Piispan voi erottaa, mutta kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa ei.
Mirä eroa piispalla ja valtuuston puheenjohtajalla ?
kirkkolain mukaisest
10183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä vaan voi. Molemmista on erillinen eduskunnan hyväksymä lainsäädäntö olemassa. Sen sijaan toverituomioistuin ei voi erottaa kumpaakaan.
Valinnan tekevällä viranomaisella tulisi olla laillinen oikeus myös erottaa luottamuspulan johdosta. Valintakin on luottamuskysymys. Ketään ei voi valita puheenjohtajaksi, jos ei ole luottamusta. Senhän sanoo jo järkikin.
Minkälainen on ihminen, jolla niin valtava vallanhimo, että ei ymmärrä vetäytyä rivivaltuutetuksi, kun hän ei nauti puheenjohtajana enemmistön luottamusta? Ei siinä lailla ole mitään tekemistä!
Mites kävi kun Piispa Henrik ja Lalli kohtasivat Kyöliönjärven jäällä?
Tai rivipiispaksi:)
Hänet on valittu yksimielisesti sitten puheenjohtajaksi. Silloin luottamus mitattiin. Tämä päätös on myös lainvoimainen. Lahdensuon valinnasta voitte vielä valittaa hallinto-oikeuteen.
Jankkaamalla totuuteen?
Testaa osaamisesi ja valita valtuuston päätöksestä. Lyön vetoa, että et uskalla!
Uskaltamisella totuuteen?
Aivan.