Wallinheimo: "Jason Collins on rohkea"

Jääkiekon pelaajayhdistyksen puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo kiittelee homoseksuaalisuudestaan kertonutta NBA-tähti Jason Collinsia rohkeudesta.

Collins, 34, on ensimmäinen suuren amerikkalaisen ammattilaisliigan pelaaja, joka on kertonut julkisesti homoudestaan.

"Äärimmäisen rohkea kaveri", Wallinheimo sanoo.

"Homoseksuaalisuus on kuitenkin iso tabu maskuliinisina pidetyissä joukkuelajeissa. Nostan hänelle hattua", Wallinheimo sanoi.

Wallinheimo pelasi jääkiekkoa huipputasolla 20 vuotta ja tuntee hyvin joukkueurheilun vaietut salaisuudet. Helmikuussa hän totesi, että homourheilijoiden asema on yksi jääkiekkoilun mustista pisteistä.

"Collinsin julkitulo madaltaa varmasti kynnystä seuraavalle urheilijalle. Se ei ole yhtä vaikeaa kuin aiemmin, mutta varmasti yhä vaikeaa", Wallinheimo pohtii.

Suomessa yksikään tunnettu joukkueurheilija ei ole puhunut julkisesti homoseksuaalisuudestaan. Wallinheimo ymmärtää julkitulon vaikeuden.

"Homoseksuaalisuudesta kertominen ei ole joukkuelajeissa helppoa, koska joukkue on tiiviisti ympärillä. Kertominen voi heilauttaa myös joukkuekemiaa, eikä kukaan tiedä ennalta mihin suuntaan. Joukkue voi ottaa vastaan hyvin tai sitten huonommin. Tällaiset asiat varmasti askarruttavat."

Wallinheimon mukaan urheilijan kannattaa kertoa asiasta ensin omalle joukkueelle, ja vasta sen jälkeen julkisuudessa. Tällöin todennäköisesti varmistaa joukkuekaverien tuen.

"Joukkuekemia on henkimaailman juttuja. Toisia joukkueita tällainen asia yhdistää, toisissa joukkueissa kemiat heilahtelevat."

Wallinheimo kannustaa homoseksuaaleja urheilijoita tulemaan julki. Hän pitää hyvänä, että asia nousee taas julkiseen keskusteluun.

hs.fi

http://blog.qruiser.com/qx.fi/185813/wallinheimo-quot;jason-collins-on-rohkeaquot;
266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

radiossakin eräs naistoimittaja kokemuksiaan jääkiekkoilijoista, saunailloissa kun estot vähenee ja todellinen luonne tulee esille alkaa nahkafagotti soida ja anus rtisti laulaa...

Äänestä

Mitä sukupuolta tuo luihu rotta on?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rohkeutta suomeenkin kirjoitti:

Jääkiekon pelaajayhdistyksen puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo kiittelee homoseksuaalisuudestaan kertonutta NBA-tähti Jason Collinsia rohkeudesta.

Collins, 34, on ensimmäinen suuren amerikkalaisen ammattilaisliigan pelaaja, joka on kertonut julkisesti homoudestaan.

"Äärimmäisen rohkea kaveri", Wallinheimo sanoo.

"Homoseksuaalisuus on kuitenkin iso tabu maskuliinisina pidetyissä joukkuelajeissa. Nostan hänelle hattua", Wallinheimo sanoi.

Wallinheimo pelasi jääkiekkoa huipputasolla 20 vuotta ja tuntee hyvin joukkueurheilun vaietut salaisuudet. Helmikuussa hän totesi, että homourheilijoiden asema on yksi jääkiekkoilun mustista pisteistä.

"Collinsin julkitulo madaltaa varmasti kynnystä seuraavalle urheilijalle. Se ei ole yhtä vaikeaa kuin aiemmin, mutta varmasti yhä vaikeaa", Wallinheimo pohtii.

Suomessa yksikään tunnettu joukkueurheilija ei ole puhunut julkisesti homoseksuaalisuudestaan. Wallinheimo ymmärtää julkitulon vaikeuden.

"Homoseksuaalisuudesta kertominen ei ole joukkuelajeissa helppoa, koska joukkue on tiiviisti ympärillä. Kertominen voi heilauttaa myös joukkuekemiaa, eikä kukaan tiedä ennalta mihin suuntaan. Joukkue voi ottaa vastaan hyvin tai sitten huonommin. Tällaiset asiat varmasti askarruttavat."

Wallinheimon mukaan urheilijan kannattaa kertoa asiasta ensin omalle joukkueelle, ja vasta sen jälkeen julkisuudessa. Tällöin todennäköisesti varmistaa joukkuekaverien tuen.

"Joukkuekemia on henkimaailman juttuja. Toisia joukkueita tällainen asia yhdistää, toisissa joukkueissa kemiat heilahtelevat."

Wallinheimo kannustaa homoseksuaaleja urheilijoita tulemaan julki. Hän pitää hyvänä, että asia nousee taas julkiseen keskusteluun.

hs.fi

http://blog.qruiser.com/qx.fi/185813/wallinheimo-quot;jason-collins-on-rohkeaquot;

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu