Teollisuuden Voima voitolliseen tulokseen

Ydinsähköä tuottava Teollisuuden Voima teki vuoden alkuneljänneksellä kahden miljoonan euron liikevoiton. Vuodentakaiseen verrattuna tulos on parempi, sillä tuolloin TVO jäi nollille.

Tammi-maaliskuussa sähkön käyttö Suomessa pysyi samalla tasolla kuin vuotta aiemmin.

TVO joutui helmikuussa lykkäämään Olkiluodon surullisen kuuluisan kolmosreaktorin valmistumisaikataulua. Päivitetyn arvion mukaan OL-3 valmistuu käyttöön vuonna 2016.

Samaan aikaan TVO suunnittelee neljättä reaktoria Olkiluotoon.

TVO:n liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 100 miljoonaa euroa, kun vuodentakainen liikevaihto oli 87 miljoonaa.
http://yle.fi/uutiset/tvo_paasi_niukkaan_voittoon/6589557

Kyllä se ydinlämpöäkin tuottaa lauhdeveden kautta, mutta se menee jäiden sulattamiseen. Onneksi ei sentään tulos ole sulanut pois OL III seikkailujen myötä.
7232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

http://www.tvo.fi/uploads/files/Sijoittajat/Vuosijulkaisut/TVO_Vuosikertomus_2012.pdf

TVO: toimintaperiaate on sellainen, että osakkaat maksavat saamastaan sähköstä hinnan, jolla katetaan kaikki kustannukset eli TVO:n tulos vuositasolla asettuu likimain nollaksi.
Vuonna 2012 nollatulokseen päädyttiin, kun osakassähkön hinta oli noin 2,5 snt/kWh. OL1 ja OL 2 tuottavat ydinsähköä hyvin kilpailukykyiseen, edulliseen hintaan.
OL1ja OL2 vuonna 2012; yhteinen tuotanto 14,45 TWh ja käyttökerroin 93,7%.

Äänestä

Viime vuonna TVO:n ydinsähkön tuotanto oli noin 14,45 TWh ja hiilisähkön tuotanto noin 0,004 TWh.
Kuinka suureksi luulet hiilisähkön osuuden TVO:n viime vuoden tuloksessa?

Äänestä

TVO-aiheuttaa suoria kuolemia polttamalla hiiltä. Emoyhtiöllä Pohjolan voimalla on hiilivoiman tuotantoa joka vuosi parin ydinvoimalan verran ja se rakentaa nytkin uutta hiilivoimalaa. Koska nämä murhaajat sadaan oikeuden eteen?

Äänestä

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/tvon sahkon toimitusmaarat kasvoivat hieman/201307461647

"Tammi-kesäkuussa (2013) TVO:n tulos ennen veroja oli 31,2 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 10,6 miljoonaa euroa tappiolla.

Yhtiön tuotantolaitokset toimittivat sähköä katsauskaudella 7 651,6 gigawattituntia, kun vuosi aiemmin toimitusmäärä oli 6822,4 gigawattituntia.

Liikevaihto kasvoi 194,9 miljoonaa euroon 169 miljoonasta eurosta."

Noista luvuista käy selville, että ydinsähkön tekeminen on ollut tosi halpaa.
Kun liikevaihdosta 194,9 vähennetään voittotulos 31,2 voidaan todeta, että
7651,6 GWh:n tekeminen maksoi noin 163,7 miljoonaa euroa eli noin 2,1 senttiä per kWh.

Äänestä

Tulos hiililauhdevoimalan avulla

"TVO toimitti osakkeilleen sähköä tammi-maaliskuussa 4141 megawattituntia, mikä oli noin 200 megawattituntia viime vuotta enemmän. Muutos selittyy sillä, että Meri-Porin hiilivoimaaa ajettiin viime talvea suuremmilla tehoilla. Olkiluoto 1- ja 2-reaktoreiden sähköntuotto oli viime vuoden tasolla. "

http://www.tekniikkatalous.fi/energia/tvo toimitti viime vuotta enemman sahkoa/a896253
_____
Tämä viesti on kirjoitettu 1. kerran 22.4.2013 14:28. Havaitsin sen poistetuksi 22.7.2013 6:30. Syytä viestin poistoon ei valvojat ole ilmoittaneet.

Äänestä
  • Tuossa ylempänä on todettu paljonko tuotettiin ydinvoimalla ja paljonko hiililauhteella.
    Hiililauhteen osuus ydivoimaan verrattuna on merkityksetön.
    Voipi vaan todeta ettei vastaaja ole ainakaan järjen jättiläinen väittessään hyvän tuloksen johutvan hiililauhteen suuruudesta.

    Äänestä

stuxnet, "Tulos hiililauhdevoimalan avulla"

Miksi väität tuollaista, kun totuus on helposti löydettävissä.

http://www.tvo.fi/news/102

" Konsernin tulos oli 31,2 (-10,6) miljoonaa euroa. Katsauskauden tulokseen vaikuttaa uuteen ydinjätehuollon tekniseen suunnitelmaan ja aikatauluun perustuvan kustannusarvion päivitykset sekä siihen liittyvän ydinjätehuoltovastuuvarauksen muutokset. Päivitysten ja muutosten positiivinen tulosvaikutus on pääosin kertaluonteinen."

"Olkiluodon voimalaitosyksiköiden, Olkiluoto 1 (OL1) ja Olkiluoto 2 (OL2), sähköntuotanto katsauskaudella oli 7 086 (6 756) GWh ja käyttökerroin yhteensä 92,9 (88,1) prosenttia."

" TVO:n osuus Meri-Porin hiilivoimalaitoksessa tuotetusta sähköstä 1.1. - 30.6.2013 oli 583,4 (109,5) GWh ja sen tuottamiseen käytettiin hiiltä 204,1 (37,6) tuhatta tonnia ja hiilidioksidipäästöoikeuksia 473,1 (91,5) tuhatta tonnia."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tehokasta sulatusta kirjoitti:

Ydinsähköä tuottava Teollisuuden Voima teki vuoden alkuneljänneksellä kahden miljoonan euron liikevoiton. Vuodentakaiseen verrattuna tulos on parempi, sillä tuolloin TVO jäi nollille.

Tammi-maaliskuussa sähkön käyttö Suomessa pysyi samalla tasolla kuin vuotta aiemmin.

TVO joutui helmikuussa lykkäämään Olkiluodon surullisen kuuluisan kolmosreaktorin valmistumisaikataulua. Päivitetyn arvion mukaan OL-3 valmistuu käyttöön vuonna 2016.

Samaan aikaan TVO suunnittelee neljättä reaktoria Olkiluotoon.

TVO:n liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 100 miljoonaa euroa, kun vuodentakainen liikevaihto oli 87 miljoonaa.
http://yle.fi/uutiset/tvo_paasi_niukkaan_voittoon/6589557

Kyllä se ydinlämpöäkin tuottaa lauhdeveden kautta, mutta se menee jäiden sulattamiseen. Onneksi ei sentään tulos ole sulanut pois OL III seikkailujen myötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu