Itse hetkittäin kaipaan ex-miestäni, mutta tiedän että oikeasti en häntä kaipaa vaan kaipaan hyviä hetkiä joita ei ollut enää pitkään aikaan kuin muutama prosentti ajasta. Tunnen kuitenkin myötätuntoa ja sääliä häntä kohtaan, vaikka minä olen se joka on tullut tässä erossa jätetyksi.
Ex käyttäytyy ihan kuinvihaisi ja inhoaisi minua, mutta en ymmärrä miksi??? Onko se jotain itsesuojelua ja selittelyä, että ero oli oikeutettu ja minä olen ihan persestä? Hän on käyttäytynyt aivan kakaramaisesti koko eroprosessin ajan, uhkaillut, haukkunut, pettänyt sopimukset ja lupaukset jne. vitkuttanut ja vetkuttanut joka asiaa.
Siis te jotka olette jättäneitä osapuolia mitkä tunteet teillä on jäljellä ex-puolisoa kohtaan?
Ex käyttäytyy ihan kuinvihaisi ja inhoaisi minua, mutta en ymmärrä miksi??? Onko se jotain itsesuojelua ja selittelyä, että ero oli oikeutettu ja minä olen ihan persestä? Hän on käyttäytynyt aivan kakaramaisesti koko eroprosessin ajan, uhkaillut, haukkunut, pettänyt sopimukset ja lupaukset jne. vitkuttanut ja vetkuttanut joka asiaa.
Siis te jotka olette jättäneitä osapuolia mitkä tunteet teillä on jäljellä ex-puolisoa kohtaan?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tunteita on vähänlaisesti. Minähän se otin ja lähdin. Nyt inhoan avoimesti esim. hänen hajuaan; partavettä, tupakkaa ja olutta yäk, inhoan kaksinaamaisuuttaan ja ahneutta. Hän lipoo kaikkia ystäviäni ja sukulaisia ällöttävästi ja selittää kuinka hankala olen aina ollut.
Kesän pahimpana sadepäivänä mökillä yksinollessani ajattelin, että jos olisi avain entiseen kotoon, menisin entiseen sänkyyni nukkumaan ja katsoisin mitä tapahtuu kun miespuoli tulee kotiin. Onneksi luovutin avaimen kun sain asuntoni järjestykseen.. Se oli vain yksinäisyyden tunne ja se viheliäinen vesisade.
En halua juuri nähdä häntä. Menee ruokahalu pariksi päiväksi. Jos vähänkin tuntuu, etten halua puhua kanssaan, en vastaa puhelimeen ja poistan tekstiviestit lukematta. kontaktointi on onneksi vähentynyt koko ajan, nyt lähdöstäni on 4 kk. Lapset ovat lojaaleja (onneksi jo täysi-ikäisiä, asuvat omillaan)ja käyvät kuuntelemassa isäänsä vaikka soittelevatkin ja valittavat sen pimeitä puheita ja kaiken napinaa.
Kuulostaa tutulta tuo hetkittäin kaipaaminen...
Ollessani normaalissa mielentilassa ja normaalissa tilanteessa fiilikseni exästä ovat hyvin pitkälle neutraaleja. Sitten taas jonkin painajaisen jälkeen tai muuten sellaisessa tilanteessa että koen oloni turvattomaksi, pakenen muistoihini johonkin hyvin rauhalliseen ja turvalliseen ympäristöön. Ja siltikään ei mene kauaa kun sysään nuo muistot kauemmaksi ja muistutan itseäni kaikista kamaluuksista mitä exääni liittyi.
Olen monesti ihmetellyt miten on mahdollista että jos alan toden teolla muistelemaan yhteistä aikaamme raivoni nousee hyvin nopeasti pintaan, mutta silti joinakin hetkinä ainakin luulen kaipaavani häntä.
Erostamme on aikaa nyt vähän reilu 1,5 vuotta enkä missään tapauksessa koskaan haluaisi välillemme enää mitään. Itseasiassa olen pitänyt niin tarkkaan huolen siitä että välimatkamme on säilynyt, etten edes muista koska olisin hänet viimeksi nähnyt, saatikka sitten puhunut hänelle jotakin.
Tunteet tekevät ilmeisesti "tepposet" ajoittain, muuta syytä en tähän ilmiöön ole löytänyt.
Kun on helposti luovuttava, hyvä unohtamaan ja erinomainen antamaan anteeksi, niin eihän näiden ex-asioiden murehtimiseen kovin kauaa mene. Näin ei ole pallokaan ollut kovasti kireänä.
Kaikkia entisiä naisiani voin halata ja olen myös hallannutkin kun on nähty. