Tyttöystäväni pitää edelleen yhteyttä ex-poikaystäväänsä

consudes

Moi! Ensinnäkin haluan todeta että haluaisin saada ihan asiallisia viestejä, ei mitään parin sanan vastausta tai muuta turhauttavaa.

Asiaan! Tilanne on se, että olen tapaillut tätä tyttöä nyt noin kuukauden ja meillä sujuu tosi hyvin ja asiat etenee vauhdilla. Meillä on hauskaa ja tehdään yhdessä kaikkea ja ollaan yhdessä miltei joka päivä. Välillä olen hänen luonaan ja välillä hän täällä. Ollaan jopa tavattu toistemme perheitä ja isovanhempia jne... ongelmani on se, että tyttöystäväni edelleen pitää yhteyttä exäänsä, vaikka väittää ettei hänellä ole enää tunteita häntä kohtaan. He olivat yhdessä noin kolme vuotta ja sen tiedän että tyttöystäväni käytti miltei vuoden hänen havitteluunsa.. hän on itse kertonut miten paljon hän rakasti tätä miestänsä ja miten paljon vaivaa näki suhteen aloittamiseen, mutta hän halusi erota miehestään lopulta koska miehestään tuli liian omistushaluinen, aggressiivinen ja "erilainen" mitä hän oli halussa. He erosivat vuoden alussa. Toisinaan hän mainitsee edellisestä suhteestaan minulle ja toivoo minun ymmärtävän että he ovat edelleenkin ystäviä. Jokatapauksessa tilanne alkaa jo häiritsemään mua, ymmärrän että pitkän suhteen jälkeen on vaikea irrottautua kokonaan, mutta hän väittää ettei enää rakasta exäänsä mutta silti tekstailee ja soittelee hänelle melkein joka päivä. Onko se normaalia ja voinko luottaa hänen sanaansa?!

He tapasivat pari viikkoa sitten ja tyttöystäväni kertoi rehellisesti siitä mulle, ja myös mainitsi ettei hänellä ollut suurta intoa tapaamiseen mutta hän itse ehdotti että he säilyisivät ystävinä. Se oli minusta ihan ok, kunnes huomasin että he ovat yhteydessä miltei koko ajan...tuntuu siltä että aina kun emme ole yhdessä, hän tekstailee tai soittelee exänsä kanssa. Tästä johtuen, kun sopiva tilaisuus koitti, luin salaa hänen kännykästä viestejä ja katsoin soittotiedot. Tiedän että niin ei ois saanut tehdä mutta haluan tietää totuuden... en ole maininnut asiasta ainakaan vielä hänelle... tilanne satuttaa kovasti ja en edes uskalla ottaa sitä vielä puheeksi, haluan aluksi ulkopuolista näkökulmaa.
Tilanne menee siis näin:

Olemme olleet yhdessä noin kuukauden ja koko tämän ajan he ovat olleet yhteydessä. Luin lähetetyistä viesteistä että tyttöystäväni on muistellut vanhoja aikoja ja kysellyt exältään että "muistatko sitä ja tätä, oli kyllä ihan superhauskaa"!

Tässä pari esimerkkiviestiä:

- Hups, menihän tuossa reilu tunti taas puhuessa! no mut oli tosi hauskaa jutella, ja ainahan se on mukava sun kanssa jutella. ja just se on niin upeeta ku ollaan niin samanlaisia ja meillä on ihan omat jutut ni riittää puhuttavaa aina. Enpä usko että kukaan muu ees tajuais näitä!

- Harvan ihmisen kanssa oikeesti pystyn puhumaan ihan kaikesta, ja onhan meillä niin upee ja ainutlaatuinen historia että oishan sitä sääli heittää hukkaan

- On kyl ihan huippua ku voidaan edelleen olla kavereita ja vieläpä näin hyviä sellaisia!

- Hehee muistatko kun tehtiin sitä ja tätä, oli kyllä ihan superhauskaa.. ei hitto.. oli se kyllä niin mahtavaa.. ehkä joskus järjestetään sitä ja tätä, josta joskus puhuttiin :D

- No mites sun naisasiat???

Ja plaaplaaplaa... löysin kymmeniä lähetettyjä viestejä ja kaikissa joko muistellaan hyviä aikoja, ylistetään "kaveruutta" tai sitten kysellään elämästä...

Katsoin myös soittotiedot ja sieltä ilmenee muutama yli tunnin puhelu aamuisin jolloin emme ole yhdessä...

En tajua tätä tilannetta, aina kun ollaan yhdessä niin meillä on oikeasti todella hauskaa ja mukavaa ja hän vakuuttaa olevansa yli exästään eikä rakasta tätä.. En haluaisi menettää tätä naista koska hän on todella erityinen ja pelkään että jos alan valittamaan tilanteesta tai kyselemään, niin hän suuttuu... mitä tässä tilanteessa on tehtävissä??? Onko tuollainen käyttäytyminen normaalia?!

Hänellä on myös joitain vanhoja kuvia tallella facebookissa sekä muutama muistoesine kotonaan esillä...

En haluaisi todellakaan menettää häntä, miten voin tuoda asian esille ilman että syntyy turhaa riitaa?

95

14056

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hmmmmmmmmmm

      Moi,,,vaikuttaa kuule ihan suoraa sanottuna,että ei ole päässyt entisestään eroon.Oma kokemus aikoinaa,,,Oli mies jolla oli suhteita takana ja niistä kyllä myös kuulin häneltä.Hänellä oli yksi suhde kuitenkin jäännyt vähän ns päälle.Hän kävi naisen luona milloin milläkin verukkeella,kun ei kuulemma muuten pärjää ym.Oli siellä jo uusikin kuvioissa,mutta ei haitannut.Mitä sitten vierailuilla tapahtuikaa,tiedä tuota,mutta ei entisille soitella joka hetki eikä treffailla useesti.Sinuna nostaisin asian pöydälle ajoissa,ennenkö satutat itseäsi enempää.Kerro rehellisesti ettet pidä kun hän on useesti exäänsä yhteydessä.JOS tarina oikeesti ohi,teidän tarina jatkuu onnellisena eteenpäin,,,Voimia sulle,,niitä tarvit.

      • consudes

        No sillehän se vaikuttaa ja sitä eniten tässä just pelkäänkin... aivan käsittämätöntä vaan kun huomasin myös sellaisia lähetettyjä viestejä jossa hän kehuu minua exälleen, ja sanoo jotain että "minulla on nyt tällainen uus ihana mies jonka kanssa on kyl loistavaa" jne jne... mut sit samaan aikaan siellä myös muistellaan menneitä ja hehkutetaan miten samanlainen ajatusmaailma hänellä on exänsä kanssa... otan asian puheeksi tänään, jokatapaukses luotto on täs mennyt ja en uskois mitään noin kieroa toimintaa selkäni takana.


    • hfejheh

      olet laastari. Tyttö haluasi mennä eteenpäin, mutta on henkisesti edelleen kiinni exässä.

      • Mä vaan aattelen...

        Minun mielestäni tyttöystäväsi on mennyt elämässään eteenpäin kun seurustelee sinun kanssa ja teillähän on oikein kivaa yhdessä.
        Sitä ei voi näytellä, sillä huomaisit kyllä jos näin olisi.
        Sinun kannattaisi lopettaa puhelimen yms. Stalkkaus ja keskittyä yhteiseen onneen!
        Mustasukkaisuus on normaalia mutta voi myös pilata täysin suhteenne.
        Tyttöystäväsi yhteydenpito entiseen poikaystävään on kyllä vähän liian tiuhaa, mutta kun ex-mies löytää uuden tyttöystävän tilanne muuttuu..
        Siitä tulee loppu kerrasta tai sitten tyttöystäväsi ei osaa väistyä ja siitä tulee ns. Häirintää. Mutta loppu joka tapauksessa.

        Vietä ihana viikonloppu rakkaasi kanssa, kerro hänelle omista tunteistasi ja arvoista joita elämältänne odotat, samalla voit kertoa mitä et ymmärrä tai kuinka haluat toisen toimivan ( juuri tuo liiallinen yhteydenpito, jos se tuntuu sinusta loukkaavalta kerro se).
        Tyttöystäväsi varmasti ymmärtää ja voi sanoa sen syyksi miksi ei halua puhua enään exän kanssa niin usein.


      • Sinun valinta
        Mä vaan aattelen... kirjoitti:

        Minun mielestäni tyttöystäväsi on mennyt elämässään eteenpäin kun seurustelee sinun kanssa ja teillähän on oikein kivaa yhdessä.
        Sitä ei voi näytellä, sillä huomaisit kyllä jos näin olisi.
        Sinun kannattaisi lopettaa puhelimen yms. Stalkkaus ja keskittyä yhteiseen onneen!
        Mustasukkaisuus on normaalia mutta voi myös pilata täysin suhteenne.
        Tyttöystäväsi yhteydenpito entiseen poikaystävään on kyllä vähän liian tiuhaa, mutta kun ex-mies löytää uuden tyttöystävän tilanne muuttuu..
        Siitä tulee loppu kerrasta tai sitten tyttöystäväsi ei osaa väistyä ja siitä tulee ns. Häirintää. Mutta loppu joka tapauksessa.

        Vietä ihana viikonloppu rakkaasi kanssa, kerro hänelle omista tunteistasi ja arvoista joita elämältänne odotat, samalla voit kertoa mitä et ymmärrä tai kuinka haluat toisen toimivan ( juuri tuo liiallinen yhteydenpito, jos se tuntuu sinusta loukkaavalta kerro se).
        Tyttöystäväsi varmasti ymmärtää ja voi sanoa sen syyksi miksi ei halua puhua enään exän kanssa niin usein.

        Tuo edellä on hyvä neuvo. Vaikka tyttöystävä on exässään kiinni, hän on tehnyt päätöksen, että sinä olet hänelle parempi. Jos sinä kestät odottaa eikä tyttöystäväsi hairahdu tyhmyyttään, käy melko varmasti juuri niin, että ex häviää lopulta kuvioista.

        Mutta ei sinun ole pakko kestää epävarmuutta, eikä ainakaan vuosia. Sinulla on riittävä syy laittaa suhde poikki, jos niin valitset, nyt tai myöhemmin. Älä hukkaa omaa aikaasi mustasukkaisuuteen äläkä yritä laittaa tyttöystävällesi rajoja, joita hän ei itse halua noudattaa. Sinä joko jatkat tai et. Valinta on oikeastaan aika helppo, koska molemmat vaihtoehdot ovat oikeita.


    • gfgfdg

      Kyllä valitettavasti selkeesti on exässään kiinni..
      ja mikä tuossa osui pahasti silmään on se että hänellä on takanaan kuitenkin pitkä suhde ja noinkin pian eron jälkeen lähti uuteen suhteeseen. Toinen asia mikä ei lupaile hyvää on se että teidän asiat on edenneet vauhdilla ja olette olleet yhdessä vasta kuukauden. Tyttö ei ole päässyt entisestä suhteesta täysin eroon ja jatkamalla samaa touhua ei tule pääsemäänkään. Kaikkein pahinta tilanteesta tekee tietysti se että likkasi salaa yhteydenpidon sinulta. Kannattaa ottaa asia rehellisesti puheeksi ja kysyä miksi on yhteydessä exäänsä...jos valehtelee niin silloin ei pitäis olla miettimisen varaa. Jos toinen roikkuu exässään kiinni ja tekee sen salaa, tulisi hälytyskellojen soida pahemman kerran... "laastarisuhde" valitettavan todennäköistä, mutta puhumalla asia selviää. Rehdisti vaan asia esiin ennen kuin loukkaat itseäsi pahasti

      • Anonyymi

        Ei kannata laittaa ehdoin tahdoin tyttöystävää tilanteeseen, jossa hän joutuu valehtelemaan - siitä tulee paha mieli kaikille. Hän rakastaa edelleen exää eikä pääse irti vaikka yrittääkin. Riski on siinä, että se kurja exä ei näytä niitä huonoja puoliaan, kun he ovat noin löyhästi yhdessä ja tyttösellä voi alkaa vanha suola janottamaan.

        AP on nyt heikoilla jäillä tässä tilanteessa eikä voi muuta kuin yrittää olla kelpo poikaystävä ja katsoa mitä tuleman pitää. Tai jos ei hermo kestä, niin ottaa hatkat. Oikeasti tommonen yhteydenpito ei ole toista kunnioittavaa, mutta joskus ihmissuhde on kuin huumetta, siinä vain yrittää roikkua kynsin hampain, vaikka tietäisikin että se ei ole oikein/tervettä. Jos alat asettamaan ehtoja ja rajoituksia, niin vaarana on, että tulee ero. Jos liikaa mainostat sitä, miten kärsit tilanteesta, niin jos hän ajattelee sinun parastasi ja vähänkään välittää = ero.


    • NäinOn.

      Ex on ex ja tuollaista ei kannata sietää yhtään.

    • Hushushsus

      Sano sille kuten itsekin sanoin exälleni "En halua olla enää yhteysessä sinuun, älä ota yhteyttä."

      Exä on mennyttä elämää ja se vaikeuttaa varmasti vaikeuttaa tulevaa suhdettasi, jos roikkuu kiinni ja pitää yhteyttä.

    • siinä teille

      Miellyttämisen halua. Olen itse tuollainen samanlainen, jätin agressiivisen miehen ja tuli tunne että hän hajoaa jos en pidä silti "huolta"..kun asioita selvitettiin vielä, löysin jo uuden miehen, enkä kehdannut enkä halunnut sanoa exälle..sanoin vain senverran että ei saa soittaa minulle iltaisin, koska olen nyxän kanssa.
      Exä oli laatua että hyvä kaverina, huono arjessa ja sängyssä.
      En halunnut pettää lupaustani, koska olen sellainen etten petä lupauksia vaikka olisin antanut ne hetkenhuumassa kusipäille.
      Lisäksi exän kanssa toimittaessani kuulumisia, jokaisella kerralla vahvistui että Nyxä on se oikea. Edelleen helpompi olla kaveri, olihan exä kuitenkin tietyllä tasolla hengenheimolainen jonka kanssa alunperin siksi luulimme että parisuhte olisi hyvä idea välillämme. Se vain pilasi kaiken.
      Exä puolestaan EI pidä enää yhteyttä minuun kun tapasi uuden naisen.
      Mutta siitä en ole hänelle vihainen, koska tarkoituskin oli että hän tuntisi olonsa välitetyksi ihmiseksi koska suhteemme aikana hänellä oli itsetunto-ongelmia, hän piti itseään todella huonona ja pienimunaisena luuserina, mutta kerroin hänelle omalla toiminnalla että hän on HYVÄ mies vaikka tietyt piirteet vain pitäisi laittaa hallintaan kuten aggressio ja muut..ja niin hän löysi paremman akan kun olin valanut hänene itseluottamusta, nyt hänellä on sellainen pirttihirmu että pärjää sen aggressiivisen miehn kanssa ja laittaa sen solmuun patterinväliin jos alkaa uhoamaan.
      En kaipaa takaisin, mutta otin vastuun omasta roolissani exän elämässä ja halusin hoitaa omaltakannalta kunnialla loppuun. Mikäli olisin toiminut vastoin tunteitani, niin siitä olisi ollut nykyiselle suhteelle haittaa koska olisin todennäköisesti haikaillut jopa exän perään, koska en olisi muistanut mitä ongelmat olivat. Pitämällä yhteyttä palasi mieleen myös ne syyt miksi jätin suhteen. Jos nyxä olisi siihen asiaan puuttunut, olisi siitä ollut hänelle haittaa, siksi tein sen salassa mutta kerroin vain että yhteyttä pidän, mutten jättänyt puhelimeen esille mitään "todisteita" ja lopulta ei soiteltu enää ollenkaan koska exä löysi parempaa seuraa.
      Hän on myös auttanut minua ja kertonut kuinka mies ajattelee, jos nyxän kanssa on ollut ongelma niin on exäni ansiota, että olemme vielä nyxän kanssa yhdessä ja hän auttoi näkemään miten hyvä mies minulla on nyt.
      Sydämeni paisuu rakkaudesta nyxää kohtaan, en voisi parempaa enää toivoa: Kerran olin hänet jättämässä ja kun kerroin exälle että ongelmia on, exä pyysi kuvailemaan ne ongelmat ja sanoi että siinä on hyvä mies ja koko tappelu oli minun vikani, sanoi vielä että hän voisi käyttää tialnnetta hyväksi ja voittaa minut takaisin, mutta jos nyxä on noin hyvä tyyppi niin hän ei edes minun takia halua tehdä paskaa ihmiselle joka on mies siinä kuin hänkin ja vieläpä oikeassa.

    • einäin...

      Valitettavasti mustakin tuntuu siltä, että se ei todellakaan oo päässyt yli eksästään. Ja kannattaa lopettaa tuo suhde, ennen kuin satutat itsesi pahemmin...
      Mä nimittäin tiiän, että mun poikaystävän exä on haikaillut takaisin ainakin 2-3 vuotta, ja se on itse tahollaan varattu. Tekstailua koko ajan oli joskus, samoin soittelua tältä eksän taholta. Ihmettelinkin et eikö sen poikaystävä tosiaan huomaa mitään.
      Mun poikakaveri sit oma-alotteisesti näytti niitä viestejä ja just tommosia vanhojen muistelua, ikävöintiä, tunnustuksia siitä että kaipaa ja rakastaa vieläkin. Kunnes mulla ja mun poikaystävällä meni hermo ja sanottiin et jos touhu ei lopu niin me kerrotaan kaikki sen poikaystävälle.
      Viestittely loppui siihen ja kaipa ne on vieläkin yhdessä. Samoin me ollaan.

      Toivottavasti tilanne selviää parhain päin. Mutta tuo viestittely PÄIVITTÄIN ja tunnin mittaisia puheluita... se ei ole enää tervettä, vaikka olisikin hyviä ystäviä.

    • huhhuh

      Ompas tiukka tahti. kuukaudessa jo isovanhemmatkin tavattu! Minkä vuoksi? Vähempikin alkaisi ahdistamaan.

    • bipin81

      I can understand the feelings of yours,broda, The drama will continue until that ex boyfriend of your girlfriend finds some girl. when he will find girlfriend,then your GF is only yours...

    • consudes

      Puhuin nyt tuosta asiasta suoraan.. reaktio oli kiukkuinen ja "pettynyt", ja sanoi ettei kyllä aio luopua kokonaan exästään, koska ovat edelleen "parhaita kavereita" ja heillä on kuulemma niin ainutlaatuinen yhteys jota ei voi sanoin kuvailla. Sanoin että jatkatko tuota loputtomiin ja se ei tule kyllä toimimaan, ja hän vastas vihaisena että kyllä hän haluaa pitää yhteyttä jokatapauksessa, olin sitten mitä mieltä tahansa asiasta. Sanoin että en kyllä tuollaista salli enää pitkään ja taas vihainen reaktio ja vastauksena että ei halua menettää "parasta ystävään ikinä", ja hän ei kuulemma sille mitään mahda.. joopa joo...

      • ryhtiää

        V..tun säälittävää!! Jos pitää olla exän kaa niin sitten on. Etsi sellainen pari ettei ex pyöri kuvioissa!!


      • Anonyymi

        Sairasta, sanoisin. Pitäis ymmärtää et kun juttu on ohi se on Ohi! Ei sillä, munkin exä haaveili vielä puol vuotta sit minusta; sanoin ettei enää koskaan olla yhdessä. Oli aikas karsee se loppu, mimmi sai masennuksen ja lähetteli sit itsemurhaviestejä ym. Ja, mullakin oli sydämen kaa ongelmia niin soitteli ambulansseja ja poliiseja mun luo. Luojan kiitos se on ohi!


    • uutta naista

      Jätä muijas ja käske mennä takaisin agressiivisen narsisti miehen hoiviin!! Ei toi nainenkaan vaikuta pelaakin terävimältä kynältä!! Ole mies!!

    • Pilvi11111

      Kolme vuotta sitten mun mies piti yhteyttä exäänsä salaa. Tosi samanlainen kuvio mitä aloittajalla. Me ollaan edelleen yhdessä. Kun yritin kieltää sillon yhteydenpitoa, alkoi riitelemään mun kanssa. Aikani siitä väänsin ja kun olin tarpeeksi vääntänyt en edes tajunnut että se vääntö oli kuluttanut mun tunteet.

      Nykysin mies on se joka tekee kaikkensa saadakseen olla mun kanssa ja mä itse elän löysässä hirressä kun en voi ymmärtää kuinka "se oikea" voi käyttäytyä niin. Toisinsanoen, en tajunnut sitä silloin, mutta olin jo kauan sitten ajatellut sen niin, että tiettyjä asioita vaan tapahtuu ja ei tapahdu jos tapaa sen oikean. Nyt elän elämääni joka päivä kahdenvaihella, jäänkö ikuisesti paitsi suuresta rakkaudesta. Mies sanoo että rakkaus on tässä ja nyt, mutta mä en vaan voi kokea sitä koska tietyllätapaa vaan tuntuu että olen jäänyt paitsi jostain. Sellaisesta suuresta tunteesta ja ihanasta ajasta mitä näen että jotkut kokee.

      Mikä mun ongelma teidän mielestä on?

    • Slut

      Minusta haiskahtaa sellaiselta että hänellä on yhä tunteita exäänsä kohtaan, tunteita joita ei enään pitäisi olla, kun on jo toisen kanssa. Mitä olen elämässä oppinut, nämä "parhaat ystävät erosta huolimatta" tyypit rakastavat vielä exiään. Sinä olet joku korivke, kun odottelee yhteenpaluuta exänsä kanssa. Ja silloin sinua satutetaan ja kovaa.
      Meillä oli sama tilanne mieheni kanssa, hänen exänsä roikkui kuin riippa kivi miehessäni. Vannoi rakkautta tuon tuostakin ja tyrkytti itseään. Meni monta vuotta tuota veivuuta katsellessa, tein ehtoja, vaadin rehellisyyttä yms. Mies ei mennyt exän matkaan, mutta antoi vemputtaa meidän suhteen välissä.
      Nykyään olemme eronneet ja exä on lisännyt löylyä miehen iskemiseen.

    • Oletkakkonen

      Sanon nyt suoraan. Ex on rakkaampi kuin sinä. Jos kakkosena olo on Ok, jatkat suhdetta.

    • uskomatontasairautta

      Myös minulla samankaltainen ongelma. Miehellä sivusuhde josta kiinni jäi no lopetti oman kertomuksen mukaan sen piti se sille kertoa. Mitään muutosta ei tullut. Vedätti sitä todella pitkään. Minä kun yhteyttä otin jotta olisin voinut päättää otanko eron vai en ei vastannut. Kun antoi sen olla fasessa edelleen ilman ulosnakkausta sanoi että ei näin tehdä kun se muutoin käy mun kimppuun. Yritin taas yhteyttä ei suostunut ja ihan omalla nimellä. Ei pitänyt olla siitä kyse ettei tiennyt kuka olin. Kun jouduin päättämään uskonko petturin sanaan oli tehtävä niin että saan ja voin lukea sen puhelimen historiat että sp. Tällä siis jatkettiin. Kun sanoin jos tämä tulee vielä meidän suhteen tuhoamaan niin takaisin annan myös sille. Se että meillä on yhteisiä tuttuja jopa sukulaisia saattoi olla miksi lopetti mieheni kiusaamisen. En minäkään kyllä tykkäisi jos joku ex hoito pitäisi yhteyttä ja esittäisi "ystävää ja mieheni kertoisi "olipas mukavaa kun oli noin paljon asiaa. En luota sanaan vaan vaadin että näen kun tunnen epäilyn tunteen sitä kohtaan. Toki mieheni näyttää minulle tunteita eikä eroa halua eikä sitä ole koskaan edes harkinnut. Sanoo pettämisen johtuneen pelkästä käynnistä ja tilaisuuden saatuaan kokeilla. Mutta ei tuo toinen sitä hyväksynyt kuten kertoi. Anteeksi pyysi mutta kiusaa edelleen. Mihin asti pitää siis ymmärtää ex tai hoitonsa kuvioissa mukana olosta? Minusta kun kaiken järjen mukaan jos petettynä ei oteta yhteyttä niin pettäjään ei siis pitäisi olla myöskään. Ellei ole manipuloimassa jotta saa eron. En tiedä mutta kostan todella jos niin sanottu pettäminen ilmi tulee. Nämä ovat hankalia juttuja kun sinun tulee luottaa pettäjä toinen vai ei. Keskustele ja kerro ettet tykkää minäkin kun kerroin etten halua nähdä näitä "yhteyksiä ja niitä selityksiä siitä . Loppui se aikanaan. Eivät enään ole tekemisissä.

    • nostakytkintä

      Se on kehunu sua eksälleen siks että se tulis mustasukkaiseksi :D

      Jätä se eukko. Ei miulla muuta.

    • lumputmäkeen

      Ootko noin luuseri, hei haloo! Potki se lumppu mäkeen samantien!

    • kjhgkjhkjhkhk

      Myös minulla on vastaava kokemus.

      Mainitsin 3x asiasta. Lähdin, kun mikään ei muuttunut.

      Tajusin lähteä ennen kuin aloin vihata.

    • faktaatiskiin

      Sinä olet pelkkää ajankulua koska hän ei saa exää takaisin. Minun ex koittaa lähettää vielä vuosienkin jälkeen tuon tyyppisiä viestejä ja vastaukseni on aina sama. Anna nyt jumalauta jo olla, kun ei kiinnosta. Sieltä tulee sitä kun "muistatko kun meillä oli sitä ja tätä". No en muista, en ole ajatellut ja olen siksi unohtanut. Jos ei lätinät lopu niin en enää kommentoi lainkaan. Ihmiset on valmiita ottamaan yksinäisyyden pelossa minkä vaan kipunsa laastariksi ja viemään ajatuksia pois, mutta jos sinä et ole paikalla ja hänen ensimmäinen ajatuksensa yksin ollessaan suuntautuu exäänsä niin sinä et ole se joka on hänen mielessään vaan ex. Jos ex sanoo että palataan yhteen niin sinä jäät heti, eikä ajatustakaan tuhlaa sinulle. Sinä et tule saamaan muistelu viestejä eikä hän soittele perääsi. Painut täysin unholaan, kun hän saa sen mitä haluaa.

    • tinawilliam3453

      Se on Dr. Chamberc, voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitsee apua suhteestasi [email protected]. Lupaan, että ongelmasi ratkaistaan ​​välittömästi. Seitsemän vuotta minun suhteeni jälkeen, mieheni jätti minut kolmella lapsella, tein kaiken. En voi saada hänet takaisin, mutta kaikki on turhaa. Halusin pyytää rakkautta, jota tunnen hänelle, mutta hän kieltäytyi, kunnes hän kertoi ongelman jonkun verkossa ja hän ehdotti, että minun pitäisi mieluummin lähettää taikuri, joka voisi auttaa minua loitsulla, joka toisi hänet takaisin, ei koskaan ollut loitsuja , Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää, lähetin Dr.chamberille, tohtori Camamber sanoi, ettei mitään ongelmaa hän saisi mieheni takaisin minulle kolmen päivän kuluttua, en voinut uskoa ja minä vain antaa hänelle triyer ja mieheni oli takaisin minulle kolmessa päivässä, loitsu oli kiireinen ja yllättävää, toinen päivä, joka oli noin 16:00. Oma ex kutsuttuani, olin niin yllättynyt, hän vastasi. ja kaikki mitä hän sanoi oli, että hän oli niin huono kaikesta, mitä tapahtui, mieheni sanoi, että hän halusi palata minulle, jota pidän erittäin paljon. Olin niin onnellinen ja yllättynyt. Sittemmin olen luvannut, että jokainen, jolla on suhde ongelma, viittaa maagiseen tohtorikammioon, joka auttaa sinua. Jokainen, joka tarvitsee apua pesukoneessa [email protected], on myös tehnyt paljon taikuutta, (1) Jos haluat palauttaa ex (2) Jos sinulla on aina pahoja unia. (3) Edistetään toimistossasi. (4) Jos haluat, että naiset / miehet käyvät sinun jälkeen. (5) Jos haluat lapsen. (6) Jos haluat olla rikas. (7) Jos haluat puolisosi olevan ikuinen. (8) Jos tarvitset taloudellista tukea. (9) Kuinka huijasi ja haluat palauttaa menetetyt rahat. (10), jos haluat lopettaa avioeron. (11), jos haluat erota miehesi. (12), jos haluat täyttää toiveesi. (13) Raskaus raskaana olevalle vauvalle (14) Varmista, että voitat vaikeat koettelemukset ja avioerot riippumatta siitä miten (15) estät avioliiton tai suhteesi rikki. (16) jos sinulla on sairaus kuten (H I V), (syöpä) tai jokin sairaus. (17) Jos tarvitset rukoilua lapsesi vapauttamiseksi tai itse. Jälleen, varmista, että otat meihin yhteyttä, jos sinulla on ongelmia auttamisessa. sähköpostiosoitteesi on [email protected]

    • Ngo

      Lopulta minun onni palauttaa taikuri nimeltä Dr.Chamberc I'm May Debra Isosta-Britanniasta. Haluan, että kaikki tämän sivuston tai foorumin jäsenet liittyivät minulle Dr.Chambercin ansiosta, mitä hän teki minulle ja lapsilleni. Olen ollut naimisissa mieheni kanssa viiden vuoden ajan ja olemme eläneet onnellisina yhdessä vuosia matkustelemalla Brasiliaan työmatkalla, jossa hän tapasi tämän prostituoitun, joka nielaisi hänet vihasta minua ja lapsia ja vain rakasti häntä. Kun mieheni palasi tavalla, jota hän ei pelannut, rooli on kuin mieheni ja tuli ulkomaalaiselta. Hän matkusti Brasiliaan joka kuukausi. Olin niin hämmentynyt ja etsin keinoa saada hänet takaisin. Yksi uskollinen päivä, kun kävelin tietokoneella, näin todistuksen tästä voodoo-papista Dr.Chambercista. Todistus korosti hänen voimakasta loitsuaan ja hyvää mitä hän voisi tehdä. Postitse, paranee syöpä, HIV / aids, hylkää innokas rakkautesi ja päästää rahaa. Olin yllättynyt ja kysyin: "Miksi maailma ei tiedä tästä voodoo-papista", mutta olin epätoivoinen, joten yritin sitä. Otin yhteyttä hänen yhteystietoni kautta, joita näin paikan päällä. ([email protected]). Hän vastasi, kun otin hänet yhteyttä, selitin hänen kärsimyksensä ja vakuutti minulle, että löytäisin lohdutuksen hänen voimakasta taikuuttaan. Annoin hänelle työtä aloittaakseen työn, ja viikkoa myöhemmin mieheni tuli Brasiliasta ja nöyrästi pyysi anteeksi. Olin hetkeäkään ilman sanaa, kunnes annoin hänelle suudelman. Kuka on kiinnostunut ottamaan yhteyttä tähän voodoo-pappiin, älä pelkää tai epäile lopettaa sinua. Ota yhteyttä osoitteeseen: [email protected]

    • kim7575

      Hei kaikki! Olen Kim Amerikan Yhdysvalloista. Olen täällä todistamaan tämän suuren miehen nimestä, joka toi onnellisuutta perheelleni rakastajansa jälkeen. Chris jätti minut kolmesta vuodesta toiseen naiseen, jota todella rakastin Chrisistä, koska se oli minun ensimmäinen rakastani. Tein Chrisin takaisin elämääni, mutta ihmiset, joita tapasin, vain piiloutuivat ja valehtelivat minulle. Joten menen lauantaina päästäkseen hiukseni ja saada joitain juttuja. kun he kuuntelivat hyvin radiota, ohjelmaa (kun palasin ex-tilaan) ja alkoi puhua paljon Dr.chambercista siitä, miten tämä mies auttoi paljon ihmisiä tuomaan rakastajaan, joten menin heti hyvät naiset, joita tapasin lounge-tilassa ja kerroin heille asioista, jotka kertoivat heille, että yritän soittaa tohtori Camambercille, että hän puhui kaupungista, ja ihmiset todella ottaisivat yhteyttä avukseen, etsimme välittömästi internetiä ja luimme hienoja asioita Dr.camamberc Olen nyt Dr.camamberccontact välittömästi salonissa annoin Dr.chamberc puhelun ja jakasin ongelmani hänen kanssaan hän vain sanoi, joten minun ei tarvitse huolehtia, että minun pitäisi olla onnellinen vain kertoi lähettää hänelle joitakin yksityiskohtia Tein ja sitten hän tuli takaisin minulle, että kaikki olisi kunnossa 36 tunnin kuluessa. Olin niin iloinen, että tohtori Camamberc teki työnsä ja hän ei petä minua, rakastaja Chris tuli minuun kyyneleissä ja pyysi anteeksi, että hän lähti minulle syvälle kipua hyvää 3 vuotta, joten hän päätti todistaa, että hän ei koskaan hän ei jätä minua syyksi minulle pääsemään tililleni ja tekemään hänestä sukulaisen sukulaisen kaikesta hänen tahdostaan. Nyt kaikkein täydellisin asia on se, että hän ei voi viettää hetkeä ilman näkemästä minua tai kutsumasta minua, olen niin kiitollinen Dr.chambercille palaamasta onnesta, jota kaipasin vuosien ajan. Ota yhteyttä Dr. Chamberc'iin saadaksesi apua, että hän on luotettava mies sähköpostissa [email protected]
      (1) Jos haluat ex: n takaisin. (2) jos sinulla on aina pahoja unia. (3) Haluatko tulla edistämään toimistossasi? (4) Haluatko, että naiset / miehet toimivat puolestasi? (5) Jos haluat lapsen. (6) [Haluat olla rikas. (7) Haluatko, että miehesi ja vaimosi ovat sinun ikuiset. (8) Jos tarvitset taloudellista tukea. (9) Jos haluat lopettaa avioeron. 10) Auta ihmisiä ulos vankilasta. (11) Avioliitot (12) Ihmeelliset loitsut (13) Kauneuden loitsut (14) PROPHECY CHARM (15) Magic of Attraction (16) Evil Eye Magic. (17) Kissing Spell (18) Poista pahoinvoinnin loitsut. (19) ILMAISET ERIKOISKORVAUKSET. (20) MENESTYS TESTISSÄ. (21) Loitsu saada kuka rakastaa sinua. YHTEYSTIEDOT: [email protected]

    • Anonyymi

      Paljon kiitoksia, tohtori Sango, että toitit aviomieheni takaisin kotona. Mieheni ja minä olimme olleet erittäin rakastavia, välittäviä ja jakaneet monia yhteisiä asioita melkein 18 vuoden ajan, ja (joulukuussa 2017) toivoin matkustaa mieheni kanssa. Tapaamamme kommentoivat sitä, kuinka paljon täydentämme toisiamme. Hän oli rakastava isä ja aviomies, mutta hän muuttui ilman minua näkemään sitä. Hän myönsi sopimuksen ja sain selville seuraavasta ja yhtäkkiä hän keksi ajatuksen avioerosta. Olin masentunut itsemurhakauteen saakka. En koskaan nähnyt tämän tulossa. Vierailin avioterapeuttissamme useita kertoja, mutta näytti siltä, ​​että kaikki paheni. Tunsin tyhjän ja toivoton tulevaisuudesta. Olemme molemmat äskettäin eläkkeellä ja luulin, että voisin viettää loppuelämäni hänen kanssaan eläkkeellä. Yritin kaiken mahdollisen saada takaisin hänen kanssaan ja itkin 24 tuntia vuorokaudessa, en tiennyt kuinka palata hänen kanssaan, kunnes tapasin tohtori Sangon, joka takasi minulle 24 tunnin voimakkaan rakkausloitsun saadakseni mieheni palaamaan luokseni jälleen ja rakasta minua ehdoitta. Olin valmis kokeilemaan mitä tahansa, koska rakastin silti paljon ja en halunnut kadottaa häntä. Nyt elämme taas onnellisina sen jälkeen, kun tohtori Sango kirjoitti loitsunsa vain 24 tunnissa, otti takaisin mieheni ja yhdisti perheeni. Sanat eivät riitä, jotta voin kertoa sinulle kuinka kiitollinen olen selityksistänne. Kiitos paljon, herra, että panit minut aloittamaan tämän vuoden onnellinen ja täyttynyt nainen. Tässä on hänen sähköpostinsa: [email protected]

    • Anonyymi

      Hei, hyvää uutta vuotta ystävät, tämä on todistukseni vuosi. Ihme tapahtuu edelleen, lue upea todistukseni. En voi edes selittää kuinka kaikki tapahtui, se toimii kuin tohtori Pellarin lupaus, suuri mies, jonka Jumala on käyttänyt aikaansaamaan avioliiton todellisen rakkauden taikuudellaan. Mieheni allekirjoitti avioerokirje kuusi vuotta sitten, kun ystäväni vieraili kotona. Asumme Marylandissa Yhdysvalloissa yli kuusi vuotta, meillä oli kaksi lasta yhdessä. Kahden poikani vuoksi uhraan kaiken avioliitto-työn tekemistä varten. Muutaman kuukauden kuluttua aviomieheni lakkaa tekemästä asioita kuten aiemmin ja milloin Yritän kertoa hänelle, että päädymme taisteluun. Eräänä päivänä mieheni katsoi minua silmään ja sanoi, että se on meidän keskuudessamme. Olin niin hämmästynyt, joten kysyn häneltä mitä tein väärin, mutta käsivarsi, hän halusi uutta elämää. Rakastan mieheni niin paljon, etten voi elää päivää ilman häntä puolellani ja lapseni voivat elää kanssani kauempana. Mieheni lähti kotoa neljäksi kuukaudeksi. häneltä ei ole puheluita tai tekstiviestejä. Olin niin huolissani ja huusin koko päivän ja yön levyllä Eräänä päivänä hän tuli kotiin humalassa jonkin asiakirjan kanssa. Yritän puhua hänen kanssaan, mutta hän nukahti niin, että kun hän nukkui, minun piti katsoa asiakirjoja, jotka olin niin yllättynyt nähdessäni avioerokirjat, joten luin avioerokirjeen ja olin niin järkyttynyt nähdessäni nimeni asiakirjassa. Seuraavana päivänä kysyin häneltä, mitä tämä tarkoittaa, mutta hän haluaa uuden elämän kutsuvan rukousta lopettaaksesi tekemänsä. sinä aamuna nainen tuli ja sanoi olevani mieheni asianajaja. Annoin hänet sisään, ilmoitin sitten hänelle, mitä oli tekeillä, ja sillä puolella minun pitäisi saada asianajaja, mutta pyydän häntä, että minulla ei ole rahaa tai joku voit auttaa. Allekirjoitan aviokirjeen ja siinä se oli, viime vuonna vanha ystäväni kertoi minulle, että entinen aviomieheni työskenteli nyt kodin lähellä ja että hänellä on nyt nuori vaimo hänen kanssaan, päätin nähdä kuka hän oli. Olin järkyttynyt nähdessäni saman asianajajan, jonka kanssa aloin itkeä. sitten ystäväni puolella hän voi auttaa minua toipumaan aviomieheni, hän kertoi minulle tohtori Pellarista kuinka hän on auttanut niin sanomaan ihmiset, joten rakastan kotona ja luen verkkopäivää neuvonnasta / avioerosta, luen todistuksen naiselta nimeltä Mary Michael myös. Tohtori Pellar auttoi häntä saamaan avioliiton takaisin, en koskaan uskonut taikuuteen, mutta päätin kokeilla sitä. Joten lähetin sähköpostin osoitteeseen [email protected] kaksi tuntia ennen kuin hän vastasi minulle ja kerroin hänelle kaiken avioliitto-ongelmasta, hän lupasi auttaa minua palaamaan mieheni luo. Tohtori Pellar opasti minua ja kertoi minulle, mitä tehdä näiden seitsemän lounaspäivän aikana rakkauden taikuutta. Seuraan kaikkia ohjeita ja teen sen, mitä pyysit tekemään hyvin. Vain kolme päivää sen jälkeen kun rakkauden taikuus oli lounas ilmassa, mieheni soitti minulle tuntemattomalla numerolla. Olin niin yllättynyt, että aviomiehelläni on edelleen puhelinnumeroni, jotta voin ottaa minuun yhteyttä niin hyvin. Aluksi mieheni oli välittävä ja tunsi syyllisyyttään siitä, että asui yksin kanssani ja lastemme kanssa useita kuukausia sanomatta mitään, mutta aviomieheni Raymond tuli kirkossa ristillä yöllä anteeksi. Olen niin onnellinen, olen kiitollinen siitä, mitä tohtori Pellar auttoi minua. Suosittelen sitä kaikille, joilla on avioliitto- tai parisuhdeongelmia. Ota yhteyttä lääkäri Pellariin tänään palataksesi todelliseen rakkauteesi.
      voit ottaa yhteyttä lääkäriin hänen sähköpostitse;
      [email protected]

    • Anonyymi

      Mieheni Hasan heitti minut ulos ja hän meni toisen vaimon luo 3 vuodeksi,
      Aluksi en usko koskaan, että Dr.Sango voi auttaa minua voittamaan EX HUSBAND -tapahtumani jälleen tältä toiselta naiselta, mutta koska rakastan silti häntä ja haluan mieheni takaisin elämääni .. Koetan, noudatan ja seuraan tohtoria .Sango-ohjeet ja yllättäkää, että kun rakastan heitä ja rohkaisee heitä kolme päivää kuvillani miehestäni ja Dr.Sangolle annettuja nimiä, lounaan rakkausloitsun nimessäni klo 12:00. Aika keskellä yötä. Seuraavana aamuna tapasin vastaamattoman puhelun puhelimellani, muutama ammus myöhemmin EX HUSBAND soitti minulle ja pyysi minulta antamaan anteeksi ja piirtää kaiken, mitä hän oli tehnyt väärin satuttaakseen minut. Mieheni puhui niin kauniisti ja hän paransi. Nyt mieheni ja minä olemme täysin takaisin yhdessä ja olemme erittäin tyytyväisiä uuteen perhe-elämäämme ... kiitos Dr.Sangoforille siitä kovasta työstä, jota hän on tehnyt minulle. Lupaan Dr.Sango jakaa työpaikan sen hyvällä todistuksella maailmaa työn jälkeen ja todella Love-Spell-työ minun hyväksi.
      Kun tarvitset tällaista apua ja sinulla on tuntemaasi henkilöitä tai sukulaisia, jotka ovat läpikäymässä suhdekriisin, sinun tulee ilmoittaa siitä ystävällisesti Dr.Sangolle sähköpostitse: [email protected]
      Kuinka palauttaa entinen rakkaus, jos sinulla on tällaisia ​​tapauksia…
      Avioliiton MERKIT, AVASTAMISEN NOPEUTTAMINEN, TUOMIOISTUIN, RAKKAUS
      Onko rakkautesi vie paljon aikaa päätöksentekoon?
      Huijaako poikaystäväsi sinua?
      Puhuuko rakastajasi yhä entisen kanssa?
      Onko sillä haitallisia poikaystävällesi?
      Muuttavatko rakkaasi sukulaiset hänen mieltään?
      Välttääkö rakastajasi sinua, kun tarvitset häntä?
      Oikeinkirjoitus voittaa lotto
      Oikeinkirjoitus voittaa Kupongin
      Oikeus lopettaa avioero.
      Oikeus löytää oikea rakkaus.
      taikuutta pelastaa avioliitto toiselta naiselta.
      Lounas loitsu saadaksesi rikkiä, mainetta ja omaisuutta.
      Rituaalitaikuus
      Oikeinkorvaus velallisten menetetyn rahan perimiseksi.
      Oikein saada hyvää palkkaa maksava työ.
      jos tarvitset apua missä tahansa ongelmassasi
      ota yhteyttä tohtori Sangoon sähköpostitse: [email protected]

    • Anonyymi

      Luin online-kommentti Los Angelesissa toimivasta toimittajan paljastaa, kun hän on löytänyt poikaystävän, 2 kuukautta sen jälkeen kun hän on entinen poikaystävänsä hajotettu.
      Lähetän sähköpostiviestin yhteyshenkilö Dr.Amisoon, koska minulla on tämä voimakas aikomus, pääsy asiat toimivat minulle, uskoin todistusten varten tosielämän todisteita. Tajusin, mikä on hyvä jakaa täällä, koska sidottu, vahvistettu se inspiroi myös muita.
      onneksi yksi löysin Dr.Amison sähköpostiyhteyden blogiviestissä. Todistan tänään maailmalle ilosta ja onnellisuudesta ... tämä on yksi elämäni iloisimmista hetkistä. Dr.Amiso Suuri Rakkaus-Loitsu lunasi loitsun puolestani palauttaakseni entisen aviomieheni taika- ja rakkausloitsuillaan.
      Olen naimisissa yli 6 vuotta ja se oli niin kauheaa, koska aviomieheni huijasi minua todella ja haki avioeroa. Erotimme ennen kolme kuukautta sitten ja palasimme sitten niin paljon kerjäämisen jälkeen mukavilla rakkauden lahjoilla.
      Rakastan mieheni niin paljon. Enää voinut tehdä mitään vahingoittaakseen häntä tai saadakseen hänet tuntemaan olonsa huonoksi..halusin turhaan sitä ennen rakastavan minua ikuisesti. tänään elämme molemmat onnellisina yhdessä. Rakastan häntä niin paljon. Tarkoitan, hänellä oli ensimmäinen rakkauteni (ainakin sellainen tuntuu).
      Olen kiitollinen ja upea tälle hienolle miehelle. Pelkäsin aluksi epäilystä, mutta yrittäjä sen ja se toimii minun hyväni. Olen varma, nyt tämä toimii hyvin, 100% varma.
      ota yhteyttä henkilökohtaisiin viesteihin kautta ([email protected])
      hänellä on valtuudet ratkaista suhteelliset kysymykset -
      * Rakasta loitsuja Win-Back Ex-rakastaja ja pysyvä pysyvästi mukanasi.
      * Menestys ja promootiotaika, ja varakas.
      * Perinteiset yrtit ja juuret parantavat syöpää, aivohalvausta, neitsyöpää, HIV / aids-parannusta.
      * Maaginen loitsu rintojen ja rintojen suurentamiseen / pienentämiseen.
      * henkinen puhdistus, rasvanpoltto ja laihtuminen.
      * hedelmällisyysmaagia - NAISEN hedelmät, kuljeta omaa lastasi.
      * taikuutta, SPELL LOTTERY & WIN-PELIT SPELL
      Internet todella tärkeä tarjoamalla nopeita ja nopeellisiä ratkaisuja elämän ongelmiin.
      tässä Dr.Amison henkilökohtainen sähköpostiyhteys; [email protected]

    • Anonyymi

      Arvostan tohtori Marvinin tekemää hyvästä työstä, jota hän on tehnyt minulle, koska olen ollut erotettuna aviomiehestämme kolmannen kuukauden ajan, ja se oli erittäin huono, koska lapsi puuttui heidän isästään ja olin itse yksinäinen, minua on pyydetty häntä vastaan Anteeksi, mitä olen tehnyt, hän kieltäytyi soittamasta eikä koskaan vastannut viesteihini, se oli erittäin tuhoisaa. mutta toivon, että hän palaa takaisin minuun pian. vieraili useissa hengellisissä lääkäreissä ja he eivät voineet tuoda häntä takaisin minuun, mutta erään puolivälin illalla näin blogger-kommentin tohtori Marvinista auttavan monia ihmisiä, joiden tiesin, että hän olisi yksi auttamaan minua. kirjoitti hänelle ja hän vastasi minulle ja kertoi minulle kuinka hän loitsu minulle ja mieheni tulee takaisin 48 tunnissa. ja näin mieheni palasi 48 tunnin sisällä. ota yhteyttä tohtori Marviniin sähköpostitse: [email protected] tai hänen matkapuhelimeensa tai whatsappiinsa: 2349059544255

      • Anonyymi

        Betty onnekas todistus: ”Kuinka nopeasti saada entinen kumppanisi takaisin!
        Sydämeni särkyi ja sydämeni murtui, kun avioliittoini aviomieheni kanssa seitsemän kuukautta sitten ilmaantui suuri ongelma. niin kauhea, että hän avioitui oikeudessa. hän sanoi, että hän ei koskaan halunnut pysyä kanssani enää ja ettei hän enää rakastanut minua. Joten hän muutti talosta ja aiheutti minulle ja lapsilleni voimakasta kipua. Yritin kaikki mahdolliset keinot saada se monien rukousten jälkeen, mutta tarpeettomasti ja hän vahvisti olevansa päättänyt eikä koskaan halunnut nähdä minua enää. Yhtenä iltana palasin töistä ja tapasin vanhan ystävän, joka kysyi mieheni. Joten selitin kaiken hänelle ja hän kertoi minulle, että ainoa tapa saada mieheni takaisin on käydä DR PELLAR -nimisen loitsun luona, koska se todella toimi hänelle. Vaikka en koskaan uskonut oikeinkirjoitukseen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin seurata hänen neuvoja. Sitten hän lähetti minulle sähköpostin käyneeltä kirjoittajalta. Sähköpostiosoite. Joten seuraavana aamuna lähetin kirjeen saapuneeseen osoitteeseen ja kirjoittaja vakuutti minulle, että hän palaa mieheni luo seuraavien 48 tunnin sisällä heti kun minä. En ole koskaan uskonut siihen. Hän puhui minulle ja kertoi minulle kaiken mitä tarvitsin tehdä. Työskenneltyäänni minulle ja 48 tuntia myöhemmin, aviomieheni, joka ei ole soittanut minulle viimeisen 7 kuukauden aikana, hämmästyi minua tietäessään, että hän palaa takaisin. Niin mahtavaa !! Sinä päivänä hän palasi rakkaudella ja ilolla ja pyysi anteeksi virheestään ja tuskasta, jonka he aiheuttivat lapsilleni. Siitä päivästä lähtien suhteemme oli vahvempi kuin koskaan DR PELLARin kanssa. Joten neuvon, jos sinulla on ongelmia, ota meihin yhteyttä ja annat 100% takuun siitä, että se auttaa sinua.
        Lähetä hänelle sähköpostia. Sähköposti: [email protected]


    • Anonyymi

      DR.Sango on yksinkertaisin kirjoittaja ja auttaja. Nimeni on Rose James. Vaikka olet loitsu, ilmoita tämä todistus yksityisesti jokaiselle. Olin muiden kirjoittajien jälkeen, en nähnyt kaikkia tuloksia. Halusin vain, että se tulee luoksesi aikaisemmin, ja tein sen näkymättömästi. Entinen aviomieheni katosi ja auttoin muita kirjoittajia kaikkialla, mutta minulla ei ollut tuloksia, ennen kuin ystäväni antoi minulle DR.Sango-sähköpostin. Rakkausloitsun jälkeen sain lopulta puhelut häneltä. Hänen loitsunsa tekevät ihmeitä ja mieheni rakastaa sitä jälleen. Se on ihme! Yhtäkkiä hän tuli takaisin kukilla sanoen, että kun hän antoi minulle anteeksi hilloa, olin sydämensä ja järkyttynyt, kun mieheni polvistui rukouksessa ja halusi tulla takaisin .. Minulta puuttuu sanoja ja iloa, sinä olet Jumalan lähettämä mies ja kaikki minun roolimalleja. Ja nyt olen taas hauska nainen. Paljon kiitoksia Dr.Sango. Jokaisen, joka etsii todellista kirjoittajaa, tulee ottaa yhteyttä Dr.Sango personal [email protected]

    • Anonyymi

      Nimeni on Loveth Kanadasta.
      Seitsemän vuoden kuluttua yhteydenpidosta hän erotti minut. Tein parhaani saadakseni sen takaisin, mutta kaikki oli turhaa. Halusin epätoivoisesti häntä takaisin sen rakkauden takia, joka minua kohtaan häntä kohtaan, ja pyysin häntä kaikesta, lupain, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani jollekin verkossa ja hän ehdotti, että otan yhteyttä kirjailija tohtori Pellariin, joka voi auttaa minua lausumaan loitsun saadakseni sen takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei koskaan uskonut oikeinkirjoitukseen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä. Lähetin oikeinkirjoittajan ja hän kertoi minulle, ettei ollut mitään ongelmaa siitä, että kaikki olisi hyvin kaksi päivää sitten, että entinen aviomieheni palasi luokseni kolme päivää sitten, hän lausui loitsun ja yllättäen toisena päivänä oli kello 16.00. . Entinen aviomieheni soitti minulle ja olin niin yllättynyt, että vastasin puheluun ja hän sanoi vain olevansa todella pahoillani kaikesta, mitä oli tapahtunut, että hän halusi minun palata hänen luokseen, että hän rakasti minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänen luokseen, minkä vuoksi aloitimme onnellisina aina sen jälkeen. Siitä lähtien olen luvannut jollekin tietävällesi, jolla on suhteita, auttaisin häntä osoittamalla hänelle ainoalle todelliselle ja voimakkaalle loitsukirjoittajalle, joka on auttanut minua ratkaisemaan ongelmani ja joka eroaa kaikista siellä olevista huijauksista. Kuka tahansa voi tarvita kirjailijan apua; Sähköpostiosoite: [email protected]

    • Anonyymi

      Nimeni on Firenze Lontoosta.
      Minulla oli vakavia ongelmia mieheni kanssa ja se johti hänet muuttamaan asuntoon ystäviensä luo. Kaikki paheni, koska hän alkoi käydä baareissa ja strip-clubissa usein ystäviensä kanssa, juopua ja mennä ulos. Hän uhkasi minua aina puhelimitse aina, kun soitan hänelle kaikista huonoista neuvoista, joita hänen ystävänsä antoivat hänelle. Rakastan häntä ja olimme yhdessä 8 vuotta ennen äkillistä muutosta, en voinut tulla raskaaksi ja sain tietää, että se on minun syytäni. Olin niin surullinen ja turhautunut, kunnes jonain päivänä selasin Internetiä ja näin naisen jakavan todistuksen voimakkaasta pyöränloitsusta Dr.Sangosta, joka auttoi häntä tuomaan poikaystävänsä takaisin loitsun kanssa, joten päätin antaa sen Kokeile myös ja otin yhteyttä pyytäjän loitsuun Dr.Sangoon sähköpostitse osoitteeseen [email protected] ja selitin hänelle kaikki ongelmani, ja Dr.Sango kertoi minulle, että minun ei pitäisi olla huolissani, että hän auttaa minua ratkaisemaan ongelmani, minun aviomies tulee takaisin kotiin ja Dr.Sango kertoi myös, että hän voisi myös tehdä raskauden loitsun. Hän kertoi minulle myös, että loitsu ei ole haitallinen minulle eikä se myöskään haittaa mieheni. Päätin kokeilla ja tein kaiken, mitä hän käski minun tehdä heti, ja hän teki loitsun minulle. 2 päivää myöhemmin mieheni tuli takaisin kotiin ja hän pyysi anteeksi, sanoen olevansa pahoillani siitä, mitä hän maksoi minulle, ja nyt olemme onnellinen ja elämme yhdessä onnellisina. Kaksi kuukautta myöhemmin tajusin olevani raskaana. Olen nyt todella onnellinen, koska en tiedä mitä sanoa enää, mutta jos olet siellä lukemassa tätä ja sinulla on sama ongelma suhteessa tai sinulla on vaikeuksia tulla raskaaksi aviomies tai poikaystävä tai mikä tahansa ongelma, joka on ulkopuolella lääketieteellinen voima ota yhteyttä Dr.Sangoon hänen sähköpostissaan: [email protected]

    • Anonyymi

      Mietin joskus, millainen elämäni olisi, jos en olisi ottanut yhteyttä tohtori Ajayihin. Minä ja mieheni käytämme mennä ulos syömään, käydä ystävien kanssa aterioita varten, mennä juhlia yhdessä, sopimaan yhdessä, että meidän tulisi sisustaa olohuone, sopia siitä, miten se sisustetaan, kaikki, mitä yritän sanoa että hän on välittävä ja rakastava mies, mutta noin 6 kuukauden ajan hän on ollut etäällä minusta ja lapsista, hän ei enää välitä meidän hyvinvoinnistamme ja tuskin nukkuu kotona, vetooin häneen useita kertoja, mutta kaikki vetoomukseni kuuluvat kuurot korvat ollakseen vilpittömiä ystäviä, että 6 kuukautta oli minulle elävää helvettiä, yritin jopa järjestää neuvontaa hänelle ja itselleni, mutta hän kieltäytyi aina, joten menin etsimään apua ja keskustelemaan ongelmasta läheisen ystäväni ASHLEYn kanssa, joka hän kertoi minulle tästä suuresta oikeinkirjoittajalta, nimeltään tohtori AJAYI, jotka auttavat serkkunsa avioliitossa, olin epäilevä, mutta päätin kokeilla sitä, selitin kaiken perheessäni tapahtuvan tohtori AJAYIlle ja hän käski minun tehdä joitain tiettyjä asioita kotona, Noudatin kaikkia hänen ohjeitaan ja suurimmaksi yllätykseksi mieheni tuli kotiin kolmantena päivänä sanomalla, että hän ei tiedä mitä hänelle tuli, että hän on pahoillani siitä, mitä hän on tehnyt minulle ja lapsille, nyt elämme perheenä ja DR AJAYIlle on kiitettävä tätä, hän on todella tosi oikeinkirjanpitäjä, joka on lahjakas syntymästä lähtien, jos läpi kova aika suhteissasi ja tarvitset ratkaisua, älä ole ujo tai piiloutua hiljaisuuteen ottamalla yhteyttä DR AJAYI -palveluun tänään ja saat rakkautesi takaisin. voit tavoittaa hänet sähköpostitse: [email protected] tai Whatsapp: 2347084887094. Palaamme kiittämään minua, se on lupaus

    • Anonyymi

      Nimeni on Miina Sillanpää, muoto, Saariselkä. Avioliiton 12 vuoden jälkeen minä ja mieheni ovat olleet riitaa toisiinsa, kunnes hän lopulta jätti minut ja muutti Kaliforniaan ollakseen toisen naisen kanssa. Tunsin elämäni ohi ja lapseni ajattelivat, etteivätkö he koskaan näe isäänsä enää. Yritin olla vahva vain lapsille, mutta en pystynyt hallitsemaan sydäntäni kiusavia kipuja, sydämeni oli täynnä suruja ja kipuja, koska olin todella rakastunut mieheni. Joka päivä ja yö ajattelen häntä ja toivon aina, että hän palaa takaisin minuun, olin todella järkyttynyt ja tarvitsin apua, joten etsin apua verkosta ja löysin verkkosivuston, joka ehdotti, että tohtori Osagiede voi auttaa entisen takaisin saamista nopeasti . Joten tunsin, että minun pitäisi kokeilla häntä. Otin yhteyttä häneen ja hän kertoi minulle mitä tehdä ja minä tein sen sitten hän teki Rakkaus loitsun minulle. 48 tuntia myöhemmin, mieheni todella soitti minulle ja kertoi minulle, että kaipaa minua ja lapsia niin paljon, niin uskomattoman !! Joten näin hän tuli takaisin sinä päivänä, paljon rakkautta ja iloa, ja hän pyysi anteeksi virheestään ja kivustaan, jonka hän aiheutti minulle ja lapsille. Sitten siitä päivästä lähtien avioliitto oli nyt vahvempi kuin milloin se oli, kaikki kiitos tohtori Osagiedelle. hän on niin voimakas ja päätin jakaa tarinasi Internetissä, että tohtori Osagiede on todellinen ja voimakas loitsunpitäjä, jota rukoilen elääkseni pitkään auttamaan lapsiaan vaikeuksissa, jos olet täällä ja tarvitset Ex takaisin tai aviomiehesi muutti toisen naisen luo, älä itke enää, ota nyt yhteyttä tähän voimakkaaseen loitsuyrittäjään. Tässä on hänen yhteystietonsa osoitteessa: [email protected] tai whatsapp puhelinnumeroon 2349014523836
      tai viber 2349014523836

    • Anonyymi

      Todellinen ja voimakas rakkauskirjailija, joka haluaa periä takaisin "ehdotan sinun lukea todistukseni"
      Kiitos siitä, mitä teit minulle, Dr.Pellar! Vaimoni lopetti avioerohakemukseni, kun otin sinuun yhteyttä avioeron avuksi. Nyt asiat ovat paljon parempia kanssani ja vaimoni kanssa. Kuten totesit, koko avioprosessi peruttiin ja avioliittoani aiheuttanut paha lähetettiin pois, ja olemme nyt onnellinen yhdessä. Suosittelen Dr.Pellaria kaikille, joilla on avioliitto- / parisuhdeongelmia. Tässä on hänen yhteyssähköposti
      [email protected]

    • Anonyymi

      Ole hyvä ja lue dr. Se on Dr.Sango, jos tarvitset vahvan rakkausloitsun rikkoutuneen suhteen ratkaisemiseksi.
      Kun olin kuusi kuukautta raskaana toisen lapseni kanssa, eron mieheni. Siitä lähtien kun vauva tuli raskaaksi, olimme erimielisiä ja kiistellen, hänellä ei enää ollut rakkautta tai luottamusta häneen, joten hän erotti minut. Ja kaikilla näillä pillillä yritin kaikkia erilaisia ​​keinoja sen palauttamiseksi, ja kokeilin myös muutamia erilaisia ​​magiapyöriä kotimaassani, mutta yksikään niistä ei voinut palauttaa Jamesia minulle. Vain Dr.Sango takasi kiireellisen 48 tunnin taikuukokoelman ja vakuutti minulle, että mieheni on jälleen kanssani. Kirjoitan kiittääkseni kiitoksia lupauksen pitämisestä ja lahjakkuutesi ja suuren voimasi käyttämisestä kotiin tuomiseen. Olin iloinen voidessani tietää, että olet erikoistunut rakastajien sitomiseen. Kiitos, herra, siitä, että autat minua elämäni pahimpina aikoina, että olet niin suuri taika taikuri ja että olet antanut minulle rakkauden taian, joka toi minulle niin paljon iloa avioliitoni aikana. Mieheni on palannut ja hän lupasi koskaan jättää minut uudestaan. Jos epäilet hänen kykyjään, usko minua. Sinun pitäisi pystyä. Se kannattaa tavoilla, joita et edes voi kuvitella. Jos olet nyt vahvempi ja tarvitset vahvaa ja kiireellistä rakkauden rakkautta palataksesi ystävällisesti otettu Dr.Sango, on tällä hetkellä ainoa vastaus rikkoutuneen suhteen tai avioliiton palauttamiseen. ota yhteyttä Dr.Sangoon hänen sähköpostissa [email protected]

    • Anonyymi

      nimeni on Gatel yhdysvaltalaisesta osavaltiosta. Haluan jakaa todistukseni maailmalle siitä, kuinka sain takaisin tyttöystäväni, tyttöystäväni nimi on Maci, olemme taistelleet viimeisen kuuden kuukauden ajan ja yritin parhaani varmistaakseni, että hän on tyytyväinen minuun, mutta yhtäkkiä tuli toinen mistä tahansa ja houkuttelee Maciani varallisuudella ja ylellisillä asioilla, ja siitä huolimatta rakastan häntä sydämelläni ja ostin hänelle kaiken, tosiaankin, annoin hänelle rahaa joka viikko, mutta en tiedä mitä muuta hän haluaa tämä suhde.
      Tarinan lyhentämiseksi hän jatkoi omituisen miehen kanssa ja esti minut kaikissa sosiaalisissa medioissa. En voinut ottaa yhteyttä häneen uudestaan ​​ja yritin kaikkensa saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki ponnisteluni olivat turhaa. Minulla oli tuskaa ja jaan ongelmani parhaan ystäväni kanssa työpaikkani sijaan ja että ystäväni antaa minulle tohtori Sangon oikeinkirjoittaja-miehen sähköpostin, joka auttaa häntä kauan sitten, kun sillä ystävällä on ongelma Hänen vaimonsa, hän ottaa yhteyttä Dr.Sangoon ja hän sai vaimonsa toipumaan lyhyessä ajassa. Vaikka en tottunut uskomaan mitään oikeinkirjoituksen tavaroita, mutta yritin ottaa yhteyttä siihen oikeinkirjoittajaan nimeltä Dr.Sango ja selitän kaiken hin ja hän lupasi minun olla huolestunut siitä, että hän auttaa minua palauttamaan entisen tyttöystäväni, ja noudatan kaikkia hänen saamiaan ohjeita lähettämällä valokuvia ja tietoja jne. yllätykseksi huomasin juuri, että tyttöystäväni alkoi lisätä minua takaisin hänen facebook, whatapp, badoo, histagraph ja toisena päivänä joku painaa kelloa pohjaan talossani ja menin ovelle avaan oven, se oli tyttöystäväni, hän aloitti halaamalla minua suudella ja pyysi minulta anteeksi ja hän lupasi koskaan jättää minut enää ja odotamme nyt o ur kolmas vauva.
      Jos sinulla on suhdeongelmia, ota yhteyttä Dr.Sangoon hänen sähköpostinsa kautta. Tämä on Dr.Sango [email protected] sähköposti

    • Anonyymi

      morsiameni ja minä kapinoimme ja hän kertoi minulle, että hän ei enää ole kiinnostunut suhteesta ja halusi meidän hajoavan ja avioliittomme oli tulossa, koska sanoin hänelle, että hän on muuttunut eikä tee enää sitä, mitä hän yleensä haluaa kävellä puistoissa kutsu minua katsomaan ja kaikkea muuta, mikä tekee suhteestamme kodikkaan. Pyysin häntä antamaan minulle anteeksi, mutta hän oli kuuro puheluihini ja muutti jopa talosta. Se sai minut hakemaan apua monista lähteistä. Selasin verkossa, kun näin yhden naisen todistuksen, joka sanoi, että Dr.pellar-niminen velho auttoi häntä avio-ongelmissaan etsiessaan kohtua ja pystyen raskaaksi käyttämään loitsua. lopetus nimeltään Dr.pellar, nyt hän ja hänen miehensä elävät onnellisina ikuisesti. Otin yhteyttä kirjoittajaan ja kirjoitin Dr.pellarin sähköpostin kautta selittääkseen ongelmani hänelle. Hän kertoi minulle joitain tekemiäni asioita, ja yllätyksekseni sulhanen John soitti minulle, pyysi anteeksi ja sanoi, ettei koskaan tiennyt mitä hänen kanssaan tapahtuu. , kiitosDr.pellarille, olen nyt naimisissa ja odotan ensimmäistä lasta. Jos sinulla on suhteellisuusongelmia, joihin tarvitset apua, ota yhteyttä Dr.pellariin tänään korjataksesi ne nopeasti. Aluksi luulin sen olevan väärennös, kunnes yritin sitä, ja se toimi minulle, ja tiedän, että se toimii myös sinulle. Pääset loitsun kirjoittajaan sähköpostitse Dr.pellar osoitteessa [email protected]

      • Anonyymi

        Sain 12. marraskuuta 2019 avioerokirjeen vaimolta johtuen uskottomuudesta avioliittoissamme viimeisen 6 kuukauden aikana. Asusin epätoivossa ja hämmennyksessä 2 viikkoa, kunnes Alejandro Martínez esitteli minut Dr.Pellarille selittäessään tilanteenani. Dr.Pellar sai minut ymmärtämään, että kun on elämää, on toivoa ja toiveeni palauttaa vaimoni palasi elämään. Dr.Pellar valmisti minut voimakkaaseen rakkausloitsuun, kun otin yhteyttä häneen. Ja 24 tunnissa vaimoni palasi kotiin ja pyysi minua hyväksymään hänet, ja sain asianajajalta puhelun, jossa ilmoitin vaimolleni peruuttaneen avioeron. Olin yllättynyt enkä voinut uskoa sitä. Eikö se ole ihme? Auta minua kiittämään Dr.Pellaria hänen valtavasta avustaan, ja niille, jotka tarvitsevat apua, älä epäröi ottaa yhteyttä Dr.Pellariin sähköpostitse [email protected], koska hän ratkaisee ongelman sinulle. Anna se eteenpäin.
        Kuinka rakentaa murtunut luottamus
        Kuinka päästä ohi
        Kuinka käsitellä "en rakasta sinua"
        Kuinka korjata avioliitto
        Kuinka pilata heidän tapauksensa
        Kuinka välttää erottelua
        Kuinka muodostaa yhteys uudelleen puolisosi kanssa
        Kuinka antaa anteeksi ja anteeksi
        Kuinka saada puolisosi vaihtamaan
        Plus 5 avioliittoarviointia
        (1) Jos haluat entisen takaisin
        (2) jos sinulla on aina huonoja unia.
        (3) Haluat ylennyksen toimistossasi.
        (4) Jos haluat lapsen.
        (5) Yrttihoito
        (6) Haluat olla rikas.
        (7) Haluat sitoa aviomiehesi / vaimosi olemaan sinun ikuisesti.
        (8) Jos tarvitset taloudellista apua.
        (9) Anna ihmisten noudattaa sanojasi ja tehdä toiveesi (10) E.T.C -tapauksen ratkaisu.
        Jos tarvitset apua, ota yhteyttä Dr.pellariin saadaksesi parhaan ratkaisun ongelmiin, ota yhteyttä Dr.Pellariin hänen sähköpostinsa kautta [email protected]


    • Anonyymi

      Olen melkein menettänyt elämäni, kun huomasin, että aviomieheni näki toisen naisen, koska en voinut antaa hänelle poikaa 9 vuotta avioliittoamme. Se mursi sydämeni ja aloin surffailla Internetissä löytääkseen ratkaisun ja löysin tohtori Pellarin (Elizabeth) kirjoittamasta artikkelista. Otin yhteyttä tohtori Pellariin sähköpostitse osoitteeseen [email protected] ja kertoin hänelle kaikki kipuni. Tohtori Pellar antoi minulle sanansa, että mieheni palaa 24 tunnin sisällä ja että olen raskaana kuukauden aikana, kun mieheni palaa. En usko loitsuun, mutta yritän vain kokeilla sitä ja sain tuloksen, kuten hän sanoi, ja tänään, mieheni ja minä olemme takaisin ja murtumaton tyttömme kanssa, jota kutsumme (JOY). Saatat olla menossa helvettiin nyt, mutta sanon, että se ei kestä ikuisesti, koska tohtori Pellar on täällä auttamassa meitä kaikkia. Voit keskustella hänen kanssaan sähköpostitse [email protected] saadaksesi pysyvän ratkaisun.

    • Anonyymi

      Tarinaani on hyvin erikoinen ja ainutlaatuinen, ei kuten monista mainoksista, joita aina näet Internetissä, haluan myös olla 100% rehellinen ja totuudenmukainen sinulle, että Internetissä ei voi koskaan olla mitään muuta loitsua, joka voi auttaa palauttamaan täydellisen SINÄ, lukuun ottamatta tohtori Sangoa, koska se yksinään on 100% tehokas, dynaaminen ja erittäin luotettava, koska 99,9% muista oikeinkirjoituksen tekijöistä ei ole todellisia eivätkä voi koskaan auttaa sinua ratkaisemaan ongelmasi, vaan ne monimutkaistavat nykyistä tilaa OK. Ole viisas myös ja ota yhteyttä tohtori Sangoon. OMA ELÄMÄN ARTIKKELI / KOKEMUS PITÄÄ: Nimeni on Niko Dominic. Haluaisin jakaa todistukseni suurelle yleisölle siitä, mitä tämä mies kutsui tohtori Sangoksi, juuri tehneen minulle, tämä mies on juuri palauttanut minulle kadonneen ex WIFE -sovelluksen suurella loitsullaan. Olin naimisissa tämän naisen Julien kanssa, koska olemme olleet yhdessä yli 4 vuotta ja rakastaneet itseämme, mutta hän ei voinut tulla raskaaksi minulle ja myös antaa hänelle kaiken mitä tarvitsin. Hän jätti minut ja sanoi, ettei voi enää jatkaa. Etsin nyt tapoja palauttaa se, kunnes ystäväni kertoi minulle tästä miehestä ja antoi minulle yhteysosoitteen. Sähköposti: [email protected] VOIT KÄYTETÄÄN MITTÄMINEN OTTAA HÄN yhteyttä, etkä usko. Kun otin yhteyttä tämän miehen kanssa hänen ongelmistaan, hän valmisti tämän loitsun ja toi Juilletin luokseni ja kuukautta myöhemmin hän tuli raskaaksi minun kanssani

    • Anonyymi

      Lue ja ota yhteyttä tohtori Sangoon, jos tarvitset vahvaa rakkausloitsua rikkoutuneen suhteen ratkaisemiseksi.
      Kun olin kuusi kuukautta raskaana toisen lapseni kanssa, eron mieheni. Siitä lähtien kun vauva tuli raskaaksi, olimme erimielisiä ja kiistellen, hänellä ei enää ollut rakkautta tai luottamusta häneen, joten hän erotti minut. Ja kaikilla näillä pillillä yritin kaikkia erilaisia ​​keinoja sen palauttamiseksi, ja kokeilin myös muutamia erilaisia ​​magiapyöriä kotimaassani, mutta yksikään niistä ei voinut palata minulle. Vain tohtori Sango takasi kiireellisen 48 tunnin taikuukokoelman ja vakuutti minulle, että mieheni on jälleen kanssani. Kirjoitan kiittääkseni kiitoksia lupauksen pitämisestä ja lahjakkuutesi ja suuren voimanne hyödyntämisestä kotiin saattamiseksi. Olin iloinen voidessani tietää, että olet erikoistunut rakastajien sitomiseen. Kiitos, herra, siitä, että autat minua elämäni pahimpina aikoina, että olet niin suuri taika taikuri ja että olet antanut minulle rakkauden taian, joka toi minulle niin paljon iloa avioliittoini. Mieheni on palannut, ja hän lupasi, ettei koskaan jätä minua enää. Jos epäilet hänen kykyjään, usko minua. Sinun pitäisi pystyä. Se kannattaa tavoilla, joita et edes voi kuvitella. Jos olet nyt vahvempi ja tarvitset vahvan ja kiireellisen rakkaussuhteen palauttaaksesi ystävällisesti otettu tohtori Sango, on tällä hetkellä ainoa vastaus katkenneen suhteen tai avioliiton palauttamiseen. ota yhteyttä tohtori Sangoon tämän sähköpostin kautta; [email protected]

    • Anonyymi

      Tunnen olevani jälleen niin siunattu avioliittoani, kun tohtori osagiede toi takaisin mieheni, joka erotti minut kanssani hyviä 3 vuorokautta. Olen nimeltä Anneli Jäätteenmäki. Vaikka minulla on suu koko kehossani, ei riitä, että kiitämme tohtori Osagiedea hänen avusta elämässäni. Mieheni oli eronnut kanssani 3 kuukautta ja joutunut olemaan tuskissa ja tuskalla ilman häntä. Joten etsin apua kaikkialta, mutta mikään ei onnistunut, ennen kuin tarkoitin tohtori Osagiedea, jonka kanssa otin yhteyttä verkossa. Selitin tilannetta hänelle ja hän lupasi, että aviomieheni tulee takaisin minuun 24–48 tunnin sisällä, sikäli kuin sydämeni silti lyö hänen puolestaan. Uskoin häneen ja hän valmisti loitsun minulle ja mieheni soitti minulle juuri kun tohtori Osagiede sanoi. Hän vetoaa ja sanoi, että hän tarvitsee minut takaisin ja elämme nyt jälleen onnellisina viimeiset 9 kuukautta. Kaikkien siellä lukevien artikkelini, jotka tarvitsevat apua, tulee ottaa yhteyttä häneen ... Sähköposti: [email protected] tai whatsapp and viber puhelinnumeroon 2349014523836

    • Anonyymi

      täällä jakaaksesi kokemukseni kaikille teille. Tietoja kuinka palautin
      aviomies, menimme naimisiin yli 9 vuotta ja saimme kaksi lasta. Se meni hyvin kanssamme ja olemme aina onnellinen. Kunnes eräänä päivänä aviomieheni alkoi käyttäytyä tavalla, jota hän ei voinut ymmärtää, olin hämmentynyt tavasta, jolla hän kohtasi minua ja lapsia. Myöhemmin samana kuussa hän ei tullut kotiin ja soitti minulle haluavansa avioeron. Kysyin, mitä tein väärin ansaitsemani tämän häneltä, kaiken, mitä hän sanoi, että hän haluaa avioeron, joka vihaa minua ja ei halua nähdä minua uudelleen Hänen elämänsä, olin hullu ja turhautunut en tiedä mitä tehdä, olin sairas yli 2 viikkoa avioeron takia. Rakastan häntä niin paljon, että hän oli kaiken minulle ilman häntä elämäni on epätäydellinen. Kerroin sisarelleni nykyisestä kunnostani ja hän kertoi minulle lääkäristä Sangosta, otin yhteyttä lääkäriin palauttaakseni mieheni takaisin minulle, hän kertoi minulle, että toinen nainen on ottanut mieheni, että vaimo kirjoitti hänet, se on miksi hän vihaa minua ja haluaa meidän avioituvan. Sitten hän vakuutti minulle myös, että seuraavien 48 tunnin aikana aviomieheni palaa minulle ja lapsilleni, kun hän on lopettanut loitsun seuraavien 48 tunnin aikana, aviomieheni kutsui minua anteeksi puhelimitse ja sanoi, että rakastaa minua edelleen niin paljon hän ei tiedä mitä hänelle tapahtui. Mutta tänään mieheni ja koko perheeni ovat jälleen onnellinen. Kiitos Dr.chamberc tekemästänne. Se ei olisi ollut mitään muuta kuin sinun avuksesi. Ota yhteyttä häneen sähköpostitse [email protected]
      (1) haluaa entisen takaisin.
      (2) Sinulla on aina painajaisia.
      (3) ylennetään toimistossasi
      (4) Haluatko lapsen?
      (5) Haluat olla rikas.
      (6) haluat pitää aviomiehesi / vaimosi yksin sinua varten ikuisesti.
      (7) taloudellisen avun tarve.
      8) Haluatko hallita sitä avioliittoa?
      9) Haluatko houkutella ihmisiä
      10) Lasten puute
      11) tarvitsee aviomiehen / vaimon
      13) MITEN SAA LOTTORI
      14) EDISTÄVYYS
      15) SUOJELU
      16) LIIKETOIMINTA
      17) HYVÄ TYÖHEKIZO
      18) parannus kaikista taudeista.
      (19) E.T.C -tapauksen ratkaisu ottaa heihin yhteyttä sähköpostitemppelissäsi [email protected] ja saada kaikki ongelmasi ratkaistuksi.

    • Anonyymi

      KIITOS KIITOS TEHOKASTA ongelmien ratkaisemiseksi
      Nimeni on neiti Olivia, olin naimisissa 5 vuotta miehen kanssa. Elimme onnellisina tuona vuonna, ei silloin, kun hän meni Australiaan työmatkalle, jossa tapasi toisen tytön, ja siitä lähtien hän on vihannut minua ja lapsia, ja hän rakastaa vain uutta tyttöä, jonka hän tapasi kyseisessä paikassa. Joten kun aviomieheni tuli takaisin matkalta, hän sanoi, että hän ei enää halunnut nähdä minua ja lapsiani uudelleen, joten hän ajautti meidät talosta ja oli menossa nyt Australiaan tapaamaan toista naista. Joten lapseni ja minä olimme nyt niin turhautuneita ja olin vain äitini kanssa, minulla ei ollut menestystä, koska äitini naimisissa toisen miehen kanssa isäni kuoleman jälkeen, joten mies, jonka hän naimisissa, ei kohdeltu häntä hyvin, ts. ja lapseni olivat niin hämmentyneitä ja etsin tapaa tuoda mieheni kotiin, koska rakastan ja vaalin häntä niin paljon, joten eräänä päivänä tietokoneeni selaamisen yhteydessä näin todistuksen tästä loitsupyörästä DR Pellar, todistuksia. jakoi online-ladyn, ja se teki minuun paljon, ajattelin myös kokeilla sitä. Pelkäsin aluksi, mutta kun mietin, mitä lapseni ja lapseni käyvät läpi, otin hänen kanssaan yhteyttä ja hän käski minun työskennellä hiljaa vain 24 tuntia, jotta mieheni palaa minuun ja yllätysni Sain puheeni aviomieheltäni toisena päivänä ja pyysi lapsia. Soitin DR Pellarille ja hän sanoi, että h sanoi, että ongelmat ratkaistaan ​​lapseni kanssa. Joten näin vietin perheeni takaisin pahan ladyn pysäyttämän pitkän stressin jälkeen, joten DR Pellarin avulla haluan teidän kaikkien liittyvän minuun tässä foorumissa sanomaan valtavan kiitoksen DR Pellarille ja Kehotan myös niitä, jotka kohtaavat tällaisia ​​tai vastaavia ongelmia tai mahdollisia ongelmia, ottamaan yhteyttä myös häneen, hänen sähköpostiosoitteeseen. sähköpostiosoite on [email protected]
      se on ratkaisu kaikkiin elämäsi ongelmiin.
      Se erikoistuu seurantaan.
      (1) Jos haluat entisen takaisin.
      (2) jos sinulla on aina huonoja unia.
      (3) Jos haluat ylennystä toimistossasi.
      (4) Jos haluat, että naiset / miehet juoksevat perässäsi.
      (5) Jos haluat lapsen.
      (6) Jos haluat olla rikas.
      (7) Jos haluat yhdistää aviomiehesi / vaimosi ikään.
      (8) Jos tarvitset taloudellista apua.
      (9) Kuinka olit huijaus ja haluatko saada rahat takaisin.
      (10) jos haluat lopettaa avioerosi.
      (11) jos haluat erottaa miehen.
      (12) jos haluat toiveidesi toteutuvan.
      (13) Raskaus synnytyksen aikana
      (14) Varmista, että voitat huolestuttavia oikeusjuttuja ja avioeroja missä vaiheessa tahansa
      (15) Avioero tai parisuhde.
      (16) jos sinulla on jokin sairaus, kuten (H I V), (syöpä) tai mikä tahansa sairaus.
      (17) jos tarvitset rukouksia vapauttaaksesi lapsesi tai itsesi.
      (18) haluat parantaa diabetesta, parantaa herpestä, parantaa HIV: tä ja aidsia, parantaa rintasyöpää ja parantaa syöpää,
      varmista, että otat uudelleen yhteyttä häneen, jos sinulla on ongelmia, hän auttaa sinua. hänen sähköpostiosoitteensa on [email protected]

    • Anonyymi

      Hei kaikki!
      Ex- ja minä erotimme vuoden ja 2 kuukautta sitten ja olemme kuusi kuukautta raskaana. Me molemmat rakastamme toisiamme ja se oli shokki minulle ja se todella rikkoi sydämeni. Yritin soittaa hänelle ja molemmat hänen linjansa katkaisivat. Yritin olla yhteydessä hänen kanssaan sosiaalisissa verkostoissa, mutta hän poisti minut heistä. Yritin ottaa yhteyttä hänen vanhempiinsa, ja he kertoivat minulle, että heidän poikansa sanoi, että hän ei rakasta minua enää eikä hän halunnut nähdä minua eikä tiennyt mikä oli vialla. Itkin ja itkin joka päivä, koska rakastin häntä niin paljon. Ennen kuin synnyin ja vauva ei ollut vuoden ikäinen, en voinut saada rakkautta takaisin. Jälleen olin hämmentynyt. En tiedä mitä tehdä, menetin myös työni ja minulla ei ole rahaa vauvan hoitoon. Olin surkeasti elämässä, joten itkin siskoni kanssa, kertoin hänelle ongelmasi ja kertoin hänelle, että hän tiesi yhdestä voimakkaasta loitsupyörästä, joka auttoi häntä, kun hän ei voinut tulla raskaaksi. Lähetin hänelle sähköpostia ja hän sanoi, että hän auttaa minua ja sanoi, että nainen lausui mieheni loitsun ja sanoi, että hän auttaa minua rikkomaan loitsun, jotta mieheni palaa takaisin minuun ja on minun ikuisesti. Olin hyvin yllättynyt siitä, että kaikki hänen sanomansa tapahtui 48 tunnin sisällä. Mieheni tuli heti takaisin luokseni sanoen, että minun pitäisi antaa hänelle anteeksi. Lähetän erittäin suuren kiitoksen tälle voimakkaalle ja oikealle loitsukirjoittajalle. Rukoilen, että hän elää pitkään ja tehdä enemmän ihanasta työstään. Jos sinulla on ongelmia, jotka häiritsevät sinua elämässä, sinun on otettava yhteyttä tähän tehokkaaseen oikeinkirjoituksen asiantuntijaan! Hän voi auttaa sinua. Hän ei petä sinua, annan sinulle 100% takuun siitä, että hän auttaa sinua. Tässä on hänen yhteystietonsa: Lähetä hänelle sähköpostiosoite: [email protected]

      • Anonyymi

        Hyvää päivää katsojille, nimeni on David. Olen täällä julkaissut loitsuntekijän suuren teoksen, joka auttaa minua saamaan tyttöystäväni takaisin 24 tunnin sisällä. Tyttöystäväni jätti minut toisen miehen takia ja tarvitsin häntä niin paljon takaisin, koska rakastan häntä, koko asia huolestutti minua siitä, etten pystynyt keskittymään töihin. Etsin ystäviä ja perhettä, mutta kukaan ei saanut vastausta ongelmaani, ennen kuin naapurini ajatteli esitellä tätä lääkäriä minulle. Otin yhteyttä häneen ja avasin kaiken hänelle. Hän antoi minulle toivoa ja lupasi minulle, että tyttöystäväni palaa minuun 3 päivän sisällä. Noudatin kaikkia hänen antamiaan ohjeita ja huomasin, että tyttöystäväni oli palannut luokseni 2 päivän kuluessa, kuten lääkäri oli luvannut, tyttöystäväni oli niin uskollinen, suloinen ja vilpitön. Minun on sanottava, että se on ihme, koska minulla ei ole koskaan ollut mitään sellaista, ja se todella toimi minulle. Apua hakevat katsojat voivat kääntyä miehen puoleen, joka auttaa minua. voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostitse milloin tahansa tarvitset hänen apua
        tämä on sähköposti [email protected]


    • Anonyymi

      Nimeni on Mr.Paul Kanadasta.
      Olin niin masentunut, kun rakastajani jätti minut toisen miehen luo, kun olimme ollut ollut 8 kuukauden ajan treffissa, yritin pyytää häntä palaamaan luokseni, hän kieltäytyi vain siitä syystä, että uusi mies on hyvin rikas kuin minä ja hän osti äskettäin uuden 2020 Toyota Camry, tästä syystä tyttöystäväni jätti minut ja seurasi miestä vain rahan takia, samoin kuin kullankaivaja, ja sanoi, ettei hänellä enää ole minua kohtaan tunteita. Loppujen lopuksi meistä, hänestä tuli surullinen mies kaiken sen rakkauden jälkeen, jota me jaksimme aiemmin, en voinut kuvitella elämääni ilman häntä, koska rakkauteni häneen oli korvaamaton käydä kauppaa mistä tahansa syystä yhden päivän Internet-selailun aikana, Näin tämän kommentin, jolla on valta palauttaa rakastaja, ja päätin yrittää nähdä itseni ottamalla yhteyttä häneen. Vastaan ​​heti ja selitin, mitä menin läpi, ja sanoin, että toinen kaveri käytti voodoo-loitsua häntä, joten hän jätti minut hänen puolestaan ​​huolta huolta hänestä ja hän lupasi auttavan minua saamaan rakastajani takaisin ja auttamaan minua myös antamaan hänelle kuollut loitsun, jotta hän ei voi taistella minua tulevaisuudessa ja 4 jälkeen. Päivinä tyttöystäväni odotti minua palaamaan töistä, ja kun pääsin kotiin sinä päivänä, hän aloitti kerjäämisen ja sanoi, että hän on pahoillani, ettei hän koskaan tiennyt mitä hänelle oli tapahtunut ja on kuin ihme ja taikuus mielessäni. kiitos, lääkäri, olen nyt tyytyväinen tyttöystäväni kanssa ja kaikki sujuu nyt. Jos tarvitset lääkäriltä apua, joka auttaa minua saamaan takaisin tyttöystäväni, ota yhteyttä häneen sähköpostitse
      [email protected]

    • Anonyymi

      Nimeni on Jerry, olen kotoisin Espanjasta Euroopan mantereella
      Vaimoni hajosi kanssani 3 kuukautta sitten ja pakotti minut allekirjoittamaan aviopaperit, ja minulla oli täysin murtunut sydän. En voinut emotionaalisesti palata mihinkään muotoon. Kiitos Jumalalle tästä upeasta ja loistavasta loitsusta, joka on tullut auttamaan. Vau! Tämä loitsu auttoi minua niin paljon ja takasi minulle loitsun kiireisen luovutuksen 24 tunniksi, jonka hyväksyin. Järkyttävä! Tässä kuussa, 1. kesäkuuta 2020, vaimoni kutsui minua takaisin monilla anteeksipyynnöillä 48 tunnin kuluttua, mikä vakuutti minut, ja hän teki parhaansa vedotakseen aiemmin käynnissä olleet avioerokirjat tämän taikuuden ihmetyöntekijän voimalla. Jotkut todistivat, että tämä oikeinkirjoittaja toi rakastajansa Ex takaisin, toiset todistivat, että hän palauttaa kohdun, parantaa syöpää, herpes simplex -virusta ja muita sairauksia, kiitos paljon, lordi, voimakkaista loitsuisi. ilmaisut eivät riitä kiittämään sinua. Jos tarvitset apua, älä epäröi ottaa yhteyttä lääkäriin sähköpostitse [email protected]

    • Anonyymi

      Nimeni on Carl edestakaisin Meksikossa
      Tyttöystäväni hajosi kanssani viisi kuukautta sitten, koska hän tunsi pettävän häntä ystävänsä kanssa, yritin kaikkea mitä voin selittää hänelle, mutta hän maksoi kuuroille korville, olin henkisesti tuhoisa, koska rakastin häntä todella, kunnes näin postita Internetissä Jumalan miehestä, joka auttaa ihmisiä parantamaan kadonneen rakastajansa. Aluksi epäilin sen olevan totta, koska en ole koskaan uskonut sellaiseen asiaan, mutta päätin kokeilla sitä, otin hänen kanssaan yhteyttä ja sanoin hänelle, mitä minun pitäisi tee, ja minä tein sitten loitsun minulle. Loitsujen yhdistämistä koskeva loitsuprosessi on hyvin yksinkertainen ja toimii epäitsekkäästi ihmisille samalla tavalla kuin hän palautti suhteeni 48 tunnin sisällä. Tyttöystäväni soitti minulle eilen ja pyysi minua uudestaan, jos tarvitset auttamaan suhteesi tai avioliitto-ongelman ratkaisemisessa. Tässä on hänen Jumalansa mies hänen [email protected] kautta

    • Anonyymi

      Mieheni huijasi ystäväni kanssa, hän muutti toisen naisen kanssa. Mieheni, joka ei nyt pystynyt toimeen ilman minua, ei halua nähdä minua. Olen niin onnellinen, että sain rakkaan aviomieheni takaisin sen jälkeen, kun väärennetty loitsunharjoittaja huijasi minua kahdesti, mutta kiitän Jumalaa siitä, että tohtori Lomi auttoi tuomaan mieheni takaisin viipymättä ilman minkäänlaista huijaustoimintaa. yhteyttä tähän Jumala lähetti oikoluvun sähköpostiinsa; [email protected], lupaan, että hän auttaa sinua ratkaisemaan suhteesi ongelman, hänen sanansa ovat SURE.

    • Anonyymi

      Hei, olen niin onnellinen jakaessani tämän, en voi vieläkään kiittää tarpeeksi voimakasta Priest Adea, mieheni lähti nuoremman naisen luokse, koska en pystynyt synnyttämään PCOS: n vuoksi, olin niin tuhoinen, olin yksinäinen, itkin paljon Yritin jopa ottaa elämäni. Sitten ystäväni kertoi minulle tästä mahtavasta miehestä, papista Adesta, joka auttoi häntä tekemään avioliitonsa täydelliseksi, kävin myös verkossa ja tein lisätietoja hänestä, en ollut liian varma, mutta päätin kokeilla hänelle käski minun olla huolestuttava siitä, että kaikki menee hyvin, hän kertoi minulle kaiken, mitä minun piti maksaa, mikä oli kätevä maksu ja minä tein, ja hän teki työnsä, lähetti minulle videotodistuksen ja käski odottaa 24 tuntia, että hän tulee takaisin, Seuraavana aamuna suurimpana yllätyksekseni se oli, että aviomieheni Shawn polvillaan kerjäämällä olen niin onnellinen, se ei loppunut siihen, olen ylpeä voidessani sanoa, että olen 3 viikkoa raskaana, kiitos paljon Priest Ade i ' m ikuisesti kiitollinen ancientspiritspellcast@yahoo. com tai ancientspiritspellcast@gmail. com
      WhatsApp 2347059715465

    • Anonyymi

      Luotin täysin tohtori Pellariin siitä hetkestä lähtien, kun puhuin hänelle noin siitä hetkestä, kun morsiameni lähti minusta viiden vuoden suhteemme jälkeen, alkoi työskennellä sulhaseni loitsujen kanssa ja antoi minulle tarpeeksi varmuutta ja takasi, että hän aikoi saada sulhaseni takaisin jaloilleen vain 24 tunnin kuluessa loitsusta. Olin niin varma työstäni ja kuten hän sanoi alussa, sulhaseni palasi vihdoin takaisin minuun, kyllä, hän palasi koko sydämestään, rakkaudestaan, huolenpidostaan, tunteistaan ja kukistaan, ja nyt se on parempi. En epäröi suositella tätä voimakasta loitsupyörää kaikille, jotka tarvitsevat apua .. ota yhteyttä: Dr.Sango sähköpostitse; [email protected]

    • Anonyymi

      Hei, olen Lawrence ja haluan kiittää paljon Dr.Pellaria siitä, että hän auttoi minua palauttamaan entisen rakastajani, näin hänestä todistuksen siitä, kuinka hän auttoi ihmisiä tuomaan kadonneita rakkauksia, joten päätin kokeilla häntä ja tein . Yhtäkkiä entinen rakastajani palasi luokseni heittäen upeita loitsujaan ja entinen tyttöystäväni rakastaa minua enemmän kuin ennen. Olen erittäin kiitollinen Dr.Pellarille siitä, mitä olet tehnyt minulle. Kiitos paljon lääkäriltä, jos tarvitset hänen apuaan, ota heti yhteyttä. Sähköposti: [email protected]

    • Anonyymi

      KIIRTEELLINEN TEHOKAS LOVE-Loitsu SAADA EX-MIEHESI / VAIMASI TAKAISIN NOPEASTI YHTEYDESSÄ: [email protected], Hän on tietysti paras loitsuverkko verkossa, ja hänen tuloksensa on 100% takuu.

      Kiitos tohtori OMOOGUNille, että hän toi mieheni takaisin minulle. Aviomieheni kertoi minulle, että se oli ohi, ja kävellä pois ilman mitään syitä, olin hämmentynyt ja tiennyt mitä tehdä. Olin epätoivoinen, haluan hänet takaisin, kävin Internetissä etsimässä tapoja saada mieheni takaisin. Luin monista eri tavoista, mutta DR OMOOGUN kiinnitti huomioni, otin heti yhteyttä häneen ja selitin ongelmani hänelle. Oli hämmästyttävää ja yllättävää, että 11 tuntia loitsun lähettämisen jälkeen Aviomieheni soitti minulle ja pyysi minua antamaan anteeksi hänelle ja hyväksymään hänet takaisin. Ei voinut uskoa, että se tapahtui jonkin aikaa myöhemmin, kun hän tuli talooni ja putosi polvilleen. pyytää minua ottamaan hänet takaisin, mikä tapahtui. Todistan tällä foorumilla vain kertoa ihmisille, että DR OMOOGUN on todellinen ja aito. älä epäröi kokeilla häntä. kiitos DR OMOOGUN, kiltti miehesi .. Ota yhteyttä häneen, jos tarvitset aviomiehesi takaisin tai miehesi muutti toisen naisen luo, älä enää itke .. Tässä on hänen yhteyshenkilönsä: Lähetä hänelle sähköpostia osoitteeseen: [email protected], voit soita myös hänelle tai lisää hänet Whats-sovellukseen: 2348149416142
      jane powell, N Y, USA.

    • Anonyymi

      Hei kaikille, tämä vuosi on minulle niin hyvä. Olen Aila Korhonen Etelä-Suomen Hämeenlinnasta, olen ollut naimisissa 6 vuotta ilman itkevää vauvaa avioliittokodissani, mikä sai mieheni erottamaan minut. Tämän vuoden alussa näin todistuksen tohtori Odiasta siitä, kuinka hän on auttanut naisia palauttamaan kadonneen rakkauden ja raskauttamaan heitä, joten otin yhteyttä häneen ja sanon nyt mielelläni, että tohtori Odia auttoi minua tuomaan mieheni takaisin hänen ihmeellisillä voimillaan ja auttoi minua raskaaksi miehelleni. Olen nyt 8 kuukautta raskaana poikavauvan kanssa. Olen kutsunut suurta juhlaa, olen niin onnellinen, että siksi kirjoitin tämän todistuksen kertoakseni kaikille täällä Odia hyvästä työstä. Voit ottaa yhteyttä häneen nyt, jos avioliitossa on ongelmia, hän voi auttaa sinua aivan kuten hän oli tehnyt minulle. Alla on yksityiskohdat, joita käytin ottaessani yhteyttä Odiaan. Sähköposti: [email protected] WhatsApp: 2348107381533

    • Anonyymi

      Nimeni on Jana Englannista. Minun on kunnioitettava sinua ja loitsujasi saadaksesi tämän todistuksen kaikkien tietoon. Kävin tapaamassa muita loitsukirjoittajia näkemättä tuloksia, he halusivat vain rahani. Toivon vain, että olisin tullut tapaamaan sinua aikaisemmin, hyödynin sinua mahdollisimman paljon. Entinen aviomieheni katosi vuodeksi, menin kaikkialle ja etsin muita taikureita, mutta tuloksia ei ollut, ennen kuin ystäväni esitteli minut tohtori Pellarille. Rakkausloitsun jälkeen sain vihdoin puhelun häneltä alle 48 tunnissa. Hänen loitsunsa tekivät ihmeitä, ja mieheni oli jälleen täynnä rakkautta. Se oli kuin ihme! Yhtäkkiä hän palasi kukkien kanssa sanomalla, että minun pitäisi antaa se hänelle, olin todella järkyttynyt ja järkyttynyt, kun mieheni laskeutui polvilleen pyytäen anteeksiantoa ja hyväksyin sen. Minulta todella puuttuu sanoja ja olen onnellinen, sinä olet Jumala, joka on lähetetty minulle ja koko perheelleni. Ja olen taas onnellinen nainen. Paljon kiitoksia tohtori Pellarille. Kaikille, jotka etsivät todellista kantorakettia, ota yhteyttä tohtori Pellariin sähköpostitse osoitteeseen [email protected]

    • Anonyymi

      Haluan jakaa tältä sivustolta suuren todistuksen siitä, kuinka DR MUSTAFA auttoi minua raskaaksi tulemisessa. Minä ja mieheni olemme yrittäneet saada vauvan yli 7 vuoden ajan, mutta ei onnea, joten päätimme ottaa yhteyttä perhelääkäriin ja testi on tehty, hän sanoi meille, että munanjohtoputkeni ei toimi, sitten eräänä päivänä olin toimistossa, kun ystäväni, jolla oli sama ongelma kanssani, tuli raskaaksi, kun hän otti yhteyttä DR MUSTAFA: han. hän ohjasi minut hänen luokseen ja kun otin yhteyttä häneen hänen sähköpostinsa kautta ja hän teki puhdistuksen raskauden loitsussa ja 2 viikon sisällä tunsin kuinka ja menin tapaamaan perhelääkäriä, joka kertoi minulle olevani raskaana. Jos tiedät, että sinulla on samanlainen ongelma tai mikä tahansa hedelmällisyysongelma ja haluat olla raskaana, voit ottaa yhteyttä DR MUSTAFA: han sähköpostitse: [email protected] tai Whatsapp häneen numeroon 37258436980

      Erikoistunut myös:

      Saada entinen tyttöystäväsi tai poikaystäväsi takaisin
      Saada entinen vaimo tai aviomies takaisin
      Hyvinvoinnin loitsu
      Suoja loitsu
      Hanki työpaikan loitsu
      työpaikkojen loitsu
      Lasten loitsu
      Hiv-parannus
      Raskausloitsu
      Rakkaus loitsu
      avioliiton loitsu
      Voittavat arpajaiset
      Jne...


      jos tarvitset hänen apuaan, voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostitse: [email protected] ota nyt yhteyttä ja ongelmasi ratkaistaan ​​Whatsappilla osoitteessa 37258436980

    • Anonyymi

      Nimeni on Anna Yhdysvalloista, rakastajani on palannut tohtori Ehimenin suurella avulla. Hän auttoi minua saamaan loitsun, joka toi hänet takaisin sylilleni vain kahdessa päivässä. Rakastajani jätti minulle virallisen ilmoituksen, ja nyt hän on palannut, haluan vielä kerran kiittää tohtori Ehimeniä hänen upeasta loitsustaan, olen nyt onnellinen nainen. Voit ottaa yhteyttä Whatsappin suurempaan oikeinkirjoittajaan soittamalla numeroon 1 (260) 218-3592 tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected]

    • Anonyymi

      Olen ollut naimisissa 19 vuotta, ja mieheni sanoi yhtäkkiä, että hän ei enää rakasta minua. Hän muutti ulos ja haki avioeroa 3 viikkoa eron jälkeen
      Avioliittovuosien seuraaminen satuttaa lopulta enemmän kuin itse helvetti. Olen ollut naimisissa vuosia siinä toivossa, että mieheni ja minä emme koskaan lähde, kun olemme asuneet niin paljon yhdessä. Kaikesta huolimatta hän kertoi minulle, että hän ei enää ollut kiinnostunut avioliitosta, en voinut sanoa, mikä johti tähän asiaan, meillä ei koskaan ollut todellista taistelua, joka voisi johtaa tällaiseen päätökseen. Olin niin paljon pahempi kuin en voinut jatkaa. Eräänä iltapäivänä olin kotona keskustelemassa verkossa läheisen ystävän kanssa ja luken artikkelia ja sitten nähdessäni kuinka nainen meni naimisiin. Se hämmästytti minua, koska en koskaan ajatellut sen olevan mahdollista, ajattelin ja yritin. Otin yhteyttä avustajaan, joka teki kaikki nämä ihmeet. Kun tein, kerroin hänelle kaikesta, mitä kokin avioliittoni aikana, ja sitten hän vakuutti minut lopettavan itkemisen ja uskovan, että mieheni muuttaa mieltään seitsemän päivän kuluttua. Tein parhaani uskoakseni siihen, joten tein kaiken, mitä hän pyysi, ja viimeisten seitsemän päivän jälkeen mieheni tuli pyytämään minua antamaan anteeksi hänelle, että hän halusi tavata meidät yhdessä ja joka on nyt yli viisi vuotta vanha. nyt olemme onnellinen perhe. Olenko todella kiitollinen tästä avusta siitä, mitä hän on tehnyt minulle, tarkoitan hänen ystävällisyyttään.Ota yhteyttä tähän suureen mieheen sähköpostitse [email protected]

    • Anonyymi

      me not to worry myself anymore that my husband will come back to me after all said and done with the spell casted on him, i thought it was a joke, after he had finish casting the spell, to my greatest s
      I want to thank Chief Dodoru,whom helped me to bring my husband back to me..Two(2) years ago i had a serious problem with my husband, to the extent that he left the house and started dating another woman while he stayed with the woman, i tried all i can to bring him back, but all my effort was useless until the day my friend came to my house and i told her every thing that had happened between me and my husband, then she told me about this powerful spell caster who helped her when she was in the same problem.
      I then contacted Chief Dodoru and told him every thing,then he told urprise within 48 hours, my husband really came back begging me to forgive him.
      I can't stand this Joy alone so i decided to share my testimony.. if there is anyone who needs his help, you can contact him with this email: [email protected] or add him up on his whatsapp 2349015088017..He is willing to help any body that need his assistance.

    • Anonyymi

      me not to worry myself anymore that my husband will come back to me after all said and done with the spell casted on him, i thought it was a joke, after he had finish casting the spell, to my greatest s
      I want to thank Chief Dodoru,whom helped me to bring my husband back to me..Two(2) years ago i had a serious problem with my husband, to the extent that he left the house and started dating another woman while he stayed with the woman, i tried all i can to bring him back, but all my effort was useless until the day my friend came to my house and i told her every thing that had happened between me and my husband, then she told me about this powerful spell caster who helped her when she was in the same problem.
      I then contacted Chief Dodoru and told him every thing,then he told urprise within 48 hours, my husband really came back begging me to forgive him.
      I can't stand this Joy alone so i decided to share my testimony.. if there is anyone who needs his help, you can contact him with this email: [email protected] or add him up on his whatsapp 2349015088017..He is willing to help any body that need his assistance.

    • Anonyymi

      Itsekkyyttä enempi minusta. Ehkä heidän suhteessa tapahtui jotain sellaista, et toiseen ei voinut enää luottaa? Vaikka muuten suhde olikin toimiva ja mieleen? Siksi sinunkin on hyvä kysyä itseltäsi, onko toiseen luottamista? Tenttaa toista asioilla, jotka mieltäsi vaivaa ja mikä vie toisen uskottavuutta pois mielestäsi? Haasta toinen, niillä kysymyksillä, mitkä luo sinulle epävarmuutta teidän välien lähentymiselle? Puhuuko toinen totta, onko uskottava? Punnitse toinen, onko hän sinulle luottamuksen arvoinen?

    • Minulla on samanapainen kokemus,,,mutta olen tässä akuutissa tilanteessa juuri kuin tyttöystäväsi. Nykyinen tyttöystäväni on juuri sanonut, että valitse,,,joko ex tai minä. Olen pitänyt ex kanssa hänen mielestään liiaksi yhteyttä. Pelaamme usei golfia ja meillä on yhteiset lapset. Voin vakuuttaa, että en ikimaailmassa aloittaisi suhdetta ex: ään uudestaan. Mutta tilanne on toinen kuin sinun,, erosin syistä, jotka estävät suhteen jatkumisen. Sinun tilanteesi on / vaikuttaa toiselta. Heillä on paljon yhteistä ja kiinnostus toiseen. Veikkaisin, että he tulevat menemään yhteen. Mikäli haluat suhteesi jatkuvan,,pyydä häntä valitsemaan,,,,ja/ eli lopettamaan yhteydenpidon ex:n kanssa,,jos/kun sinut valitsee..

    • Anonyymi

      Nimeni on Eden, joka on Albaniassa ja työskentelen Albanian keskuspankissa valvojana ennen kuin menin naimisiin vaimoni kanssa, menin naimisiin lehmätyöntekijäni organisaatiossani ja olen sellainen mies, joka ei osaa puhua tyttöystävän kanssa, en voinut ilmaista mieleni hänelle, koska pelkään aina häntä ja en tiedä miksi ja mielestäni on luottamuksen puute, yritän useita kertoja puhua hänelle ainakin kertoa hänelle kuinka Tunnen häntä, mutta en voinut.
      Nämä ovat ne ominaisuudet, jotka löysin hänestä ja jotka saavat minut rakastumaan täällä ovat seuraavat, hän on niin kaunis, huolehtiva, merkki on erittäin mukava, kunnianhimoinen, peloton, epäitsekäs, houkutteleva ja älykäs.
      Kutsuin hänet useisiin illallisiin, mutta pelkäsin toimittaa viestejä, tytön nimi on Ajola, minun on ilmoitettava ystäväni siitä, mitä kävelin läpi ja että läheinen ystäväni sai minulle lääkäriltä sähköpostin, joka auttaa häntä ratkaisemaan läheisen ystäväni ja hänen vaimonsa välinen taistelu kuin kaksi vuotta sitten.
      En koskaan usko mihinkään loitsuun, koska olen uskonnollinen henkilö, mutta sanoin vain trieriksi, otan yhteyttä tähän lääkäriin ja selitän hänelle tytöstä, että rakastan häntä ja haluan hänen olevan vaimoni ja lääkäri pyysi minua seuraamaan joitain vaiheita, jotka tein, ja vain viikon kuluttua Ajola soitti minulle itsestään ja sanoi minulle, että hän rakastaa minua ja se johti häihimme ja kutsuimme lääkärin hääpäivämme ja vietämme tänään hääpäiväämme ja olen hyvin onnellinen
      Jos sinulla on vaikeuksia elämässä, älä epäröi ottaa yhteyttä lääkäriin tällä seuraavalla sähköpostilla [email protected]

    • Anonyymi

      Nimeni on Jame, olen kotoisin Meksikosta, menin naimisiin 5 vuotta sitten kahden lapsen kanssa ja rakastamme toisiamme perheenä. Vaimoni asui omassa maassamme ennen ja jälkeen kun toin hänet Meksikoon lasten kanssa, joten me voi lähteä yhdessä perheenä ilman eroa ja noin viiden kuukauden kuluttua sain hänelle työpaikan ja hän työskenteli kanssani, mutta eri yritys, edes tiedä, että hän on jo treffannut esimiehensä työpaikalla, koska johtaja houkuttelee häntä rahaa ja materiaaleja, huomasin paljon huonoa käyttäytymistä kotona pitämällä kännykkäänsä kaukana asettamalla matkapuhelimelle salasanan, jota ei koskaan aiemmin tapahtunut, ja aviomiehenä kysyin häneltä, että hän sanoi toteavan, eräänä päivänä hän tuli kotiin avioerolla kirje ja hän pakkaa selkänsä ja muuttaa toimistojohtajansa luo.
      Yritin kaikkia mahdollisia yrityksiä kerjätä häntä ja ratkaista asia, mutta hän vaati ja rakastan häntä niin paljon ja hän hylkäsi kaksi lasta, en tiedä mitä tehdä uudelleen, kuuntelen loitsupyörän neuvoja säteellä ja televisiossa ja otin yhteyttä lääkäriin ja oi selitti hänelle ja hän pyysi minua seuraamaan joitain vaiheita. 48 tunnin kuluttua vaimoni palasi takaisin ja alkoi pyytää minulta anteeksiantoa, eikä hän tuolloin koskaan käyttäytynyt enää oudosti ja hän jopa rakastaa minua enemmän .
      hän on nyt ehdoitta rakastava ja huolehtiva - tämä voi olla kosketus liian ihanteellinen, mutta silti tärkeä. Hyvä vaimo rakastaa miehensä ehdoitta. Hän ei aseta esteitä tai vertailuarvoja yleiselle käyttäytymiselle, ei tuomitse kaveria eikä ojaa häntä riitojen aikana omista ongelmistaan ​​huolimatta. Vaikka häntä loukataankin, hän yrittää ratkaista asian kuin syyttää henkilöä. Nämä ovat elintärkeitä ominaisuuksia, jotka tekevät hyvästä vaimosta ja rakentavat uskon ja luottamuksen suhteen. Huolehtiminen on myös arvioitava, tuleeko hän hyvin ystävien, perheen ja sukulaisten kanssa. Päivän lopussa hän palasi elämään.
      Jos kohtaat saman ongelman ja tarvitset ratkaisua, ota yhteyttä Dr.Pellariin ongelman ratkaisemiseksi, tämä on hänen sähköpostiosoitteesi [email protected]

    • Anonyymi

      En tiedä kuinka kiittää suurta tohtori Ikodua siitä, että hän toi takaisin rakastajani voimillaan, en koskaan uskonut, että voisin saada vaimoni takaisin luokseni, kun jätin lapseni vihaisesti, koska en koskaan välittänyt. Tajusin, että olen tehnyt vääriä asioita rakkaalle perheelleni, mikä johtaa eroon minun ja vaimoni ja lasteni välillä. . Joku puhui tohtori Ikodusta muutama päivä sitten, ja minusta tuntui, että minäkin voisin auttaa, ja jouduin ottamaan yhteyttä myös häneen avun saamiseksi. nähdä minut ensimmäistä kertaa niin moneen vuoteen. Se tuntui unelta, mutta se oli todellisuutta. Lyhyesti sanottuna, minä ja perheeni olemme yhdistyneet ja vaimoni on erittäin iloinen voidessaan olla jälleen kanssani ja olen myös erittäin onnellinen. Tunnen olevani siunattu tohtori Ikodun avulla ja arvostan todella hänen apuaan. Koska suuri tohtori Ikodu viittasi minuun, haluaisin lähettää tohtori Ikodun kenelle tahansa, joka tarvitsee hänen apuaan. Voit tavoittaa hänet hänen matkapuhelinnumeronsa 2348163958542 kautta tai lähettää hänelle sähköpostia: [email protected]

      Nimi: Charles
      Maa: UK

    • Anonyymi

      MITEN SAAN MIEHENI PALAUTA PAPPIN ORMANIN AVULLA YHTEYSTIEDOT WHATS_APP NUMEROSSA 905398102247

      Tämä on todistukseni pappi ORMANin hyvästä työstä, joka auttaa minua... Olen Ann Earnis Pohjois-Carolinasta USA:sta. Ja olen pahoillani, että laitoin tämän verkkoon, mutta minun on pakko. Tämän maailman parhaan loitsupyörän ansiosta, joka palautti mieheni, joka jätti minut poissa viimeiset 3 vuotta, tapasin lopulta tämän miehen blogisivustolla, jonka yksi asiakkaista kirjoitti. apua, selitin hänelle kaiken ja hän kertoi minulle loitsunkirjoittajasta, josta hän oli kuullut, ja hän antoi minulle sähköpostiosoitteen kirjoittaakseni loitsunvalvojalle kertoakseni ongelmistani. Vain 1 päivässä mieheni palasi luokseni. Haluan vain kiittää tätä totuudenmukaista ja vilpitöntä loitsuntekijää, herra, kaikki mitä sanoitte minulle, on tapahtunut ja kiitos herra. Haluan kertoa kaikille, jotka etsivät ratkaisua ongelmaansa, neuvon sinua ystävällisesti ottamaan yhteyttä tämän loitsunvalvojaan, hän on todellinen, hän on voimakas ja mitä tahansa loitsu kertoo, mitä tapahtuu, koska kaikki mitä loitsunvalvoja kertoi minulle tapahtuneen. Voit ystävällisesti ottaa yhteyttä häneen osoitteessa: hänen sähköpostiosoitteensa on [email protected] tai suoraan whats-app 905396060968 https://ormanspritualist.blogspot.com/

    • Anonyymi

      MITEN SAAN MIEHENI PALAUTA PAPPIN ORMANIN AVULLA YHTEYSTIEDOT WHATS_APP NUMEROSSA 905398102247

      Tämä on todistukseni pappi ORMANin hyvästä työstä, joka auttaa minua... Olen Ann Earnis Pohjois-Carolinasta USA:sta. Ja olen pahoillani, että laitoin tämän verkkoon, mutta minun on pakko. Tämän maailman parhaan loitsupyörän ansiosta, joka palautti mieheni, joka jätti minut poissa viimeiset 3 vuotta, tapasin lopulta tämän miehen blogisivustolla, jonka yksi asiakkaista kirjoitti. apua, selitin hänelle kaiken ja hän kertoi minulle loitsunkirjoittajasta, josta hän oli kuullut, ja hän antoi minulle sähköpostiosoitteen kirjoittaakseni loitsunvalvojalle kertoakseni ongelmistani. Vain 1 päivässä mieheni palasi luokseni. Haluan vain kiittää tätä totuudenmukaista ja vilpitöntä loitsuntekijää, herra, kaikki mitä sanoitte minulle, on tapahtunut ja kiitos herra. Haluan kertoa kaikille, jotka etsivät ratkaisua ongelmaansa, neuvon sinua ystävällisesti ottamaan yhteyttä tämän loitsunvalvojaan, hän on todellinen, hän on voimakas ja mitä tahansa loitsu kertoo, mitä tapahtuu, koska kaikki mitä loitsunvalvoja kertoi minulle tapahtuneen. Voit ystävällisesti ottaa yhteyttä häneen osoitteessa: hänen sähköpostiosoitteensa on [email protected] tai suoraan whats-app 905396060968 https://ormanspritualist.blogspot.com/

    • Anonyymi

      MITEN SAAN MIEHENI PALAUTA PAPPIN ORMANIN AVULLA YHTEYSTIEDOT WHATS_APP NUMEROON 905396060968

      Tämä on todistukseni pappi ORMANin hyvästä työstä, joka auttaa minua... Olen Ann Earnis Pohjois-Carolinasta USA:sta. Ja olen pahoillani, että laitoin tämän verkkoon, mutta minun on pakko. Tämän maailman parhaan loitsupyörän ansiosta, joka palautti mieheni, joka jätti minut poissa viimeiset 3 vuotta, tapasin lopulta tämän miehen blogisivustolla, jonka yksi asiakkaista kirjoitti. apua, selitin hänelle kaiken ja hän kertoi minulle loitsunkirjoittajasta, josta hän oli kuullut, ja hän antoi minulle sähköpostiosoitteen kirjoittaakseni loitsunvalvojalle kertoakseni ongelmistani. Vain 1 päivässä mieheni palasi luokseni. Haluan vain kiittää tätä totuudenmukaista ja vilpitöntä loitsuntekijää, herra, kaikki mitä sanoitte minulle, on tapahtunut ja kiitos herra. Haluan kertoa kaikille, jotka etsivät ratkaisua ongelmaansa, neuvon sinua ystävällisesti ottamaan yhteyttä tämän loitsunvalvojaan, hän on todellinen, hän on voimakas ja mitä tahansa loitsu kertoo, mitä tapahtuu, koska kaikki mitä loitsunvalvoja kertoi minulle tapahtuneen. Voit ystävällisesti ottaa yhteyttä häneen osoitteessa: hänen sähköpostiosoitteensa on [email protected] tai suoraan whats-app 905396060968 https://ormanspritualist.blogspot.com/

    • Anonyymi

      Nimeni on LAIMA Olen naimisissa oleva nainen, joka on ollut avioliitossa 10 vuotta, mutta minulla on mieheni kanssa väärinkäsitys kroonisesta sairaudesta nimeltä HIV (ihmisen immuunivirus). Se on ollut kehossani ennen naimisiinmenoa, mutta ei koskaan tullut mieleen kertoa miehelleni. Joka kerta kun olen sairas, mieheni haluaa aina meidän menevän tarkastukseen sairaalaan, mutta "Kerron hänelle aina, että pidän huolta terveydestäni. Eräänä päivänä saan sen käsiini, joten soitin hänelle kyyneleet silmissäni ja kerroin häntä. Mieheni suuttui, että hän heitti lokit sivulle. Hän kirosi ja loukkasi minua, että minun pitäisi kantaa tappava sairauteni pois aviokodistamme Itkin. Etsin ratkaisuja, joita en koskaan löydä. Kolmen kuukauden kirje Soitin vanhalle ystävälleni, joka auta minua löytämään tohtori Sakomo-niminen spritualist, otimme yhteyttä toisiimme, teimme asteittaisia ​​prosesseja kaiken sen jälkeen, kun sain terveyteni, tohtori Sakomo kertoi minulle, että mieheni, joka hylkäsi minut tappavan sairaudeni vuoksi, soitimme minulle palatakseni joskus myöhemmin. Olen nyt iloinen saadessani mieheni takaisin. Kiitos tohtori Sakomolle, hän on loistava lääkäri. Voit ottaa häneen yhteyttä hänen WhatsAppillaan: 905394479522 tai sähköpostilla: ([email protected]

    • Anonyymi

      Nimeni on LAIMA Olen naimisissa oleva nainen, joka on ollut avioliitossa 10 vuotta, mutta minulla on mieheni kanssa väärinkäsitys kroonisesta sairaudesta nimeltä HIV (ihmisen immuunivirus). Se on ollut kehossani ennen naimisiinmenoa, mutta ei koskaan tullut mieleen kertoa miehelleni. Joka kerta kun olen sairas, mieheni haluaa aina meidän menevän tarkastukseen sairaalaan, mutta "Kerron hänelle aina, että pidän huolta terveydestäni. Eräänä päivänä saan sen käsiini, joten soitin hänelle kyyneleet silmissäni ja kerroin häntä. Mieheni suuttui, että hän heitti lokit sivulle. Hän kirosi ja loukkasi minua, että minun pitäisi kantaa tappava sairauteni pois aviokodistamme Itkin. Etsin ratkaisuja, joita en koskaan löydä. Kolmen kuukauden kirje Soitin vanhalle ystävälleni, joka auta minua löytämään tohtori Sakomo-niminen spritualist, otimme yhteyttä toisiimme, teimme asteittaisia ​​prosesseja kaiken sen jälkeen, kun sain terveyteni, tohtori Sakomo kertoi minulle, että mieheni, joka hylkäsi minut tappavan sairaudeni vuoksi, soitimme minulle palatakseni joskus myöhemmin. Olen nyt iloinen saadessani mieheni takaisin. Kiitos tohtori Sakomolle, hän on loistava lääkäri. Voit ottaa häneen yhteyttä hänen WhatsAppillaan: 905394479522 tai sähköpostilla: ([email protected]

    • Anonyymi

      Nimeni on LAIMA Olen naimisissa oleva nainen, joka on ollut avioliitossa 10 vuotta, mutta minulla on mieheni kanssa väärinkäsitys kroonisesta sairaudesta nimeltä HIV (ihmisen immuunivirus). Se on ollut kehossani ennen naimisiinmenoa, mutta ei koskaan tullut mieleen kertoa miehelleni. Joka kerta kun olen sairas, mieheni haluaa aina meidän menevän tarkastukseen sairaalaan, mutta "Kerron hänelle aina, että pidän huolta terveydestäni. Eräänä päivänä saan sen käsiini, joten soitin hänelle kyyneleet silmissäni ja kerroin häntä. Mieheni suuttui, että hän heitti lokit sivulle. Hän kirosi ja loukkasi minua, että minun pitäisi kantaa tappava sairauteni pois aviokodistamme Itkin. Etsin ratkaisuja, joita en koskaan löydä. Kolmen kuukauden kirje Soitin vanhalle ystävälleni, joka auta minua löytämään tohtori Sakomo-niminen spritualist, otimme yhteyttä toisiimme, teimme asteittaisia ​​prosesseja kaiken sen jälkeen, kun sain terveyteni, tohtori Sakomo kertoi minulle, että mieheni, joka hylkäsi minut tappavan sairaudeni vuoksi, soitimme minulle palatakseni joskus myöhemmin. Olen nyt iloinen saadessani mieheni takaisin. Kiitos tohtori Sakomolle, hän on loistava lääkäri. Voit ottaa häneen yhteyttä hänen WhatsAppillaan: 905394479522 tai sähköpostilla: ([email protected]

    • Anonyymi

      Nimeni on LAIMA Olen naimisissa oleva nainen, joka on ollut avioliitossa 10 vuotta, mutta minulla on mieheni kanssa väärinkäsitys kroonisesta sairaudesta nimeltä HIV (ihmisen immuunivirus). Se on ollut kehossani ennen naimisiinmenoa, mutta ei koskaan tullut mieleen kertoa miehelleni. Joka kerta kun olen sairas, mieheni haluaa aina meidän menevän tarkastukseen sairaalaan, mutta "Kerron hänelle aina, että pidän huolta terveydestäni. Eräänä päivänä saan sen käsiini, joten soitin hänelle kyyneleet silmissäni ja kerroin häntä. Mieheni suuttui, että hän heitti lokit sivulle. Hän kirosi ja loukkasi minua, että minun pitäisi kantaa tappava sairauteni pois aviokodistamme Itkin. Etsin ratkaisuja, joita en koskaan löydä. Kolmen kuukauden kirje Soitin vanhalle ystävälleni, joka auta minua löytämään tohtori Sakomo-niminen spritualist, otimme yhteyttä toisiimme, teimme asteittaisia ​​prosesseja kaiken sen jälkeen, kun sain terveyteni, tohtori Sakomo kertoi minulle, että mieheni, joka hylkäsi minut tappavan sairaudeni vuoksi, soitimme minulle palatakseni joskus myöhemmin. Olen nyt iloinen saadessani mieheni takaisin. Kiitos tohtori Sakomolle, hän on loistava lääkäri. Voit ottaa häneen yhteyttä hänen WhatsAppillaan: 905394479522 tai sähköpostilla: ([email protected]

    • Anonyymi

      Nimeni on LAIMA Olen naimisissa oleva nainen, joka on ollut avioliitossa 10 vuotta, mutta minulla on mieheni kanssa väärinkäsitys kroonisesta sairaudesta nimeltä HIV (ihmisen immuunivirus). Se on ollut kehossani ennen naimisiinmenoa, mutta ei koskaan tullut mieleen kertoa miehelleni. Joka kerta kun olen sairas, mieheni haluaa aina meidän menevän tarkastukseen sairaalaan, mutta "Kerron hänelle aina, että pidän huolta terveydestäni. Eräänä päivänä saan sen käsiini, joten soitin hänelle kyyneleet silmissäni ja kerroin häntä. Mieheni suuttui, että hän heitti lokit sivulle. Hän kirosi ja loukkasi minua, että minun pitäisi kantaa tappava sairauteni pois aviokodistamme Itkin. Etsin ratkaisuja, joita en koskaan löydä. Kolmen kuukauden kirje Soitin vanhalle ystävälleni, joka auta minua löytämään tohtori Sakomo-niminen spritualist, otimme yhteyttä toisiimme, teimme asteittaisia ​​prosesseja kaiken sen jälkeen, kun sain terveyteni, tohtori Sakomo kertoi minulle, että mieheni, joka hylkäsi minut tappavan sairaudeni vuoksi, soitimme minulle palatakseni joskus myöhemmin. Olen nyt iloinen saadessani mieheni takaisin. Kiitos tohtori Sakomolle, hän on loistava lääkäri. Voit ottaa häneen yhteyttä hänen WhatsAppillaan: 905394479522 tai sähköpostilla: ([email protected]

    • Anonyymi

      Nimeni on LAIMA Olen naimisissa oleva nainen, joka on ollut avioliitossa 10 vuotta, mutta minulla on mieheni kanssa väärinkäsitys kroonisesta sairaudesta nimeltä HIV (ihmisen immuunivirus). Se on ollut kehossani ennen naimisiinmenoa, mutta ei koskaan tullut mieleen kertoa miehelleni. Joka kerta kun olen sairas, mieheni haluaa aina meidän menevän tarkastukseen sairaalaan, mutta "Kerron hänelle aina, että pidän huolta terveydestäni. Eräänä päivänä saan sen käsiini, joten soitin hänelle kyyneleet silmissäni ja kerroin häntä. Mieheni suuttui, että hän heitti lokit sivulle. Hän kirosi ja loukkasi minua, että minun pitäisi kantaa tappava sairauteni pois aviokodistamme Itkin. Etsin ratkaisuja, joita en koskaan löydä. Kolmen kuukauden kirje Soitin vanhalle ystävälleni, joka auta minua löytämään tohtori Sakomo-niminen spritualist, otimme yhteyttä toisiimme, teimme asteittaisia ​​prosesseja kaiken sen jälkeen, kun sain terveyteni, tohtori Sakomo kertoi minulle, että mieheni, joka hylkäsi minut tappavan sairaudeni vuoksi, soitimme minulle palatakseni joskus myöhemmin. Olen nyt iloinen saadessani mieheni takaisin. Kiitos tohtori Sakomolle, hän on loistava lääkäri. Voit ottaa häneen yhteyttä hänen WhatsAppillaan: 905394479522 tai sähköpostilla: ([email protected]

    • Anonyymi

      Nimeni on LAIMA Olen naimisissa oleva nainen, joka on ollut avioliitossa 10 vuotta, mutta minulla on mieheni kanssa väärinkäsitys kroonisesta sairaudesta nimeltä HIV (ihmisen immuunivirus). Se on ollut kehossani ennen naimisiinmenoa, mutta ei koskaan tullut mieleen kertoa miehelleni. Joka kerta kun olen sairas, mieheni haluaa aina meidän menevän tarkastukseen sairaalaan, mutta "Kerron hänelle aina, että pidän huolta terveydestäni. Eräänä päivänä saan sen käsiini, joten soitin hänelle kyyneleet silmissäni ja kerroin häntä. Mieheni suuttui, että hän heitti lokit sivulle. Hän kirosi ja loukkasi minua, että minun pitäisi kantaa tappava sairauteni pois aviokodistamme Itkin. Etsin ratkaisuja, joita en koskaan löydä. Kolmen kuukauden kirje Soitin vanhalle ystävälleni, joka auta minua löytämään tohtori Sakomo-niminen spritualist, otimme yhteyttä toisiimme, teimme asteittaisia ​​prosesseja kaiken sen jälkeen, kun sain terveyteni, tohtori Sakomo kertoi minulle, että mieheni, joka hylkäsi minut tappavan sairaudeni vuoksi, soitimme minulle palatakseni joskus myöhemmin. Olen nyt iloinen saadessani mieheni takaisin. Kiitos tohtori Sakomolle, hän on loistava lääkäri. Voit ottaa häneen yhteyttä hänen WhatsAppillaan: 905394479522 tai sähköpostilla: ([email protected]

    • Anonyymi

      Nimeni on LAIMA Olen naimisissa oleva nainen, joka on ollut avioliitossa 10 vuotta, mutta minulla on mieheni kanssa väärinkäsitys kroonisesta sairaudesta nimeltä HIV (ihmisen immuunivirus). Se on ollut kehossani ennen naimisiinmenoa, mutta ei koskaan tullut mieleen kertoa miehelleni. Joka kerta kun olen sairas, mieheni haluaa aina meidän menevän tarkastukseen sairaalaan, mutta "Kerron hänelle aina, että pidän huolta terveydestäni. Eräänä päivänä saan sen käsiini, joten soitin hänelle kyyneleet silmissäni ja kerroin häntä. Mieheni suuttui, että hän heitti lokit sivulle. Hän kirosi ja loukkasi minua, että minun pitäisi kantaa tappava sairauteni pois aviokodistamme Itkin. Etsin ratkaisuja, joita en koskaan löydä. Kolmen kuukauden kirje Soitin vanhalle ystävälleni, joka auta minua löytämään tohtori Sakomo-niminen spritualist, otimme yhteyttä toisiimme, teimme asteittaisia ​​prosesseja kaiken sen jälkeen, kun sain terveyteni, tohtori Sakomo kertoi minulle, että mieheni, joka hylkäsi minut tappavan sairaudeni vuoksi, soitimme minulle palatakseni joskus myöhemmin. Olen nyt iloinen saadessani mieheni takaisin. Kiitos tohtori Sakomolle, hän on loistava lääkäri. Voit ottaa häneen yhteyttä hänen WhatsAppillaan: 905394479522 tai sähköpostilla: ([email protected]

    • Anonyymi

      Nimeni on LAIMA Olen naimisissa oleva nainen, joka on ollut avioliitossa 10 vuotta, mutta minulla on mieheni kanssa väärinkäsitys kroonisesta sairaudesta nimeltä HIV (ihmisen immuunivirus). Se on ollut kehossani ennen naimisiinmenoa, mutta ei koskaan tullut mieleen kertoa miehelleni. Joka kerta kun olen sairas, mieheni haluaa aina meidän menevän tarkastukseen sairaalaan, mutta "Kerron hänelle aina, että pidän huolta terveydestäni. Eräänä päivänä saan sen käsiini, joten soitin hänelle kyyneleet silmissäni ja kerroin häntä. Mieheni suuttui, että hän heitti lokit sivulle. Hän kirosi ja loukkasi minua, että minun pitäisi kantaa tappava sairauteni pois aviokodistamme Itkin. Etsin ratkaisuja, joita en koskaan löydä. Kolmen kuukauden kirje Soitin vanhalle ystävälleni, joka auta minua löytämään tohtori Sakomo-niminen spritualist, otimme yhteyttä toisiimme, teimme asteittaisia ​​prosesseja kaiken sen jälkeen, kun sain terveyteni, tohtori Sakomo kertoi minulle, että mieheni, joka hylkäsi minut tappavan sairaudeni vuoksi, soitimme minulle palatakseni joskus myöhemmin. Olen nyt iloinen saadessani mieheni takaisin. Kiitos tohtori Sakomolle, hän on loistava lääkäri. Voit ottaa häneen yhteyttä hänen WhatsAppillaan: 905394479522 tai sähköpostilla: ([email protected]

    • Anonyymi

      Nimeni on LAIMA Olen naimisissa oleva nainen, joka on ollut avioliitossa 10 vuotta, mutta minulla on mieheni kanssa väärinkäsitys kroonisesta sairaudesta nimeltä HIV (ihmisen immuunivirus). Se on ollut kehossani ennen naimisiinmenoa, mutta ei koskaan tullut mieleen kertoa miehelleni. Joka kerta kun olen sairas, mieheni haluaa aina meidän menevän tarkastukseen sairaalaan, mutta "Kerron hänelle aina, että pidän huolta terveydestäni. Eräänä päivänä saan sen käsiini, joten soitin hänelle kyyneleet silmissäni ja kerroin häntä. Mieheni suuttui, että hän heitti lokit sivulle. Hän kirosi ja loukkasi minua, että minun pitäisi kantaa tappava sairauteni pois aviokodistamme Itkin. Etsin ratkaisuja, joita en koskaan löydä. Kolmen kuukauden kirje Soitin vanhalle ystävälleni, joka auta minua löytämään tohtori Sakomo-niminen spritualist, otimme yhteyttä toisiimme, teimme asteittaisia ​​prosesseja kaiken sen jälkeen, kun sain terveyteni, tohtori Sakomo kertoi minulle, että mieheni, joka hylkäsi minut tappavan sairaudeni vuoksi, soitimme minulle palatakseni joskus myöhemmin. Olen nyt iloinen saadessani mieheni takaisin. Kiitos tohtori Sakomolle, hän on loistava lääkäri. Voit ottaa häneen yhteyttä hänen WhatsAppillaan: 905394479522 tai sähköpostilla: ([email protected]

    • Anonyymi

      SAZINĀTIES AR DR.SAKOMO, LAI LŪDZOT RISINĀJUMU, PA e-pastu: ([email protected])

      Dārgie draugi tiešsaistē, mani sauc Džesika Krosa, esmu no ASV, man ir jāsniedz šī brīnumainā liecība, kas līdz šim man joprojām ir neticama. Man pirms 2 gadiem bija problēmas ar savu vīru, kas noveda pie mūsu šķiršanās. Kad viņš ar mani izšķīrās, es vairs nebiju es, es jutos tik tukša sevī, mana mīlestība un finansiālais stāvoklis kļuva sliktāks, līdz mans tuvs draugs (Angela) man pastāstīja par burvestību, kas viņai palīdzēja tajā pašā problēma arī viņa vārds ir DR. SAKOMO, tāpēc es viņam nosūtīju e-pastu uz [email protected] pareizrakstības vadītājam un pastāstīju viņam savu problēmu, un es izdarīju to, ko viņš man lūdza, lai saīsinātu garo stāstu. Pirms es uzzināju, kas notiek, mans vīrs man piezvanīja un teica, ka viņš atgriezīsies pie manis tikai pēc 2 dienām, un es biju tik laimīga, ka viņš ir atgriezies. Mums ir divi kopīgi bērni un esam apmierināti ar sevi. Paldies Dr. SAKOMO par manu attiecību un arī citu savējo izglābšanu. turpiniet savu labo darbu Dr SAKOMO, Ja jūs interesē sazināties ar viņu un liecināt par šo svētību tāpat kā es, vai arī jums ir grūta dzīve un jums ir nepieciešama palīdzība šādas problēmas risināšanā, varat sazināties ar viņa e-pastu: [email protected] vai
      Whatt-sapp/zvaniet viņam 905394479522
      https://drsakomolovespellhome.com/blog

    • Anonyymi

      Ongelmaa ei varmana olisi jos ex olisi tavallinen miesystävän, joka antaisi vanhan paikka pois.
      Ongelmia tulee siinä vaiheessa kun ex alkaa tavoitella ja tulee siihen sotkemaan ja kilpailemaan, seksuaalinen vetovoima ei ollene kaukana tuollaisesta kirjoittelusta. Varustaudu siihen että menetät tytön ja saat olla varuillasi itsekin tuon jätkän kanssa jos on ehkä jopa aggressiivinen! Paras kosto tytölle olisi jos jättäisit sen nyt, ja löytäisit uuden hienon tytön.

    • Anonyymi

      En tiedä miten aloittaa minussa tällä hetkellä olevalla jännityksellä ja onnella, sillä tässä vaiheessa tunnen olevani onnellisin nainen koko maailmassa, koska iloni on palautunut. Viime vuoden alussa minulla oli sydänsuru, elämäni rakkaus, jota rakastan ja vaalin niin paljon elämälläni, ja olemme seurustelleet 6 vuotta ja viime vuoden alussa hän päätti lopettaa suhteen tuntemattomasta syystä, johon hän ei voinut. älä anna minulle parempaa syytä siihen. Olin järkyttynyt ja tunsin tekeväni itsemurhan, jota minulla oli onni, mutta en tehnyt. 4 päivää sitten olin salissa, kun joku puhui rakkausloitsusta ja kuinka hän sai rakastajansa takaisin sillä, joten kuullessani tämän olin kiinnostunut ja kysyin häneltä siitä ja hän yhdisti minut suureen tohtori Okpaan, joka on syy miksi minä Olen onnellinen tänään tuomalla mieheni, rakkaani, aarteeni takaisin minulle 24 tunnin sisällä. Luulin näkeväni unta, tohtori Okpa yllätti minut tuomalla rakastajani takaisin luokseni ja tekemällä minut onnelliseksi. Olen kiitollinen Suurelle Tohtori Okpalle ja olen ylpeä saadessani kertoa maailmalle hänestä, koska hän on auttaja ja palautti elämäniloni. Voit ottaa yhteyttä tohtori Okpaan saadaksesi apua soittamalla, whatsappilla 27653527813 tai sähköpostitse: [email protected]

      Nimeni: Janelle
      Maa: USA

    • Anonyymi

      Mieheni jätti minut, kun olin kuudennella raskauskuukaudella. Rakastamme molemmat toisiamme ja se oli shokki minulle, ja se todella särki sydämeni ja masensi minut, yritin soittaa hänelle ja hänen linjansa olivat tavoittamattomia. Yritin tavoittaa hänet myös sosiaalisessa mediassa, mutta tajusin, että hän esti minut myös sosiaalisessa mediassa. Otin yhteyttä hänen vanhempiinsa ja he kertoivat minulle, että heidän poikansa oli sanonut, ettei hän rakastanut minua enää eikä halunnut nähdä minua, vaikka tiesi, että olin raskaana, ja he olivat myös yllättyneitä hänen teoistaan ​​ja päätöksestään, että he ei tiennyt mikä oli vialla. Itkin niin paljon ihmetellen, kuinka hän jättäisi minut syntymättömän lapsemme kanssa ja kuinka tulen toimeen ilman häntä, koska rakastan häntä niin paljon. Ennen kuin synnytin ja vauva oli vuoden ikäinen, mieheni ei vieläkään palannut tarkastamaan minua ja vauvaa, ja olin taas hämmentynyt. En tiedä mitä tehdä, olen menettänyt työpaikkani, eikä minulla ole rahaa hoitaa vauvaa. Olin kurja, en tiennyt mitä tehdä ennen kuin aloin etsiä apua Internetistä ja lukea upeita todistuksia Voodoo Lordista. Otin häneen yhteyttä sähköpostitse ja hän sanoi auttavansa minua, ja hän kertoi minulle, että toinen nainen manipuloi miestäni ja hän loitsi hänet. Voodoo Lord sanoi, että hän auttaisi minua murtamaan loitsun, jotta mieheni palaisi luokseni ikuisesti ja hän olisi jälleen minun. Hän kertoi minulle, että minun täytyy ostaa esineitä murtaakseni mieheni kipsin, ja annoin hänelle kaiken, mitä hän pyysi. Suurimmaksi yllätykseksi muutamaa päivää myöhemmin mieheni koputti oveen, joka näytti muutokselta ja tunteellisesta, oli ilmeistä, että hän juuri palasi tajuihinsa ja itki polvilleen anteeksiantoani. Kiitos Voodoo Lordille, hän on erittäin voimakas ja aito loitsuilija . Rukoilen, että hän elää pitkään jatkaakseen hyvää, luotettavaa ja aitoa työtään. Jos sinulla on ongelma, joka vaivaa sinua, ota yhteyttä tähän aidoon loitsuntekijään, hän voi auttaa sinua, hän ei petä sinua. Ota häneen yhteyttä sähköpostitse: [email protected] tai whatsappin kautta: 234 8097014925

    • Anonyymi

      NEPERDALITE ŠIO KOMENTARO NESKAITYKUS

      Sveiki, mano vardas yra JENNY LAURELS iš JAV. Noriu papasakoti pasauliui apie puikų ir galingą burtininką PRIEST SAKOMO, mano vyras apgaudinėjo mane ir nebeatsidavė man ir mūsų vaikams, kai aš jo paklausiau, kokia yra problema, jis man pasakė. jis mane pamilo ir norėjo skyrybų. Man buvo labai sudaužyta širdis, aš verkiau visą dieną ir naktį, bet jis išėjo iš namų, ieškojau kažko internete, kai pamačiau straipsnį, kaip didysis ir galingas KUNIGAS SAKOMO padėjo tiek daug žmonių buvo panaši situacija, kaip ir mano el. pašto adresas, todėl nusiunčiau jam el. laišką, kuriame papasakojau apie savo problemą, jis man pasakė, kad grįš pas mane per 24 val. Aš padariau viską, ko paprašė kitą dieną, mano didžiausiai nuostabai, kad grįžo mano vyras namo ir verkė ir maldavo, kad atleisčiau ir priimčiau jį atgal, jis taip pat gali tau padėti
      SUSISIEKITE SU JUO:
      EMAIL:[email protected]
      WhatsApp: 90539 4479 522
      https://drsakomolovespellhome.com/blog

    • Anonyymi

      Rakkausloitsu voittaa miehesi takaisin toiselta naiselta, älä itke enää pappi adu on todellinen ja todellinen meedio Hän toi takaisin ex-mieheni 7 päivän sisällä jälleennäkemisestä, lähetä hänelle sähköposti tänään ja oma ihmeesi. https://solutiontemple.info

    • Anonyymi

      Olin naimisissa 16 vuotta rakastavan äidin ja vaimon kanssa. Meillä oli 2 yhteistä lasta, jotka ovat nyt 11 ja 13. Otin yhteyttä vanhaan tyttöystävään yliopistosta Facebookissa ja aloimme suhteen ja jätin vaimoni. Nainen, jonka kanssa minulla oli suhde, on ihana nainen ja minäkin rakastan häntä ja lapsemme olivat alkaneet hyväksyä tilanteen ja vaimoni on tavallaan siirtynyt eteenpäin, mutta ei rakastunut näkemäänsä mieheen. Luulin rakastuneeni vaimooni ja minusta tuntui kauhealta siitä, mitä tein hänelle - hän on hyvä nainen, enkä tiedä mikä minuun tuli. Päätin yrittää saada hänet takaisin, ja minua suositeltiin tohtori Ige Ajayille auttamaan tapaamisessa vaimoni kanssa. 48 tunnin sisällä yhteydenotosta tohtori Ige Ajayihin vaimoni päätti selvittää asiat kanssani ja nyt me olemme jälleen yhdessä lasten kanssa, jotka elävät yhtenä onnellisena perheenä. En todellakaan tiedä sanoja, joilla arvostan sitä, mitä tohtori Ige Ajayi teki hyväkseni, mutta sanon kiitokseni, herra, että yhdistät minut ja perheeni takaisin. Ne, jotka kokevat avioliittonsa tai suhteensa koettelevia aikoja, voivat ottaa yhteyttä häneen. Sähköposti: [email protected]. Puhelin/Whatsapp 2348130035939

    • Anonyymi

      Tää on jo vanha juttu... mutta itse elämäni aikaina huomannut että jos tutustun naiseen joka on yhä yhteydessä (liian usein) ex-miesystävään tai ex-aviopuolisoon niin siitä seuraa ongelmia. Eli siinä tilanteessa uusi miesystävä voi olla vain pelkkä korvike jollekin exälle. Nykyään siis ko. tilanteessa lopetan suhteen siihen. En ole tavoitettavissa kellekään naiselle vain silloin kun hänelle sopii.

    • Anonyymi

      Jätä.olet pelinappula.

    • Anonyymi

      Otettiin kolmanneksi pyöräksi tyttiksen exä. Kemiat vaikutti selvästi tunnelmaan eikä aloittelussa ollut tyypillistä ujostelemista. Entinen poikaystävä otti kakkospesän ja päästiin toteuttamaan jopa DP, johon tyttis ei muuten suostu. Vanha suola auttoi oman fantasiani toteuttamisessa ja tyttiskin tuli kolme kertaa.

    Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4215
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2126
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1944
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1851
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1780
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      446
      1739
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      477
      1594
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      55
      1375
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      464
      1300
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1296
    Aihe