Ikäeromme on 12 vuotta!

riippuu tosiaan varmaan teidän molempien "henkisestä iästä". Jos olet ikäistäsi kypsempi ja hän taas edelleen kaksikymppinen ajatuksiltaan ja elämältään, niin mikä ettei.

Mielestäni näissä rakkausjutuissa ei kannata jättää asioita katsomatta loppuun saakka, eli jos sinulla on oikeita tunteita, ja hän vastaa niihin, niin siitä vain kokeilemaan. Voihan siitä syntyä vaikka mitä. Tiettykin sinun kannattaa suht varhaisessa vaiheessa (esim muutaman kuukauden seukkauksen jälkeen) ottaa puheeksi tulevaisuudensuunnitelmat, esim haluaako hän jo kohta perustaa perheen. Katsotte sitten käykö ne yhteen ja teette päätöksiä siltä pohjalta. Useimmat orastavat suhteethan kuitenkin kaatuvat parin ekan kuukauden sisään, joten mielestäni nyt ei vielä tarvitse niin olla huolissaan tulevaisuudesta, senkun nautit vain siitä ihanasta ihastumisen tunteesta. Sydänsurutkin kuuluvat elämään, ja kyllä ainakin minulla jokainen suhde on ollut niiden arvoinen. Eli ei muuta kuin rohkeasti katsomaan miten käy, ei sitä kukaan pysty teille ennustamaan etukäteen! Ja ainahan on mahdollista että saat hänestä lopuksi hyvän ystävän jos et elämänkumppania, ja niitähän ei koskaan ole liikaa. Onnea matkaan!

Sano äijälle, että kokeillaan että toimiiko.Sano myös, että sun pitää saada opiskella ym.rauhassa, ei saa painostaa missään,Jos ukko on kiva ja teillä synkkaa, tuntuu siltä että omakin elämä pysyy kasassa, niin mikä siinä sitten ;)

Kyllähän se 30:n kriisi voi pukata päälle, ja siinä voi olla taustalla sitäkin, mutta kaiken a ja o on mielestäni se että mies tajuaa jos asia on näin, että näkee olevansa tuossa kohtaa elämää. Ei ikäero ole mikään maailmoja mullistava asia, tuossa itänaapurissa tuollainen olisi ihan arkipäivää, siellä se johtuu monesti ihan arkisista käytännön asioista, kolmikymppinen mies pitäisi olla jo mies, siitä on hyvä lähteä.

Kokeilepa jutella ukon kanssa, pitäisi sen ymmärtää tuossa kohtaa elämää että ihmisten välillä on epäilyksiä.

Meillä ikäero 17 vuotta ja hyvin menee. Kokeile ihmeessä yhteiseloa ja älä sure asioita joita ei ole edes tapahtunut. Meidänkin tutut ihmettelee miten meillä menee ja joskus väkisin yritetään saada pahoja puheita aikaiseksi mutta kun itse tiedämme mitä tunnemme ja haluamme, ei kukaan tule väliimme. Kaikissa suhteissa aina erimielisyyksiä, ei ne johdu ikäerosta vaan normaalista elämästä.
ELÄ JA NAUTI KOKO SYDÄMESI KYLLYYDESTÄ!

Itse täytän pikapuoliin 22- vuotta, mieheni on 35, kohta 36-vuotta, ikäeroa siitä siuaantuu 14-vuotta... Ja meillä on aivan ihanan täydellistä!!
Esikesänä naimisiin, mies aivan sekopäinen rakkaudessaan minuun, niinkuin minä häneen. Hän on nähnyt paljon elämässään, niin kyllä kieltämättä minäkin, iästäni huolimatta. En voisi kuvitellakaan suhdetta nuoremman miehen kanssa...
Itseasiassa, kyse ei ole lainkaan iästä, en voisi kuvitellakaan elämääni kenenkään muun miehen kanssa, Hän on koko elämäni.

SUN MIEHES ON VAIN INNOISSAAN SIITÄ ETTÄ SAA NUORTA PESÄÄ!!

Mukavan ihmisen löytäminen on niin vaikeaa ettei sen kohdalle osuessa pidä miettiä ikää. Iällä ei ole merkitystä!
Onnen ohi ei pidä kävellä, sillä jo huomenna toinen voi olla kuollut...eli nauti tässä ja nyt!!!!
Miten niin eri elämänvaiheessa? Elämää eletään ja tapahtumat seuraa toisiaan, te olitte molemmat siinä vaiheessa että teidän oli aika tavata ja rakastua.

Ei ne suhteet näytä kestävän sen ihmeemmin heilläkään jotka ovat saman ikäisiä.

Eri-ikäisyys ehkä tekee suhteesta vahvemman koska molemmat tukevat toisiaan omalla tavalla, ja suhde on enemmän virikkeellinen. Saman ikäiset helposti kuolevat pystyyn yhdessä ajan mittaan.

Heh, sattumoisin poikaystäväni kaveripiirissä tällaisia tapauksia on vähän enemmänkin. Meillä on poikaystäväni kanssa 6 vuotta tosin vaan ikäeroa, mutta. Suurin osa tyttöystävistä on näillä muilla miehillä (n.30-v) siellä 18-v:n hujakoilla. ongelmaa ei kyllä heidän kohdalla ole syntynyt siitä, että tulevaisuuden suunnitelmat olis jotenkin kovin erilaiset, mutta eipä ne jutut kyllä ole kestänytkään. Sitten on vaimoiksi otettu jo vähän vanhempia naisia. Voi se siis olla kriiseilyäkin, mutta riippuu _todella_ paljon ihmistyypistä. Nää 18-v naikkoset on ollut mun mielestä lähinnä ihan hirvittävän lapsellisia ja ärsyttäviä. Aika monet olen ehtinyt tässä vuosien varrella näkemään.... Mutta ei se välttämättä aina mene niin. Tiedän, että kaveripiirissä (erit.vanhemmat naiset) ajateltiin musta aika samalla lailla vuosia takaperin, kun olin vielä alaikäinen tytöntyllerö ja muut sellaisia 23-24 vuotiaita. Enää ei ole ongelmaa, vaan tulen mainiosti toimeen myös näiden n.30 vuotiaiden naisten kanssa.

Meillä ikäeroa on 13 vuotta mutta mies on se nuorempi versio eli minä 38v ja hän 25v !!! ja ihan hienosti synkkaa !! kertokaahan kokemuksia/mielipiteitä...

Meillä on ikäeroa 9v., melkein 10v. Eli mä olen 18, pian 19v. ja mies on 28v. Kolmatta vuotta jo ollaan yhdes, sittä vuosi kihlois ja kaks asuttu yhdes. Ja hyvin on menny! Ei edes tunnu ettän meillä olis noin iso ikäero, koska ollaan samalla aaltopituudella ja ulkopuolisten kohtelu on ollu erittäin hyvä ja kannustava eikä kukaan oo pannu pahakseen tms. Että anna mennä vaan! (tietty varaus aina kohdallaan, mutta kun homma alkaa luonnaan ja mieheen voi luottaa täysillä, niin anna palaa!)

Entä, kun kuolema meidät erottaa? Sehän on yleisessä tiedossa, että vaikka nainen ja mies olisivat saman ikäisiä, niin miehillä on jo siinä vaiheessa tapana kuolla n. 10 vuotta aikaisemmin jos näin voisi asian ilmaista. Jos mieheni on jo valmiiksi paljon vanhempi, voin siis varautua siihen, että hän myös "tilttaa" vuosia aikaisemmin kuin minä, ja jään leskeksi ollessani siinä alle 60v paikkeilla... No tämä nyt kuulostaa varmaan jo aika typerältä, koska ei kohtalosta tiedä, mutta se on totuus, että mietin asioita aina hyvin pitkällä tähtäimellä ja tämä on yksi asia, jota pohdin. Kommentteja tähän?