Olen vasta muutaman kuukauden ollut sinkkuna ja välillä täytyy ihmetellä että miksi vasta eronneet luokitellaan "ei toivottujen listalle".
Ennen, naimisissa olevat ystäväni pyysivät kahville, leffaan, lenkille tms. (olin tosi toivottu vieras) nyt puhelin on täysin hiljainen. Ottaessani heihin yhteyttä ja pyytäessäni heitä esim. lenkille tulee ontuvia selityksiä että nyt on niin kiire ja perheelle pitää antaa aikaa tms. Luulevatko he että manipuloin heidätkin eroamaan vai peräti koitan iskeä heidän ihanat sohvaperunansa? Sekään ei ole selitys että voivottelisin ja vatvoisin eroani koska nyt tunnen itseni onnellisemmaksi kuin moneen vuoteen vain yksinäisyys vaivaa. Haluaisin ystävän lenkille ja muutenkin minusta on ihanaa ihmisten kanssa vaihtaa kuulumisia kahvin ääressä.
Missä on ihmiset jotka ovat aidosti kiinnostuneita ystävästään ja mitä sille kuuluu? En missään nimessä halua kuulua johonkin kanalaumaan jotka märehtivät toisten ongelmilla ja epäonnistumisilla vaan haluan uusia ystäviä jotka ovat huumorintajuisia ja nauttivat elämästä ja ennen kaikkea uskaltavat elää. En ole baarissa mikään jakorasia mutta jos mukavan oloinen mies tulee ja alkaa siltä tuntumaan niin mikä ettei...? Normaalit tarpeethan meillä sinkuillakin on ennen kaikkea meitä vaivaa aina välillä kovakin ns. iho-ikävä. Olettako huomanneet samanlaisia tapauksia lähipiirissä? Olenkin nyt päättänyt että enää en soittele ja pyytele mukaan vaan kyllähän tämä nainen yksinkin osaa liikkua ja toivottavasti vielä saan ystäviä jotka ovat samalla aaltopituudella. Tsemppiä kaikille eronneille!
Ennen, naimisissa olevat ystäväni pyysivät kahville, leffaan, lenkille tms. (olin tosi toivottu vieras) nyt puhelin on täysin hiljainen. Ottaessani heihin yhteyttä ja pyytäessäni heitä esim. lenkille tulee ontuvia selityksiä että nyt on niin kiire ja perheelle pitää antaa aikaa tms. Luulevatko he että manipuloin heidätkin eroamaan vai peräti koitan iskeä heidän ihanat sohvaperunansa? Sekään ei ole selitys että voivottelisin ja vatvoisin eroani koska nyt tunnen itseni onnellisemmaksi kuin moneen vuoteen vain yksinäisyys vaivaa. Haluaisin ystävän lenkille ja muutenkin minusta on ihanaa ihmisten kanssa vaihtaa kuulumisia kahvin ääressä.
Missä on ihmiset jotka ovat aidosti kiinnostuneita ystävästään ja mitä sille kuuluu? En missään nimessä halua kuulua johonkin kanalaumaan jotka märehtivät toisten ongelmilla ja epäonnistumisilla vaan haluan uusia ystäviä jotka ovat huumorintajuisia ja nauttivat elämästä ja ennen kaikkea uskaltavat elää. En ole baarissa mikään jakorasia mutta jos mukavan oloinen mies tulee ja alkaa siltä tuntumaan niin mikä ettei...? Normaalit tarpeethan meillä sinkuillakin on ennen kaikkea meitä vaivaa aina välillä kovakin ns. iho-ikävä. Olettako huomanneet samanlaisia tapauksia lähipiirissä? Olenkin nyt päättänyt että enää en soittele ja pyytele mukaan vaan kyllähän tämä nainen yksinkin osaa liikkua ja toivottavasti vielä saan ystäviä jotka ovat samalla aaltopituudella. Tsemppiä kaikille eronneille!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pelkäävät, etteivät osaa suhtautua sinuun enää kuten ennen. Pelkäävät muistuttavansa sinua exästäsi tai sanovansa vahingossa jotain exääsit tms. liittyen, mikä voisi pahoittaa mielesi yms. Noin minä luulen, että se menee.
