Hukassa

Pakko kirjoittaa jonnekkin ja purkaa sydäntä..
Ollaan minun halustani eroamassa avomiehen kanssa. Enää ei itselläni ole suhteelle mitään annettavaa, tuntuu kuin rakkaus olisi pikkuhiljaa hiipunut "ystävätasolle" ja on tullut pystyyn kuollut tunne. Läheisyyttä ja seksiä ei ole ollut oikeastaan pitkiin aikoihin.
Kuitenkin ero tuntuu hirveältä mm. tyttäreni takia, joka on viimeiset 5 vuotta pitänyt avomiestä kuin isänään, lisäksi monet "ystäväni" ja meidän jotkut perheidemme jäsenet aiheuttavat paineita, koska tuntuu että, eihän me voida erota herran Jumala, tehän olette niin onnellisia olleet. Lisäksi avomies tuntuu kaatavan minun niskaani mm. "ongelman" kuinka kertoa hänen äidilleen, että olemme eronneet. Tästä asiasta ei siis tiedä vielä kovinkaan moni kuitenkaan, koska tuntuu että en voi kellekkään kertoa syyllistämisen takia. Kuinka minä ihmeessä voin jättää täydellisen, kiltin ja huolehtivan miehen, joka on tehnyt kaikkensa meidän puolesta..
Mutta eihän toisen kanssa voi olla vain sen takia, että muut eivät pettyisi..?!
6214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jahas, ero kun mies on kiltti ja ei ole sitä kuuluisaa tulta ja tappuraa niinkuin renttujen kanssa?

Äänestä

Mikä vittu teitä nykynaisia vaivaa??? Jos tuntuu että ei tunne puolella kolahda niin sen eteen on tehtävä töitä! Ei se elämä siitä paremmaksi muutu. Varsinkaan jos miehes on kaikinpuolin hyvä. Minkä don juanin kuvittelet tilalle löytyvän? Voi olla että metsään menee ja pahasti jos sille tielle lähdet!
Tee tai tehkää kaikkenne suhteenne pelastamiseksi. Vasta sitten kun on kaikkensa yrittänyt ja antanut ja vieläkään ei ole hyvä niin sitten VASTA SITTEN on ero aiheellinen.
Tahtoa, halua, voimia ja työtä tekemään suhteen eteen!

Äänestä

Koska tunteita ei ole, ja pystyyn on kuollutta... pitäisi erota ennen kuin homma menee enemmän solmuun. Oliko tunteita koskaan, kunnon rakastumista? Vai oliko alussa jo niin, ettei ollut. Enää tuskin parineuvoja auttaa jos sulla ei mitään tunnetta ole... Onko mahdollista olla silti facebooktuttu hänen kanssaan, skypessä tai vaan tuttu. Vai onko soronoo ja eri teille kokonaan.

Miehen pitää vaan sanoa se äidilleen, ei siinä ole ongelmia. Se kuuluu elämään joskus. Ihmettelen sukuja jotka ovat kulissisukuja, ettei muka voi erosta sanoa. Ei mitään päivittelyitä tarvitse sietää, jos on paha paikka.

Ei siinä muiden vuoksi yhdessä olla. Korkeintaan miehen vuoksi tai itsen. Yleensä itsen. Selvitittekö yhtään ongelmia missään vaiheessa, vai menikö puihin sekin? Mitä ikää olette? Aina kannattaisi kuitenkin siinä vaiheessa puhua kun ensimmäisen kerran menee metsään, ellei ole ihan väärän kanssa.

Äänestä

Ahneella on paskainen loppu ja hyvä niin, eka ahnehditaa talo, farmari, vauvat...sitten remontoidaan ja suhde on loppu.. huomataan että ne autot ja lapset oli vaan lisämauste siihen millä ei voida tuoda muuten hyvää suhdetta.
Ei ne talot ja autot ja materiaali tuo sitä sisäistä onnea joka täydentää meidät!
Sitten huomataa että ollaa väärät kumppanit ja erotaan, kun ei se ollut se unelma sittenkään. Niin hyvin kuulin,kuinka 50 v sinkku mies etsi naista ja kauniisti sanoi,ettei tarvita kuin olla toisen lähellä ja pieni oma tila sopii hyvin,kun saa vaan olla läsnä kumppanin kanssa, se oli todella kauniisti sanottu, ja miksi nykynuoret kuvittelee että kaikki käy kuin elokuvissa!

Äänestä

Tytär kasvaa todella tasapainoiseksi aikuiseksi, kun äiti vaihtaa kotiin uuden isän aina kun "rakkaus hiipuu ystävyystasolle". Elämässähän on kyse vain äidin omasta rakkaudesta ja omasta onnellisuudesta, viis siitä vaikka omat lapset ovat luoneet tunnesiteitä toisiin turvsllisiin aikuisiin. Poikki sellaiset isäpuolli-lapsisiteet, tosta vaan kun äitiä ei enää kiinnosta. Koska eihän äidin pidä olla suhteessa vain siksi että lapsi ei pettyisi elämässään.

Äänestä

otat anopille ilmoittamisen kontollesi. Sinähän eron haluat.
Jos siviilirohkeus ei riitä kasvokkain kertomiseen, niin kuin pitäisi,
kopsaa ja lähetä tuo ketjun aloituksesi hänelle tiedoksi.

Mistä syyllistämisen mahdollisuudesta oikein kirjoitat.
Tekstistä ei selviä, mihin olet syyllidtynyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ThinLizzy83 kirjoitti:

Pakko kirjoittaa jonnekkin ja purkaa sydäntä..
Ollaan minun halustani eroamassa avomiehen kanssa. Enää ei itselläni ole suhteelle mitään annettavaa, tuntuu kuin rakkaus olisi pikkuhiljaa hiipunut "ystävätasolle" ja on tullut pystyyn kuollut tunne. Läheisyyttä ja seksiä ei ole ollut oikeastaan pitkiin aikoihin.
Kuitenkin ero tuntuu hirveältä mm. tyttäreni takia, joka on viimeiset 5 vuotta pitänyt avomiestä kuin isänään, lisäksi monet "ystäväni" ja meidän jotkut perheidemme jäsenet aiheuttavat paineita, koska tuntuu että, eihän me voida erota herran Jumala, tehän olette niin onnellisia olleet. Lisäksi avomies tuntuu kaatavan minun niskaani mm. "ongelman" kuinka kertoa hänen äidilleen, että olemme eronneet. Tästä asiasta ei siis tiedä vielä kovinkaan moni kuitenkaan, koska tuntuu että en voi kellekkään kertoa syyllistämisen takia. Kuinka minä ihmeessä voin jättää täydellisen, kiltin ja huolehtivan miehen, joka on tehnyt kaikkensa meidän puolesta..
Mutta eihän toisen kanssa voi olla vain sen takia, että muut eivät pettyisi..?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu