Vimpelissä näyttää olevan paineita sivistysmenojen karsimiseen. Niistä suurin osa kohdistuu perusopetukseen. Tulee muistaa, ettei lukio rasita kunnan taloutta. Vimpelin opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslaskelma olisi nykysysteemillä negatiivinen riippumatta siitä, olisiko kunnassa lukio vai ei. Näin on myös lähes kaikissa Suomen kunnissa.
Vimpelin perusopetuksen oppilaskohtainen meno nousi 2011 edelliseen vuoteen verrattuna 7 254 eurosta 8 181 euroon eli 12.8 prosenttia. Se vaikuttaa paljolta. Tosiasiassa perusopetuksen kokonaismenot kasvoivat vain 1.8 prosenttia eli kustannustasoa vastaavasti. Oppilaskohtaisen menolisäyksen selittää jakajan oli oppilasmäärän pieneneminen 34 oppilaalla eli kyläkoulun verran. Villakoiran ydin on siinä, että vähenevä oppilasmäärä vei mennessään noin 100 000 euroa valtionosuuksia, ja se on miinusta kunnan taseessa.
Vimpelin perusopetuksen menot ovat kohtuulliset verrattuna vaikkapa Vetelin vastaaviin lukuihin. Vetelissä 2011 perusopetusmenot olivat 325 oppilaalta 3 183 000 euroa ja Vimpelissä vastaavasti 335 oppilaalta 2 715 634 euroa. Vetelissä yskä on ymmärretty myöhemmin kuin Vimpelissä.
Valtuusto on Vimpelissä edellyttänyt sivistysmenojen supistamista. Itse asiassa ei voida puhua säästöistä, kun myös tulopohja eli valtionosuudet ovat oppilasmäärän tavoin tippuneet. Hallitus oli sitä mieltä, että menokarsinta tulee tehdä muilla keinoin kuin kouluverkkoa harventamalla. Hallituksen esittämä keino ei taida kuitenkaan olla pitkässä juoksussa kestävä ratkaisu. Koulupuolellakin loppujen lopuksi on kysymys menojen sopeuttaminen tuloihin.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Levis se vaan jatkaa tuolla Mannisen viitoittamalla tiellä..
Koululaiset bussiin ja sjoelle
oppilaat tykkää linkkarikyydistä
Numeroita on kiva heitellä mutta ymmärtääkö kirjoittaja niistä itse mitään?
Kirjoittaja ymmärtää sen, että vimpeli kaatuu päättämättömyyteen!
Taitaa Vimpeli kaatua siihen ,ettei ole ymmäretty, mitä on päätetty
Vimpelin päätöksenteossa ymmärretään ja nähdään kokonaisuus, tämä asia on vain yksittäinen osa. Mitä yhteistyökumppaneihin ja viimeaikaisiin päätöksiin tulee, niin niistä kokonaisuus on pahasti hukassa.
Pitäiskö tehdä lisää selvityksiä niin ei tarvitse päättää lainkaan ikävistä asioista:) vaaditaan vaan säästöjä ja pitempään valtion pesänselvittäjää:)odotellessa voidaan syyttää muita konkurssista....
Uimahallihanke kannattaa laittaa jäihin koska eihän sitä vielä tiedä millaisia laskuja on tulossa.
Vimpeliin voisi rakentaa uuden kunnantalon terveyskeskuksen lisäksi. Tarvitaan täällä myös oma uimahallikin. PankinjohtajAn juttusille vain:)
Käytännössä Vimpelin terveyskeskushanke on jo jäissä
Näinhän se on.
Tunnettu tosiasia on, että tilastoilla voidaan valehdella ja puhua myös totta. Vale, emävale, tilasto. Tämä on erään tiedemiehen sarkastinen kommentti.