Minulla ja exälläni oli yhteisiä tuttuja. Vain yksi pariskunta on pitänyt yhteyttä kanssani eromme jälkeen. Muista ei ole kuulunut pihaustakaan ja aikaa erosta on 4 kk.
mulla on n.4kk erosta..jätettiin jne..lapsiakin on ja olen n 30v..olen huomannut kun paras kaverini on exän siskon mies, ja tulee aina olemaan. Kun nyt lähden vaikka kaverini kanssa ulos, niin sen vaimo aina "leikkisästi" heittää että muista nyt ettet sinä ole sinkku, eli kyllä "normaaleilla" on ilmeisesti pelko vähän kun vierestä näkevät jonkun tuttavapariskunnan eroavan..että oikeasti näin voi tapahtua.
Mutta surullisinta on mielestäni se että kun exäni lähti uuden matkaan, niin luulevat että olisin varmaan houkuttelemassa tuttuja vakkareita mierontielle..sääli sillä olen ennemmän kuin koskaan pyytänyt ystäviäni vaalimaan omia parisuhteita, sillä itse noissa tunteiden ja tuskien, ahdistusten jälkeen en voisi ikinä sellaista paskaa mitä ero toi omalle kohdalle suoda omille ystävilleni ns. entisille tuttava ja sukulaisperheille..
Mutta vaikka aikaa on mennyt 4kk vain, niin on ainakin oppinut huomaamaan ketkä on niitä oikeita ystäviä on ja ketkä näitä "tuttavia" ketkä vaan haluavat märehtiä muiden tuskilla ja seuraavaksi puhumassa paskaa..
Olen lähtenyt rohkeesti etsimään uusia kavereita ja myöskin niitä löytänyt..niistä vanhoista "piireistä" on oikeasti ollut mulle hyvä ottaa vähän eroa, mutta tottakai tosiystäviin on vaan tunnesiteet kasvaneet.
Itse olin 8v liitossa ja muutama lapsikin tehtiin, mutta on tää sinkkuus kyllä sellasta uuden opettelemista..
Mulla ne liitonaikaset tuttavaperheet, eli ns. puolitutut..niin ollaanhan me ns. outoja lintuja..siis sinkut..ehkä vähän pelottaviakin..siis niiden "täydelliset perheet" "aikuiset ei eroa" ideologialle, enkä itseäni ole näiden ääliöiden ja tunnevammasten luokse työntänytkään vaan hakeutunut tuttujen ja tuntemattomien sinkkujen seuraan niin ihan hyvin ollaan juttuun tultu.
Sunkaa ois ihan kiva joskus vaihella mielipiteitä, olen monesta jutusta kanssasi samaa mieltä.
Hyviä Jatkoja T : M30
mulla on n.4kk erosta..jätettiin jne..lapsiakin on ja olen n 30v..olen huomannut kun paras kaverini on exän siskon mies, ja tulee aina olemaan. Kun nyt lähden vaikka kaverini kanssa ulos, niin sen vaimo aina "leikkisästi" heittää että muista nyt ettet sinä ole sinkku, eli kyllä "normaaleilla" on ilmeisesti pelko vähän kun vierestä näkevät jonkun tuttavapariskunnan eroavan..että oikeasti näin voi tapahtua.
Mutta surullisinta on mielestäni se että kun exäni lähti uuden matkaan, niin luulevat että olisin varmaan houkuttelemassa tuttuja vakkareita mierontielle..sääli sillä olen ennemmän kuin koskaan pyytänyt ystäviäni vaalimaan omia parisuhteita, sillä itse noissa tunteiden ja tuskien, ahdistusten jälkeen en voisi ikinä sellaista paskaa mitä ero toi omalle kohdalle suoda omille ystävilleni ns. entisille tuttava ja sukulaisperheille..
Mutta vaikka aikaa on mennyt 4kk vain, niin on ainakin oppinut huomaamaan ketkä on niitä oikeita ystäviä on ja ketkä näitä "tuttavia" ketkä vaan haluavat märehtiä muiden tuskilla ja seuraavaksi puhumassa paskaa..
Olen lähtenyt rohkeesti etsimään uusia kavereita ja myöskin niitä löytänyt..niistä vanhoista "piireistä" on oikeasti ollut mulle hyvä ottaa vähän eroa, mutta tottakai tosiystäviin on vaan tunnesiteet kasvaneet.
Itse olin 8v liitossa ja muutama lapsikin tehtiin, mutta on tää sinkkuus kyllä sellasta uuden opettelemista..
Mulla ne liitonaikaset tuttavaperheet, eli ns. puolitutut..niin ollaanhan me ns. outoja lintuja..siis sinkut..ehkä vähän pelottaviakin..siis niiden "täydelliset perheet" "aikuiset ei eroa" ideologialle, enkä itseäni ole näiden ääliöiden ja tunnevammasten luokse työntänytkään vaan hakeutunut tuttujen ja tuntemattomien sinkkujen seuraan niin ihan hyvin ollaan juttuun tultu.
Sunkaa ois ihan kiva joskus vaihella mielipiteitä, olen monesta jutusta kanssasi samaa mieltä.
Hyviä Jatkoja T : M30
Aika jännä yhteen sattuma paras ystävä jutussa nimittäin mun bestis on taas mieheni sisko. Ihana asia sinänsä ettei meidän ystävyys ole muuttunut vaikka alussa sitä mietinkin että saapa nähdä onhan hän sinänsä erikoisessa asemassa että kummatkin ovat rakkaita ihmisiä ja erothan yleensä aina vaikuttaa silleen että valitaan ns puoli jonka kanssa ollaan sitten enemmän tekemisissä. Hatun noston paikka sinänsä hänelle että on voinut olla kummankin tukena yms.
Onhan tämä ollut melkoista luovimista nyt kun on taas lähtenyt liikenteeseen sinkkuna, jännä sinänsä että silloin kun oli naimisissa niin ei sitä edes osannu ajatella miten meininki on muuttunut sitten mitä se oli kun viimeksi oli sinkku. Nykyään tuntuu että peli on menny todellakin "suoralle" linjalle ja täytyy myöntää et alussa ajatteli et ei hitto, en ikinä opi tälle linjalle mutta niinpä sitä huumorilla on osannu ottaa tilanteen kuin tilanteenkin. Siis en nyt tarkoita seksiä vaan et ihan ventovieraat ihmiset kertoo mielestäni tosi henk.koht. asioita elämästä. Välillä tuntuu et ne on tosi yksinäisiä vaikka elävätkin suhteissaan ja siinäpä herää kysymys etteikö enää uskalleta luottaa ystäviin ja kumppaniin kun pitää "purkautua" ihan ventovieraille ihmisille baarissa? Onhan se sinänsä ns. turvallisempi vaihto-ehto kun ei todennäköisesti enää koskaan tapaa sitä kuuntelijaa mut kuite on se vaan jotenki niin surullista kun tämä elämä kuiten aina välillä mätkii urakalla niin olisihan se hyvä olla jokaisella edes yksi läheinen joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet, vikoineen päivineen. p.s Kirjoittamaasi tekstiä oli tosi kiva lukea, jotenki tunnut tosi kivalta ja tsemppiä sinulle myös tässä "uudessa" elämäntilanteessa
Heipähei!!
Kukaan ei ymmärrä millaista on erota jos ei sitä "koulua" ole itse läpikäynnyt...kova juttu!Myötäelää ja kuvitella voi noin 50% mutta loppuja ei voi kuvitellakkaan..pikkunen henkinen helvetti..eikä niin pienikään;)
Mutta se opettaa,nyt olen tuplasti vahvempi ja voin sanoa että olen onnellisesti eronnu...
Ne ystävät joita olisin tarvinu ja jotka aikanaan käänsi selkänsä on nyt 4 vuoden jälkeen yritellyt saada takaisin sitä mikä meillä oli mutta myöhäistä...Ne ystävät jotka jäi tulee olemaan mulla aina,ne AIDOT!
Totta tuokin että saa tuntea olevansa "ulkopuolinen",pelko että "tämä"(ero) tarttuu,ihan hullua...
Voimia niitä tarvitaan mutta lupaan että kaikella on tarkoituksensa...kaikki paha tuo jotain hyvääkin!!Aurinkoista mieltä!!!
t;hymynassuinen