... Tänään on ollut taas vähän tylsä päivä. Ei ole juurikaan mitään jaksanut... tai halunnut tehdä. Muuta kuin maata v*ttuuntuneena kun joka paikkaan koskee, viiltää, vääntää, juilii.
Kaipaan urheilua, varsinkin maastopyöräilyä, lumilautailua ja kalliokiipeilyä. Siitä on jo 9 vuotta kun kävin viimeksi poluilla ja alamäkiradalla. Mutta kaatuminen kovasta vauhdista pysäytti. Staattista on ollut elämä sen jälkeen. Makaamista, matelua, istumista koneen ääressä... ja tuskaa ja ahdistusta sekä kipulääkkeiden napsimista. Ainoa liikunta on kaupassa käynti, ja joskus jossain asioilla... ja WC, jääkaappi, sänky väliä on tarvottu urakalla.
Tänään sattuu (taas)
- rintakehä
- kyljet
- alaselkä
- pohkeet
- polvet
- käsivarret
- rystyset
- ja vähän päänsärkyä
Niska on jäykkä kuin rautakanki. Sydän lyö välillä miten sattuu (eteis- ja kammioekstrat) No, lisää Bisoprolololololia ja Panacodia, niin taas jaksaa olla vähän iloisempi. Vähän.
Vuosia kestänyt kipuilu on kirjaimellisesti syönyt miestä. Ei oikein jaksa enää. Mikään ei kiinnosta. Mihinkään ei halua kodista lähteä, kun sillointällöin tulee rintakehään "sydäri"kipuja. Armottomia piikkejä, viiltämistä. Joskus se on ihan vetänyt maahan mut. Ei niitä halua yleisellä paikalla alkaa potemaan. Varsinkin kun niistä on tullut ihan ahdistava vaiva.
Staattisen elämäntyylin myötä on tietenkin tullut mieleen terveydenmenettäminen, ja sitä kautta kuolema. Pohkeissa oleva kipu muistuttaa aina keuhkoveritulpan mahdollisuudesta. Rintakehän kipu sydänkohtauksesta. Selkäkipu munuaisten pettämisestä. Päänsärky korkean verenpaineen aiheuttamasta aivoverenvuodosta... on tää yhtä hevlettiä että tällaiseen tilanteeseen on vähitellen joutunut.
No, täytyy mennä katsomaan koneelta joku hyvä leffa ja räpeltää joku hyvä salaatti ja kuppi teetä. Ja pari magnesiumtabua, D3-vitsku ja mysliä päälle. Eiköhän se siitä taas saada tämäkin päivä pulkkaan. Huomisia kipuja odotellessa...
Kaipaan urheilua, varsinkin maastopyöräilyä, lumilautailua ja kalliokiipeilyä. Siitä on jo 9 vuotta kun kävin viimeksi poluilla ja alamäkiradalla. Mutta kaatuminen kovasta vauhdista pysäytti. Staattista on ollut elämä sen jälkeen. Makaamista, matelua, istumista koneen ääressä... ja tuskaa ja ahdistusta sekä kipulääkkeiden napsimista. Ainoa liikunta on kaupassa käynti, ja joskus jossain asioilla... ja WC, jääkaappi, sänky väliä on tarvottu urakalla.
Tänään sattuu (taas)
- rintakehä
- kyljet
- alaselkä
- pohkeet
- polvet
- käsivarret
- rystyset
- ja vähän päänsärkyä
Niska on jäykkä kuin rautakanki. Sydän lyö välillä miten sattuu (eteis- ja kammioekstrat) No, lisää Bisoprolololololia ja Panacodia, niin taas jaksaa olla vähän iloisempi. Vähän.
Vuosia kestänyt kipuilu on kirjaimellisesti syönyt miestä. Ei oikein jaksa enää. Mikään ei kiinnosta. Mihinkään ei halua kodista lähteä, kun sillointällöin tulee rintakehään "sydäri"kipuja. Armottomia piikkejä, viiltämistä. Joskus se on ihan vetänyt maahan mut. Ei niitä halua yleisellä paikalla alkaa potemaan. Varsinkin kun niistä on tullut ihan ahdistava vaiva.
Staattisen elämäntyylin myötä on tietenkin tullut mieleen terveydenmenettäminen, ja sitä kautta kuolema. Pohkeissa oleva kipu muistuttaa aina keuhkoveritulpan mahdollisuudesta. Rintakehän kipu sydänkohtauksesta. Selkäkipu munuaisten pettämisestä. Päänsärky korkean verenpaineen aiheuttamasta aivoverenvuodosta... on tää yhtä hevlettiä että tällaiseen tilanteeseen on vähitellen joutunut.
No, täytyy mennä katsomaan koneelta joku hyvä leffa ja räpeltää joku hyvä salaatti ja kuppi teetä. Ja pari magnesiumtabua, D3-vitsku ja mysliä päälle. Eiköhän se siitä taas saada tämäkin päivä pulkkaan. Huomisia kipuja odotellessa...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Testaa metadonia tai oksikodonia. Tarvitset enempi kuin vain jotain onnetonta kodeinia.