Pattitilanne

Nyt alkaa oma ajatusmaailma tuntua niin rajoittuneelta, että kaipaan ulkopuolista mielipidettä.

Olen seurustellut avomieheni kanssa reilu 5 vuotta. Suhteen alussa mies oli hyvinkin rakastava, mutta todella mustasukkainen. En esim. saanut käyttää tietokoneella sovelluksia joilla pitää yhteyttä ystäviin ja hän yritti vaatia minulta kirjallista selvitystä puheluista joita soitin. Hän jopa haukkui minua syyttä suotta pettämisestä jne. ja hän tutki tietokoneeni sivuhistorian aina poissa ollessani ja asenteli jopa sovelluksia koneelleni joilla seurata tekemisiäni ja palauttaa esim. vanhoja valokuvia.

Kaikkein mieleenpainuvin tilanne oli kun humalapäissään hän kerran herätti minut siihen, että repi minua hiuksista. Oli ollut poikien kanssa viettämässä iltaa ja oli kotimatkallaan saanut vainoharhaisuuskohtauksen kun luuli satunnaisen ohikulkijan tulevan minun asunnolta. Minä tosin olin nukkumassa kotona ja olin ollut yksin kotona sen koko illan.

Suhteeni tämän miehen kanssa on kuitenkin ollut useamman vuoden jo tasainen. Hän ei käytä alkoholia juuri lainkaan ja on hyvin rauhallinen ja lempeä. Minusta joskus jopa tuntuu, että olen onnellinen. Olen saanut vapaasti toimia kuten haluan, mutta jotenkin minusta tuntuu etten täysin uskalla tehdä ja toteuttaa asioita kuten haluan.

Otin tässä vastikään puheeksi esim. tapahtuman johon haluaisin osallistua eri paikkakunnalla ensi kesänä ja hän kysyi minulta "mitä sulla siellä on.. miksi se sinne pitää lähteä?" Eikö normaalisti syyksi pitäisi riittää se, että olen kiinnostunut tapahtumasta joka on tuolloin ko. paikkakunnalla? Tuon kaltaiset kysymykset jotenkin lannistavat minut ja minusta tuntuu, ettei minun sitten varmaan kuulu lähteä. Sitten vielä alkaa kauhea tenttaus siitä, että kenen kanssa lähden..

En koskaan ole antanut miehelleni syytä epäillä minua uskottomuudesta tai valehtelusta. En voi ymmärtää mitä tämä on. Eikä minun tapaistani ole se, että pettäisin. Mitä minun oikein pitäisi ajatella tästä tilanteesta?
13328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kysy häneltä että miksi hän on niin epävarma, että epäilee sinua noin pienestä. Jos hän ei asiaa myönnä ja alkaa syyttää sinua, niin älä peräänny. Voit tarvittaessa pyytää kolmannen osapuolen osoittamaan miehelle, kuinka pimeää touhua tuo on.

Äänestä

Mun kanssa sulla olis parempi olla. Saisit harrastaa ihan mitä haluat ja saisit tavata kavereita ja tehdä sitä mistä tykkäät. anteeks vaan mut miehes on pösilö narsisti ja en ymmärrä miksi olet tuollaisen miehen kanssa joka ei luota sinuun.
lähtisin mielelläni tapahtumiin ja juttuihin mukaan.

Mielestäni ole tuhlannut viisin vuotta ihan hukkaan.et voi toteuttaa juttuja ja haaveitasi tuon miehen kanssa. Ei se kannusta sinua eikä anna tukea ja minun mielestäni pitää kannustaa ja antaa tukea rakkaalleen eikä kieltää tekemästä jotain mistä tykkää.

Äänestä

Naisena kysyn että mitä ihmettä sinä oikein ajattelet? Eroa tuollaisesta ennekuin se vainoharhaisena lynkkaa sut.Pelasta itsesi ja häivy.

Äänestä

"joskus jopa tuntuu, että olen onnellinen."
"Olen saanut vapaasti toimia kuten haluan"

Ei siinä ole mitään saamista, niin me muutkin toimitaan kuten halutaan.

Miten se aina onnistuu ja meneekin läpi? Naisten päähän ajetaan ajatus, että täytyy jonkun kanssa olla.

Äänestä

eiks olekkin kivaa kun toisella ei ole minkäänlaista itsetuntoa ja hän haluaa kontrolloida sun elämääsi kun on sairaalloisen mustasukkainen? onnistunut parivalinta sinulla!

Äänestä

Elämä on sen verran lyhyt, että joka hetki pitäisi voida olla onnellinen. Vastoinkäymisiä tulee ihan pyytämättäkin, niitä ei kannattaisi kerjätä ryhtymällä suhteeseen, jossa voi olla onnellinen vain hetkittäin.

Miehesi on pelottava. Jos hän ei edes tiedosta olevansa sairaalloisen mustasukkainen saati että hakisi ammattiapua, et tule selviämään tuosta suhteesta joutumatta ennemmin tai myöhemmin uudestaan pahoinpidellyksi. Olet jo käytökselläsi osoittanut, että sinua saa repiä hiuksista joten miehellä ei ole mitään syytä kunnioittaa fyysistä koskemattomuuttasi kunhan hän seuraavan kerran saa raivarin sairaan mielikuvituksensa ansiosta.

Ymmärrä edes se, että sinä et voi häntä parantaa. Vaikka kaventaisit elämääsi niin että et näkisi edes ikkunasta muita ihmisiä kuin hänet, hänen mustasukkaisuutensa ei paranisi. Ja toinen toive: älä koskaan tee lapsia tuollaiseen suhteeseen.

Äänestä

Oletko varma, että mies ei petä sinua? Joskus pettäjä olettaa kumppanin käyttäytyvän samalla tavalla ja sairaalloinen mustasukkaisuus johtuu siitä.

Äänestä
  • Mä olen oman tilanteeni tuollaisen ihmisen kanssa eläessä ratkaissut niin että teen mitä hän haluaa ja kysyn aina luvan saanko nähdä ystäviäni, voinko ottaa jääkaapista ruokaa, koska saan tavata lapsiani jne.. Mustasukkaisuus on rasittava piirre. Nytkin salaa omalta puhelimeltani olen täällä kun minulla ei ole lupaa käydä 24:lla

    Äänestä

Oot kyllä tuhlannut 5 vuotta elämästäsi todelliseen urpoon. Jos se olis sun ala-asteen opettaja niin et pääsis läpi koulusta van jäisit luokalle kitumaan kun muut ylenee. Niin voisin kiteyttää sun elämääsi tällä hetkellä. Se kontrolloi sua ja et saa tehdä mitään kivoja juttuja vaan kaikesta täytyy antaa selitys kuin olisit jossain vankilassa.

Äänestä

Neuvon voi tiivistää kahteen sanaan : LÄHDE POIS!
Miehen käytös on sairasta.

Äänestä

Ei kuulosta hyvälle. Ei nainen voi olla turvassa tuossa, vaikka niistä olisi aikaa. Pelko toiseen tai hänen kontrolliinsa on yksi pahin asia ihmissuhteessa.

Äänestä

Itse seurustelin viisi vuotta AIVAN samanlaisen miehen kanssa. Vähitellen hämärtyi se raja, mikä on normaalia parisuhteessa ja mikä ei. Hiljalleen ahdistukseni kasvoi, mutta lähteminen tuntui ylivoimaisen vaikealta. Jokin sai kuitenkin silmäni aukemaan pari vuotta sitten ja ymmärsin, että elämän ei oikeasti kuulu olla niin vaikeaa! Ja että vuodet vierivät enkä minä ole onnellinen. Kukaan muu ei tule ottamaan kädestä ja kuljettamaan huonosta suhteesta pois. Ero oli toki pirun vaikea, mies ei todellakaan päästänyt minua helpolla... Mutta en ole katunut päätöstä kertaakaan! Vapaus tuntui sellaisen suhteen jälkeen ihan mahtavalta.

On tietysti hyvä asia, että tilanteesi on tasoittunut. Toisaalta se tekee varmasti päätösten tekemisestä vieläkin vaikeampaa. Suosittelen, että otat ihan kunnolla itsellesi aikaa ja POHDISKELET hartaasti, mitä haluat elämältä ja tulevaisuudelta. Mistä haaveilet, ja pystyvätkö ne haaveet koskaan toteutumaan tämän ihmisen kanssa? Hänellä on sinusta "ote", joka ainakin minulla tuntui ahdistuksena ja raskaana olona. Se ei katoa, vaikka pari vuotta menisikin helpommin, koska ihminen muistaa ne pahimmat jutut aina. Tuollainen mustasukkaisuus kumpuaa usein lapsuuden kokemuksista ja istuu kyllä niin tiukasti ihmisessä, että ilman ammattiauttajan apua se ei lähde pois!

Kivoja ja hyviä miehiäkin on maailma pullollaan! ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avuton2 kirjoitti:

Nyt alkaa oma ajatusmaailma tuntua niin rajoittuneelta, että kaipaan ulkopuolista mielipidettä.

Olen seurustellut avomieheni kanssa reilu 5 vuotta. Suhteen alussa mies oli hyvinkin rakastava, mutta todella mustasukkainen. En esim. saanut käyttää tietokoneella sovelluksia joilla pitää yhteyttä ystäviin ja hän yritti vaatia minulta kirjallista selvitystä puheluista joita soitin. Hän jopa haukkui minua syyttä suotta pettämisestä jne. ja hän tutki tietokoneeni sivuhistorian aina poissa ollessani ja asenteli jopa sovelluksia koneelleni joilla seurata tekemisiäni ja palauttaa esim. vanhoja valokuvia.

Kaikkein mieleenpainuvin tilanne oli kun humalapäissään hän kerran herätti minut siihen, että repi minua hiuksista. Oli ollut poikien kanssa viettämässä iltaa ja oli kotimatkallaan saanut vainoharhaisuuskohtauksen kun luuli satunnaisen ohikulkijan tulevan minun asunnolta. Minä tosin olin nukkumassa kotona ja olin ollut yksin kotona sen koko illan.

Suhteeni tämän miehen kanssa on kuitenkin ollut useamman vuoden jo tasainen. Hän ei käytä alkoholia juuri lainkaan ja on hyvin rauhallinen ja lempeä. Minusta joskus jopa tuntuu, että olen onnellinen. Olen saanut vapaasti toimia kuten haluan, mutta jotenkin minusta tuntuu etten täysin uskalla tehdä ja toteuttaa asioita kuten haluan.

Otin tässä vastikään puheeksi esim. tapahtuman johon haluaisin osallistua eri paikkakunnalla ensi kesänä ja hän kysyi minulta "mitä sulla siellä on.. miksi se sinne pitää lähteä?" Eikö normaalisti syyksi pitäisi riittää se, että olen kiinnostunut tapahtumasta joka on tuolloin ko. paikkakunnalla? Tuon kaltaiset kysymykset jotenkin lannistavat minut ja minusta tuntuu, ettei minun sitten varmaan kuulu lähteä. Sitten vielä alkaa kauhea tenttaus siitä, että kenen kanssa lähden..

En koskaan ole antanut miehelleni syytä epäillä minua uskottomuudesta tai valehtelusta. En voi ymmärtää mitä tämä on. Eikä minun tapaistani ole se, että pettäisin. Mitä minun oikein pitäisi ajatella tästä tilanteesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu