Kunnat tukevat miljoonilla puolueita

http://ohjelmat.yle.fi/mot/etusivu

Muutama vuosi sitten paljastuneiden vaalirahaskandaalien jälkeen valtakunnallisesta puolue- ja ehdokasrahoituksesta säädettiin laeilla ja tehtiin aiempaa avoimempaa. Sen sijaan puolueiden paikalliset bisnekset jätettiin valvonnan ulkopuolelle.

MOT selvitti puolueiden ja kuntien välistä rahoitusta ja liikesuhteita kuudessa suuressa kaupungissa. Paikallisista rahavirroista löytyi esimerkkejä tuhansien eurojen piilopuoluetuista ja puolueille maksettavista satojen tuhansien eurojen vuokratuloista. Puolueet ovat myös saaneet jopa miljoonien eurojen myyntituloja kuntien kanssa käytyjen kiinteistökauppojen seurauksena.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lehti: Suomessa EU:n toiseksi korkein puoluetuki äänestäjää kohden
16.4.2012 16:26 Päivitetty 16.4.2012 21:01 13
HELSINGIN SANOMAT
Suomessa maksetaan EU:n toiseksi eniten puoluetukea äänestäjää kohti, kertoo saksalainen talouslehti Wirtschaftswoche.

Lehden tekemän selvityksen mukaan suomalaispuolueet saivat puoluetukea 12,25 euroa äänestäjää kohden. Taakse jää muun muassa Kreikka, ja kaikkien EU-maiden keskiarvo on vain 3,73 euroa.

http://www.hs.fi/politiikka/Lehti Suomessa EUn toiseksi korkein puoluetuki äänestäjää kohden/a1305560008083

Äänestä
  • up

    Äänestä

joutuu maksamaan puolue tukia vaikka jättää äänestämättä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pimeä puoluetuki kirjoitti:

http://ohjelmat.yle.fi/mot/etusivu

Muutama vuosi sitten paljastuneiden vaalirahaskandaalien jälkeen valtakunnallisesta puolue- ja ehdokasrahoituksesta säädettiin laeilla ja tehtiin aiempaa avoimempaa. Sen sijaan puolueiden paikalliset bisnekset jätettiin valvonnan ulkopuolelle.

MOT selvitti puolueiden ja kuntien välistä rahoitusta ja liikesuhteita kuudessa suuressa kaupungissa. Paikallisista rahavirroista löytyi esimerkkejä tuhansien eurojen piilopuoluetuista ja puolueille maksettavista satojen tuhansien eurojen vuokratuloista. Puolueet ovat myös saaneet jopa miljoonien eurojen myyntituloja kuntien kanssa käytyjen kiinteistökauppojen seurauksena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu