Vanhustyöstä

Kommentoikaa ihmeessä muutkin,kuinka haluatte itseänne hoidettavan!

Olen kuitenkin kommentoinut siihen ja siksi jatkan. Miten toivon itseäni hoidettavan?

Minä toivon ja haluan, että jos ja kun sairastun vakavasti..eikä minua voi entiseen kuntooni ja voimiini (henkiset ja fyysiset voimavarat) palauttaa, voin poistua tästä maailmasta mahdollisimman kivuttomasti, lempeästi ja nopeasti. Tämä voi tapahtua joko oikeita lääkkeitä selkeästi ja tietoisesti, harkiten yliannostamalla..siis karkeasti sanoen "tappamalla".

Sana tappaminen on kuitenkin virheellinen tässä tilanteessa..käytän mielummin sanontaa pois lähteminen, pois saattaminen..se ehkä kuvaa selkeämmin mitä tarkoitan.

Tämä pois lähteminen/saattaminen tapahtuisi joko itse se tehden tai lääkärin toimesta. Mielummin tekisin sen itse, siinä vaiheessa kun katson sen parhaammaksi.

Mikäili vammani ja sairauteni on sellainen, etten pystyisi tekemään yhtään mitään, sanotaan vaikka että olen mongertava, "paketti" siis käänneltävä, syötettävä, pestävä jne. kaikessa mahdollisessa apua tarvitseva, toivon selkeää aktiivista kuolinapua.

Missään tapauksessa en halua (huom. en halua) jäädä laitokseen "paketiksi"..se on kauheinta ja ihmisarvoa eniten alentava kokemus, riippumatta siitä, olenko itse siitä tietoinen vai en.

Koska olen nähnyt mitä laitosvanhuksen elämä pahimmillaan voi olla, katson, että on ehdottomasti armeliaampaa, inhimillisempää ja ihmistä kunnioittavampaa ja arvostavampaa antaa hänen poistua tästä maailmasta. Ehdottomasti armeliainta!

Jos nyt joku romantikko ja idealisti väittää, että henkilökunnan määrällä, laadulla, osaamisella ja hoitotyötä kehittämällä tähän epäinhimilliseen hirvittävyyteen saataisiin jotain elämisen laatua, en voi kuin itkeä!

Mustaa ei saa valkoiseksi ei vaikka kuinka pesisi. Sairasta ei saa terveemmäksi, elämään ei saa iloa tekemälläkään, ei sormivärimaaleilla ei kynsilakoilla, ei aurinkohatuilla, ei lettukesteillä, ei tietokilpailuilla jne. ei millään.

Se, mikä on mennyt se on mennyt ikiajoiksi..toiveet, usko tai rakkaus eivät niitä henkiin herätä..eikä rakkauden määrää mitata ajalla; eletyn elämän vuosikerroilla, lääkkeiden kuluttamisella, vaipanvaihtokertojen lukumäärällä, vessakäyntien lukumäärällä..ei suklaaleivoksilla, ei kahvitteluilla, ei uusilla kengillä, ei uudella kampauksella.. tai kärsimyksen ja uhrauksien määrällä. Ei millään.

Mikään inhimillinen ei enää ulotu, mikään ei enää kosketa, mikään ei enää satuta, on vain sinä ja eletty elämäsi, kahden kesken..kaikki muu on jossain ulkopuolella. Aivan hyvin voin lähteä ja jättää kaiken, mikään ei jää kesken, mitään en ole aloittanut enkä mitään lopeta.

Huomaan, että olet tulkinnut kirjoitukseni omalla tavallasi. En ole missään vaiheessa haukkunut tai halveerannut vanhusta enkä kyseenalaistanut hänen ihmisarvoaan. Olen moittinut nykyisiä työolojamme ja kertonut realistisella tavalla hoitotyön tämän päivän arjesta ja sisällöstä pitkäaikaisosastolla hoitajan näkökulmasta. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa. Haluan nyt sinulle korostaa että, vaikka hoitotyö on nykyään mitä on, eli raskasta, likaista ja rutiininomaista, niin kuitenkin vanhuksia hoidetaan aina kunnioittaen , yksilöllisesti ja turvallisuuden periaatteita noudattaen. Vaikka olenkin kritisoinut hoitotyötä, mottonani on ja tulee olemaan"hoida vanhusta , niinkuin toivot itseäsi (tai omia vanhempiasi ) hoidettavan. Tämän kun hoitotyötä tehdessä muistaa, tekee aina parhaimpansa. Se, että työolot ovat osastoilla , mitä ovat, ei missään tapauksessa ole vanhusten, vaan päättääjien vika. Mitään asiaa ei muuteta sillä, että kaunistellaan totuutta tai yritetään katsoa asioita ruusunpunaisten lasien läpi.

Väitän, että vanhukset saavat huonoa, töykeää ja yliolkaista kohtelua laitoksissa. Nehän ovat säilytyspaikkoja, ja kyllä tuntuu pahalta.Vihaisen hoitajan kirjoittama viesti, ei kyllä yhtään huojentanut mieltäni.