Mitä tehdä/ Mitä sinä tekisit tilanteessa ?

Surusilmä

Olet aloittanut opiskelut aikuiskoulutuksessa jotain aikaa sitten, koulutukseen otettiin myös useita sinua huomattavasti nuorempia, nuoria aikuisia.. Jotka eivät osaa käyttäytyä, siten kuin aikuisten oletetaan käyttäytyvän - oppilaitoksessa tunneilla.
Iloista naurua kestäisin ja hieman ilonpitoakin ylimääräistä.
Mutta koen joutuneeni jonkinlaiseksi silmätikuksi, aiheettomasti..
Kysymys on niin sanotusta, henkisestä kiusaamisesta joka pitkittyessään - kokemukseni mukaan saattaa pahentua.
Aikuisiällä päämääräni on saada uusi ammatti ja päästä töihin sen myötä.
Mitä näille tietyille häiriköille pitäisi tehdä?

5

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minuakin on kiusattu

      Mitenkähän jos kasvotusten yhden ilkimyksen kanssa kysyisit häneltä suoraan että miltä hänestä tuntuisi jos häntä kohdeltaisiin niin kuin hän sinua? Nimenomaan kahden kesken voisit useampaakin näistä puhutella, koska joskus se ääni kellossa on erilainen yksin kuin porukassa. Tai jos on jotakin selkeää kiusaamista, niin suoraan sanoa että tuo ei ole hyväksyttävää ja tuollainen käytös pitää lopettaa. Parempi jos heti kun kiusaaminen tapahtuu, pystyy reagoimaan. Mutta ei itse suutu eikä ala riehumaan vaan pysyy rauhallisena ja asiallisena. Tiedän että nuo on inhottavia tilanteita. Ja jos nuo ihmiset jonakin päivänä ovat ihan OK ja jonakin päivänä ilkeitä, niin on tosi hankalaa tietää mitä on tulossa...

      Onko joku sellainen opettaja jolle voit puhua asiasta? Opettaja voisi vaikka jotenkin tunnilla ottaa aiheen puheeksi. Ei ole kenenkään etu että ketään kiusataan eikä kukaan halua olla itse kiusattuna. Kiusaajat ovat usein itse hyvin rikkinäisiä ja "hyökkäys on paras puolustus". Yrittävät kiusata toisia että välttyvät itse kiusatuksi joutumiselta. Kuka vain voi joutua kiusatuksi, joten älä ajattele että sinussa täytyy olla joku kauhea vika. Joskus kiusaaminen voi johtua kateudestakin. Mutta nyt pääasia on saada jotenkin tuo kiusaaminen loppumaan.

      http://www.oaj.fi/portal/page?_pageid=515,710881&_dad=portal&_schema=PORTAL

      http://www.oaj.fi/portal/page?_pageid=515,710881&_dad=portal&_schema=PORTAL

    • nyyhkytinyyh

      Lopeta ainaskin tuo olematon itku. Työelämässä vasta joudutkin kuuntelemaan seläntakana nauramista. Koita totutella, ja ymmärtää ettet ole mikään maailman omistaja. Tai muuten luet turhaan uuden ammatin ja istut työttömänä kotona. Asenteessasi vika, ei koulutuksessasi. Anteeksi vain suorista sanoistani, jos sinua loukkasi :( Opiskele uusi ammatti jos mielesi pahoitit.

      • käytöstavat kunniaan

        Huonossa käytöksessä ei ole mitään puolusteltavaa. Oletko ikinä itse joutunut silmätikuksi tai onko sinun selkäsi takana naureskeltu? Onko sinulla tapana ottaa joku silmätikuksesi ja naureskella toisten selän takana? Jos on, niin sinun kuuluu itse opiskella uusi ammatti ja opetella käyttäytymään. Ja vaikka et tällaista tekisikään eikä sinulla mitään kokemusta koko asiasta olisikaan, niin pidä sinä mölyt mahassasi!


    • nyyhtitinyyh

      Tulet huomaamaan työelämässä (ellet jo huomannut) että eivät ne seläntakana "puhujat" lähde uutta ammattia opiskelemaan, vaan sinä. He usein ovat sinua suositumpia työyhteisöissä. Jokaisella työpaikalla on joku joka ei sinua miellytä. Koita aikuistua ja tulla kaikkien kanssa toimeen. Itse en voisi vähempää välittää mitä muut seläntakana puhuvat ja hyvin olen elämässä pärjännyt. Olisiko sinun ongelmasi sittenkin huono itsetuntosi, eikä väärä ammatti? Äläkä suutu noin pahasti minun mielipiteistäni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3477
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      128
      1852
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      297
      1605
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      77
      1462
    5. 77
      1436
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1140
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      53
      1136
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1021
    9. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      997
    10. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      61
      960
    Aihe