Hei, ajattelin tulla kirjoittamaan kun harmittaa ja vituttaa melkein kokoajan. Josko kirjoitus edes helpottaisi.
Olemme olleet noin 10 vuotta yhdessä puolison kanssa joista meillä on kaksi mahtavaa lasta jota rakastetaan todella paljon. 2 ja 5 vuotiaat. Koskaan varsinaisesti emme ole suunnitelleet lapsen hankkimista mutta kun tieto raskaudesta tuli olimme onnellisia ja mukavasti sopeuduimme tilanteeseen.
Nyt kun tätä perhe-elämää on eletty lapsien kanssa 5 vuotta niin sitä huomaa miten totaalikuollut parisuhdekin on, uskoisin että todella kova uhmaikä vanhemmalla pojalla mikä on kestänyt jo 2-3vuotta on henkisesti väsyttänyt kummatkin meidät. ei seksiä ei mitään.
Riitoja tulee aivan hirvittävästi (enne lapsia ei juuri tapeltu) ja mitä mitättömimmistä syistä. Varmaan molemmat haluaisikin jo erota (ehdotin vaimolle pariterapiaa mutta ei halunnut sellaiseen koska kokee että siitä ei ole apua suhteeseemme).
Mietityttää vaan miten se vaikka omia lapsiaan rakastsaa yli kaiken voi koitua parisuhteen kohtaloksi.
Olemme olleet noin 10 vuotta yhdessä puolison kanssa joista meillä on kaksi mahtavaa lasta jota rakastetaan todella paljon. 2 ja 5 vuotiaat. Koskaan varsinaisesti emme ole suunnitelleet lapsen hankkimista mutta kun tieto raskaudesta tuli olimme onnellisia ja mukavasti sopeuduimme tilanteeseen.
Nyt kun tätä perhe-elämää on eletty lapsien kanssa 5 vuotta niin sitä huomaa miten totaalikuollut parisuhdekin on, uskoisin että todella kova uhmaikä vanhemmalla pojalla mikä on kestänyt jo 2-3vuotta on henkisesti väsyttänyt kummatkin meidät. ei seksiä ei mitään.
Riitoja tulee aivan hirvittävästi (enne lapsia ei juuri tapeltu) ja mitä mitättömimmistä syistä. Varmaan molemmat haluaisikin jo erota (ehdotin vaimolle pariterapiaa mutta ei halunnut sellaiseen koska kokee että siitä ei ole apua suhteeseemme).
Mietityttää vaan miten se vaikka omia lapsiaan rakastsaa yli kaiken voi koitua parisuhteen kohtaloksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Mietityttää vaan miten se vaikka omia lapsiaan rakastsaa yli kaiken voi koitua parisuhteen kohtaloksi."
Kyllä se voi jos lapset menevät aina ja joka kerta sen parisuhteen edelle. Kyllä sitä parisuhdetta pitää myös hoitaa, ei se vain lapsia rakastamalla hoidu.
Tuntuu että liian usein vanhemmat elävät nimenoman vanhempina, eivät pariskuntana jotka ovat samalla vanhempia.
"ehdotin vaimolle pariterapiaa mutta ei halunnut sellaiseen koska kokee että siitä ei ole apua suhteeseemme"
Suosittelisin kyllä menemään jos toinen vaihtoehto on kuitenkin muuten lopulta ero. Tiedän hyvin tapauksen jossa muutama käyntikerta jo sai pariskunnan näkemään tilanteen ihan toisin silmin ja erouhka hälveni.
Ihmettelen jos vaimosi mielummin vie suhteen eroon kuin edes kokeilee pariterapiaa.
Sama juttu meilläkin 10v ollaan oltu yhdessä 6v naimisissa kaksi ihanaa lasta, mutta parisuhde ihan kuolemassa, aivan kauheeta miten siinä käykin niin että mies ketä niin rakasti ja kyllä edelleenkin rakastaa, mutta se on muuttunut ihan erilaiseksi, kaikki on muuttunut, ei ole enään sellaista yhteyttä toiseen kuin ennen! Sinä sentään olet miehenä ehdottanut parisuhdeterapiaa, hieno homma! Minäkin ehdotin mutta ei mieheni suostu, aattelinkin josko menisi vaikka yksin juttelemaan jollekkin näistä asioista, jos sais jotain uutta näkökulmaa, kun tuntuu että koko ajan on vastassa vaan umpikuja jos jostain koitetaan jutella, aina päättyy riitelyyn eikä mikään tunnu onnistuva! Seksistäkin on tullut minun osaltani pelkkä suoritus että saan mieheni paremmalle päälle! Suhteesta puuttu kokonaan muu läheisyys jota itse kaipaan eniten! Toivottavasti saatte asiat ratkotuksi, mutta minua ainakin vähän helpottaa tieto että samanlaisia tilanteita näyttää olevan enemmänkin, pienet lapset perheessä vievät paljon huomiota ja aikaa, ja se vaan täytyisi tällä hetkellä vaan hyväksyä!
Nimenomaan, perheneuvolaan ja mars. Välinne ovat tulehtuneet jo pahasti, ja etenkin jos se uhmaikäinen vie voimat. "Helppohan" se on vain erota ja saa itse niitä vapaapäiviä niin lapsista kuin ex-vaimosta, mutta odotas kun tapaat jonkun uuden niin ne on samat ongelmat edessä taas, sitä ei moni tajua... Jos vaimo ei suostu juttelemaan perheneuvolassa niin jo on ihme, vaikuttaa ettei hänellä oikeasti sitten ole halua jatkaa, jolloin on paikka miettiä, että onko se ihminen kaiken kärvistelyn arvoinen... Ei se aina vaihtamalla parane vaikka et vaihtamisesta puhunutkaan, mutta teidän pitäisi saada kahdenkeskistä aikaa joloin voisitte hoitaa parisuhdettanne, mennä lomalle vaikka lähi-hotelliin, kylpylään tm.s..
Mielenkiintoista. Olen nyt ruvennut kuuntelemaan naisvaltaisella työpaikalla "hedemällisessä" iässä olevia naisia. Heillä näyttää tämä lapsen teko olevan päällimmäisenä mielessä ja kyse ei siis ole "naispareista". Seurustelen paljon naisten kanssa sekä töissä että muuten, ja olen huomannut miten helposti lapset, lapset ovat puheenaiheena, missä lienee mies? Parisuhde? Näin lapsettomana heteromiehenä on tullut mieleen, että miesten todella kannattaisi kuunnella naista ennen vakiintumista eli onko tarkoitus siis hankkia lapsentekomies ja isä, mutta ei miestä. Onko ylipäätään naisia, joilla parisuhde on ykkösenä ja sitten vasta lapset? Onko ehkä tabuaihe?
Kai se on ihan kiinni kasvatuksesta, millaisia "hedelmällisessä iässä" olevista naisista tulee. Itselleni parisuhde on ollut tärkeä (tämän opin vanhmemmiltani) ja lapset ikäänkuin se "sivutuote". Älkää ymmärtäkö väärin, rakastamme puolisoni kanssa lapsiamme valtavasti. :)
Lapsillamme on ihana isä, mutta ei hän jaksaisi olla vierelläni ja elämäänsä tyytyväinen, mikäli parisuhde ei toimisi. Silloin kun lapset ovat pieniä, parisuhde on koetuksella, mutta jos rakastaa lapsiaan, pitää myös huolen siitä, että lapsen toisella vanhemmalla (oli nyt sitten mies tai vaimo) on myös hyvä olla perheessä. Toisen kunnioitus ja rakastaminen ovat ne avainsanat.
Kyllähän ne lapset kuuluu olla aina ykkösenä. Ehkä lapsettomana et sitä ymmärrä. Tosin parisuhde pitää tulla heti siinä perässä kakkosena.
Jos lapset jää kakkossijalle niin ehkä ne kannattaa jättää tekemättä.
"Kyllähän ne lapset kuuluu olla aina ykkösenä."
Lapset vaan voi laittaa ykkösiksi niin monella tavalla. Nykyään vallalla on se kummallinen käsitys että lapset ovat ykkösiä vain jos laitamme joka ikinen sekuntti heidän juuri silloin haluamansa asian kaiken muun edelle. Aikaisemmin ihmiset ymmärsivät yleisesti että lapset laitetaan ykkösiksi ajattelemalla heidän etuaan ja parastaan kokonaisvaltaiseksi. Ja se etu ei ihan aina ole se että he jyräävät vanhempiensa suhteen kuolleeksi saakka. Lapsen etu on ymmärtää oma paikkansa perheessä yhtenä sen jäsenenä jolla on oma aikansa mutta myös aika jolloin hän voi joutua hieman odottamaan että saa haluamansa.
Tarkoitin nyt lähinnä sitä, että lasten tarpeet ja hyvinvointi tulee olla perheessä ykkösenä. En että lasten kuuluu pyörittää perheen arkea ja olla pomoja.
Näinhän se on. Lähinnä kritisoinkin sitä että "lapset ykkösenä" on sellainen lause joka näyttää joiltakin menevän vähän liiankin yli niin että ei muisteta sitä koknaisuutta enää ollenkaan. Mutta eihän se toki useinmiten onneksi niin mene.
Itse näkisin mieluiten asian niin että eletään "perhe ensin" tyylillä. Siis niin että koko perhe voi mahdollisimman hyvin. Ja se tarkoittaa sitten eri elämänvaiheissa ja lapsien ollessa eri ikäisiä aina vähän eri asioita ja erilaisia painotuksia.
Kyllä sellaisia naisia ja miehiä on, joille parisuhde tulee ykkösenä, koska he ovat oivaltaneet että parasta mietä mies voi tehdä lastensa hyväksi on rakastaa heidän äitiään (ja päinvastoin). Se että lapsen tarpeet pienenä tulee aina ekana on luonnollista, mutta lasten kasvaessa parisuhteellekin tulee enemmän aikaa. Harmittavan usein ainakin joidenkin kohdalla parisuhde on tuolloin jo kuollut ja kuopattu.
Jos vanhemmat voivat huonosti niin saattavat lapsetkin voida.vanhemmat eivät voi silloin hoitaa lastansa niin hyvin kuin voivat.lapset myös voivat aistia yleisen ilmapiirin.