Nivelkivut sormissa

riksraks

Joulukuussa flunssaa potiessa minulla alkoi kivut ensin vasemmassa etusormessa (polttava tunne kynnen alla), joka eteni sormen ensimmäiseen niveleen ja josta taas eteenpäin ranteeseen, käsivarteen ja jopa kyynärpäähän asti. Käsivarsi tuntui muutenkin vähän piukealta ranteen seutuvilta ja siitä eteenpäin. Sitten kipuja alkoi olla myös oikeassa käden sorminivelissä.

Kävin lääkärissä, mutta koska silminnähtävää turvotusta mm. sormissa ei ollut niin lääkäri kehotti syömään Voltaren rapidia 10 päivää. Nooh, kipulääkitys ei auttanut edes kipuun, mutta kivut hellittivät sitten pikkuhiljaa itsekseen jääden satunnaisemmiksi. (Tai sitten totuin niihin).

Sairastuin pari kuukautta myöhemmin uudelleen ärhäkämpään flunssaan (kuumetta päälle 38,5). Kuumetta oli pari päivää ja vuotava nokka kuukauden. Nivelkivut voimistuneet taas sen jälkeen ja nivelet alkaneet naksua (vasen ranne ja oikean käden sormet). Lisäksi nyt on pari viikkoa ollut lievää turvotusta, sormus ei mm. mahdu sormeen tai sitä on lähes mahdotonta saada pois.

Voisiko kysymyksessä olla enempikin bakteeri/virus, joka liittyy noihin flunssiin vai jokin nivelsairaus (reuma, sidoskudostauti)? Papalla on reuma, joten reuma-alttius voi olla verissä. Sitähän se ei välttämättä edes ole, vaikka omissa tuloksissakin näkyisi tuo alttius.Turvotusta on kyllä ylipäänsä muutenkin (esim. vatsa). Sydämen vajaatoimintaanhan liittyy nesteen kerääntyminen, joten sekin on mietittyänyt. Useampi vuosi takaperin, minulla todettiin sivuääni sydämessä, mutta sitä pidettiin harmittomana. Äidillä ollut synnynnäinen sydänvika (reikä kammioiden välissä).

Muina oireina vatsa/suolistokivut (paksusuoli tms.). Aiheutunee kyllä yleensä kahvista, jota en ole pariin vuoteen voinut juoda ilman tällaisia kipua ja nyt on silti tullut pari kuppia juotua. Jostain luin, että vatsassa olevat tulehdukset voisivat heijastua myös niveliin.

Päätin, että ensi viikolla taas lääkäriin vaikka työterveyslääkäri ei ole vakavimmasta päästä otettava.

10

1696

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Periks älä anna

      No mulla on reuma, tarkemmin reaktiivinen artriitti, joka villiintyy aina flunssan tai mahataudin jälkeen. Siitä syystä esim. ennen isoa hammasoperaatiota mulle annetaan antibioottikuuri, koska jos mun hammas tulehtuu, taas iskee niveltulehdukset.

      Mulla alkoi tauti polven tulehduksella ja siitä sit levisi nilkkaan ja rystysiin. Jostain syystä mulla myös vatsa oireili ja käyttämäni reumalääkkeetkin jostain mystisestä syystä on alunperin tarkoitettu Chronin taudin hoitoon. Sehän on suolistosairaus, mutta samat lääkkeet auttaa reaktiiviseen artriittiin. Ei ole pystytty selvittämään, miksi sama lääke auttaa molempiin.

      Mä yritin selvittää asiaa ensin terveyskeskuslääkärillä, mutta hän ei ymmärtänyt tulehdustautien ja niveltulehdusten yhteydestä mitään. Pyysin ja sain lähetteen reumalääkärille ja siitä lähti asiat rullaamaan. Nyt mulla flunssan jälkeen tulehtuu vain etusormen pari niveltä tai kyynerpää, mut mulla on siis lääkitys päällä koko ajan.

      Jos et työterveydestä apua saa, ni olen mäkin joskus turvautunut yksityislääkäriin. Käynti reumatologilla maksaa noin 80 e kerta. Sieltä kun saa vähän dokumenttia mukaansa, uskoo muutkin lääkärit ihmeesti.

