Mikä on avoliitto?

Missä raja?

Nuoret ihmiset tapaavat toisensa ja muuttavat samaan talouteen. Jos suhde jatkuu ja perhe kasvaa, niin eletään avoliitossa.

Mutta - kun kaksi eläkeläistä leskeä tapaa toisensa ja huomaa, että yhdessä selvitään paljon paremmin kotitaloudesta ja omakotitalon ylläpidosta, niin onko yhteen asuntoon muuttaminen avoliitto?

Mitä sitten, kun toinen vanhuksista alkaa oireilla, sairastelee, tarvitsee apua jokapäiväisessä elämässä? Onko toinen omaishoitaja? Miten se määritellään?
Mistä vanhukset saavat apua, kun sairaudet ovat näitä vanhuuden vaivoja, joista selvitään, kun joku huolehtii ja on paikalla. Voiko yhteiskunta edellyttää, että itsekin ikäihminen huolehtii toisen, joka on erillinen ja itsenäinen leski, omillaan elävä, vaikka asuukin toisen ikäisensä kanssa samassa taloudessa?
Kunta sanoo, ettei vanhustentalosta löydy tilaa, ja vanhus itsekin haluaisi olla kotona.
Vanhukset, ja jo hiukan liian väsyneet ihmiset yleensäkin eivät tajua sitä, että läheinen ihminen on täysin sidottu hoivattavaansa.

16

642

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lifemocker

      avoliitto on se kuin seurustellaan ilman virallista sitoutumista

      • Väärin luulit

        Eipäs ole. Avoliitto on sitä että asutaan saman katon alla. Seurustella kun voi niin että asutaan eri osoitteissa.

      • lifemocker
        Väärin luulit kirjoitti:

        Eipäs ole. Avoliitto on sitä että asutaan saman katon alla. Seurustella kun voi niin että asutaan eri osoitteissa.

        kelan mukaan tuolloin ollaan avoliitossa.

        kyllä sitä voi ihan vakavasti olla avoliitossa vaikkei samassa osoitteessa asutakkaan!

        vai miksikö kutsut juttua jossa esim pari on seurustellut 6 vuotta, muttei asu yhdessä, mutta tekee kuitenkin kaikki jutut yhdessä?!

      • fsgsgrg
        lifemocker kirjoitti:

        Seurusteluksi.

      • jebajeeee

        älä viitti joka asiaan alkaa viisastelemaan aina ja joka hetki kun sinä et oikeasti tiedä mistään mitään eikä sinulla ole kokemustakaan joten voitko jo nyt olla hiljaa hemmetin idiootti!

      • jebajeeee
        jebajeeee kirjoitti:

        älä viitti joka asiaan alkaa viisastelemaan aina ja joka hetki kun sinä et oikeasti tiedä mistään mitään eikä sinulla ole kokemustakaan joten voitko jo nyt olla hiljaa hemmetin idiootti!

        oli lifemocker ääliölle tarkoitettu edellinen kommetti

    • Elämä on

      Niin, jos kahdella ihmisellä on omat osoitteet, niin mitä on seurustelu, jos tämä järjestely on avoliitto?

      "Mutta - kun kaksi eläkeläistä leskeä tapaa toisensa ja huomaa, että yhdessä selvitään paljon paremmin kotitaloudesta ja omakotitalon ylläpidosta, niin onko yhteen asuntoon muuttaminen avoliitto?"

      Riippuu onko kyseessä kämppissysteemi "ollaan vaan kavereita" vai onko mukana rakkautta ja tiettyjä muita asioita, jotka muuttavat kämppäkaverit toisiaan rakastavaksi pariskunnaksi. Ai niin, mutta jos avoliittoon tarvitaan toisiaan rakastava pari, niin mitä ovat ne yhdessä asuvat jotka ennen rakastivat toisiaan, mutta rakkaus on kuollut ja yhdessä kituutetaan kuitenkin?

      • No ei elämää oo

        Avoliitto ei edellytä rakkautta. Se on lain mukaan sitä että asutaan saman katon alla ilman että ollaan aviossa. Toki KELAlle voi ilmoittaa että ollaan vain kämppiksiä jos siltä tuntuu.

      • fghgjhjhj
        No ei elämää oo kirjoitti:

        Avoliitto ei edellytä rakkautta. Se on lain mukaan sitä että asutaan saman katon alla ilman että ollaan aviossa. Toki KELAlle voi ilmoittaa että ollaan vain kämppiksiä jos siltä tuntuu.

        joo mutta ei sekään aina auta. Yhdeltä tutulta meni tuet kun avopuolisolla oli työpaikka. Ja nämä olivat avopuolisoita koska olivat eri sukupuolia. Veli ja sisko tosin mutta kelan mukaan kuitenkin elivät avoliitossa. En tiedä onko nykyään asiat muuttuneet niin että eri sukupuolta olevat voisivat olla vain kämppiksiä.

      • No ei oo elämää
        fghgjhjhj kirjoitti:

        Tuosta olisi kannattanut valittaa, sillä veli ja sisko eivät saman katon alla asuessaan ole avoliitossa.

        Ja nykyisin ei puolisin tulot vaikuta ainakaan työmarkkinatukeen (uusi laki poisti tarveharkintaisuuden 1.1.2013)

      • ??????????
        fghgjhjhj kirjoitti:

        joo mutta ei sekään aina auta. Yhdeltä tutulta meni tuet kun avopuolisolla oli työpaikka. Ja nämä olivat avopuolisoita koska olivat eri sukupuolia. Veli ja sisko tosin mutta kelan mukaan kuitenkin elivät avoliitossa. En tiedä onko nykyään asiat muuttuneet niin että eri sukupuolta olevat voisivat olla vain kämppiksiä.

        Mitä helvettiä....????? :-O

    • Ei vain nuoret

      Avoliitolle ei ole mitään ikärajaa. Sekä nuoret ja vanhat voivat muuttaa yhteen saman katon alle = avoliitto (jos virallisesti asuu samassa osoitteessa).

      Jos seurustelee ja ei asuta samassa osoitteessa, ei ole avoliitossa oli kuinka vakavissaan tahansa tai kihloissa.

      • Asiasta väitellyt

        Kun muutin poikaystäväni kanssa yhteen, hänen mielestään emme olleet avoliitossa enkä minä hänen avovaimonsa. Myös siskoni miehelle tuli yllätyksenä asia. He luulivat, että vain kihloissa olevat ovat avoliitossa, asuivat yhdessä tai eivät.

        Koitin kyllä avopuolisolleni korjata, että miten asiat ovat, mutta ei oikein tuntunut uskovan. Kun hänen kaverinsa kihlautui tyttöystävänsä kanssa (jonka kansa ei asunut yhdessä) sanoi heitä avopariksi vaikka aiheesta oli ollut monet keskustelut! Ilmeisesti tämä ei olekaan kaikille niin selvä asia kuin luulisi.

      • ??????????
        Asiasta väitellyt kirjoitti:

        No ei näytä selvältä joo. Tuntuu olevan epäselvää monenikäiselle, kummallekin sukupuolelle sekä jopa Kelan virkailijoille. Aivan uskomatonta.

    • samboer

      Lue esim. täältä:

      aki24.fi/pepe-avioliittoparisuhde-avoliitto.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      721
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      646
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      568
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      39
      542
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe