Survivalismin skaalasta ajatuksia

Survivalismi mielletään usein maailmanloppuun valmistautumiseksi. Kuitenkaan survivalismi ei lähtökohtaisesti ole totaaliseen maailmanloppuun valmistautumista, eivätkä kaikki varautumiskelpoiset skenaariot ole mitenkään laajamittaisia katastrofeja.

Kun katsomme rehellisesti todellisia riskejä ihan riskitodennäköisyyden mukaan täällä Suomessa, niin on huomattava, että survivalistien varautuminen koskee skenaarioita joissa kotimaassa tapahtuu onnettomuus joka on tiedetty todennäköiseksi, joskin epätodennäköiseksi toteutumisen suhteen.

Joka päivä meitä Suomalaisia eniten uhkaavat tosielämän skenaariot ovat joutuminen liikenneturmaan osalliseksi tai väkivallan kohteeksi joutuminen. Kolari voi tapahtua kenelle vaan milloin vain, jolloin oikeaa varautumista on ensiaputaitojen ylläpito ja EA-paketin mukana pitäminen vähintään autossa.

Ajoin viime talvena itse kolarin törmäämällä polkupyörällä auton nokkaan. Varautumista oli se, että oli sentään kypärä päässä. Epäonnistuminen varautumisessa oli se, että polkupyörän renkaat olivat puutteelliset, jarrut kenties ohittaneet jo huippukuntonsa ja tilannenopeuteni oli aivan liian suuri. Lisäksi alkoholilla oli selkeä osuus kolariin koska olin kotimatkalla baari-illan päätteeksi. Selvisin törmäyksestä pienin ruhjein, mutta opin tapauksen jälkeen kantamaan mukanani repussa EA-paketin aina.

Väkivalta on todellinen ja joka päivä olemassaoleva uhka. Uhkaa ei voi poistaa, mutta sen voi hyväksyä osaksi todellisuutta ja varautua sen kohtaamiseen esimerkiksi harjoittelemalla itsepuolustustaitoja ja huolehtimalla varustuksessaan siitä että ollaan valmiita tarvittaessa puolustautumaan tehokkaasti.

Väkivalta on pieni henkilökohtainen "maailmanloppu" johon survivalisti varautuu opettelemalla puolustautumaan ja ennakoimaan tilanteiden riskejä. Aina ei voi luottaa siihen kuitenkaan että oma arvio tilanteesta on oikea, koska tilanne voi muuttua äkkiä. Alkuun mitätönkin tilanne saa aina hengenvaarallisen käänteen viimeistään sillä hetkellä kun toinen osapuoli kaivaakin aseen esiin. Pelin säännöt muuttuvat silloin elossa selviämiseksi ja vaihtoehdot ovat juosta ja lujaa tai taistella elämästään. Aseellisen väkivallan uhriksi joutumisen riski on todellisuudessa suomalaiselle noin yhden kerran ihmisiän aikana, eli lähestyy nollaa. Riski on silti olemassa.

Moni pienikin asia voi olla siis survivalismia kun ajatellaan mihin arkisiin tilanteisiin survivalisti varautuu tavalla tai toisella, jopa tietämättään.

Laajemmissa onnettomuuteen varautumisissa tullaan paikallisiin tilanteisiin kuten sähkökatko, voimalaonnettomuus, yllättävän kova myrsky ja niin edelleen.

End of the world-skenaario on jo survivalismin ja ylipäätään preppailun skaalan ulkopuolella. Doomsday preppers on harhaanjohtava nimitys, koska suurin osa varautumisesta on survivalisteilla pieniin ja paikallisiin turmiin varautumista.

Riskit tulee osata laittaa tärkeysjärjestykseen oman asuinseudun ja olosuhteiden mukaisesti.

Merkittävin suurta ihmisjoukkoa Suomessa koskeva uhkakuva on ydinonnettomuus. Meillä on kotimaassa vanhenevia ydinvoimaloita, mutta lisäksi heti itärajan takana on hyvin heikossa kunnossa olevia ja puutteellisesti valvottuja reaktoreita. Suomen valmius vastata kun ydinturma tapahtuu on nykyisin hyvin heikko. Joditabletteja ei ole kaikille, lisäksi väestönsuojat ovat täynnä romua tai muutettu kauan sitten harrastetiloiksi. Sairaaloilla ei ole nykyisin enää kylmän sodan ajan valmiuksia hoitaa säteilyä saaneita potilaita. Survivalistilla joka on huomioinut ydinturman vaaran, on keskimäärin hyvä mahdollisuus selvitä elossa vaikka lähistöllä sattuisikin ydinonnettomuus.

Fukushima antoi varmasti Suomellekin hyvin tarpeellisen opetuksen ydinvoiman riskeistä ja katastrofin laajuudesta kun jotakin tapahtuu. Fukushima hoidettiin kaikkiaan huonosti skenaariona, voimalan oma varautuminen onnettomuuksiin oli ala-arvoisen surkealla tasolla. Tsernobylin onnettomuus on jo niin kaukana menneisyydessä, että nykyinen nuori sukupolvi ei ole elänyt sen turman tunnelmissa, eikä viranomaisillakaan ole enää sitä kokemuspohjaa jonka Tsernobylin turma toi ydinonnettomuuksien käsittelystä.

Väittäisin, että suurten onnettomuuksien kohdalla Suomea eniten uhkaava tilanne on ydinturma.
0134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

joitakin ajatuksia kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu