Oon miettinyt biisin sanomaa... Miten itse tulkitsisitte sitä???
Anna Puu, säännöt rakkaudelle? Mikä on sanoma?
4
1452
Vastaukset
- 25658
Kaksi tahollaan sitoutunutta (ehkä perheellistä ja aviossa olevaa) ja heidän salainen suhteensa siinä on kyseessä.
- jepsjei
juu, samalla tavalla oon itekin tulkinnu tuota kyseistä biisiä kun 25658 myös..omasta mielest siin on vielä tarkemmin silleen, että nää kenellä on salainen suhde ja mahdollisesti se oma perhe jo olemassa, rakastavat toisiaan mutta haluavat pitää suhteen salassa, mutta toisaalta taas he haluaisivat olla yhdessä ja rakastaa toisiaan avoimesti, mutta sitten taas toisaalta eivät halua että tulevat "riippuvaisiksi" toisistaan, että rakkaus ei saa kasvaa niin suureksi että eivät pärjää omillaan. Näin siis itse tulkitsen...
- suomikakku
Tulkitsen sanat niin, että kun kaksi omiin tapoihin tottunutta ihmistä lyö hynttyyt yhteen, neuvottelulla ja sopimuksella vältytään phimmilta loukkauksilta toisen yksityisyyden rajoja kohtaan. Syrjähypytkin vetävät puoleensa vähemmän oman suhteen käytännöllisen inhorealismin hyväksymisen jälkeen. Säännöt auttavat varautumaan erimielisyyksiin. Aikalisä, pysähtyminen ajoissa, on mahdollisuus myös allekirjoittaneen tapaiselle tunneilmaisun kevytsarjalaiselle ja rakkauden kerjäläiselle.
- Sääntöjä pukkaa
En tiedä, mutta aina kun näitä "sääntöjä" pukkaa radiosta, radio menee toiselle kanavalle tai kiinni.
Ilmeisesti laulussa puhutaan pettämisestä. Se on nykyään jopa muotia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564