Tarinani on tämä: olen tällä hetkellä puolen vuoden opiskelijavaihdossa Saksassa ja kotona Suomessa minua odottaa ihana poikaystäväni, joka on jo useamman vuoden ollut minulle tärkein ihminen koko maailmassa. Hänellä on krooninen sairaus, jonka vuoksi hän on sairastellut paljon ulkomaillaoloni ajan. Tunnen koko ajan kauheaa syyllisyyttä ja surua siitä, etten voi olla rakkaani tukena hänen ollessa sairaana, sillä haluaisin olla hänen tukenaan muutenkin kuin skypen ja facebookin välityksellä. Lisäksi vaihtojaksoni ei ole mennyt täällä aivan putkeen, sillä en ole sopeutunut tänne aivan täysin ja toistuvasti kaipaan Suomeen todella kipeästi.
En ole ystävystynyt täällä kovinkaan monen ihmisen kanssa kunnolla, mutta yhden ihmisen kanssa on kaverimielessä synkannut heti alusta lähtien todella hyvin ja hänestä on tullut minulle todella hyvä ystävä tänä aikana. Ja nimenomaa pelkästään ystävä. Eilen menin kuitenkin mokaamaan ja pahasti. Olin juhlimassa erään paikallisen kaverini ja hänen kavereidensa kanssa. Ilta ei mennyt omalta osaltani kovin hyvin, koska viime viikko on ollut minulle todella väsyttävä ja muutenkin kaikinpuolin kurja. Lisäksi kaipaan poikaystävääni jatkuvasti, jonka takia olin todella pahalla päällä ja masentunut koko illan. Tapasin myöhemmin illalla vielä tämän hyvän ystäväni, joka käyttäytyi minua kohtaan todella kultaisesti ja ymmärtäväisesti ja humalassa kun olin, en vetäytynyt pois, kun hän yhtäkkiä suuteli minua.
Olen koko päivän tuntenut aivan järkyttävää syyllisyyttä tästä asiasta. Puhuin asiasta kyllä ystäväni kanssa ja hän tietää minun olevan onnellinen poikaystäväni kanssa, ja että minulla ei todellakaan ole mitään aikomuksia kenenkään muun suhteen. Sillä hetkellä minulle vain oli liikaa se, että joku osoitti niin vilpittömästi välittävänsä kun tuntui, että koko muu maailma on täysin kääntynyt minua vastaan. Nyt minusta tuntuu todella pahalta, koska tiedän mokanneeni ja pahasti. Kysynkin nyt teiltä onko itseinhoni ansaittua ja pitäisikö minun teidän mielestä kertoa poikaystävälleni?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei haloo, eihän tuo mitään uskottomuutta ole. Suudelma ei maailmaa kaada ja jos kerrot niin puhdistat oman mielesi mutta myrkytät poikaystäväsi mielen. Kanna tuo muisto mielessäsi ettet etene sen enempää ellet halua.
Olet turhan ankara itseäsi kohtaan. Olet tehnyt tilanteesi aiemmin tälle ystävällesi selväksi ja että haluat olla hänen kanssaan todellakin vain ystävä.
Ehkei hän ole sitä ymmärtänyt, vaan on jollain asteella ihastunut sinuun ja elätellyt toiveita siihen suuntaan, että sinäkin pitäisit häntä muunakin kuin ystävänä? Ei todellakaan mikään fiksu veto häneltä käyttää sinun heikkoa hetkeäsi hyväksi ja suudella!
Sinä et ole tehnyt mitään väärin. Alkoholi alentaa arvostelukykyä, mutta kun suudelma oli kaikki, mitä tapahtui - eikä sekään sinun aloitteestasi - olet "kuivilla". Yritä psyykata asia pois mielestäsi ja katso eteenpäin. Poikaystäväsi on tulevaisuutesi, hänen mieltään on turha pahoittaa tuollaisella asialla - kun et ole häntä kuitenkaan pettänyt.