Maahanmuuttajavastainen soppakeittiö suljettiin

Kreikan maahanmuuttajavastaisen puolueen jäsenet ottivat torstaina yhteen poliisin kanssa Ateenassa.
Poliisi keskeytti Kultainen aamunkoitto -puolueen ruuanjakelun, jossa ruokaa annettiin vain Kreikan kansalaisille.

Kreikan televisio näytti, miten mustiin t-paitoihin pukeutuneet puolueen jäsenet hakkasivat mellakkapoliiseja muun muassa Kreikan lipuilla. Poliisi vastasi iskuihin kyynelkaasulla.

Poliisi esti puolueen aktiiveja jakamasta ruokaa Syntagma-aukiolla Kreikan parlamenttirakennuksen edustalla. Kultainen aamunkoitto aikoi jakaa kananmunia, leipää ja lampaanlihaa kreikkalaisortodoksisen pääsiäisen alla.

Ruoka oli tarkoitettu vain niille, jotka pystyivät todistamaan olevansa Kreikan kansalaisia.

Ateenan pormestari George Kaminis on antanut puolueen "vihan soppakeittiöille" lähtöpassit aukiolta.
16207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Suomen pitää auttaa ekonmisesti Kreikkaa että soppa riitäää kaikillle niin omille kuin vieraille tarvitseville!

Äänestä
  • Ovat auttaneet jo mutta tietenkin jos lisää tarviivat niin silloin pitää auttaa..?

    Äänestä

Suomi on antanut takuita kriisirahastoihin ja on lainannut rahaa kriisimaille. Laina ei kuitenkaan ole sama kuin lahjoitus.

Suomen valtio on sen sijaan ansainnut kriisillä rahaa. Viime vuonna Suomen keskuspankki tahkosi 227 miljoonan euron summan valtion budjettiin Kreikka-, Espanja- ja Portugali-lainojen tuotoilla. Määrä oli 40 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2011. Tämä vuonna kriisimaiden lainojen tuoton odotetaan nousevan 360 miljoonaan euroon.

Äänestä
  • Onkos tämänyt 4. vai 5. kreikan konkurssi? Kreikka ei ole koskaan maksanut takaisin saamiaan avustuksia eli niitä rahoja mitä Suomikin kreikkaan lainaa ei saada koskaan takaisin. On se vaan ihmeellistä tämä ei valkoihoisten törkeys, kierous ja epärehellisyys.

    Äänestä

  • älä viitsi naurattaa kirjoitti:

    Onkos tämänyt 4. vai 5. kreikan konkurssi? Kreikka ei ole koskaan maksanut takaisin saamiaan avustuksia eli niitä rahoja mitä Suomikin kreikkaan lainaa ei saada koskaan takaisin. On se vaan ihmeellistä tämä ei valkoihoisten törkeys, kierous ja epärehellisyys.

    Kreikkahan on maksanut täysin ajallaan kaikki lainansa. Senhän vuoksi se kriisissä onkin.

    Äänestä

Kreikassa uusnatsipuolue Kultainen aamunkoitto on uhannut laittaa liikkeelle 100 000 ihmistä vastustamaan suunnitelmia rakentaa moskeija Ateenaan. Valtion televisio kertoi uhkauksesta maanantaina.

– Jos Kreikan islamistirikollisille rakennetaan moskeija, luodaan Kultaisen aamunkoiton johtama 100 000 kreikkalaisen rintama, uhosi puolueen edustaja Ilias Kasidiaris kokouksessa sunnuntaina tv-kameran kuvatessa.

Kreikan muslimiyhdistys sai viikonloppuna rienauskirjeen, jossa heitä käskettiin lähtemään maasta, tai heidät "teurastetaan kuin kanat."

Viestissä oli Kultaisen aamunkoiton symboli, mutta puolue kiisti lähettäneensä kirjeen. Poliisi tutkii asiaa.

Puolueella on 18 paikkaa Kreikan parlamentissa. Se syyttää muslimeja maan talousvaikeuksista. Puoluetta on arvosteltu yllyttämisestä rasistisiin väkivaltaisuuksiin. Kreikassa asuu 500 000 muslimia.

Äänestä
  • Ns. maahanmuuttokriitikot muistuttavat niitä, joita he kritisoivat kovaan ääneen; ääri-islamistaja. Miten esimerkiksi kreikkalainen yhteiskunta eroaisi merkittävästi islamin radikaaleimmista tulkinnoista, jos toisuskoiset, tässä tapauksessa muslimit, eivät saisi rakentaa uskonnollisia temppelejään?

    Äänestä

  • tätä se juuri on kirjoitti:

    Ns. maahanmuuttokriitikot muistuttavat niitä, joita he kritisoivat kovaan ääneen; ääri-islamistaja. Miten esimerkiksi kreikkalainen yhteiskunta eroaisi merkittävästi islamin radikaaleimmista tulkinnoista, jos toisuskoiset, tässä tapauksessa muslimit, eivät saisi rakentaa uskonnollisia temppelejään?

    On negatiivilla pokkaa puhua terroristeista "tosiuskovina".

    Pane käsikranaatti turbaanisi vedä sokka irti. Äläkä unohda ottaa sukulaisiasi mukaan matkalle paratiisiin.

    Äänestä

  • jo on jutut----- kirjoitti:

    On negatiivilla pokkaa puhua terroristeista "tosiuskovina".

    Pane käsikranaatti turbaanisi vedä sokka irti. Äläkä unohda ottaa sukulaisiasi mukaan matkalle paratiisiin.

    en huomannut kenenkään väittäneen Kultaisen aamunkoiton natseja uskovaisiksi

    Äänestä

On väärin että muslimit valloittamassa niin rauhallista maata kuin Kreikka, kuin Ruotsi, kuin Tanska jne. Miksi he eivät lähtisi rikkaisiin öljymaihin elätettäviksi? Siellä minareetit jo kutsuvat ja moskeijat valmiina odottavat...

Äänestä
  • muslimit eivät ole valloittamassa niin sellaisia maita kuin Kreikka, Ruotsi, Tanska jne. kuin hompanssien houreissa

    Äänestä

  • Varmaan sen takia kun niissä rikkaissa öljymaissa ei tyhjästä elätetä kaikenmaailman loispummeja ja rikollisia. Tosin terroristeja tukevat mutta eivät tämmöisiä elättejä joita Suomeenkin on tunkenut jo 20vuotta, onneksi ihmisille alkaa tulla järki päähän ja koko m"maahanmuutto" hullutus vetää viimeisiään.

    Äänestä

Niinpä, ihan turhan takia autoja ja asuntoja poltellaan ja riehutaan lähiöissä ympäri Tukholmaa. Ehkä muslimit haluavat ärsyttää ruotsalaisia, että Ruotsi tekee panssarivaunukeikat lähiöihin? Silloin ruotsalaiset ovat niitä ikäviä rasisteja, kuten suomalaisetkin muslimin mielestä ovat?

Äänestä
  • Suomessa on paljon rasismia. Lue vaikka näitä palstoja.

    Äänestä

Juuri islamin ylivallasta on kyse. Eikö olisi aika palata koraanikouluun, jollet muista muslimien ohjenuoraa: "rauha saadaan vasta kun kaikki ovat käännytetyt/pakotetut muslimeiksi",

Äänestä
  • kukaan ei enää muistele moisia valheita

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kreikassa kirjoitti:

Kreikan maahanmuuttajavastaisen puolueen jäsenet ottivat torstaina yhteen poliisin kanssa Ateenassa.
Poliisi keskeytti Kultainen aamunkoitto -puolueen ruuanjakelun, jossa ruokaa annettiin vain Kreikan kansalaisille.

Kreikan televisio näytti, miten mustiin t-paitoihin pukeutuneet puolueen jäsenet hakkasivat mellakkapoliiseja muun muassa Kreikan lipuilla. Poliisi vastasi iskuihin kyynelkaasulla.

Poliisi esti puolueen aktiiveja jakamasta ruokaa Syntagma-aukiolla Kreikan parlamenttirakennuksen edustalla. Kultainen aamunkoitto aikoi jakaa kananmunia, leipää ja lampaanlihaa kreikkalaisortodoksisen pääsiäisen alla.

Ruoka oli tarkoitettu vain niille, jotka pystyivät todistamaan olevansa Kreikan kansalaisia.

Ateenan pormestari George Kaminis on antanut puolueen "vihan soppakeittiöille" lähtöpassit aukiolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu