Muistatko, kun olit nuori ja elämä oli edessä. Koulun kevätjuhlissa laulettiin tätä laulua: http://m.youtube.com/watch?feature=related&v=yF6ueZFUVXE
Missä vaiheessa siitä onnellisesta nuoresta tuli vastakkaista sukupuolta katkerasti vihaava olento? Pitikö siinä välttämättä käydä niin, vai olisiko toisenlainen elämä ollut mahdollinen?
Missä vaiheessa toivo meni ja epätoivo astui tilalle?
Missä vaiheessa siitä onnellisesta nuoresta tuli vastakkaista sukupuolta katkerasti vihaava olento? Pitikö siinä välttämättä käydä niin, vai olisiko toisenlainen elämä ollut mahdollinen?
Missä vaiheessa toivo meni ja epätoivo astui tilalle?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Syksyllä.
Älä meiltä kysy. Sinähän se tässä olet katkera ja vihaava eli kysy itseltäsi.
Eiköhän se tapahtunut siinä vaiheessa kun ymmäräsin, että joudun tyytymään käytettyyn tavishuoraan joka kuuluu YT-korkkaajalleen.
Hyviä kysymyksiä. En edes avannut linkkiäsi, koska pelkkä ajatus alkoi itkettää. On se järkyttävää, miten ihminen voidaan nujertaa ja elämä tuhota. Ja vanhempani päästivät minut tähän tilaan, tuskin ymmärtävät vieläkään.
Masennus ja katkeruus alkoi n. 4 vuotta sitten, negatiiviset ajatukset vähän aiemmin.
Naisen löytäminen pelastaisi ja muuttaisi elämäni täysin. Ne, jotka väittävät jotain muuta, eivät vain ymmärrä tilannettani, joten en välitä heistä. Heille vaikutus ei ehkä olisikaan sama.
Avaa vaan. Se laulu itkettää varmaan koko illan.
Mikä laulu? Jo joutui armas aika ja suvi suloinen,..
Seurustelukumppanin löytyminen pyyhkisi monet katkeruudet historiasta.
Kun on tarpeeks kauan katellut toisten mahtavaa elämää ilman et itelle ois mitään kivaa tapahtunu.
Etkö sä itse pysty mitään kivaa ja mahtavaa saamaan aikaan? Miksi et? Tarkoittaen että mitä kaikkea mahtavaa ja kivaa niille muille sitten oikein tapahtuu?
Rakkautta. Pimbleman tarkoittaa rakkautta. Itsellä ei ole rakkautta eikä mikään materia korvaa rakkautta.
Pystyy niille kait jotain tekemään. Kaikki etenee niin hitaasti. Muilla on hyvät vakiduunit, perheet ja jatkuvan turvallisen talouden tuomat edut. Jeesus sentään mä oon jo 28v ja toivo alkaa mennä.
Rakkaus antaa paljon ja sen vaikutus on laaja. Sitähän mä enimmäkseen tarkotin.
Tässä vielä parempi versio: http://m.youtube.com/watch?v=WgJ-C08ty_E
Maailmaan, mä avaraan, jos mennä voisin vaeltamaan, ja voisin nähdä kaiken sen, mi loi niin kauniin ihmisen... Mikä ohjaa kohtaloaa...
Tää on kans hyvä: http://m.youtube.com/watch?v=Y176LDCndeM
Lasken matkaan leijan kauneimman... Se saa lentää, tuulien teitä...
Muistan kyllä niitä tuntemuksia vaikkapa juuri koulun kevätjuhlissa kun taas oli askeleen lähempänä aikuisuutta. En elätellyt mitään kovin suuria kuvitelmia siitä millainen tulevaisuuden tulisi olla mutta oletin silti että tulisin elelemään ihan normaalin hyvän kaavan mukaan, saisin vaimon ja perheen jne.
Mikään ei kuitenkaan tukenut tätä ajatusta ja hiljalleen aloin epäillä että kuinkahan tässä oikein käy. Vastakkainen sukupuoli tuntui aina vaan yhtä kaukaiselta. Sitten kuitenkin nuorehkona miehenä onni kääntyi hetkeksi ja tuntui hyvältä olla ikäänkuin yhteiskuntakelpoinen seurusteleva nuorimies. Melkoinen muutos yksinäisyydestä parisuhteeseen. Samalla tuli jopa uusia ystäviä, bileitä, kaikkea sitä mitä kai normaalit ihmiset harrastavat.
Sitten se parisuhde kuitenkin kaatui omaan mahdottomuuteensa ja luisuin takaisin siihen olotilaan joka oli jo hyvin tuttu. Yksinäisen miehen kanjoni. Tuntui että voimat hupenivat ja enää en jaksanut oikein edes yrittää. Olisin toki ollut kiinnostunut vielä mutta eipä naisetkaan tulleet edes puolitiehen vastaan. Vuosi vuodelta toivo muuttuu hiljalleen epätoivoksi. Pian on varmaan hyvinkin rauhallinen olo kun viimeisetkin toivonrippeet omasta perheestä hupenevat.
Onni löytyy itsestä. Kun rakastaa itseään, ehdoitta.
Rakastaa kun sattuu, rakastaa kun tekee virheen, rakastaa kun asiat on hyvin tai huonosti. Kun osaa rakastaa itseään joka ikinen hetki. Silloin onni on läsnä koko ajan. Onni ei ole kiinni minkään asian saavuttamisesta. Työn, perheen tai parisuhteen tai mammonan. Onni on tässä ja nyt. Hetkissä joita eletään. Ei eilisessä tai huomisessa, vaan just nyt. Silloin kun hyväksyy elämänsä ja itsensä juuri sellaisena kun se nyt on.
Onni ja katkeruus ovat valintoja. Itse voi valita millaisin värein elämänsä kuvat värittää.
Tuo oli selvästi naisen vastaus: Nami nami ja pusi pusi, kyllä se siitä, ihanaa.
Onni on sitä kun upottaa kielensä YT-miehen spermalla täytettyyn pilluun.
Uskoisin että ihminen katkeroituu siinä vaiheessa kun antaa periksi jonkin asian suhteen.
Ensin hiipii katkeruus, mutta sen jälkeen voi löytyä elämän hyväksyminen, tasapaino, armo ja anteeksianto.
Siinä vaiheessa kun antaa lopullisesti periksi, ei enää ole katkeruutta. Pitää siis antaa periksi myös sille haaveelle ja hyväksyä tilanteensa ja suunnata voimansa kohti uusia tavoitteita.
Ei haaveille voi antaa periksi. Minä en haluaa tasapainoa elämää joka on ilman väriään ja suuria tunteita.
Pakkohan se on. Jos on haaveillut vaikka siitä J. Lopezin saamisesta, niin valtaosa meistä joutuu lopulta antamaan periksi ja toteamaan, että häntä ei saa, vaikka kuinka haluaisi. Parempi antaa periksi kuin katkeroitua. Ja periksi antamisen jälkeen on kehiteltävä uusia haaveita. Joskus joku niistä vielä toteutuu.
Haaveet voivat muuttua itse. Mutta niille ei saa antaa periksi. Se on haaveiden tappo. Sydän aina muistaa sitä eikä luo uusia haaveita. Tarvitaan näitä perhosia ja haaveita. Kuuntele sydäntäsi , se tietää totuuden.
Allekirjoitan tämän täysin. Katkeruuteenkin väsyy kun sitä aikansa harrastaa.
Kun peruskoulu päättyi, olin täynnä toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Vietin sinä kesänä (2007) jonkin verran aikaa erään kaveritytön kanssa, johon olin salaa ihastunut mutta en viitsinyt tehdä mitään aloitetta sillä hänen veljensä ja isänsä olivat ja ovat edelleen hyviä kavereitani. Ammattikoulu alkoi syksyllä ja avasi täysin uuden maailman. Luokallani oli muistaakseni noin 15 tyttöä ja minun lisäkseni vain kaksi poikaa. Toinen näistä pojista oli selkeä ytm ja naistennaurattaja. Silti hänkin oli suht mukava minulle ja luokan tytötkin olivat ammattikoulun ajan varsin mukavia (kaverimielessä).
2008 keväällä seurustelin ekan kerran, olin tuolloin 16 ja tyttöystäväni 14-vuotias. Tutustuin häneen netissä, kuten kaikkiin tuleviinkin tyttöystäviin. Kuten olen kertonut, olimme pari kertaa toistemme luona yökylässä ja tämä tyttö ehdotti jopa seksiäkin. Tein kuitenkin varsinaisen kardinaalivirheen kieltäytymällä siitä, sillä luulin että se nostaisi pisteitäni ja sitouttaisi tytön minuun paremmin kun en ole vain seksiä haluava "paska". Elin fantasiassa että olisimme loppuelämämme ajan yhdessä jne. mutta lopulta muutaman viikon jälkeen minut jätettiin. En kuitenkaan lannistunut, vaan uskoin että olemalla kunnollinen, tunnollinen ja rehellinen, saavutan vielä rakkauden.
Seuraavana kesänä (2009) tutustuin taas seuraavaan tyttöön. Olimme kumpikin niin hiljaisia ja ujoja että suhde kaatui omaan mahdottomuuteensa. Suutelimme muutamia kertoja, mutta emme osanneet puhua juuri mistään. Kun hän jätti minut, päätin kehittää sosiaalisia taitojani ja mielestäni olen onnistunut siinä melko hyvin.
Pari vuotta myöhemmin (2011) tapasin kolmannen tyttöystäväni. Hänen kanssaan oli todella mukava jutella ja viettää aikaa, mutta hän ei halunnut mitään intiimimpää kontaktia. Kuitenkin hän vakuutteli rakkauttaan jatkuvasti netissä ja viesteissään. Hän myös katseli jatkuvasti muita poikia ja puhui niistä myös minulle, saaden aikaan monta kunnon riitaa. En vieläkään menettänyt toivoani, vaan uskoin että vielä se oikea löytyy.
Seuraavana keväänä (2012) tutustuin jälleen erääseen tyttöön. Vietimme aikaa jonkin verran yhdessä, keskustellen ja kähmien toisiamme. Ensimmäinen takaisku tuli siitä kun hän käski minun imeä fritsun kaulaansa. En saanut mitään aikaiseksi ja hän vain nauroi minulle että 12-vuotiaskin pystyy parempaan. Tämän välikohtauksen vuoksi pidimme mykkäkoulua melkein viikon. Näimme vielä kerran ja luulin että kaikki on ok, kunnes pari päivää myöhemmin hän jätti minut. En vieläkään lannistunut, vaan ajattelin että ero johtui hänen hieman epävakaasta elämäntilanteestaan (päihteitä, huostaanotto yms.)
Kävin melko pian tämän suhteen jälkeen kahvilatreffeillä erään 23-vuotiaan naisen kanssa. Minä kyllä viihdyin ja pidin häntä mukavana, mutta seuraavana aamuna sain viestin ettei hän halua nähdä minua enää, koska olin kuulemma etäinen ja pistin hänen maksamaan oman juomansa.
Sitten samaisena keväänä tutustuin tähän palstaan ja eteeni aukesi kokonaan uusi maailma. Sain vihdoin vastauksen ongelmiini. Tajusin että nämä kaikki eksäni kaipasivat ytm:n rajua runttausta eikä minun kaltaisen kauniskasvoisen kaveripojan rakkaudentunnustuksia. Yleinen ätminkäisyys oli melkeinpä helpottava diagnoosi, joskin toisaalta ahdistava kun tietää että siitä on vaikea tai lähes mahdoton parantua.
Yritin viime kesänä vielä lämmitellä suhdettani kolmannen tyttöystäväni kanssa, mutta turhaan. Viestittelimme noin kuukauden ajan ja lopulta tapasimme. Harkitsimme yhteenpaluuta, kunnes hän kysyi minulta että olenko ollut jonkun kanssa sängyssä sen jälkeen kun seurustelimme ekan kerran. Kerroin että en ole menettänyt poikuuttani vielä. Kolme tuntia myöhemmin hän ilmoitti ettei halua yrittää kanssani enää mitään. Lokakuussa hän kertoi seurustelevansa ulkomaalaisen pojan kanssa.
Näiden kitkerien kokemusten myötä olen käytännössä katsoen menettänyt toivoni päästä kestävään parisuhteeseen. Huomionarvoista on se, että kaikki eksäni olivat neitsyitä. Tämä neitsyys-vaatimus ymmärrettävästi rajaa kohderyhmän hieman pieneksi ja siksi homma vaikeutuu vuosi vuodelta kun tulee ikää lisää.
Mielestäni aliarvoit itseäsi noiden naisasioiden suhteen. Jo tuo ensimmäinen juttusi todistaa sen, että sinulla kyllä on potentiaalia päästä naisen kanssa sänkyyn. En tiedä lohduttaako tämä sinua tippaakaan, mutta olet kuitenkin nuoremmasta iästäsi päässyt noissa naisasioissa meikäläistä, kuten myös monta muuta palstalaista huomattavasti pidemmälle, ja sinussa on sellaista luonteenlujuutta ja suoraselkäisyyttä jota monet meistä eivät voi kuin ihailla. En voi paljoa muuta kuin toivottaa sinulle hyvää jatkoa ja onnea tuleviin suhteisiin, mikäli nyt vielä tässä vaiheessa haluat antaa naisille mahiksen. Yritä nähdä hyvät puolet arjessasi.
Kiitos vastauksestasi. En tietenkään sulje kokonaan sitä mahdollisuutta pois, että pääsisin joskus kunnon suhteeseen haluamani naisen kanssa, mutta ei se kovin todennäköiseltäkään vaikuta tällä hetkellä. Sanotaan näin, että olen luovuttanut etsintöjen suhteen mutta en aio jatkossa kieltäytyäkään mikäli neitsyt teininainen tarjoaa itseään minulle. Osuuhan se loton päävoittokin aina jollekin.
Kuten tiedätte, olen mieluummin yksin kuin suhteessa/sängyssä naisen kanssa jota en kykene kunnioittamaan. Se on varmasti molempien osapuolien kannalta hyvä juttu. Minä en ole osasyyllinen siihen että naiset "joutuvat" pelimiesten uhriksi eikä minun tarvitse kokea henkilökohtaista häpeää.
"Ammattikoulu alkoi syksyllä ja avasi täysin uuden maailman. Luokallani oli muistaakseni noin 15 tyttöä ja minun lisäkseni vain kaksi poikaa."
mitä alaa olet sitten opiskellut? jotain naisvaltaista ilmeisesti?
En viitsi kertoa kovinkaan tarkkaan, mutta tosiaan melko naisvaltainen ala oli kyseessä. Olin alan töissä heti valmistumisen jälkeen 2kk enkä ole sen enempää tehnyt alan hommia. Nykyinen yritystoimintani ei siis liity koulutukseeni millään tavalla.
Silloin kun tajusin että olin mennyt naimisiin ja tehnyt lapset miehenkanssa joka ei osaa rakastaa eikä arvostaa naisia yhtään. Hänelle annoin itseni puhtaana. Olisimpa silloin ymmärtänyt kuinka minut vain loukutettiin kauniilla sanoilla ja teoilla.
Avioliiton ja lasten jälkeen ei tarvinnut miehen enään näytellä.
Eli kai sitä katkeroituu hieman kun on antanut itsensä kokonaan, luottanut ja rakastanut koko sydämmestään saaden käteensä yksinhuoltajan roolin. Se unelma mitä luulin eläväni perheenä on romutettu toisiin naisiin, viinaan ja nyrkin iskuihin.
Nyt olen yksin ja luultavasti vietän näin loppu elämäni.
Onneksi minulla on rakkaat lapseni, he ovat elämäni ilo.
Löysin jonkin sattuman kautta Lordin, Panun ja Henkan blogit joskus lukiovuosinani. Tämä tapahtui samoihin aikoihin kun jäin vanhojen tansseissa ilman paria, kun isäni kysyi minulta huolestuneena että pelkäänkö tyttöjä ja kun äitini alkoi syödä mielialalääkkeitä. Ei kestänyt kauaakaan ennen kuin minulla oli mielestäni erinomainen teoreettinen ymmärrys ihmisten pariutumisesta sekä omasta paikastani pariutumisjärjestelmässä. Siitä asti olen ollut ATM henkeen ja vereen. Vanhempani ovat onneksi olleet onnellisempia sen jälkeen kun pikkuveljestäni kasvoi urheileva ja lihaksikas YT-sonni jota ei kiusattu koulussa.
Onkohan se nyt kovin edullista olla ATM henkeen ja vereen...? Varsinkin kun pikkuveljeesi massakausi tehoaa.
Kyse on vain siitä, että tunnustaako tosiasiat vaiko ei.
Ainoastaan säälittävät vässykät ovat naisvihaajia, oikea mies pitää naisista.
En vihaa miehiä. "Kohtalolle" tai jollekin sellaiselle olen joskus hivenen katkera, koska ihmiset ovat usein ilkeitä ja pahansuopia. He ovat tätä muitakin kuin minua kohtaan. Kun tähän vielä lisätään silmitön ahneus, on kaltaisteni liian kilttien ja pehmeiden vässyköiden elämä vaativaa kaikilla osa-alueilla. En ole ollut tarpeeksi kova menestyäkseni työelämässä. Myös miehen hankintaan olen ollut liian arka. Yhteiskunnassamme arvostetun räväkkyyden puute on aina ollut kohdalani selviö, joten erityistä pettymyksen hetkeä ei ole tullut. Useinkin on kyllä vi...tanut, kun joku sivullinen on alanut herkuttelemaan "säälittävyydelläni".
Muistan, kun kaverini sanoi minulle ylioppilasjuhlissa:"Tästä se alamäki sitten alkaa." Vuoden aikana onnistuin sössimään aika monta asiaa, kun oikeastaan vuosi sitten jo näin asioiden olevan aika huonosti. Saa nähdä, mitä ajattelen vuoden päästä tästä hetkestä.