      • riksraks

        Kiitos kommenteista! Työterveyslääkäri lähettikin mukisematta jatkotutkimuksiin reumatologille, joten katsotaan löytyykö sitä kautta nyt sitten vastauksia. Ainakin poissuljentaa, jos ei muuta.


    • Periks älä...

      No hurraa, onpa käsittämättömän järkevä tyoterveyslääkäri. Tämmöstä harvemmin kuulee. Varmaan sulla otetaan reumakoe, mulla se oli negatiivinen, se ei oikeastaan muuta näytä kuin alttiuden taudille. Sitte multa otettiin myös semmoinen kudostyyppitesti (hlab27) kaikki verikokeita siis, ja se oli positiivinen. Sekään ei merkitse muuta kuin että on alttius tämmöisille oireille.

      Ei ole olemassa mitään yksittäistä testiä, jolla selviäis reuma, tutkitaan vaan ja tehdään johtopäätöksiä. On semmosia kriteerejä, mitä katotaan, eli että montako niveltä tulehtuu, symmetrisesti vai sieltä täältä yms. Mulla on sitte seronegatiivinen reaktiivinen oligoartriitti. Hienolta kuulostaa, tarkottaa että reumakoe negatiivinen, harvan nivelen reaktiivinen tulehdus. Toivottavasti saat apua.

    • ap_riksraks

      Sain tänään verikokeiden ja röntgeneiden tulokset. Ei mitään reumaan tai niveltulehdukseen viittaavaa niiden perusteella (reumakoe, vasta-ainetesti ym.). Röntgeneistä varmistu ainakin, että vasemmassa jalassa on vaivasenluu. Heh.

      Ainoat mitkä ovat hivenet koholla ovat uraatti (361 umol/l, normaali naisella 155-350) ja S-ALAT (U/l 88, normaali 10-45). Ensimmäinen viittaisi kihdin suuntaan ja jälkimmäinen meinaa, että maksa-arvot ovat koholla. Eli mahdollisesti aineenvaihdunnassa jotain häikkää? Alkoholista nuo eivät johdu, sillä en juurikaan käytä. En ole hirveän ylipainoinenkaan, vaikka paino on reippaasti noussut parin viime vuoden aikana (154/61) ja olen sitä kovasti ihmetellyt. Vaihdoin kyllä maidon soijamaitoon parisen vuotta sitten ja soijatuotteet taitaa nostattaa tuota uraatti-arvoa.

      Kihtikohtauksia ei kyllä ole ollut, mutta ehkä se nyt olisi tässä tilanteessa se potentiaalisin selitys. Taidan lopettaa soijan käytön ja yrittää jälleen pudottaa painoa. Syksyllä sitten uudet kokeet.

    • Periks älä ....

      No niin, asia etenee. Kattos on olemassa semmoisia lääkäreitä, jotka kyseenalaistaa reuman olemassaolon. Yleensä jotain yleislääkäreitä. Mulle yks tuonkaltainen selitti, että kaikki varpaiden ja sormien nivelkivut on kihtiä. Meinasin kysyä, suostutko toistamaan tuon mun reumalääkärille, mut en sit kehdannut.

      Ja tosiasiahan on, että molemmat on mahdollisia. Kihti nyt tuskin nostaa tulehdusarvoja kuten reuma, mut muuten mahdotonta perustella vedenpitävästi kummasta pikkunivelten tulehduksessa kyse.

      Kattelin mun s-alat arvoja vuodelta 2005 tähän kevääseen asti, niin ovat olleet reumalääkityksestä huolimatta välillä 15-30. Tuo sun arvo onkin koholla, mitäs sille on suunnitteilla tehdä? Eihän sitä huomioimatta saa jättää missään nimessä.

    • ap_riksraks

      No tällä kertaa kysymyksessä oli reumatologi. Se uskoi maksa-arvojen koholla olemisen liittyvän rasvamaksaan ja puhui siitä, miten itse voi vaikuttaa tilanteen paranemiseen (ruokavalio ja liikunta). Lisäksi epäili nivelten yliliikkuvuuden liittyvän nivelkipuihin (ei mulla sormissa kuitenkaan ole yliliikkuvuutta, enempi jaloissa). Ja jos ei juo tarpeeksi vettä. En tiedä, miten vakavasti ottaa tämä lääkäri.

      Lähinnä mietin, että pitäisikö erikseen alkaa nyt sitten selvittelemään vatsaongelmia ja noita maksa-arvoja vai odottaako myöhempään syksyyn, jolloin otetaan uudet testit.

      Jos saan pudotettua painoa n. 5 kiloa niin voisi käydä jo aiemmin syksyllä katsomassa, mitä maksalle kuuluu. Vähän vaan epäilyttää, että rasvamaksa kehittyisi ihmiselle, joka vasta hipoo lievää ylipainoa (painostakin osa lähinnä lihasmassaa). Tosin maksa-arvot kohoaa lääkkeiden käytönkin takia. En kuitenkaan ennen kokeiden ottamista käyttänyt paljoa lääkkeitä. Jos nuo arvot jotain vakavaa uumoilee niin eiköhän kyseinen sairaus ilmoittele itsestään muutoinkin ....

    • Periks älä ....

      Jos lääkäri perustaa ajatuksensa rasvamaksasta vain painoon ja s-alat-arvoon, niin vähän heikkoa on. Pitää se rasvamaksa ainakin ultraäänellä todentaa. Jos kert joka viides rasvamaksa kehittyy tulehdustilaksi eli kirroosiksi, niin ei tossa mistään pikkuasiasta ole kysymys. Jos on rankasti vyötärölihavuutta, niin sitte vois tuota epäilläkin.

      Suhtaudun näihin maksa-arvoihin aina vakavasti, kun olen näitä kirroosipotilaita vahtinut osastolla. Jos vaan odottelee, että maksa-arvot menee enempi pieleen ja alkaa jo silmät kellertää, niin vähän vähissä on mahkut sillon. Et kyllä sairaus ilmoittaa itsestään, mutta kysymys on, kandeeko sitä jäädä odottamaan.

    • ap_riksraks

      Tässä on kyllä ihmetyttänyt parin vuoden ajan ihmeellisen turvoksissa oleva vatsa. En mielestäni ole vyötärölihavuuteen taipuvainen vaan rasva on kerääntynyt ensisijaisesti lantiolle ja reisiin ja rintavarustukseen. Yhtäkkiä alkanut sitten vatsakin paisumaan etusuuntaan päin samalla, kun on tullut vatsaoireita. Ylävatsan kohdalla kylkiluiden alla tuntuu kuin jotain olisi "paisunut" ulospäin. Palleatyrä? Se maksa?

      Ajattelin kokeilla laihduttamista ensin, jotta olisi poissuljettu se vaihtoehto, että läskiä se vaan on. Loman alkajaisiksi taidan paastota muutaman päivän, tarkkailla ruokavaliota ja alkaa urheilla 1-3 kertaa päivässä. Jos ei vatsa solakoidu niin eiku työterveyslääkärille. Tuskin parissa kuukaudessa maksalle vielä mitään ihmeempiä tapahtuu, jos siinä vikaa olisikin (kuuluisia viimeisiä sanoja).

      • ap_riksraks

        Muutinkin jo mieleni ja varasin työterveyslääkärille ajan huomisaamuksi. Eihän siinä muuta häviä kuin ehkä korkeintaan tuntee itsensä tyhmäksi, jos turhaan ramppaa.


    • Ala testaamaan ja

      yllätyt! Lääkärien pitäisi jo tietää po kvht-altistus asiat. Hoito-ohjeet ovat sivuilla:
      http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/


      ..........jatkuu.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 43. Mustelmia (muuten selittämättömiä).
      _|_|_|_|_|_|_|_| 44. >>>>>>Nivelkipuja, jo pelkkä tiskirätin puristaminen voi olla tuskaa.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 45. Lihaskipuja.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 46. Lihasjäykkyyttä, varsinkin aamulla vaikeuttaa kävelyä
      Jatkuu......
      Lainaus on oiretestistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      339
      11836
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      359
      7986
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      3173
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2268
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      156
      2229
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1666
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1271
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      55
      1113
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      803
    Aihe