KANNATTAAKO...

Kannattaako pitää viikossa yksi päivä, jolloin syö enemmän kuin muina päivinä? (terveellisesti kuitenkin)
Oon kuullut tästä, että ollaan puolesta ja vastaan.
Pilaako se yksi päivä viikossa tosiaan kaikkien niiden kuuden päivän saavutukset?

Mitä mieltä olette?
8277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mä pidän kerran viikossa päivän jolloin syön enemmän ja vaikka jotain hyvää mitä oon voinu himoita monta päivää!Muina päivinä syön päälle 1200 kcal. Tasasesti on paino tippunu puoli kiloa viikossa,tähän mennessä 6,5 kg :) On pääkopalleki hyväks ku välillä syö enemmän eikä elä koko ajan niin kurimuksessa :)

Äänestä

Mulla oli kanssa tapana pitää kerran viikossa sellainen päivä, jolloin sai syödä mitä halusi ja miten paljon (järjen kanssa), ihan vaan säästöliekin estämiseksi. Kannattaa kuitenkin miettiä, että onko tuolle vapaapäivälle oikeutusta; itse jätin ko päivän kokonaan pois otettuani järjen käteen ja tajuttuani, että kusen koko ajan omaan nilkkaani sillä "dieettini" ei ollut vaadittavan tiukka.

Nykyisin repsahdusten estämiseksi ja motivaation kohottamiseksi yleensä joko torstaina tai perjantaina (päivät, joina harha-askelten mahdollisuus ainakin minulla törkeän korkea) teen itselleni pirtelön jäätelöstä, syön pienen pienen leivoksen tai vaikka otan todella makean maitokahvin kermavaahdolla. Ymmm... :)

Kannattaa siis miettiä, onko oma ruokavalio tarpeeksi tiukka tuohon. Toisilla on, toisilla ei.

Äänestä

Minä syön. Ihan sama mitä muut ajattelee. Kerran viikossa syön mitä mieli tekee vaikka sipsiä, karkkia, juustoja. Olen nyt vuoden tätä tehnyt ja koko ajan se määrä mitä haluan syödä pienenee, uskomatonta mutta totta. Vuosi sitten vedin vaikka levyn suklaata jotta olin tyytyväinen ja nyt taas olen tyytyväinen yleensä puolikkaaseen twixiin. Painoa tässä on tiputettu semmonen 45kg että ainakin mulla tämä toimii. Tosin syön myös terveellisesti joka päivä vaikka lauantai illalla syön jotain hyvää. Käyn myös urheilemassa :)

En usko että totaalikieltäytyminen toimii ja jos toimii niin todella harvalla. En pysty uskomaan että joku voisi elää koko loppuelämänsä ilman herkkuja ja kieltäytyä aina vaan. Kyllä elämässä pitää olla nautintoja vaikka harvoinkin :)

Äänestä

Se riippuu siitä, mitä yleensä syöt?
Me syömme joka päivä hyvää ja herkullista ruokaa, mutta vältämme kaikkia viljatuotteita.
Tänää esimerkiksi meillä oli lasagnea, johon on pastan sijasta käytetty munakoisoa. Oikea nimi on kreikkalaista mussakkaa.
Takaan sen olevan paremman makuista kuin se vehnäjauho mössö.
Tämä tällainen vaihtoehto ei sisällä juurikaan sokeria, kun taas pastassa sitä on paljon.
Sokerituotteet pois, niin saa syödä ihan rauhassa, melkein mitä vain.

Äänestä

Sama täällä, yksi mässy-päivä viikossa. Varsinkin silloin se kannattaa tehdä, jos paino jumittaa. Ainakin minulla loppuu jumitus ja lähtee taas paino putoamaan.

Äänestä

Vain silloin "pilaa", jos syöt niin paljon yli kulutuksen, että se nollaa noiden muiden päivien vajeet. Esimerkiksi -500 kcal/päivä vaje kuutena päivänä nollautuu, jos syöt seitsemäntenä päivänä 3000 kcal yli kulutuksesi. Tämä tarkoittaa naisilla noin 5000 kcal syömistä yhtenä päivänä.

Jos laihdutetaan pienillä kaloreilla (esim. 1200 kcal), tuollaista reilumman syömisen päivää suositellaan jotta elimistö ei luule jäävänsä ilman ravintoa. Se ikäänkuin "pitää sen käynnissä". Jos laihdutuskalorimäärä on suurempi ja vaje esimerkiksi vain tuon 500 kcal (tarkoittaa noin 1500 kcal syömistä tai enemmän syömistä) tuollaisia "boostauspäiviä" ei tarvita.

Saat tietää yhden päivän vaikutuksen, kun lasket paljonko muina päivinä kertyy kalorivajetta, ja vähennät siitä tuon reilumman päivän kalorimäärän. 7000 kcal vaje tarkoittaa yhden kilon laihtumista, 7000 kcal ylitys taas päinvastoin.

Äänestä

Itse herkuttelen kerran kahdessa viikossa, ja siihen on ihan yksinkertainen ja järkevä selitys : Pistän aineenvaihduntani koville, ja se työstää elimistöäni tästä herkuttelusta johtuen ja antaa vauhtia taas seuraavienkin päivien aineenvaihduntaan. Järki käteen kaikessa.

Äänestä

Itselläni on noin neljä vapaavalintaista ateriaa viikossa. Vaikka kyseessä on vapaavalintainen ateria, en kuitenkaa napostele pitkin päivää vaan yritän sijoittaa ne kuitenkin ruoka-aikoihin. Vapaavalintaisella aterialla syön jotain mieluista ruokaa, esimerkiksi tortilloja tai itsetehtyä pitsaa tai sitten vaikka jotain jälkiruokaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksi laihduttaja kirjoitti:

Kannattaako pitää viikossa yksi päivä, jolloin syö enemmän kuin muina päivinä? (terveellisesti kuitenkin)
Oon kuullut tästä, että ollaan puolesta ja vastaan.
Pilaako se yksi päivä viikossa tosiaan kaikkien niiden kuuden päivän saavutukset?

Mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu