Miten saan älykkään ja persoonallisen miehen kiinnostumaan

Taika

Miehet hoi!

Minkälainen käyttäytyminen/ nainen voisi iskeä älykkääseen, persoonalliseen syvälliseen ja perusystävälliseen mutta kuitenkin rentoon mieheen ?
Tällaisesta miehestä on vaikea saada selville kiinnostusta koska hän on kaikkia kohtaan ystävällinen ja kiinnostunut ihmisistä ja ympäristöstään missä vain onkin.

12

3698

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mieseläin

      on aivan riittävästi siinä kun osoitat selkeästi oman kiinnostuksesi, siltä pohjalta on miekkosen helppo jatkaa jos vain intoa piisaa.

    • w-b

      Sano sille suoraan, äläkä vaan ala pelata mitään peliä.

    • mies

      olen toki lisäksi komea. Mutta niin varattu!

      Voin silti kertoa, mitä päti minuun:

      Yhden illan aikana baarissa: Tuleva vaimoni eteni nopeasti, joskin vaihe vaiheelta. Kun en ollut ehtinyt vielä mukaan, hän hermostui ja suunnitteli lähtöä kotiin. Jouduin sitten kirimään vasta heränneen uteliaisuuteni kanssa samalle tasolle iskuasteessa. Loppuilta meni rattoisasti, suutelimme hiukan ja soittamisen jätti minulle seuraavan päivän tehtäväksi.

      Eli melkoisen ripeää ja suoraa toimintaa häneltä, pientä koukkuakin minulle löytyi saaliin varmistamiseksi.

    • mies

      Olet itse älykäs, hieman ainakin persoonallisen syvällisen, perusystävällinen, rento, mutta toisaalta sinussa jos on hymyilevää sosiaalisuutta ja silmät tuikkivat tälle miehelle niin eipä kai siinä enää ole muuta kuin loppukemiöistä kyse?

    • Epäileväinen

      Haluatko älykkään, sujuvan, huomioonottavan ja tasapainoisen miehen. Älykäät ovat havaintojeni mukaan usein tasapainottomia, ahdistuneita ja ailahteleviakin. Tyydy vain johonkin Pekka perusinsinööriin tai Matias maisteriin, niin pääset paljon helpommalla.

      • Logos

        Onnellisin yhdistelmä olisi tietenkin älyä ja tasapainoa sopivassa suhteessa.


    • Albert_E

      Mitään muuta ei tarvita kuin hoikkana pysymistä. Kuvailasi miestyypin tapauksessa (jollainen ehdottomasti olen itsekin) naisen älykkyys on toissijainen juttu, koska hän on jo niin täynnä omaa älyään, että muiden puheet vaikuttavat häneen vain hyvin kevyellä tasolla!

      Ps. Rakastan itseäni

      • Taika

        Lähinnä tarkoitin tässä tapuaksessa älykkyydellä sellaista viisautta ja syvällistä elämän ymmärrystä ( ei välttämätä akateemisesti koulutettua ) en niinkään n.s "turhaa" älykkyytä, sivistysanojen taitajaa. Ja jos elämän oikein oivaltaa silloin myös oivaltaa kuunnella ympäristöänsä. Ehkäpä tässä peilaan asiaa omiin arvoihini :) mitä se älykkyys siis oikeastaan on?


      • Ei laiha

        Niinpä niin ,olet tosiaankin NoJaa tyyppiä. Jos arvostat ihmisessä vain ulkoista olemusta, olet kyllä henkisesti aika köyhä.
        Kyllä ihmisen kanssa pitäisi voida keskustella kaikesta mikä koskettaa elämää ja elämisen vaikeutta. Kyllä sinullekin, sanoilla köyhälle NoJaalle, vielä elämä näyttäa raadollisuutensa.
        En ole laiha, mutten lihavakaan, mutta en koskaan ole ajatellut näitä ominaisuuksia, kun tutustun uuteen ihmiseen. Elämässä on paljon suurempia arvoja.


    • Da Vinci

      Mainitsemasi kaltainen henkilö voi saada lähentely-yrityksiä monilta henkilöiltä, myös sellaisilta joista ei todellakaan ole kiinnostunut. Kohteliaalla ja kaikenlaisia ihmisiä kohtaan tasapuolisella käytöksellä on siis kolikon kääntöpuoli: Joku voi luulla miehen olevan hänestä kiinnostunut, koska mies on vain kohtelias.

      Kun totuus selviää saattaa nainen alkaa etsiä syitä hänen "kelpaamattomuudelleen" itsestään vaikka syytä moiseen ei ole. Olemalla kaikkiin pikkuflirtteihin vastaamatta tämä voidaan välttää. Tässä voi olla yksi syys neutraaliin käyttäytymiseen.

      Toisaalta mies voi laskea yksityistä elämäänsä koskevat asiat niin varman päälle ettei halua paljasta omia tunteitaan toista kohtaan ennen kuin on hyvin varmoja suhteen onnistumisesta.
      Tämän taustalla voi olla vaikka hyvinkin syvät haavat edellisestä suhteesta.

      Siksi neutraali "flirttailematon" kanssakäyminen kiinnostavien tapausten kanssa voi johtaa pitkällä juoksulla toivomaasi tulokseen. Toisaalta voit joutua nauttimaan karvasta kalkkia huomaamalla hänen olevan sinulle vain hyvä ystävä. Sekin sinun on pystyttävä hyväksymään.

      • päivän idiotisma

        Ole oma itsesi. Jos sinun täytyy esittää jotain muuta tyyliä saadaksesi haluamasi kaltaisen miehen, onko koko hommassa mitään järkeä.


    • Wonder79

      Sopiva määrä flirttiä (ei mitään hävytöntä) ja hiukan sellaista haikailevaa "voi kun minullakin olisi mies" - tyylistä puhetta :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe