ystävä/poikaystävä

no_roses

tutustuin erääseen ihanaan poikaan puolisenvuotta sitten.kiinnostus oli molemminpoulinen, vaikka pojan entinen tyttöystävä oli vielä ns. kuvioissa. Hän oli vielä siinä uskossa että he ovat vielä yhdessä. asia on vaikea selittää, mutta loppujen lopuksi tämä poika ei saanut sanottua eksälleen että se on ohi, koska pelkäsi tämän masennuksesta kärsivänä tekevän itselleen jotain. Aloimme seurustelemaan ja entinen työystävä unohtui. en ollut koskaan ennemmin tuntenut mitään vastaavaa, en koskaan ollut rakastanut ketään yhtä paljon ja niin vilpittömästi. Asiat ihan oikeasti meni todella hyvin. sittten kuin kirkkaalta ativaalta kumppanini laittoi välit poikki eikä sanonut edes kunnon syytä. Asia oli kuulemma niin monimutkainen eikä hän pystynyt tunteitaan selittämään.
sen jälkeen olin todella masentunut, vaikka päätimme kuitenkin pysyä ystävinä. itkin usein, tuntui niin pahalta.
ystävyys-sopimuksemme piti todella paikkaansa, soittelimme ja näimme kuten ennekin, jopa yövyimme toistemme luona(ilman seksi-kontaktia) ja teimme oikeastaan kaikkea mitä silloinkin kun olimme yhdessä.
Eräissä juhlissa jossa olimme yhtäaikaa, sitten näin kuinka hän suuteli entistä tyttöystäväänsä, eikä erosta oluut kulunut kuin viikko. Sisällä mullersi niin tummia tunteita ja uusi masennus-kausi teki tuloaan.
Pääsin kuitenkin jaloilleni tuosta tapahtumasta, ja silti näimme vielä. Hän petti tyttöystäväänsä kanssani monet kerrat kanssani. puhuimme kyllä asiasta että onko se väärin jne, mutta emme halunneet aisioiden muuttuvan mitenkään. Hänen ex/nykyiselleen ei puhuttaisi mitään.
tätä pettämistä on nyt tapahtunut jo jonkin aikaa ja aina näkemisemme jälkeen olen ollut todella maassa. Hän sanoo ettei hänen tunteensa minua kohtaan ole kuolleet, että olen hänelle tärkeä.miksi se sitten oli niin vaikeata seurustella..hän ei vain osannut päätää kumman ottaisi.
olen pistänyt tämän meidän ns. "juttumme" jäihin, sillä minun piti saada aikaa ajatella ja selvitellä päätäni. hän yritti estellä, mutta sanoion että teen tämän itseni takia.
eikö hän huomaa kuinka se sattuu kun ei tiedä missä mennään.olenko vain tyttöystävä vai pelkkä ystävä niinkuin hän itse sanoo.Mitä ne yöt sitten merkitsevät jotka vietimme yhdessä..
olen todella masentunut vaikkei se varmaan näykkään päällepäin.viiltelin koska oli niin kamala olo. en halua menettää ystävää mutta en halua että ystävyydellä pitäisi olla niin kova hinta.
nyt kysynkin mitä tässä teidän mielestänne pitäisi tehdä,mutta vaihtoehtona ei ole ystävän menettäminen. Auttakaa ja kertokaa mitä tulisi tehdä sillä itse en tiedä.

3

871

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Ensinnäkin unoha tommonen kahen naisen pyörittijä ja hakeudu psykologille masennuksen takia, jos todella tunnet sitä potevasi.Todennäköisesti et edes tarvitse ehdotuksia "mitä seuraavaksi..".
      -Sinulla oli vastaus tiedossa ennen kuin kirjoitit viestin.

      Mutta kaikkea hyvää silti!

    • tytteli

      ei hän jätä tyttöystäväänsä sinun takiasi.Olet pelinappula.Ja jos olet näkemisten jälkeen maissa niin hän ei tee sinua onnelliseksi, etkö jo näe sitä...Hän on jo tehnyt valintansa.Hänhän ei seurustele sinun kanssasi..vaan sen toisen.

    • done that

      ei se ensimmäinen tyttöystävä mitenkään tavallista enemmän masentuvaisuuteen taipuvainen ollut, tää mies on vain keksinyt juttuja, kun on halunnut teidät molemmat. Tuo "ensimmäinen" tyttöystävä tuskin on koskaan loppua suhteelleensa nähnyt ja mieskin varmasti sanonut, kuinka haluaa olla vain hänen kanssaan ja rakastaa vain häntä, mutta tarvitsee hieman omaa aikaa. Ja sitten sinulle vastaavaa lööperiä höystettynä sillä, että on ties mistä olosuhteiden pakosta toisen kanssa.

      Oikeasti tuo mies on siis henkisesti hieman vinksallaan ja sinäkin sairastut vielä lisää siinä sivussa, jos annat hänen jatkaa pyöritystään. Mieti vähän hänen puheitaan ja tapaansa pyörittää sanoja niin, että uskot mitä vain. Jos mies olisi tosissaan, niin yksi nainen olisi jo ajat sitten riittänyt ja mitään selityksiä ei tarvittaisi. Pakota itsesi unohtamaan kaikki romanttiset kuvitelmat tuosta miehestä, hän ei oikeasti ole mitenkään sen arvoinen, että juttua kannattaisi pitää yllä. Mutta jos haluat, voit tietenkin antaa epämääräisen tilanteen jatkua vuosikausia. Faktoja se ei silti koskaan muuta. Ansaitset parempaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe