Työpaikalla leikitään käsitteiden liukuva työaika sekä ylityö kanssa. kaikki tehty työ yli 8h päivässä on liukumaa ja ne saa vapaana tunti tunnista. Liukuman tekeminen ei ole vapaaehtoista vaan tehdään kun töitä on niin paljon.
Toki työtä on esim. keväällä paljon mutta voiko liukuman tekemiseen pakottaa? kuitenkin fakta on se että myös syksyllä ja talvella on tehtävä liukumaa että voi sitten pitää niitä liukumavapaita pois...
Liukuva työaika vs. ylityö
27
6314
Vastaukset
- akavan_erityisalat
Hei DuunariXX,
liukuva työaika ei ole yhtä kuin ylityö. Liukuva työaika mahdollistaa sen, että työntekijä voi sovituissa rajoissa määrätä työnsä alkamis- ja päättymisajankohdan. Esimerkiksi voit vaikka päättää, mihin aikaan seitsemän ja yhdeksän välillä tulet töihin, ja mihin aikaan kolmen ja viiden välillä lähdet töistä. Mikäli työpäivän pituus kuitenkin venyy yli kahdeksan tunnin, on kaikki ylimenevä työaika ylityötä (jos esimerkiksi tulet puoli kahdeksan ja lähdet puoli viisi, kertyy ylityötä noin tunti).
Mikäli töitä on niin paljon, että niitä ei voi normaalissa työajassa (esimerkissäsi kahdeksassa tunnissa) tehdä, tulee työn järjestelyistä ja mahdollisesta ylityöstä sopia yhdessä työnantajan ja työntekijän kesken. Työnantaja ei voi pakottaa ylityöhön eikä liukuman käyttöön päivän venyttämiseksi.
Onko työpaikallasi luottamusmiestä? Mikäli ei, kannattaa asia ottaa esille yhteistyössä koko työyhteisön voimin.
Oliko tästä sinulle apua, vai haluatko vielä kysyä jotain asiaan liittyen?
Keväisin terveisin,
Akavan Erityisalat- Ollil1
PÖTYÄ! Kaikki yli normaalin työajan ylittävä työ ei todellakaan ole ylityötä,etenkään paikoissa jossa on käytössä työaikapankki tms. Ylityö vaatii työntekijän ja pomon keskinäisen sopimuksen,joka kerta, vain silloin työnantajalle tulee ylityökorvaus velvollisuus. Kaikki omaaloitteinen työajan pidennys on siis liukumaa joka kirjataan työaikapankkiin eikä niistä makseta ylityökorvauksia.
- oletarkkana
Toki voit tehdä vaikka 12 tuntia päivässä ilman lisäkorvausta jos olet tyhmä.. tai esim. osaamaton/aloitteleva IT henkilö jolle oman osaamisen nostamisesta tehtävän vaatimalle tasolle ei tietenkään makseta (ottanut duunin jota ei osaa).
Moni asia menee kieroilun kautta jos ei ole tarkkana ja siksi hyvä olla tietty liiton jäsen josta saa apua ja tukea (vaikka ei jokaiseen ongelmaan aina autakaan).
Toinen asia on ylemmät toimihenkilöt joille ei yleensä makseta ylitöistä mutta se on otettu huomioon palkassa ja antamalla vapaat kädet tehdä tehtävät joko itse tai delekoimalla muille. Jos tuota ei osaa niin sitten on väärän tehtävän valinnut.
- DuunariXXX
Hei!
Kiitos vastauksesta! Tästä on apua!
DuunariXX - mek
Ei se nyt ihan noin mene ja se yli 8h tekeminen pitää olla vapaaehtoista ja teillä työnantaja käyttää sitää hyödyksi ja saa työn teetettyä halvemmalla. Jos noin toimittaan niin pitäisi niiltä yli 8h päivlta saada korotettua palkkaa vaikka 10.30% ja vapaat päälle. Sopikaa 10h työajasta eli jos teette 10h töitä niin saatte 10h palkan ja kaksi tuntia palkallista vapaata niin siinä on vähän korvausta ylipitkistä päivistä.
- toinen duunari
Ap:lle:
Onko teillä töissä käytössä ns. liukuman tasoitusjärjestelmä? Esim. että kk aikana (tai jossain esim. 3 vk tai 5 vk - joissakin vain 1 vk tms. aikana) pitää / pitäisi tunnit olla ns. /- 0; jossa siis ylityötunnit olisi ja "alityötunnit" - jotain... Nähdäkseni monessa työssä, jossa on liukuva työaika, käytetään tuon tyyppistä systeemiä - ainakin itse olen törmännyt useammassakin paikassa... - DuunariXXX
Meillä on liukuman tasoitusjärjestelmä, on olemassa aika jolloin pitäisi olla tunnit tasattu.
Minua häiritsee työpaikalla se että puhutaan liukumatunneista vaikka ne on oikeasti ylityötä. En oikeastaan enempiä uskalla tässä sanoa ettei vahingossakaan kukaan tunnista. Sitten tulisi ongelmia töissä. Kyseessä on siis tilitoimisto. Yleisestikin voi sanoa että tilitoimistoissa on aivan villi meininki ylitöiden kanssa, muulloinkin kuin keväällä kiireaikaan. - akavan_erityisalat
Hei,
seurattuamme keskustelua haluaisimme täsmentää liukuvan työajan ja ylityön käsitteitä. Ylityö edellyttää aina työnantajan määräystä ja työntekijän suostumusta riippumatta siitä, onko käytössä liukuva työaika vai ei. Työnantaja ei voi pakottaa ylityöhön.
Liukuvassa työajassa työntekijä päättää itse työajan sijoittelusta sovitun liukuman rajoissa. Mikäli työntekijä oma-aloitteisesti ilman työnantajan määräystä tekee liukuman puitteissa yli kahdeksan tunnin työpäiviä tällöin ei muodostu ylityötä.
Jos työnantaja pyrkii käyttämään hyväkseen liukuvaa työaikaa ylityön sijasta, tulee tähän puuttua. Työnantaja on vastuussa työn resursoinnista.
Liittomme on mukana Ylemmät toimihenkilöt YTN:n kampanjassa 8tuntia.fi, jonka teemana on nollatoleranssi korvauksettomalle ylityölle. Kannattaa tutustua!
Terveisin,
Akavan Erityisalat - joopajoo-o
Turha tätä on kierrellä: ei ole mitään ylityötä, josta maksettaisiin lisiä, on vain "vapaaehtoista" liukumaa. Firmassa kahdet YT:t vuoden sisällä. "Vapaaehtoista liukumaa" itsellä joka päivä 1-2 h. Tasoittumisjärjestelmä on, mutta ei toteudu tosielämässä. Tuuraajan täysi puuttuminen varmistaa vielä sen, että liukumavapaalta palatessa saat tehdä tunnit heti sisään uudelleen.
- konttorirotta1
Tämähän oli juuri kuin meidän työpaikalta. Itselläni on jatkuvasti 2-3 h työpäiviä ja liian usein myös 4-5 h päiviä. Kaikki siis liukumaa, tunti tunnista. Henkilöstöä on vähennetty ja nyt yksi henkilö hoitaa tehtävät, joita aiemmin oli tekemässä kolme henkilöä. Tunnit saa pitää vapaana, mutta vapaan jälkeen tehdään taas saman verran tunteja sisään. Vapaa-ajan ongelmia ei ole, kun sitä ei edes ole.
- Aina töissä
Näin toimintaan meidänkin työpaikalla. Ylitöitä ei ole, vain liukumia. Likumia saa pitää vapaana tunti tunnilta, jos vain ehtisi. Vuoden aikana on kertynyt 120 tuntia liukumia - nämä ovat siis ne tunnit mitä en ole ehtinyt pitää vapaana, vaikka joka kuukausi yritän pitää 1-2 päivää liukumavapaita. YT:t pidetään kerran vuodessa, joten valittaminen ei auta. Pitää koko ajan olla "kiitollinen" että on työpaikka. Kun kertoo esimiehelle ettei ehdi kaikkea tehdä, niin saa vain vastaukseksi että nyt pitää vain tsempata. Kesälomatkin pidetään vikon tai kahden viikon jaksoissa pitkin vuotta, ja tänä vuonna tulee kaiken lisäksi 2 viikon lomautus koko henkilökunnalle. Ainoa tapa saada tunnit maksettua on irtisanoutua!
- akavan_erityisalat
Hei!
Liukuman ja ylityön rajan hämärtyminen tulee esiin usein jäsenneuvonnassammekin. Tämä on ikävä ja valitettavan yleinen tilanne. Kuten aiemmin mainitsimme, työnantaja on vastuussa työn resursoinnista.
Liukuvan työajan ajatuksena on antaa joustavuutta työntekijälle, ylityön perusteena taas on työstä johtuva tarve tehdä pidempää päivää.
Liukuvan työajan ja ylityön suhteesta on työneuvosto antanut aikanaan lausunnonkin (http://www.tem.fi/files/21680/TN_1393_04.pdf). Siinä katsotaan yleisellä tasolla, että kyse on liukumasta, kun työpäivän venyminen yli 8 tunnin perustuu työntekijän omiin tarpeisiin. Mutta jos tarve päivän venyttämiselle johtuu työn vaatimuksista tai aikatauluista, niin kyse on ylityöstä, kunhan työnantaja on hyväksynyt ylityön tekemisen.
Vaikka tilanteessa olisi aihe sopia ylitöistä, yksittäinen työntekijä alistuu helposti aina vain ”liukumaan vapaaehtoisesti”, jos yt:t leijuvat päällä. Kyllä tämän ymmärtää. Mutta olisiko epäkohtaa mahdollista ottaa esille porukalla – ja oman ammattiliiton avulla ja tuella!
Terveisin
Akavan Erityisalat- 11-17
Tilitoimisto alasta kun tunnutte puhuvan niin on toivotonta yrittää saada asiaan muutosta. Järjestelmä on alan työntekijäliiton siunaama. Liukumat max 150 ja 5,5 h/vrk, tasoittumisjakso vuosi.Alkuperäinen idea on kait ollut välttää ylityökorvaukset alkuvuoden kiire aikana ja antaa vapaata hiljaisempana aikana. Valitettavasti vaan sitä hiljaisempaa aikaa ei ole. Eli kertyneiden tuntien pois pito aiheuttaa uusien syntymisen.
- Ollil1
Tästä kannattaa duunarin tehdä itselleen niin yksinkertaista kuin mahdollista. Liukumaa ei mun mielestä ole viisasta alkaa käyttää omaaloitteisesti muuta kuin harvoin. Työnantajahan on lailla velvoitettu järjestämään työt siten että ne tulevat pääsääntöisesti tehtyä työajan puitteissa. Jatkuva omaaloitteinen liukutuntien tekeminen johtaa työnjohdon laiskuuteen ja duunarin hyväksikäyttöön ilman palkkiota. Se johtaa hitaasti mutta varmasti stressiin, terveysongelmiin, perhesuhteiden huonouteen ja ennenaikaiseen kuolemiseen.
- MiPePi
Liukuvan ja ylityön raja on todella hämärä. Liukuvassa erityisesti, jos ei ole tarkkaa kirjausta/sopimusta missä ajassa nuo tunnit pitäisi tasoittua. Itselläni tulee jatkuvasti ylitöitä normaalina toimistoviikkona 4-8 tuntia / vko, sen päälle vielä usein työmatkoja jolloin työpäiviä viikonloppuna. Noita viikonlopun työpäiviä on todella vaikea saada pidettyä heti vapaana pois, koska työmäärä on valtava. Kaikki ylityö on pois omasta vapaa-ajasta, sekä ajasta perheen kanssa. Myöskään mistään ylityökorvauksista ei puhutakkaan, vaan tunti tunnista saa ne ottaa pois, kun pystyy.
- Ylityö historiaa?
Eräs keskustelu:
Toimitusjohtaja: -Onko Xxxx-projekti aikataulussaan.
Tuotantopäällikkö: -Kyllä valmistuu, mutta suunnittelijoiden pitää tehdä ylitöitä ensi viikonloppuna.
Toimitusjohtaja: -Tässä yrityksessä EI OLE YLITÖITÄ!
Tuotantopäällikkö: -Siis tarkoitin joustoja....
Toimitusjohtaja: -No nyt meni oikein....
Ylläoleva tarina on tosi ja omin korvin kuultua.- paskatyöelämä
Joustot, eli työaikapankki on sitten vielä ihan oma asiansa, se ei ole liukumaa eikä ylityötä vaan pitäisi tehdä pidempää työpäivää ja kerätä tunteja työaikapankkiin josta niitä saisi pitää sitten vapaina pois.
Eräässä paikassa työnantaja esittää nyt hiljaisena aikana työaikapankin aloitusta että työntekijöille alkaisi nyt kertyä negatiivista saldoa pankkiin eli velkaannuttaa hiljaisena aikana että olisi pakko pidentää sitten päivää kiireisenä aikana. Kaikki vain siksi ettei tarvitsisi maksaa ylityökorvauksia. Peruspalkkakin on hyvin huono joten jos ei enää ylitöilläkään saa hanketta niin miksipä tällaisessa työpaikassa enää jatkaisi yhtään pidempään, harmi vain että uudet työpaikat ovat kiven alla tänä päivänä joten tästä tilanteesta uhkaa tulla sietämätön! Olo on kuin orjalla p3rkele!!
- Ylityö historiaa?
"Kaikki vain siksi ettei tarvitsisi maksaa ylityökorvauksia"
Näin meitä kusetetaan.- jfskjgeojgoer
niin kun herroilla on kravatit niin kireällä ettei veri kierrä aivoissa niin siksi heistä on tullutkin täysiä mu|kkuja...
- HR Manager
Jos keskimääräiseksi työajaksi joka tapauksessa tulee 8h päivä niin aivan samahan se on jos jonain päivänä tekee vaikka 11 tuntia ja jonain päivänä 5 tuntia. Eikö? Mitä h*lvetin ylityökorvauksia siitä muka pitäisi saada? Eikö liukuva työaika ole hyvä asia? Ainakin jos meidän yrityksen työntekijöiltä kysyy, niin on.
- Juurikin näin
Ja näinhän se just menee.
- Pulttix
Eli ensin työjaksossa tehdään niin sanotusti tavalliset tunnit täyteen ja kaikki sen jälkeen on ylitöitä.
Ylitöistä sovitaan pomon kanssa ja jos pomo ei sano mitkä on ylityötä niin sitten ne ei ole.
Eli jos sen työjakson tavalliset tunnit on täynnä niin ei tarvitse jäärä töihin jos ei pomo lupaa maksaa ylityöstä korvausta.
Tosin pitää muistaa että sopimalla avoimesti näistä selvitään ja tietysti viisainta nykyisin on tehdä töitä silloin kun pitää ja taas pitää palkallista vapaata kun ei ole tuottavaa työtä tai muuten käy kun Nokian. - Nössöpoika
Ihme porukkaa, kitisee jostain parin tunnin övereistä. Neuvotelkaa ne liksat siten
että ei tartte kitistä. Ei mitään koulutusta mihinkään, vain tahtotila kohdillaan ja kepeästi tienaa tarkkailuluokka pohjalta 70 000€ vuodessa..lopettakaa lässytys ja käärikää hihat - v.........aa
Meillä se on ylityö pakko, josta ei neuvotella tai uhkaillaan irtisan.
- postiorja
Posti Group Oyj:ssä pakotetaan "hitaat" työntekijät (esim. vanhat työntekijät) tekemään raskasta työtä yhdeksän tuntia päivässä 11 viikon ajan 12 viikon periodissa. Tasoituspäivillä (=käytännössä vapaapäivillä) tasoitetaan keskimääräinen työaika 7 tunniksi 39 minuutiksi. Korvaus menee yks yhteen. Käytännössä työntekijä tekee joka päivä tunnin ja 21 minuuttia ylitöitä joka päivä. Kohtelu ei ole tasavertaista "nopeisiin" työntekijöihin nähden, jotka saavat kahdelta ekalta ylityötunnilta 50 %.n korvauksen ja seuraavilta 100 %:ia.
- Eurajok
Meillä on max liukuma, jonka yli menevä osuus vain katoaa bittiavaruuteen. Työajan seuranta leikkaa ylimääräiset pois. Eli ylitöitä ei ole on vain töitä, jota tehdään vapaaehtoisesti vastikkeetta, kun max liukuma saavutetaan.
- Eimullamuuta
Mulle tulee liukumasta ihan jotain muuta mieleen.
http://www.metropoli.net/wp-content/uploads/2015/03/stubb-räsänen.jpg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384609Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692341Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532217- 1652069
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131632M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279