Eläinkaupassa tuli teininainen vastaan. Hän oli jo lähdössä.
Netissä juttelin yli kaksi tuntia 14-vuotiaan teininaisen kanssa, kunnes chat romahti. Hänen itseluottamuksensa nousi huomattavan paljon, kun vakuutin hänelle, ettei hän ole ruma. Kuulemma se merkitsi hänelle paljon. Hän sanoi muutenkin pitävänsä minusta ja että hänestä tuntui ihan kuin juttelisi ikäisensä pojan kanssa. Puhuimme myös aika syvällisesti rakkaudesta, kaipuusta ja kipeistä muistoista. Puhuin kyllä todella monen ihmisen kanssa, mutta tuo jäi eniten mieleen.
No juttelen taas teininaisten kanssa, tosin nyt vanhempien.

Vastaukset 7
Vanhimmat
http://fc00.deviantart.net/fs71/i/2012/089/7/6/manchild_the_movie_by_charcoalfeather-d4tt8yj.png
Kaikilla jotka saavat pillua on paremmat naiskontaktit.
Miten ihmeessä pystyt keskustelemaan mitään syvällisempää pikkutyttöjen kanssa. Minä olen nyt valitettavasti ollut tekemisissä muutaman parikymppisten kanssa, mutta en löydä heidään kanssan mitään yhteistä. Olisin kiinnostunut oman ikäisistä, mutta heitä vain ei ole tässä kylässä vapaina, joten olen baarissa hairahtunut parikymppisiin. Ei heidän kanssaan ole aamusta enään löytynyt mitään yhteistä. Taidat olla jotenkin lapsekas itsekkin. Itse olen 28.
Juttelen paikalle sattuvien ihmisten kanssa.
Missä ihmeen kakarachatissä sä vaanit?
Onko sinulla muuten tosielämässä kavereita? Siis sellaisia joita tapaat muuallakin kuin netissä?
Työkavereiden kanssa työasioista puhuminen ja kaupan kassan kautta kulkeminen, siinä atm:n normaalit kontaktit arkisin.