toinen tulee puliakalta näyttäen ilmoittamaan olevansa puutteessa ilman että vaivautuu edes viereen asti tulemaan?
Pitäisikö minun todellakin olla joku kone joka kiihottaa itsensä käskettäessä, hoitaa puutostila kuin joku ilmainen mieshuora tai lihasvoimalla toimiva kokovartalodildo, ja poistua sen jälkeen kun homma on hoidettu?
Ja onhan se niin, kun sen ensimmäisen syrjähypyn tekee, niin kynnys madaltuu huomattavasti seuraavalla kerralla ja jostain syystä se omatuntokin pysyy siitä eteenpäin vaiti.
Tämä ei ole oikea paikka hakea apua ongelmiisi. Tarvitset ammattiapua.
Aloittajalle; sinä olet hieno ja vastuuntuntoinen aikuinen mies. Ja niin pitääkin olla. Tuo ilmiö, mistä sinä kärsit,on luultavasti tuttu aika monelle miehelle - ja miksei naisellekin. Kuvittelet, että kaikilla muilla on enemmän kokemusta ja useampia kumppaneita kuin sinulla, ja mietit mitä kaikkea muuta voisi olla tarjolla. Sitäpä voidaan kutsua myös 3-, 4 tai 5-kympin kriisiksi. Ja luultavasti olet väärässä. Kulttuuriimme kuuluu että miehet liiottelevat ja naiset vähättelevät seksikumppaniensa määrää, ja kaikki, sukupuoleen katsomatta liiottelevat seksielämänsä laatua. Eli aivan kuten jossakin vastauksessasi sanoit, voi hyvin olla että vapailla markkinoilla et saa lainkaan seksiä, et sitten hyvää tai huonoa.
Kaikkein paras ratkaisuhan olisi saada avioliittonne siihen kuntoon että seksi maistuisi molemmille - koskaan ei välttämättä päästä tilanteeseen että olisitte samaa mieltä seksin määrästä ja laadusta, mutta jospa pääsisitte johonkin kompromissiin? Kaikissa parisuhteissa mennään luultavasti kompromissilinjalla; olen varma että ei ole yhtäkään parisuhdetta jossa kumpikin haluaisi aina yhtä aikaa ja yhtä usein - asian kanssa opitaan vain elämään. Kun molemmat oppivat "antamaan" vaikka ei juuri nyt niin huvittaisikaan ja myös houkuttelemaan sitä toista osapuolta antamaan, niin seksielämästä tulee ainakin tyydyttävämpää.
Voin sanoa että tiedän omakohtaisesta kokemuksesta mistä puhun - ensimmäinen avioliittoni nimittäin kulminoitui kuvaamasi kaltaiseen tilanteeseen. Tosin en luonnollisestikaan haluaisi samaistua kuvailemaasi kamalaan akkaan, joka nyt sattuu syystä tai toisesta olemaan vaimosi, mutta vaikken haluaisi niin tilanne kuulostaa tutulta. Meillä asiat lähtivät menemään solmuun kuin huomaamatta lasten syntymän jälkeen. Ex-puolisoni teki pitkää päivää ja minä olin puolikuollut kahden pienen lapsen kotiäiti. Univelkaa oli määrättömästi, ja kun lopulta sain lapset nukkumaan ja oli hetki aikaa, mies olisi tietenkin halunnut seksiä, kun taas minä halusin vain nukkua. Mies purki turhautumistaan nettipornoon, mikä puolestaan loukkasi minua. Hänen tuijottaessaan vähäpukeisia teinibimboja minä tunsin itseni silmäpussieni ja raskauskilojeni kanssa niin epähaluttavaksi, etten edes kehdannut tehdä aloitetta silloin kun olisi tehnyt mieli. Ja silloin harvoi kun teki mieli ja tein aloitteen ja ehdottelin seksiä miehelleni, teinkin sen sitten kuulemma väärällä tavalla! Minun mielestäni oli mukavaa "esileikkiä" kuiskata aamulla töihin lähtiessä miehelle pikkutuhma ehdotus illan varalle - hymy nousi huulilleni useaan kertaan työpäivän aikana kun mietin mitä illalla keksisinkään - kun taas mieheni oli kokemut asian niin, että "tilasin" häneltä illaksi seksiä kuin ajanvarauksella... Voi miten eri lailla asian voikaan tulkita. No, se liittomme kulminoitui lopulta mieheni uskottomuuteen. Omien sanojensa mukaan hän halusi testata menestystään naismarkkinoilla ja kokea mitä kaikkea muuta markkinoilla on tarjolla, minä kun olin hänen ensimmäinen ja ainoa seksikumppaninsa avioliittomme aikana. Sen verran voin vielä kertoa että menestys kulminoitui tuohon yhteen ainoaan naiseen, ja jonkin aikaa sinkkuiltuaan mieheni olisi halunnut palata takaisin - ruoho ei ollutkaan sen vihreämpää. Minä en halunnut palata, niin paljon hänen uskottomuutensa minua loukkasi ja haavoittikin. Hän myös perustelli uskottomuuttan sillä, että seksi minun kanssani oli huonoa eikä edes kivaa - ja sai aikaan traumoja joiden parantamiseen minulta meni monta vuotta, mielestäni aivan turhaan. Sen minä siitä suhteesta opin, että parisuhteessa on kaksi näkökulmaa samaan asiaan. Nykyisessä suhteessani pyritään puhumaan ja myös kuuntelemaan mitä toinen haluaa sanoa. Ja toteutetaan niitä kompromisseja. Ei minua aina haluta silloin kun miestäni haluttaa, eikä häntäkään aina silloin kun minua. Mutta senkin voi sanoa ääneen ja siitä voi tehdä leikin tyyliin "ei nyt kyllä haluta enkä jaksaisikaan, mutta jos suostuttelet oikein hyvin, niin ehkä..." toimii ainakin meillä. Maistuu paremmalta kun joutuu vähän näkemään vaivaa ja nostaa itsetuntoa kun saa toisenkin haluamaan.
Jos jotain suoranaista neuvoa kaipaat, niin kerro vaimollesi hienotunteisesti että asia vaivaa sinua, ja että kyseessä on sinulle niin tärkeä asia että se voi olla uhka avioliitollenne. Kerro että rakastat häntä, nautit elämästäsi hänen kanssaan ja haluat elää hänen kanssaan, mutta tämä vaivaa sinua niin paljon että siihen on puututtava tai se on uhka avioliittonne jatkumiselle. Ja varaa aika sinne seksuaali- ja pariterapeutille mahdollisimman pian, ehkä jo etukäteen. Ja jos vaimosi ymmärtää tilanteen vakavuuden ja suostuu yrittämään suhteen korjaamista, varaa parisuhteen seksielämän korjaamiseen riittävän pitkä aika - päätä vaikka että annat teille aikaa vuoden verran. Jos vuoden päästä tuntuu vielä samalta ja asia ahdistaa yhtä paljon, niin silloin kannattaa ruveta harkitsemaan eroa. Uskottomuus ei varmasti ole ratkaisu, se vain huonontaa tilannetta, on epäreilua vaimoasi kohtaan ja rikkoo hänet varmasti. Jos ette saa asioita toimimaan, hoida ensin ero fiksusti ja sen jälkeenhän sinulla on aikaa kokeilla viehätysvoimaasi vaikka loppuelämäsi ajan.