askarruttaa

Onko joillain ihmisillä tarve pahoittaa tarkoituksella toisten mieltä. Minun kohdallani tätä harjoittaa entinen poikaystävä, jota kohtaan on vielä tunteita ja välillämme paljon selvittämättömiä asioita. Eron jälkeen olen ollut tunteiden vietävissä ja olemme olleet läheisessä kontaktissakin. Tällöin mies on jotenkin huomannut, että olen päässyt elämässäni hieman eteenpäin. Sitten alkaa liehittely ja erityisyyteni korostaminen. Olen tietenkin alkanut toivomaan yhteenpaluuta, mutta kun olen ilmaissut omia tunteitani, on mies ahdistunut taas. Kerran rukoilin miestä puhumaan asioita läpi, mutta hän alkoikin haukkua hulluksi ja melkein kävi käsiksi, kun tarpeeksi olin itkenyt häntä puhumaan kanssani.

Kuvio kuulostaa epänormaalilta ja pyristelen siitä pois kaikin voimin. Koko ajan kaipaan miestä ja jonkinlaista hyväksyntää häneltä. Miksi välillä haluaa olla lähelläni ja puhua kauniita, kun kuitenkin näköjään pitää hulluna ja lapsellisena idioottina. Eikö hän tule koskaan ottamaan vastuuta omista teoistaan ja lopettaisi.. minun syyttelemisen. En pysty siirtymään eteenpäin koska niin paljon ajatuksia ja käsittelemättömiä asiota suhteestamme. Luulen, että kipeiden asioiden kohtaaminen tekisi exällekin hyvää, joka ei ole ikinä pystynyt avautumaan. Hän pakenee huonoa oloaan nähtävästi tällä hetkellä töihin, viinaan ja yhden yön hoitoihin. Pitäisi varmaan muuttaa, jotta pystyisin jättämään tämän raastavan kuvion.
11171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

jospa sä tästä opit että exässä roikkuminen ei ole eteenpäin vievää toimintaa

Äänestä

On oireellista, että laitoit avauksesi tälle palstalle etkä esim. tonne Suhteen lopettaminen tai Särkynyt sydän -osioihin. Siinä on avain.

Äänestä

Todnäk miehesi ei halua sinua, mutta ei myöskään halua, että kukaan muu saa sinua koskaan. Kun huomaa, että olet pääsemässä elämässäsi eronne jälkeen eteenpäin, alkaa liehittely ja kehuminen, koska haluaa pitää sinut talutusnuorassaan, jotta hänellä on valta. Ja kun sinä siitä innostut, niin hän lyö jarruja, koska tietää, että nyt hänellä on se tahdottu valta, eikä silti halua sitoa itseään sinuun. Selkeitä narsistin piirteitä, ylihallitseminen, liki väkivaltaisuus ja puhumattomuus, oman etunsa ajattelu...katkaise suhde, kun vielä voit!

Äänestä

"Eron jälkeen olen ollut tunteiden vietävissä ja olemme olleet läheisessä kontaktissakin"

Älä anna seksiä.

"Sitten alkaa liehittely ja erityisyyteni korostaminen."

Hän yrittää seksiä tai paikkaa huonoa omaatuntoaan kehumalla. Tai on kateellinen. Muuta?

"Olen tietenkin alkanut toivomaan yhteenpaluuta, mutta kun olen ilmaissut omia tunteitani, on mies ahdistunut taas"

Hän ahdistuu koska haluaa pelkkää seksiä. Hän ei saa tunteita, ei ole rakastunut.

"Kerran rukoilin miestä puhumaan asioita läpi, mutta hän alkoikin haukkua hulluksi ja melkein kävi käsiksi, kun tarpeeksi olin itkenyt häntä puhumaan kanssani."

Hänellä ei ole ilmeisesti empatiakykyä eikä puhekykyä. Hän ei halua puhua koskaan, vaan miettii itse. Naisilla on tapana puhua asiat ja se ikäänkuin lähentäisi, mies ei koe niin lainkaan. Mies vetäytyy "luolaansa" miettimään tai ottaa tilalle uutta.

"mutta hän alkoikin haukkua hulluksi"

Ei kuulosta normaalilta. Onko hän narsku? itsekäs? Ei kuuntele koskaan toisia? Haukkuminen kertoo ettei ainakaan kykene tajuamaan yhtään muiden tunteita ja ajatuksia. Hän ajattelee vaan oman napansa kautta kaiken. Älä yritä muttaa, mies EI muutu.

"melkein kävi käsiksi, kun tarpeeksi olin itkenyt häntä puhumaan kanssani."

Tuohan kuulostaa tärähtäneelle hänen puoleltaan. Naisvihaaja?

"Koko ajan kaipaan miestä ja jonkinlaista hyväksyntää häneltä."

Sinun pitää hyväksyä itsesi ja uskoa itseesi. Hän ei ole määräävä maapallolla, joka päättäisi kenet hyväksytään. Jos hänen naismakunsa on liian pinnallinen muualla, siperia opettaa ehkä..

"Miksi välillä haluaa olla lähelläni ja puhua kauniita"

Hän pyrkii seksiin ja hyväksikäyttää?

"kun kuitenkin näköjään pitää hulluna ja lapsellisena idioottina"

Tuollaisia miehiä on. Se on minusta tuomittavaa ajatella naisesta noin, kun ei tunne hyvin edes toista. Itsellenikin on käynyt niin että mies on pitänyt sellaisena, olen todella älykäs ja tunteva ihminen.

"Eikö hän tule koskaan ottamaan vastuuta omista teoistaan ja lopettaisi.. minun syyttelemisen"

Ei. Narskumies?

"En pysty siirtymään eteenpäin koska niin paljon ajatuksia ja käsittelemättömiä asiota suhteestamme"

Sinun pitää käsitellä ne itse ja keskustelukumppanin kanssa, joka on muu kuin mies. Miehestä ei saa irti mitään järkevää. Vai onko hän poikanen?

"Luulen, että kipeiden asioiden kohtaaminen tekisi exällekin hyvää, joka ei ole ikinä pystynyt avautumaan"

Hän ei tule koskaan avautumaan. Hän kokee itsensä paremmaksi ja ei halua että joku toinen johon ei luota, käyttäisi jatkossa hänen kertomaansa häntä vastaan. Vaikka kukaan ei käyttäisi. Hänelle ei tee omasta mielesään hyvää puhua eikä hän tule missään nimessä vastaan... Hän ei aio tehdä mitä sinä sanot. Hän tekee vain oman päänsä mukaan. Hän ei ajattele sinua eikä tule puolitiehen vastaan. :( Kurjaa juu. Suhde on ohi kai hänen mielestään, ei näe vaivaa enää.. Ei rakasta kuten sinä.

"Hän pakenee huonoa oloaan nähtävästi tällä hetkellä töihin, viinaan ja yhden yön hoitoihin."

Viina saa käytöksen entistä kummallisemmaksi. Irtosuhteet loukkaavat sinua. Tuoko hän tauteja sieltä ja onhan se tosi epämääräistä. Teinien touhuja yhdenyön suhteet ja miesten jotka eivät hallitse itseään. Pelimiesmäistä. Voisi kysyä kenen kanssa hän nyt seurustelee? Joku toinen on. Vai montako tyttöystävää tai seksijuttua kerralla? :(

"Pitäisi varmaan muuttaa, jotta pystyisin jättämään tämän raastavan kuvion."

Muuta ihmisten ilmoille, sinne mistä voit löytää uuden miehen. Jotain parempaa? Ja luontoakin.

Vaikeita asiota. Mutta näyttää ettei hän aidosti välitä. Jos hän ei itse hae kuin seksiä, eikä puhu koskaan yhteenpaluusta... ei hän aiokaan. Hän hakee muualta oikeaa naista? Jos häntä kiinnostaa, hän ottaa yhteyttä eri merkeissä - varo huijauksia koska seksi voi olla mielessään. Mutta kannattaako arvaamattoman kanssa enää mennä (hyökkäsi melkein päälle - naisviha? kun ei rakasta). Vaikka olisi komea ja esittäisi olevansa kovinkin ihana persoona... Älyä riittää vaan tietyille alueille hänellä? Ei kuitenkaan normaaliin kanssakäymiseen. Älä kysy enää suhteesta, sillä hän sanoo ei - hermostuminen tarkoittaa sitä EI sanaa. Jos hän itse haluaa, hän varmasti kertoo... Hän tietää jo mitä sinä haluat. Sun ei kannata odottaa kuitenkaan, koska tilanne on tuollainen. Jaksamista.

Toivon todella että olen täysin väärässä ja homma ratkeaisi kivaan suuntaan. Mutta kun mulla on kokemusta noista miehistä, samanlaisista... niin siksi miehen käytös kertoo karua kieltä. Hän torjuu koska ei ole rakastunut, pitää itseään parempana ja sitten hakee seksiä kehumalla? Tai jotain epämääräistä. Ja voi olla nainen muualla. Voit keskustella kriisipuhelimeen jos miehen torjunta rassaa, eikä tule tolkkuihinsa. Hyvä toki jos saa etäisyyttä naistenkaatajan elkeitä esittävään.

Äänestä
  • Rakastunut mies avautuu. Hän ei ole, eikä siksikään avaudu. Itkun hän kokee kiristyksenä ehkä, eikä niin että toinen on aidossa hädässä.

    Äänestä

  • sekin vielä kirjoitti:

    Rakastunut mies avautuu. Hän ei ole, eikä siksikään avaudu. Itkun hän kokee kiristyksenä ehkä, eikä niin että toinen on aidossa hädässä.

    Miehellä toki voi olla muukin syy käydä luonasi. Katsooko hän naisten välillä kuka olisi hyvä. Kuitenkin kokee että teidän juttu on ohi? Nainen ei pääse miehestä noin vain, että tunteet kuolee. Miehet voivat ottaa uusia tuosta vain. Minusta se on sairasta. Jotakin kommunikaatiota hakee? Onko hänellä kuitenkaan hyvät mielessä.

    Äänestä

Kolme kotiläksyä sinulle:

1. Kunnioita itseäsi
2. Kiinnitä huomiota tekoihin, ei sanoihin
3. Alenna kipukynnykseksi normaalin ihmisen tasolle,jolloin lopulliset hyvästitkin ovat helpompia kun ei vaan enää yksinkertaisesti jaksa.

Kuulostaa siltä että homma on kestänyt sen verran hyvän tovin ettei kuviota tarvitse enää suuremmin arvuutella, teot ovat sen jo kertoneet joten löpinöitä ei tarvitse enää kuunnella. Tuo on sitä paitsi kuin eroaisit joka toinen viikko/kuukausi uudestaan, eikö kerta jo satu tarpeeksi? Kertarytinä on parempi kuin ainainen kitinä. Sinä itse annat hänen satuttaa itseäsi, kunnioita itseäsi vähän enemmän sillä ei sinuakaan ole tähän maailmaan toisten leikkikaluksi luotu. Yksinkertaisesti sanot itsellesi ja exällesi että tämä nyt oli sitten tässä, jo tämä on nähty, eikä tarvitse enää ottaa yhteyttä missään asioissa. Se sen vaikeampaa ole eikä sitä tarvitse kaiken tämän jälkeen yhtään kummemmin selitellä. Ja pidät sen päätöksen myös, miehellä ei ole asiaa luoksesi. tekstiviestiä voi lähettää jos on jotain asiaa mahdollisten yhteisten raha- yms. asioiden vuoksi jos olitte avoliitossa, mitään muuta tilityksiä et ala sen suuremmin enää kuuntelemaan.

Selvittämättömiä asioita jää mutta ei entiselläsi ole mitään aikeita tai tarpeita mitään selvittää joten sieltä et apua tule saamaan, aivan turha siis roikkua löysässä hirressä sen vuoksi. Ja hänen hyvinvointinsa on puhtaasti hänen asiansa, huolehdi tyttö hyvä nyt itsestäsi ennenkuin sairastut.

Äänestä

Kysy siltä suoraan saa selveimmän vastauksen paitsi että aina toinen voi valehdella

Äänestä

Miehen käytös kuulostaa siltä, että ei kannattaisi enää olla tekemisissä. Käsittelemättömiä asioita jää väistämättä - juttele niistä jonkun hyvän ystävän kanssa tai soita vaikka johonkin palvelevaan puhelimeen. Älä ajattele, että et pysty, koska sitten et pystykään.

Äänestä

Kaikilla on tapa pahottaa toisen mieli. Se on ihmisiin rakennettu sisälle. Pahuus.

Äänestä

Kiitos kaikille vastauksista. Tajuan järjellä, etten saisi enää olla yhteydessä henkilön kanssa. Epätodennäköistä on, että mies ottaisi enää kontaktia viime kerran kohtauksen jälkeen, mutta jos ottaisi, pelkään etten pystyisi ajattelemaan rationaalisesti. Mietin aina, että mitä jos hän on nyt ymmärtänyt ja halusisi puhua asiat läpi ja mahd yrittää vielä. Vaikka hän käyttäytyy välillä uskomattoman paskamaisesti, niin hänestä näkee, että ei ole onnellinen elämäänsä. Minua surettaa, koska pieninä hetkinä jolloin hän on avannut sisintään, olen saanut nähdä ihanan herkän puolen. Sitä minä kaipaan. Mies ei tosiaan ole mikään poikanen. Itse olen aika monta vuotta nuorempi. Ikähaarukkamme on 22-34. Minä olen kuitenkin se, joka unelmoi perheestä ja rauhallisesta elämästä. Hän on taas varsinainen bilettäjä ja komeana miehenä kaataa pelkällä katsellaan kaikki. Jotenkin vain kaikki yhdessä koetut asiat hän on pyyhkinyt pois ja tuntuu, etteivät ne koskaan tarkoittaneet hänelle mitään. Haluaisin vain tietää, oliko mikään aitoa. Miten yhtenä hetkenä olen kaunein ja ihanin, sitten toisena hullu ämmä, jota hän vihaa. Tuntuu typerältä ja itkettää, koska ne olivat minulle ainutlaatuisia.

Kai sittrn kohti uusia ihania kokemuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tttmmm kirjoitti:

Onko joillain ihmisillä tarve pahoittaa tarkoituksella toisten mieltä. Minun kohdallani tätä harjoittaa entinen poikaystävä, jota kohtaan on vielä tunteita ja välillämme paljon selvittämättömiä asioita. Eron jälkeen olen ollut tunteiden vietävissä ja olemme olleet läheisessä kontaktissakin. Tällöin mies on jotenkin huomannut, että olen päässyt elämässäni hieman eteenpäin. Sitten alkaa liehittely ja erityisyyteni korostaminen. Olen tietenkin alkanut toivomaan yhteenpaluuta, mutta kun olen ilmaissut omia tunteitani, on mies ahdistunut taas. Kerran rukoilin miestä puhumaan asioita läpi, mutta hän alkoikin haukkua hulluksi ja melkein kävi käsiksi, kun tarpeeksi olin itkenyt häntä puhumaan kanssani.

Kuvio kuulostaa epänormaalilta ja pyristelen siitä pois kaikin voimin. Koko ajan kaipaan miestä ja jonkinlaista hyväksyntää häneltä. Miksi välillä haluaa olla lähelläni ja puhua kauniita, kun kuitenkin näköjään pitää hulluna ja lapsellisena idioottina. Eikö hän tule koskaan ottamaan vastuuta omista teoistaan ja lopettaisi.. minun syyttelemisen. En pysty siirtymään eteenpäin koska niin paljon ajatuksia ja käsittelemättömiä asiota suhteestamme. Luulen, että kipeiden asioiden kohtaaminen tekisi exällekin hyvää, joka ei ole ikinä pystynyt avautumaan. Hän pakenee huonoa oloaan nähtävästi tällä hetkellä töihin, viinaan ja yhden yön hoitoihin. Pitäisi varmaan muuttaa, jotta pystyisin jättämään tämän raastavan kuvion.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu