Nykymusiikki on paskaa!

jkhkhh

Siis lähtökohtaisesti.

Miksi vaikka Youtubessa jotkut Bieberit, Gagnam Stylet, Robinit ja muut skeida-artistit saa miljardeja katsojia vaikka eivät edes itse tee musiikkiaan saati osaa edes soittaa mitään? Vituttaa.

Sama lienee aikanaa olleen suomalaisista artisteista vaikka Gimmelillä ja muilla "kykyjenetsintäkilpailujen" kautta löydetyillä "artisteilla". Tyypit tekevät yhden hitin ja kaksi albumia joista toinen menestyy ja sen jälkeen ne unohdetaan. Teinit ulvovat niiden keikalla pillut ja kalut sykkien niin kauan kuin ne jaksaa kiinnostaa. Sen jälkeen ne on kaikkien mielestä (onneksi) paskaa.

Itse kuuntelin juuri Lynyrdiä, Kissiä ja Manowaria. Tykkään myös ZZ Topista ja muun muassa Dire Straitsista.

Pointti onkin juuri siinä että nämä artistit, esimerkiksi rollarit, on jatkuvasti suosittuja kun taasn nykyinen kaupallinen ja paska musiikkibisnes tuottaa artisteja jotka tekevät ne pari vuotta tulosta ja sen jälkeen lopettavat hiljaa hiipuen tai sitten vaan siksi että ovat paskoja. Teinit saava ajatella olevansa tähtiä ja tuottajat saavat fyrkkansa.

Voisin jopa veikata että rollarit alkoivat soittaa siksi että sitä he halusivat, se oli hauskaa, ei siksi että tekisivät tulosta. Ja mitä he ovat nyt? Vanhoja ja erittäin arvostettavia ja kunnioitettavia rokin kivijalkoja.

Ei saisi siis huolestua siitä että nykyään tehdään vain scheissea musiikkia. Vaikka vaikeaa se toki välillä on.

En toki väitä että rokki on ainoaa musiikkia jossa osataan soittaa mutta itse tykkään siitä.

99

5560

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rauta-biibertäjä
      • Rauta-biiber....

      • thisisjustapunkrock

      • Shole
        Rauta-biiber.... kirjoitti:

        Rautaa näkyy olevan.
        Radio rock - Rautaa vai Roskaa ? - Black Sabbath - God Is Dead
        85.33 % - Rautaa
        14.67 % - Roskaa

        http://www.radiorock.fi/kanava/ohjelmat/rockin-iltap%C3%A4iv%C3%A4/rautaa-vai-roskaa

        Mun mielestä sinkkulohkaisu ainakin on kamalaa tuubaa, verrattuna 70-lukulaisen Sabbathin groovaavaan metalliin. Tuollaista tavaraa tulee nykyään joka tuutista.
        Sama pätee esim. nykyiseen Lynyrd Skynyrdiin, jonka suoltaman kevytmetallin ainoa ero Nickelbackiin tuntuu välillä olevan huuliharppu.
        Alan entistä enemmän musiikkamaussani kääntymään "uuden aallon" metallibändien puoleen, jossa soiton teknisyys ja on kasvanut osana musiikkia huimasti viimeisen vuosikymmenen aikana. LoG, Opeth, Mastodon jne. joilla on tapana sisällyttää biiseihin aina kivoja "koukkuja":
        Tässäkin tietysti poikkeuksia suuntaan ja toiseen sekä rock- että metalliosastolla.

        Tämähän on minun mielipiteeni. Ei provo.


      • Anonyymi
        thisisjustapunkrock kirjoitti:

        Radio Rock on aivan paska kanava, jos ei sitä aamun löpinää ota huomioon. Samat kappaleet pyörivät ympäri vuorokauden.

        Kyllä Radio City voittaa Radio Rockin kappaleiden toistossa.


      • Anonyymi
        thisisjustapunkrock kirjoitti:

        Radio Rock on aivan paska kanava, jos ei sitä aamun löpinää ota huomioon. Samat kappaleet pyörivät ympäri vuorokauden.

        Tämähän se on noiden radiokanavien ongelma. Sanat kappaleet pyörivät jatkuvasti. Kuuntelin tuossa kasarikanavaa kuulakseni sen ajan musiikkia. Kyllä silloin tehtiin paljon hyvää musiikkia. Tosin tuo kanava ei sitä juuri soita vaan samat sen ajan listabiisit soivat illasta aamuun ja päivästä päivään. ja tuolla kanavalla on ilmeisesti jatkuva toimilupa vastoin kuin esim RollFm kanavalla joka sentään soittaa musiikkia monipuolisesti. Ehkä nyt kuitenkin hivenen rokkipainotteisesti räppiä vieroksuen.

        Tuosta kasarista vielä. Kanava taitaa olla kytköksissä Sanoma Oy.n kanssa kun jatkuva toimilupa noin helposti irtoaa. Mutta missä tosiaan on kahdeksankymmentä luvun muu kuin listakerma. Löytyisi tosi hyvää tavaraa. Ja kahdeksankymmentäluvulla ei esimerkiksi tehty minkäänlaista heviin viittaavaa musikkia. Eihän.

        Omat syynsä on tietysti suomalaisen musiikin täydelliseen puuttumiseen. Joutuisi jopa maksamaan artisteille,


      • Anonyymi
        thisisjustapunkrock kirjoitti:

        Radio Rock on aivan paska kanava, jos ei sitä aamun löpinää ota huomioon. Samat kappaleet pyörivät ympäri vuorokauden.

        Monet radiokanavat ovat roskaa. Soittavat samoja sovittuja biisilistojen biisejä jatkuvasti. Ei siis ole pelkästään Radio Rock. Saman päivän aikana ei saisi tulla samaa biisikä kuin korkeintaan kaksi kertaa ja mieluiten vain kerran.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monet radiokanavat ovat roskaa. Soittavat samoja sovittuja biisilistojen biisejä jatkuvasti. Ei siis ole pelkästään Radio Rock. Saman päivän aikana ei saisi tulla samaa biisikä kuin korkeintaan kaksi kertaa ja mieluiten vain kerran.

        Pidän ite v 1969-1972 musasta


    • ....................

      Tuollainen listapoppi -skeida onkin suunnattu niille musiikkimauttomille trendeilijöille, jotka kuuntelevat juuri sitä, mitä heidät laitetaan kuuntelemaan, kunhan vain muistaa tehdä selväksi, että se on viimeisintä ja siten kaikkein kovinta trendimusiikkia. Nämä ihmiset eivät oikeasti edes kuuntele musiikkia, he haluavat vain olla trendikkäitä. Tämän vuoksi hetken pinnalla olleet "artistit" painuvat unholaan, kun samalla on taas uusimpien trendien mukainen "huippu" kehissä.

      Toinen ryhmä on kakrut, jotka eivät ole aikaisemmin suurinpiirtein musiikkia kuulleetkaan, ja jotka kavereiden ja median avustuksella tutustuu näihiin antimusiikillisiin akteihin, joita he saattavat toki aluksi digatakin. Tuli sitä itsekin pikkujätkänä kuunneltua aika outojakin juttuja, joita tuli vielä pidettyä hyvänäkin musiikkina. Sittemmin toki musiikkia diggaavana yksilönä löysin sellaista ääntä, jota itse oikeasti halusin kuulla, siitä huolimatta, etteivät muut välttämättä halunneetkaan. Jotkut eivät kumminkaan koskaan pääse tuosta vaiheesta eroon, mikä oikeasti kyllä pistää välillä ihmettelemään. En ymmärrä, kuinka joku jaksaa trendeilynsä ohella kuunnella sitä samaa sontaa vuosikausia ja hehkuttaakin sitä päälle. Enkä todellakaan ymmärrä niitä, jotka oikeasti väittävät diggaavansa kyseistä sontaa musiikkina. Se vaatii jo jotain.

      Joka tapauksessa, viduddaa se, että juuri kaikenmaailman teinitähdetkin saavat mainetta kovina muusikkoina, vaikka musiikistahan tuossa nimenomaan ei ole kyse. Turhanpäiväiset popparit pääsevät ROCK'n roll Hall of Fameen, kun taas alan tekijöitä ei välttämättä edes pääse ehdolle. Hävettää ajatellakin, esim. että joku Madonna pääsi sinnekin ennemmin kuin Alice Cooper, joka todellakin on tuonut jotain rockin saralle, mitä ei voi edellämainitusta sanoa. Tämän ainoa maininnan arvoinen meriitti on se, että hän onnistui tekemään kaikkien aikojen surkeimman Bond-kappaleen, ja siihen päälle viitsii edelleenkin diivailla joka paikassa. Joku roti pitäisi perkele olla.

      • jkhkhh

        Noinhan se on, sama pätee vaikka pukeutumiseen ja harrastuksiin. Muoti - kaikista tyylisuunnista surkein on olemassa vain siksi, että jotkut saavat rahaa ja ihmisistä saadaan samasta puusta veistettyjä mielikuvituksettomia haamuja.

        Musiikin kuuntelu ja soittaminen jossain taustalla ovat todella kaksi eri asiaa. Itse ainakin fiilistelen paljon hyviä kitarariffejä, mutta koittakaapa erottaa joku yksi soitin tai edes joku riffi jostain radion pintahitistä. Ei oo eikä tuu.

        Muusikko ja artisti on varmaan kansi eri asiaa, muusikko tekee musiikkia mutta artisti esiintyy. Siksi varmaan lavashowtkin alkaa olla se pääpaino kun musiikin laadusta tingitään. Nykyään on tosi vaikeaa löytää jo esimerkiksi hyviä kaiuttimia varmaankin siksi, että kaikki haluavat vain kuunnella Ipodilla mp3 -tasoista musiikkia.

        Koomisinta tosiaan on kuitenkin se että se uusi pikkujätkä, mikä Elliot sen nimi nyt oli, puhuu kuulemma biisissään jostain pojasta joka ihastuu tyttöön ja sitten kai menettää sen ja tekee tietysti kipeää sitten. Mitähän vittua joku tuottajakoneiston aikaansaama 11-vuotias pelle tietää tollasista jutuista.

        Sitten puhutaan jostain Ozzysta tai muista että "sehän on jo jotain 90v ja ihan sekasin" ettei anneta edes pientä arvostusta sille mitä suuret artistit on saaneet aikaan. Pientä kunnioitusta saisi olla.


    • Mummi vm-59

      No hei, tuollainen musa on tarkoitettu varhaisteineille, esim. mun pojantyttärelle, jolla ikää 10v. Uskon, että maku paranee iän myötä, jos on sukuunsa tullut.

    • gayber

      justin bieberin anaalista oli löydetty HIV

      • Anonyymi

        Sinäkö sen itse löysit?


    • kukatkivoja

      Nykymusiikkihan on loistavaa. Kuunnelkaa nyt vaikka Stockhausenia, on ilmiselvää, että mies oli nero.

      • Anonyymi

        METAL IS BEST POP IS SHIT USKOKAA TAI ÄLKÄÄ


    • 12 vuotias

      Nykymusiikki on perseestä! Mä oon h*lvetti 12v ja mä kuuntelen 1960-1990 luvuilla tehtyjä kappaleita! Oon koko koulun ainoo joka kuuntelee vanhoja bändejä/laulajia
      nää Robinit JVG:t Cheekit ja kaikki muutkin nykyajan ''julkkikset'' sais mennä imee äidin rintaa!

      OIKEESTI HYVIÄ BÄNDEJÄ ON HURRIGANES JA KISS !

      JA OIKEESTI HYVIÄ LAULAJIA ON IRWIN GOODMAN JA KARI TAPIO!

      • 13 vuotias

        Samaa mieltä! :)


      • Mäki oon 12 ja omasta mielestä parhaat bändit on: beatles, Aerosmith ja Rollarit. Ja ite ainaki arvostan enemmän artisteja ja yhtyeitä jotka kirjottaa ja soittaa ite oman musiikkisa. Siks ei kauheesti bieberit ja robinit kiinnosta


      • Isäsnaama

        Tottaha se on että nyky musiikki on iha paskaa mut, Ganes ja Rainbow ne vasta hyviä on! ;)


      • Rainbow.kari
        Isäsnaama kirjoitti:

        Tottaha se on että nyky musiikki on iha paskaa mut, Ganes ja Rainbow ne vasta hyviä on! ;)

        Kirkkonummi kari tunnistettu , kuunteli rainbowwii


      • Anonyymi

        Irwin se vaan lauloi vuonna 1976 Haistakaa paska koko valtiovalta,
        Veikko ''Vexi'' Salmen sanoittamana, aikana kun Urho Kekkonen
        oli vielä vankasti Suomen tasavallan presidenttinä ollut jo 20 vuotta
        1.3.1976, ja YYA-sopimus ollut voimassa 28 vuotta 6.4.1976.


    • Kaikki musa on lähinnä roskaa mikä on suosituinta(sekä Suomi että muu maailma).
      Parhaimpia ovat musiikin outolinnut kuten Kari Peitsamo, YUP, Kauko Röyhkä, Miljoonasade, Eppu Normaali, CMX, Jarkko Martikainen, Tasavallan Presidentti, Wigwam, Sielun Veljet, Hassisen kone, Ismo Alanko, Pelle Miljoona, Hector ja joku Kaseva tai Jussi Hakulinen.

      Ne joita fanitetaan vähiten, on yleensä parhaimpia kuten mm Jarkko Martikainen, CMX , Peitsamo, Röyhkä tai YUP.

    • giBsonit

      Kaikilta radiokanavilta tulee samaa skeida musiikkia.

      On kaikkia jennaa,sannaa,ym:t samaa p a s k a a .

    • <<<

      ROLLING STONES
      DEEP PURPLE
      CHICAGO 67-74
      WHITESNAKE
      CREAM
      TON TAHTIIN JORAIS

    • lestinheittto

      KING CRIMSON
      YES
      ELP
      ACDC
      BEATLES
      KASEVA
      HECTOR
      ABBA

      ei juuri muita tarvi , joku klassinen ehkä, sibelius, mozart,tsaikovski, liszt....

    • Simply Irresistible

      " Teinit ulvovat niiden keikalla pillut ja kalut sykkien niin kauan kuin ne jaksaa kiinnostaa." Aivan loistavaa!

      Ite kuuntelen just kaiken maailman artisteja 60-80 luvulta. Itsekkin olen sitä mieltä että useat nykypäivän artisteista on aivan roskaa. Syynä siihen on kappaleiden sanoitukset (jos niitä on ollenkaan).

      Miten ihmeessä nykypäivän kappaleilla voi edes jammailla?

      Esimerkiksi Eric Claptonin Tears in Heaven, Cocaine tai Change the World?

      Siinä musiikkia minun makuuni, kaverilla on tajuttoman puhdas ääni. Ei ehkä kirkkaimpia, mutta kummallisesti silti pärjää ilman mitään AutoTune hössötyksiä.

      Men At Work, riimittelee paremmin kun mikään Pikku G kappaleessa Men At Work. Aivan mahtavaa teksiä ja se tarina joka sen takana piileää.

      Dire Strait, Sultans of Swing, kuin myös mikäkin Walk of Life.

      Dancing in the Moonlight, King Harvestilta.
      September, Earth, Wind & Fire.
      Bee Geesing, Stayin' Alive.
      The Doobie Brothers, What a fool believes ja Looking Glassin Brandy.

      Ken kehtaa sanoa että näillä kappaleilla ei päivä parane.

      Hyvät ihmiset verratkaa hyvänen aika sanoituksia! Huomaatte mistä puhun. Ilmeisesti nykyään musiikin ei tarvitse kertoa tarinaansa vaan se on selvästikkin tärkeämpää miltä se kuullostaa, joka on hieman surullista.

      Ennen tehtiin kappaleita jotka kertoivat tarinoita menneestä tai tulevaisuudesta.
      Nykyään sitä tehdään paljon vähemmän, harvat räp muusikot ryhtyvät tähän. Ja instrumentaalinen elektroninen mikroaaltouuni musiikki puskee ja pistää lantion heilumaan.

      Niinkuin sanoin...Nykyään musiikin ei ilmeisesti tarvitse "olla" mitään.

      • Simply Irresistible

        Jatkan vielä sen verran että totean avoimesti..

        "Nykynuorisoa ei voisi vittuakaan kiinnostaa mitä kappaleessa sanotaan, onko sillä tarinaa ja mitähän se saattaisi tarkoittaa."

        Excluding ne jotka tajuavat vanhemmat musiikin päälle.


    • FestivalGuy

      Tuo on kyllä 100% totta. kaikki noi robinit ja bieberit on ihan paskaa. Ite tykkään myös rockista kuten Kiss tai Manowar, Mutta oma henkilökohtainen musiikkimaku on kylläkin sieltä raskaammasta päästä esim: Cannibal corpse, Suffocation, Hackneyed tai Aborted.

      Cannibal Corpse
      http://www.youtube.com/watch?v=slvwRr_m06s

      Suffocation
      http://www.youtube.com/watch?v=peP_xXWXtPM

      Hackneyd
      http://www.youtube.com/watch?v=uQ26DXjcn5Y

      Aborted
      http://www.youtube.com/watch?v=pFIDFsfa3F4

      Siinäpä nyt osa omista suosikeistani.

      • 15v

        Kyllä! Ihan perseestä kaikki nää saatanan rihannat, bieberit ja mitä muita nyt onkaan. Tällaisten artistien musiikki on tehty vain myymään. 10 vuoden päästä niitä ei muista enää kukaan. Itekin kuuntelen myös raskaampaa tavaraa. Testament, slayer, cannibal corpse, behemoth, immortal, morbid angel, death, deicide, iron maiden, amon amarth... kunnioitan paljon enemmän artisteja/yhtyeitä jotka kirjoittavat musiikkinsa itse!!!


    • Morbidangelchuck

      Saatana! Vaikka oon 11 vuotias poika kuuntelen Deathia ja Morbid Angelia! Ne on hyviä bändejä koska on perustettu 80 luvulla! Vittu kaikki meiän koulussa kuuntelee jotain One Directionii ja Isac Elliottii! Eikä kukaan kuuntele Death Metallii! Ja olen samaa mieltä teiän kirjottajien kanssa! Robin ja Isac Elliot ja muut teinipopparit on perseestä!

    • morbidangelchuck

      Ja vaikka en kuuntele Kissii ja sellasta musaa en pilkkaa niitä.

    • d-----------0+?+?

      ihmeen vähän ratiosta kuulee kate bushia ?

    • morbidangelchuck

      Nyt en ymmärtäny

    • morbidangelchuck

      Mutta pääasiaan! Isac Elliot ja Robin ja muut nykyiset paska popparit/räppärit käy ulkohuussissa johon ne paskoo ja syö omat paskat ruoakseen ja niitten fanit vaan fanittaa niitä koska se on ihan "vitun kuulia" vittu järki käteen. Siitä vaan Cannibal Corpsea, Sepulturaa, Morbid Angelii, Deathia ja Cradle Of Filthia kuuntelemaan! Kuunnelkaa myös 1900-luvun rokkia!

      • döödismies

        Amorphis! Tomi joutsen osaa laulaa niin kuin mies!!!


    • KoiraKissaKoiraKissa

      t.A.T.u. ja PMMP ovat ainakin mun mielestä parhaat yhtyeet nykyajassa. Itse kuuntelen enemmän vanhan ajan rokkia. :)
      Justin Bieber on huono todellakin!

    • morbidangelchuck

      Mutta tietysti ehdoton klassikko on Judas Priest

      • robrob

        no tietysti! Halford on yli 60v ja jätkän ääniala on vieläkin 6 oktaavia


    • Graveyard

      Tossa on jo aika monta naulaa arkkuun!.Nykymusiikin hautausmaa.

    • Nykymusiikki

      Mitähän esimerkiksi Kaija Saariaho olisi tästä väitteestä mieltä.

      • veljmies

        Varmaan samaa mieltä, kuin Riki Sorsa.


    • ehkäkunkasvavat

      Oon 19vuotias ja musiikkiin kuuluu pääasiassa Nightwish, sonata arctica, arch enemy, sabaton, ari koivunen, rammstein, within temptation, iron maiden, stratovarius ja mitä näitä nyt on.. Kesän ainoot festarini oli joensuu laulurinne 6.6. Insomnium, sonata, children of bodom ja nightwish viihdyttivät täydellisesti. Ja minu viduddaa suuresti kun kaverini kuuntelee paskaa tämän takia käymme läpi jopa suuria väittelyjä musiikin suhtee. He eivät vain ymmärrå ja se on todella raivostuttavaa.

      • kivijaRolz

        oho, kiinnostuksesta kysyisin osaatko soittaa jotakin instrumenttia? :)
        Harvinaisen osuvasti ladoit kyseiset bändit joita itsekin kuuntelen...


    • radiokiinni

      Kauas on ajauduttu oikeasta musiikintekemisestä...aloittaja ihan oikeassa. Enää ei tarvitse olla edes lahjakas, kunhan rääkyy....vaikka Haloo Helsinki, hirveätä rääkymistä babeeeeeee!!!

      • hippelithuijaa

        Haloo Helsinki oli mainio bändi useita vuosia takaperin, mutta nekin jäivät kiinni omasta saundistaan ja kaikki myöhempi oli sitä samaa - useita vuosia myöhemmin mitään kehittymistä musiikillisesti tai saundillisesti ei ole valitettavasti tapahtunut vaan sama yliaktiivinen renkutus vain jatkuu.


    • joskushäpeän

      Rollarit taas ovat juuri sitä vastustamaasi mainostusta - ovat olleet jo 60-luvulta Brian Jonesin kuoleman ja Hell's Angelsin mellakoiden jälkeen - pienoisen tuhmuuden jälkeen mainostettu yli kuten Jagger vain osaa (merkonomi ja mba-tutkinto taskussa) ja kansa kusee käsille vaikka eläkeläiset ovat hinkkaanneet samaa kolmisointua jo 50 vuotta.

      Siis ihan aikuisten oikeasti - ketä kiinnostaa eläkeläiset, joilla tassu ei enää nouse vatvottuaan samaa biittiä loputtomiin.

    • parhantietääkunkuuleesen

      Kuten kaikki ihmisen tekemä niin 5 prossaa on erinomaista, 20 prossaa on hyvää ja loput pelkkää schaissea ja tämä kaava pätee kaikkeen ihmisen tekemään.

      Tosin paskan näkee jo ensisilmäyksellä vaikka Guggis-hankkeesta - tummanpuhuva torni ei vain sovi Helsingin horisonttiin kuten ei myöskään maksalaatikko-vuoka väärinpäin.

      Jotenkin ihmetyttää tämä Pajusen hinku saada wou-arkkitehtuuria tonteille maksoi mitä maksoi - onko pienellä miehellä joku kriisi meneillään vai mistä on kyse?

      Joka tapauksessa muutamat kroonikot kärsivät näistä arvovalinnoista kun ei ole fyffee vaihtaa vaippoja.

    • tietäjä-

      Nuoret kuuntelevat pääsääntöisesti eri artisteja kuin vanhat, onneksi

    • growlerfjfk

      Juu...nykyäänhän näkee todella paljon sitä, että nämä massapaskan kuuntelijat tulevat kommentoimaan kaikkien metalli bändien kappaleisiin miten he eivät osaa soittaa ja laulajat vain "karjuvat", "kiljuvat", oksentavat mikkiin ja toustalla rämisee kitara. Todellisuudessa metalli on yksi haastavimmista ja vaikeimmin sootettavista musiikin lajeista jazzin jälkeen ja sieltä löytyy todella taitavia muusikoita kuten bruce dickinson (saanut tohtorin arvon musiikissa), tuomas holopainen (helvetin kova säveltäjä), pat obrien (yksi taitavimpia kitaristeja mitä oon nähny), dio (r.i.p)...näitä voisi luetella vaikka miten paljon, koska on niin paljon taitavia soittajia ja laulajia joita voi kutsua muusikoiksi, mutta silti nykyään taidottomat "laulajat" jotka myyvät persettään saavat kaiken arvostuksen, vaikka kukaan ei tee omaa musiikkiaan ja laulajien ääni on höystetty autotunella (huomaa miten ammattitaito on korvattu tietokoneella) Levy-yhtiöt keskittyvät levyjen sijaan singleihin ja musiikki videoihin joita sitten kulutetaan viimeiseen asti rahan kiilto silmissä. Joka helvetin kappale muistuttaa toistaan ja niissä on samat neljä sointua. Sitten tätä paskaa kuuntelevat ihmiset tulevat haukkumaan ihmisiä, jotka tekevät töitä sen eteen mitä tekevät ja ovat harjoitelleet vuosia soittamaan ja laulamaan. Sitten on näitä isolla egolla varustettuja paskiaisia niin kuin kanye west joka kiljuu lavalla "i'm biggest living rock star in the world", ei perkele...ai niin ja siitä karjumisesta ja mikkiin oksentamisesta niin siinäkin on kyse laulutekniikasta, jota esim melissa cross opettaa. Voin kokemuksesta kertoa, että näitä huutotekniikoita on vaikea oppia ja ne saattavat väärin tehtyinä aiheuttaa todella paljon tuhoa, että ne jotka sanovat sen olevan helppoa niin ei kuin vain yrittämään t:puhtaan-ja huutolaulun osaava.

      • plaaplaaaaa

        Tulipa tähän tekstiin hevetisti virheitä...noh, asia tuli ainankin toivon mukaan selväksi


    • Opal.gangnamstyle

      Älä hauku gangnam stailii se on kaikkienaikojen paras biisi

      OpaL GaNgnAm staill !

    • Jormaperkele

      Oon 13v ja mun koulussa on about muutama jotkaa kuuntelee hyvää musaa (metalli rock punk) ja loput on jotai räppi ja poppi retuja en edelleekä tajuu miks kaikki pitää jotain pirunsarvia vaikka menee sekasin creedistäki....saakelin paskahousut

    • No voi että! Hienoa jos olette löytäneet omat turva-artistinne. Olette nimittäin tulleet siihen "ennen kaikki oli paremmin" ikään. Mutta älkää huoliko niin se on ollut aina. Silloin kun rock löi läpi, silloin kun räp löi läpi ja nyt kun esimerkiksi träp kasvattaa suosiotaan niin aina uutta musiikkia kritisoidaan. Joka vuosi on niitä, jotka puhuvat miten musiikki on mennyt pilalle, mutta silti uusia tähtiä syntyy ja kuuntelijakunnat kasvavat. Uusista tyyleistä on vaikeampi saada kiinni jos niiden kanssa ei ole kasvanut tai hieman jaksanut tutustua musiikkiin. Näin esimerkiksi uusien biisien syvät metaforat ja symboliikka voi jäädä vanhaparralta huomaamatta!

      • Rock.Forever

        Rock on pitänyt suosionsa yli 60 vuotta, ja pitää edelleen. Monia muita pinnallisia "genrejä" ja bändejä on syttynyt ja sammunut sinä aikana. Harva -90 luvun rap, tekno , house yms. pilipali artisti on enää suosiosssa tänä päivänä, mutta kivenkovat rock-bändit/artistit myy miljoonia vielä 60-70 vuotiainakin.


      • Rock.Forever kirjoitti:

        Rock on pitänyt suosionsa yli 60 vuotta, ja pitää edelleen. Monia muita pinnallisia "genrejä" ja bändejä on syttynyt ja sammunut sinä aikana. Harva -90 luvun rap, tekno , house yms. pilipali artisti on enää suosiosssa tänä päivänä, mutta kivenkovat rock-bändit/artistit myy miljoonia vielä 60-70 vuotiainakin.

        Ai nyt mittaat sitten suosiolla sitä mikä musiikki on hyvää. Itse en kuuntele musiikkia ihan samoilla perusteilla. Jos kuitenkin noilla mennään niin kyllähän täällä yhä samat artistit vetävät keikkoja täyteen. Nykypäivänä musiikissa vain kilpailu on huomattavasti kovempaa kuin ennen ja siksi tähdenlentojakin mahtuu joukkoon. Otetaan nyt esimerkkinä vaikka eminem. Oli huippusuosittu ysärillä ja vetää edelleen areenat täyteen ihmisiä. Bruno Mars on tehnyt pitkän uran ja silti edelleen ykkösartisteja. Suomessa esimerkiksi fintelligens löi läpi jo aikoja sitten mutta elastisen biisit edelleen listahittejä. Itse en edelleenkään määrittele hyvää musiikkia myynnin mukaan, mutta jos kauppalisuus on sinulle tärkein asia niin aika kuolluttahan rock jo on.


      • Rock.Forever
        keepitreal kirjoitti:

        Ai nyt mittaat sitten suosiolla sitä mikä musiikki on hyvää. Itse en kuuntele musiikkia ihan samoilla perusteilla. Jos kuitenkin noilla mennään niin kyllähän täällä yhä samat artistit vetävät keikkoja täyteen. Nykypäivänä musiikissa vain kilpailu on huomattavasti kovempaa kuin ennen ja siksi tähdenlentojakin mahtuu joukkoon. Otetaan nyt esimerkkinä vaikka eminem. Oli huippusuosittu ysärillä ja vetää edelleen areenat täyteen ihmisiä. Bruno Mars on tehnyt pitkän uran ja silti edelleen ykkösartisteja. Suomessa esimerkiksi fintelligens löi läpi jo aikoja sitten mutta elastisen biisit edelleen listahittejä. Itse en edelleenkään määrittele hyvää musiikkia myynnin mukaan, mutta jos kauppalisuus on sinulle tärkein asia niin aika kuolluttahan rock jo on.

        En tosiaankaan kuuntele musaa myynnin perusteella, vaikka tuossa em. kommentissa sanoinkin että vanhat rockäijät myy hyvin vielä vanhoilla päivillään..
        Mulle on aivan sama myykö AC/DC, Scorpions, Status Quo ym..ym. 100, vai 100 milj. levyä. Kuuntelen heidän musaa jokatapauksessa.


      • Rock.Forever kirjoitti:

        En tosiaankaan kuuntele musaa myynnin perusteella, vaikka tuossa em. kommentissa sanoinkin että vanhat rockäijät myy hyvin vielä vanhoilla päivillään..
        Mulle on aivan sama myykö AC/DC, Scorpions, Status Quo ym..ym. 100, vai 100 milj. levyä. Kuuntelen heidän musaa jokatapauksessa.

        Okei, eli ensimmäinen kommenttisi oli lähinnä toteamus. Arvostan kyllä itsekkin kyseisiä artisteja vaikka genre ei olekkaan niin tuttu. Uskon, että musiikkimaku syntyy isoksi osaki sen perusteella millä aikakaudella ja missä piireissä on elänyt. Myös se, että mitä eri genreistä saa irti pohjautuu samoihin asioihin. Esimerkiksi klassista ja elektronista musiikkia voidaan tehdä ihan yhtä syvällisesti ja tunteella mutta ilman perehtymistä näihin genreihin näitä asioita on vaikea erottaa. Nykypäivänä myös on helpompi tehdä ns. halpaa musiikkia jolloin ymmärtämätön kuuntelija ei erota laadulla tehtyjä biisejä.


    • indierules

      Kyllä nykyisinkin tehdään hyvää musaa, mutta levy-yhtiöt ja mediayhtiöt yhteistuumin junttaavat pinnalle vain sitä aivotonta älämölöä. Se on ihan tarkoituksellista, haluavat vain tehdä pienellä vaivalla isot rahat ja pitää meidät kuluttajat tyhminä. Kuunnelkaa independent bändejä, sieltä ne helmet nykyisin löytyvät.

      • indierules

        Esim. tässä on ihan kivaa kitarointia ja kivat sanat (melankoliset toki, ja vähän tuommoiset angstiset): http://www.deezer.com/en/album/50983232
        Soundissa on toki ehkä enemmän semmoista kotikutoisuutta eikä ole yhtä läpeensä hiottu kuin nuo isojen firmojen tuotteet (varmaan budjetti on murto-osa), mutta toisaalta sekin on ihan ok tällaisessa


    • Yönaatos

      Minulle on ihan sama tekeekö ”paskaa” vai hyvää musiikkia (lue:nykypoppia/räppiä tai rockia/heviä) Kunhan sen tekee aidosti ja mikä tärkeintä niin sävellyksen ja lyriikoiden on oltava pääasiassa bändin omaa tuotantoa eikä levyyhtiön kautta saatua tehotuotettua massapaskaa. Myös aivan kösittämätöntä aina nää ”artistien” selitykset ”tää biisi kuvaa mun elämää niin hyvin ja voin samaistua” kun sen biisin on säveltäny ja kirjottanu joku hemmetin han solo viidessä minuutissa.

    • SamaaMieltä

      Aivan totta.
      Otetaan joku merkityksetön hokema,jota toistetaan niin paljon kuin vaan jaksaa.
      Jonka kanssa laitetaan täysin nuotiton ja epämusikaalinen tietokonebasso hyrisemään taustalle ja BOOM kaikki aivan munat huurussa kuuntelee tuota roskaa.
      Itse pidän 80-90 luvun rokkibändeistä.
      Nykyään Lordi on lemppareitani,koska se kuulostaa paljon entisiltä hyviltä bändeiltä.
      Toivon vaan kyllä että tämä Hiphoppi paska kuolisi lopullisesti.

    • Secksiseppo

      Nykymusiikki on paskaa ja Punk ja blues-rock on kovaa kamaa! Ja Anus.

    • kyrkkinyllikki

      Monipuolisuus on hyvä juttu ettei pääse tylsistymään. Kuuntele erilaisia tyylejä kaikilta musiikin lajeilta ja eri aikakausilta, musiikkia on tehty tuhansia vuosia että valinnanvaraa kyllä löytyy. Varsinkin vanhemmiten huomaa että maku muuttuu, tai pikemminkin laajentuu, ja entiset inhokit voivat esim. jonkin yksittäisen biisin, sanoituksen, nostalgian tms. ansiosta nousta uudeksi suosikkigenreksi.

    • Korvatsärkyy

      Ei nykymusiikki ole kaikki sitä kuraa, mutta radiosoittoa saa eniten se muovinen autotune kura.

      Harmittaa niiden lahjakkaiden rakkaudesta lajiin kovasti duunia tekevien muusikkojen puolesta kun eivät saa radiosoittoa ja muuta media huomiota. Joka tietysti vaikuttaa heidän tuloihinsa kun taas hittinikkarit kylpee rikkauksissa.

      Tiedän kyllä että radioon ei voi laittaa sitä kaikista eniten progea, mutta oikein paha mieli tulee kun muistaa millaista musiikkia soitettiin vielä vuosituhannen alussa. The Rasmusta, Indicaa, Nightwishia ja vaikka mitä muuta Suomirokkia.

      Eniten tykkään rokista ja metallista, mutta mulla on tosi laaja musiikkimaku ja kuuntelen kaikenlaista. Mutta tää nykypäivän radiokama on niin yksinkertaista että ei sitä jaksa kuunnella.

      Monesti tulee laitettua Järviradio kuulumaan kun niillä sentään on niin monipuolinen musiikki että aina tulee jotain sellaista mitä en ole ennen kuullut.

    • Rockin-metallin-ystävä

      Nykypaskassa tarvitaan: älylaite, paska laulaja ja tuottaja joka nuolee laulajan ky..... Ei niissä biiseissä käytetä kun G, C, D, E, A sointuja ja muuta mutta onneksi on rollarit ja metallin 15 eri lajia ni niissä sentää on musa kohillaan. Ikää 13 ja ku kahtoo muiden tuota nykypaska touhua ni jotenki alkaa hävettää. Mikä ihme siinä on että pop laulajat jotka laulaa autotuneen saa miljardeja katsojia, kannattajia ja sitte ne ketkä osaa köh köh rollarit, metallin soittajat ja jazz (jazz sen takia että siin on aika melkosia rytmejä) soittaa ni ei saa SAATANA HUOMIOTA.

    • Anonyymi

      Ei kaikki nykymusiikki ole huonoa eikä aivan kaikki vanhempi musiikki hyvää. Nykyään on vain niin paljon erilaisia artisteja ja muusikoita, että ne hyvätkin hukkuvat joukkoon. Musiikkibisneksestä on tullut entistä raaempaa ja siellä painaa eniten raha ja ulkonäkö. Ei väliä vakka et osaa laulaa tosi hyvin tai persoonallisesti kunhan näytät staralta ja sinulla voi tienata rahaa ja voit itsekin ehkä tienata. Nykyään sen 15 minuuttisen kuuluisuuden valokeilassa voi saada jo menemällä telvision kykyohjelmaan, vaikka ei olisi kummoistakaan laulu-ja/tai soittotaitoa. Ennen monet bändit ja artistit harjoittelivat pitkään esim.autotallissa ja heidät löydettiin soittamasta esim.jonkun baarin nurkasta tai kadunkulmasta ja siitä se tie sitten lähti. Monilla entisillä artisteilla oli myös intoa ja soittotaitoa ja kykyä kirjoittaa ja/tai säveltää omat kappaleet. Nykyäänkin tällaisia tyyppejä varmasti löytyy, mutta heitä ei paljon listoilla ja radiosoitoissa näy. Musiikkimaailma on muuttunut. Klassikot ovat klassikoita, jotka muistetaan aina ja jotka säilyy kuten esimerkiksi Led zeppelin, Queen, Iron maiden, The beatles, Abba, Deep purpe, Genesis, Phil Collins , Elton John, Dire straits, Ronnie James Dio, Elvis, Roy Orbison, Frank Sinatra, Shirley Bassey, Tom Jones, Johnny Cash, Whitney Houston, Tina Turner, mutta uudet nuoret polvet kaipaavat myös uusia artisteja ja uutta musiikkia. Näin se on ollut aina. Tosin nykyään se uusi musiikki on jossain määrin mennyt huonompaan suuntaan kuin edellisten vuosikymmenien musiikki, jossa vielä oli jotain uutta ja uusille sukupolville kapinallista meininkiä. Kun jazzista tuli 1900-luvun alussa suosittua, sitä pidettiin hyvin kapinallisena musiikkina ja se villitsi sen ajan nuorisoa ja nuoria aikuisia, samoin rock, kun se tuli 1950-ja 60 -luvuilla tai kun punk-ja rapmusiikki tulivat 1970-ja 80 -luvuilla. Nykyään tuntuu, että musiikin tekemisen ja innon ja muun tällaisen edelle menee se kuinka paljon rahaa tienaa ja kenen suunnittelijan vaatteita on päällä.

    • Anonyymi

      Lisäys edelliseen tekstiini(yläpuolinen): Monet entiset artistit ja bändit myös yrittivät monta kertaa päästä pinnalle ja heidät yhtä monta kertaa hylättiin. Nykyään pitäisi päästä pinnalle heti, tehdä ensimmäinen levy heti ja jos esim.voittaa jonkun kykyohjelman kuten Voice, niin jos voittajalta ei ole ilmestynyt levyä puolen vuoden tai vuoden sisään ohjelman voitosta aletaan heti ihmetellä mitä on tapahtunut, onko musiikkiura loppunut. Nykyään, kun pitäisi kaikki tehdä heti ja nopeaan tahtiin, niin kovin moni musiikkibisnekseen yrittävä ei jaksa sitä touhua. Tai jos tulee takapakki kuten hylkäämisiä, ei jaksa mennä eteenpäin ja yrittää uudestaan.

    • Anonyymi

      Sturgeonin lain mukaan 90% kaikesta on roskaa, sama laki koskee myös poppia sekä rokkia, kuinka monta hyvää rokkibiisiä löytyy per albumi? Jos albumilla on 12 biisiä niistä korkeintaan 2kpl on hyviä ja loput sitten joko menetteleviä tai huonoja.

    • Anonyymi

      Ite kuuntelen rokkia soitan rokkia kun tuo nykyajan musiikki on skeidaa.

    • Anonyymi

      Kuuntelisit sinäkin maailman parasta musiikkia, nimittäin Iron Maidenia.

    • Anonyymi

      Suosio on aina ollut hyvin epämääräinen lähtökohta musiikin arvottamiseen. Omat mieltymykset sanovat että 2010-luku on Suomalaisessa musiikissa paras vuosikymmen tähän mennessä ikinä, mutta kansainvälisessä musiikkimaailmassa huonoin. Tottakai on mahdollista etten vain ymmärrä tämän hetken suurimpien artistien ja bändien musiikkia ja myöhemmin ne osoittautuvat paremmiksi, mutta epäilen vahvasti.

    • Anonyymi

      Nykymusiikin on tosiaan ihan paskaa. Mikä helvetti siinä on että enää ei osata tehdä hyvää musaa. Kaikenmaailman elastisia ja kumppaneita joiden musa on niin perseestä kun vaan voi olla.

    • Anonyymi

      Kyllähän ihan täyttä sontaa kuunnellaan mielettömiä määriä. Otetaan uusimpana esimerkkinä tämä kpop, joka on noussut J-rokin tilalle. Sama fanikunta. Se että on suosittu ja paljon kuunneltu ei tarkoita että olisi hyvä. Ei vaikka 50 miljoonaa pikkutyttöä kuuntelisi sitä joka päivä aamusta iltaan. Springsteen on myös suosittu ja myy stadionit täyteen, mutta häntä arvostetaan tunnettujen musiikki kriitikoiden keskuudessa korkealle . Nämä korean söpöt pojat vie rahat ja katoaa muutaman vuoden sisällä kuin pieru saharaan, eikä kukaan muista.

      • Anonyymi

        Musiikkina tuo kiinalainen, etelä-korealainen ja japanilainen
        rock- ja popmusiikki on ajoittain aika hapokasta kuunneltavaa,
        soundien tykitystä, mutta kun täällä Helsingissä näkee ohikulke-
        via kiinalaisia taikka japanilaisia nuoria hoikkia naisia niin ihan
        minulla heteromiehellä sydämessä sykähtää, että onpas jumalaisen
        kauniin, siron, hienostuneen ja seksikkään näköisiä ja oloisia naisia.

        Yleensä kun seuraa aasialaisia ryhminä, ovat he hyvinkin iloisia
        ja vuorovaikutteisia, kun taasen suomalaiset tuppaavat olemaan
        juroja, epäluuloisia, tuppisuisia, tosikkoja ja erittäin tarkkoja
        omasta reviiristään. Esa Pakarisen, Reino Helismaan, Pertti ''Spede''
        Pasasen, Vesa-Matti Loirin ja Pirkka-Pekka Peteliuksen kaltaisia
        huuliveikkoja katsotaan kieroon ja pidetään epähauskoina
        joidenkuiden suomalaisten mielestä. Kiinalaiseen ja japanilaiseen
        huumoriviihteeseen en ole pahemmin tutustunut, enimmäkseen
        vain suomalaista huumoriviihdettä seurannut 30 vuoden aikana.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Enää ei osata säveltää hyvää musiikkia eikä lauluääntäkään juuri tarvitse olla,siis ainakaan Suomessa.

      • Anonyymi

        Täytyypä ihmetellä sitten, miten esimerkiksi
        Arttu Wiskari on pärjännyt musiikkibisneksessä
        aika hyvin laulajana, alkujaan oli rautakauppias,
        josta on ammentanut biiseihinsä ideoita kun vielä
        oli rautakauppias.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Nykyään tehdään spatiaalista spektraalimusiikkia

    • Anonyymi

      Äläs nyt, mun naisystävä (bestis), täytti 31 vuotta
      12.8.2019, on fanittanut Robin Packalenia,
      itse olen mies ja hetero. Robinin suomenkielinen
      tuotanto ihan jees kuunneltavaa, mutta nytten
      englannikielinen matsku Robinilla ei oikein iske
      mulle, yrittää olla Suomen Justin Timberlake ja
      Kanye West samassa paketissa.

      Itse täytin 36 vuotta hiljattain 3.2.2020.

      Olen kylläkin kaikkiruokainen musiikin suhteen.

    • Anonyymi

      Hyvinpä on pärjännyt musabisneksessä kanadalainen
      Bryan Adams ja brittiläinen Gordon ''Sting'' Sumner,
      kuunneltavaa musiikkia kumpikin.

      • Anonyymi

        Ilmankos lapset ja nuoret ovat nykyään niin häiriintyneitä ja levottomia, kun tuollaista melusaastetta joutuvat kuuntelemaan pienestä pitäen! "Nykymusiikkissa" ei ole mitään kaunista, ei melodiaa, ei alkua, eikä loppua, ihan kamalaa! Ei tuollaisen metelin esittäminen kyllä paljon soitto- ja laulutaitoa vaadi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmankos lapset ja nuoret ovat nykyään niin häiriintyneitä ja levottomia, kun tuollaista melusaastetta joutuvat kuuntelemaan pienestä pitäen! "Nykymusiikkissa" ei ole mitään kaunista, ei melodiaa, ei alkua, eikä loppua, ihan kamalaa! Ei tuollaisen metelin esittäminen kyllä paljon soitto- ja laulutaitoa vaadi!

        Kumma kyllä näitä Fagerlundeja, Salosia ja Lindbergejä levytetään paljon kernaammin kuin Tuukkasia ja Melartineja Saikkoloista ja Aaltosista nyt puhumattakaan vaikka ensin mainittujen musiikki niin tylsää ja aivosyntyistä atonaalista nykymusiikkia onkin.


    • Anonyymi

      Milloin rock muuttui musiikiksi?

    • Anonyymi

      Kutitellaanpa ääripäitä. Miettikääs vaikka säveltäjiä, Mozart, Beethoven, Wagner, Sibelius ja näitähän riittää. Kuinka hemmetin monimutkaisia ja mielenkiintoisia sävellyksiä he tekivät puhumattakaan muista säveltäjistä. Sit siirrytään kevyen musiikin kautta rockin aikakaudelle. Edelleen säveletään ja lisäksi sanoitetaan todella hyvää musiikkia. Kuuntelijat saa hämmästellä soitannollista taituruutta, sekä kuinka taitavia sanoittajia löytyikään. Nykyään "mä oon öissä töissä, en missään myymälöissä, vähän jäissä, pienissä häissä" ja tämä on vain yksi esimerkki tuhansista helkkarin paskoista biiseistä. Sävellys paskaa, sanoitukset naurettavia 5-vuotiaan riimittelyä, mutta koitetaan sit pukeutua niinku suuret taiteilijat. Myötähäpeäni on suuri. Cheek sentään yritti lyrikoiltaan, sitten hieman myöhemmin, mut en mä nyt tiedä onko se viisautta, että siteeraa melkein suoraan Leinoa ja Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä. Suorat siteeraukset antaa sellaisen kuvan, että on "muka viisas." Siltä se nyt ja ja tapauksessa näyttää, että paskaa tulee paskan perään ja suurimmat lyyriset lahjat on niin täyttä paskaa kun olla ja saattaa. Onneksi voi kuunnella vanhempaa musaa aina, mutta ei radiosta.

      • Anonyymi

        Todella kompleksista on musiikki jossa ei ole vain tiettyjä sääntöjä ja lainalaisuuksia vaan jokin elementti joka ei ole täysin toteen näytettävissä vaan on jossain määrin alitajuinen ja siksi musiikki jossa rationaalisen ratkaisun prosessi on tiiviisti yhdistettynä vaistoprosessiin on kompleksista mutta siltikin postromanttista musiikkia kuten Melartinia, Pylkkästä (ultima Thule), Tuukkasta, Hannikaista, Rantaa (Piccola) kuunneltuani joka tosin edustaa modernismia ja uusklassismia minun täytyy sanoa että Mozartin musiikki kaikessa rakenteensa simppeliydessään sitä ikäni kuunneltuani ei enää tunnevoimastaan huolimatta stimuloi älyä samalla tavalla kuin ennen eikä Sibbekään viileässä klassismissa ja sisäänpäin kääntyneessä modaalisuudessaan vaikuta yhtä väkevästi tunteisiini kuin edellä mainitut kykenemättä kohottamaan ja muuttamaan niitä toiseen vireeseen vaan jään emotionaalista kokemusta kokonaan paitsi.


    • Anonyymi

      kornit ja mitäänsanomattomat melodia kuuluu aika monien teoksissa.

      • Anonyymi

        nykyaikaa se että kornilla ja mitäänsanomattimilla melodioilla/&biiseillä tienaa eniten rahhaa. nykyään on kuitenkin olemassa laatubändejä&artisteja&säveltäjiä mutta kaikki on epäsuosittua lähinnä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nykyaikaa se että kornilla ja mitäänsanomattimilla melodioilla/&biiseillä tienaa eniten rahhaa. nykyään on kuitenkin olemassa laatubändejä&artisteja&säveltäjiä mutta kaikki on epäsuosittua lähinnä.

        Niinhän se on taidemusiikinkin puolella on mitä vanhoihin suomalaissäveltäjiin tulee etteivät ne populaareimmat nimet suinkaan välttämättä ole niitä parhaita.


      • Anonyymi

        Sovitus biisin tekee. Sama biisi voi olla sovitettuna pop, country. rock tyylin mukaisesti tai jopa heviksi.


    • Anonyymi

      Niinhän ne on mutta ei tarvitse onneksi kuunnella.

    • Anonyymi

      Nykymusiikki. Nytkin tehdään uutta rock musaa ja tulee uusia rock bändejä ja se on silloin myös "nykymusiikkia".

    • Anonyymi

      90-luvu oli viimeinen vuosikymmen milloin tehtiin hyviä leffoja ja musiikkia.

      • Anonyymi

        ...Ja Minäkin olin nuori.


    • Anonyymi

      Rollarit on täyttä paskaa. Olisit tajunneet lopettaa tai edes kuolla pois

    • Anonyymi

      Mutta eihän miljoona paskakärpästä voi olla väärässä?

    • Jokaiselta aikakaudelta löytyy niitä hyviä ja ei niin hyviä kappaleita. Itse kuitenkin kuuntelen enemmän vanhempaa musiikkia (eniten 1960-80 -lukujen, esim. rock, pop, soul, country, iskelmä). Klassistakin kuuntelen joskus, mutta nykyään vähemmän kuin ennen. Nykymusiikki ei samalla tavalla resonoi mussa, en tiedä miksi. Nykyään ei kai ole niin paljon kiinnostavia bändejä ja artisteja, vaikka on niitä 2000-luvun kappaleitakin, joista tykkään (yksi esim. Ariana Granden "No tears left to cry").

    • Anonyymi

      Arvoisa Toveri Putin. Ymmärrän tuskasi, mutta jotta asioiden tilaan tulisi korjausta niin ensin sinun tulee lähettää niille vaikkapa sinne ytuubiin lääkärintodistus siitä että musiikkimakusi on erehtymätön ja siksi viimeisin sana siitä mitä musiikkia siellä ytuubissa saa tuoda esille tulisi kuulua sinulle ja vain sinulle.

      Tietenkin myös voisit tehdä aloitteen venäjän parlamentille että se säätäisi koko maapalloa koskevan lain jonka mukaan juuri sinä ja vain sinä olet se joka päättää mikä on hyvää ja mikä huonoa musiikkia.

      "Voisin jopa veikata että rollarit alkoivat soittaa siksi että sitä he halusivat, se oli hauskaa, ei siksi että tekisivät tulosta."

      Jaa, no 1970-luvulla suositun proge bändin Gentle Giantin muuan jäsen jossain haastattelussa sanoi että tuon bändin aloittamisen perusmotiivi oli tulla bändinä siinä määrin suosituksi että keikkapaikoilla nuoret naiset tulisivat ja riipisivät heiltä nuorilta soittajapojilta housut jalasta.

      Joten koskien rollareita, luultavasti myös he silloin 1960-luvulla alkoivat soittaa koska huomasivat että olemalla edes joten kuten suosittu bändi se voisi avata pääsyn yhden jos toisenkin naispuolisen fanin pikkupöksyihin.

      Eikä siinä pyrinnössä sinänsä mitään pahaa ollut varsinkin kun muistetaan että eräät seksiin liittyvät vitsaukset kuten AIDS olivat tuolloin vielä tuiki tuntemattomia.

    • Anonyymi

      Niin on, mutta voi harmi.

      Vastaa tarkalleen yleisöään?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      320
      7600
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1853
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      56
      1181
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe