Mulla on hyvä ystävä jonka kanssa voimme jutella melkein mistä vaan. Mutta hänellä on joskus aika negatiivinen elämänasenne, ja siksi tuntuu että häntä kuunnellessa masentuu tai alkaa pelätä asioita joita ei muuten huomaisi pelätä. Joskus hänen kuuntelemisestaan tulee ahdistunut tai/ja uupunut olo. Olen itsekkin toipumassa masennuksesta ja toisinaan tuntuu että hän vie sitä vähää energiaa ja elämäniloa jota olen onnistunut hankkimaan. En usko että hän tekee sitä tahallaan, enkä usko että hän tiedostaa omaa suhtautumistapaansa täysin. Olen miettinyt voinko ottaa asian suoraan puheeksi hänen kanssaan. Toisaalta eihän meistä kukaan ole helppo tai täydellinen ihminen. Mua ei niinkään se häiritse että hän kertoo huolistaan mutta hän on monesti onnistunut suhtautumistavallaan masentamaan tai huolestuttamaan mut.
Ihana mutta
ahdistava ystävä
5344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos tämä henkilö ja sinä olette huomattavastikin erilaisia elämään suhtautumisessa, eli ystäväsi on huomattavastikin negatiivisempi kuin sinä, ja sinä haluaisit enemmän olla "huolettomasti", voi olla että ystävyydessänne voi olla hieman haastetta. Luulen että voisi auttaa jos tosiaan sanot ystävällesi että hän on aika negatiivinen ja lietsoo negatiivisuutta. Minulla oli kerran kaveri joka aina valitti kaikesta, ihan pienistä asioista ja muuten vaan. Sitten sanoin hänelle että hän valittaa asioista aika paljon. Ja että hän huolehtii ja murehtii liikaa. Sanoin myös että hän voisi opetella suhtautumaan asioihin kevyemmin ja ottaa asiat positiivisesti vastaan, jopa huumorilla..! Pikkuhiljaa tämä ystäväni muuttuikin aika paljon, hän ei varmaan ollut edes huomannut olevansa niin negatiivinen. Hänestä tuli paljon iloisempi eikä hän enää valittanut kaikesta. Huomasi kyllä että hänenkin elämänsä parani kun osasi vain muuttaa suhatutumistaan.
Sitten eri asia on tietysti ihmiset joilla huolehtiminen ja masentelu on perusluonteessa. Sillon mielestäni toista kannattaa vaan yrittää ymmärtää. Ja on tärkeää että ei "ime" niitä huolia ja murheita itseensä. Tietysti monilla on vaan sellaisia kausia että masentaa ja sitten tekee mieli purkaa niitä toisiin, koska siitä tulee yksinkertaisesti parempi olo. Ja sitten tällaisilla ihmisillä onkin jo parempi fiilis kun sai kertoa asiansa jollekin. Mutta jos esim tälle sun kaverille ei tule parempi olo jos on saanut asiansa kerrottua ja hän jatkaa vaan ainaista murehtimistaan, niin kannattaa joko sanoa hänelle asiasta tai sitten etsiä toisenlaista seuraa.
Kuulostaa kuitenkin että hän on hyvä ystävä sinulle, jos voitte jutella melkein mistä vaan, joten uskon että tästäkin asiasta voitte jutella. Joten en lähtisi tämän asian takia vaihtamaan seuraa, kuten sanoit kukaan ei ole täydellinen..!
Tässä minun näkemys asiasta..
Samaa mieltä edellisen kanssa. Asiasta kannattaa sanoa, sillä tavalla suht neutraalisti. Itsellä ollut samankaltaisia juttuja, eli että tuntuu että omat energiat katoaa toisten huolien alle. Olen aika huoleton ja positiivinen ja veikkaan että muut eivät edes tajua kuinka paljon negatiivinen "tilitys" minuun vaikuttaa kun ulospäin olen aina iloinen.
on jo aika pitää sit taukoa ystävyydessä sillä todellinen ystävä ei tollasia asioita pohdi negatiivisessa valossa.Mieti oletko hänelle se tärkeä ystävä vai mikä teeskentelijä?
Mulla oli frendi, joka aina valitti aivan kaikesta. Hänellä tää tosin painottui muiden haukkumiseen ja pahan puhumiseen selän takana.
Useamman kerran pyysin häntä lopettamaan moisen negatiivisuuden. Ei auttanut. Aina vaan sama jatkui, kunnes en enää jaksanut ja ilmoitin etten halua enää olla tekemisissä.
Puhu ja kerro mitä tunnet ja ajattelet, kaverisi muuttuu -tai sitten ei! Silloin päätät jaksatko itse olla enää tekemisissä. Ei nimittäin ole mikään pakko. Voit ottaa etäisyyttä ja nähdä harvemmin, tai katkaista välit kokonaan jos valittaminen syö omat voimavarasi ja latistaa sinunkin elämäsi. Niin äärinegatiivisen ihmisen seura todellakin valitettavasti vaikuttaa vähäisimmissäkin määrin "nautittuna"!
Käyn terapiassa (2v. tuli täyteen juurikin) läpi omaa negatiivisuuttani,
sairastan sitä edelleenkin, vaikka negatiiviset ajatukset ovat kajonneet jo
kauas pois.
Olin tahtomattani sitä purkanut läheisilleni, ihmekkös tuo, jos heillä
masennusta on ollut, minä entinen negatiivi sairastuttanut.
Mutta myös parantanut positiivisuudellani!
En usko näin jälkikäteen, ajateltuani että se mikään 'ylläri' ollut läheisilleni,
että sairastan. Vaikka sen syitä vähän ruodittiin ja käytiin itsesääliä, jos he sen ovat minulle aiheuttaneet.
Itse minä sen tein, minäkuva hukassa lohtua haettuani päihteistä. Niissä seuroissa ei tarvinnut ajatella kuin seuraavaa pistosta, odottaa seuraavaa päivää..
Meille negatiivisille terapeuttini kehoitti kääntämään asioita positiiviseksi, vaikka aina ei olisi aihetta. Mitä enemmän asioita käännämme positiiviseksi, pikku hiljaa unohtuu kuin itsestään nuo negatiiviset kuvat asioista ym..
Läheisten ymmärrys sairauttani kohtaan auttoi heitäkin ymmärtämään, että elämästä voi nauttia. Minä nautin nyt, nauttikaa tekin!
SIUNAUSTA!