Inttilesket

Khemal

Jostain syystä olen jo vuosia tullut hyvin toimeen naisten kanssa, joiden mies- tai poikaystävät suorittavat asevelvollisuuttaan. Yleensä juttu toimii salaisena, mutta avoimena suhteena josta ei kerrota kenellekkään. Varsinkin naiset ovat tarkkoja siitä ettei tieto yöllisistä puuhailuista pääsisi kenenkään tietoon.

Useimmiten syy tälläiseen toimintaan on läheisyyden puute oman murun ollessa paljon muualla, eikä tästä mielestäni voi näitä yksinäisiä kumppaneita syyttää. Vuosien varrella olen oppinut erottamaan kadulla ja yöelämässä tälläiset tapaukset, joten nykyään menenkin itse aika rohkeasti mutta kuitenkin asiallisesti suoraan ehdottamaan salasuhdetta siksi ajaksi, kun toisen kumppani on muualla. Yli puolissa tapauksissa seurani kelpaa.

Olen kuitenkin alkanut miettimään, että onko toimintani mielestänne oikein?

Itse olen aina ajatellut vain auttavani kahden toisen ihmisen suhdetta vaikeana aikana, eikä mikään sellainen satuta mitä ei tiedä? Naiset yleensä pitävät huolen että suhde ei varmasti näy mitenkään, sanovat odottavansa kultaansa takaisin yms jotta tälläkin olisi mielenrauha asiasta.

Kun olen salasuhteen päättyessä keskustellut asiasta naisten kanssa, niin heidän mielestään järjestely on ollut erittäin tarpeellinen ja toimiva. Mutta ongelmana tässä on se, että se kolmas osapuoli jätetään täysin pimentoon tästä asiasta niin haluaisinkin tietää että mitä muut ihmiset ajattelevat tälläisestä.

10

1034

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kahdesti odottanut

      Eikai tuohon voi sanoa suoraan onko tuo oikein vai väärin. Kaikilla on oma makunsa asiasta.

      Odotin kahdesti miestä intistä aikanaan eikä kummassakaan tapauksessa suhde olisi pysynyt kasassa ilman sinunlaistasi salamiestä joten oma näkemykseni olisi että teet hyvää työtä! =)

      • Kaikenlaisia

        Horon hourailua!


    • csiis

      Luusereitten touhua.

    • Hyväksyn

      Mielestäni ok, kunhan pidätte huolen ettei asia tule intissä olevan tietoon. En oikein ymmärrä, mikä tuossa voisi olla väärin.

    • Lärzsa

      Ja mitä tekemistä tuolla on avoimen suhteen kanssa?

    • 76543

      Kuvailemasi tilanne ei ole avoin suhde vaan pettämistä. Aika erikoista, jos näiden kahden ero on noin epäselvä.

    • Naida ja palaa

      Pettämisen raja on aina vähän häilyvä. Tuntemani pariskunnat missä mies on intissä tekevät monesti sopimuksen. Kumpikin saa rietastella inttiajan vapaasti. Niin mies varuskuntakaupungissa ja nainen kotona. Asia on sellainen ettei siitä pahemmin puhuta. Jos suhde kestää intti ajan niin sitten alttarille.
      Joten Khemal anna palaa vaan suomi tarvitsee sinua ja kaltaisiasi avioliiton vahvistajia. Sinä olet se eksoottinen kokemus joka naisella täytyy olla ennen lasten ja perheen hankintaa...

    • En ymmärrä

      Itse olen ollut etäsuhteessa mieheeni vuoden. Enkä tarkoita mitään inttiä vaan ollaan ihan oikeasti asuttu eri maissa eikä todellakaan nähty joka viikonloppu eikä joka kuukausi. Mikä siinä yksinolemisessa on muka niin hankalaa? Minä ainakin pärjäsin vallan mainiosti eikä todellakaan tullut mieleen hommata mitään korviketta. Minun mielestäni säälittävää jos ei intin ylitse (jä tässäkin tilanteessa näkee lähes JOKA viikonloppu!!!) suhde selviä ilman pettämistä.. Voisi saman tien heittää roskiin koko suhteen, ei tule kestämään.

    • Inttivaimo

      Itse olen naimisissa ollut vasta joitakin kuukausia ja sekä minä että mieheni olemme n. 20 vuotiaita, mies tällä hetkellä armeijassa.

      Hieman kokemattomia ( seksikumppaneita molemmilla 1 ennen tätä suhdetta ja kummankaan ensimmäisessä kumppanissa ei ole kehuttavaa). Olemme onnellisesti yhdessä, mutta jo suhteen alusta asti olemme puhuneet siitä, että entä jos vain kokeilisi jotakuta toista. Meidän seksielämässä ei ole mitään valittamista, mutta koska aikomus on joskus perustaa perhe ja olla onnellisesti naimisissa loppuun saakka niin jäisikö se sitten vaivaamaan ettei ole ehtinyt kokeilla muita?
      Nyt sitten sovittiin, että etsitään yhdessä sopivat "kokeilut" ja noudatetaan yhdessä tehtyjä sääntöjä kuten vain 1 kerta ja yhteyttä ei pidetä enää siihen henkilöön ja ehkäisy ehdoton! Minä siis saisin toteuttaa tämän oman kokeilun sillävälin kun mies on intissä ja hän sitten joko lomilla tai armeijan jälkeen.

      Itse olen joskus ollut turhankin mustasukkainen, mutta nyt kun tiedän että mies haluaa vain minut rinnalleen niin eikai se kokeilu pahasta ole kun kerran kumpikin ollaan samaa mieltä.

      Mutta tuo pettäminen ei koskaan kannata. Yleensä se selviää joskus ja siitä ei seuraa kuin pahaa mieltä. Itse voin tunnustaa, että ensimmäisessä suhteessa jossa ei ollut seksiä juuri ollenkaan ja kun oli niin "pikapano" ja minun tarpeet ja halut ei kiinnostanut yhtään, petin tätä poikaystävää kun hän oli armeijassa. Se ei todellakaan ollut helppoa ja rakastuin tähän toiseen koska hän kohteli minua niinkuin olisin ainut nainen maailmassa. Lopulta kerroin poikaystävälleni että haluan erota ja tunnustin pettäneeni. Exäni ei vieläkään ole löytänyt itselleen tyttöystävää, mutta minä olen nyt naimisissa tuon "toisen" miehen kanssa ja he ovat nykyisin kuitenkin hyviä ystäviä mikä taas on harvinaista tällaisissa tilanteissa.

      Niin ja kyseessä ei todellakaan ole se ettenkö kestäisi inttiaikaa, 203 aamua takana ja vielä joku 140 eikä tämä todellakaan tuota vaikeuksia, mutta kun on yhdessä sovittu, kumpikin kannatta niin eiköhän se ole parasta tehdä silloin kun toinen ei ole maisemissa niin asia ei ainakaan niin paljoa vaivaa :)

    • ihanretkahtanu

      En tuomitse ketään, ja mielestäni nämä asiat ovat joka parin kohdalla sovellettavissa. Meillä TJ 32 ja ens tiistaina kulta tullee lomille. Vaikka inttiaika on ollut suunnattoman raskasta ja voi niitä yksinäisiä iltoja. Niin meidän suhde on saanut paljon tästä erossa olosta irti. Minä vaan oon niin vanhoollinen ja omistushalunen, että minut pettäminen kuihduttas kokonaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      63
      3884
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      205
      3466
    3. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      238
      2932
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      71
      2499
    5. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      319
      1879
    6. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      4
      1542
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      12
      1537
    8. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      1
      1492
    9. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      50
      1444
    10. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      29
      1408
    Aihe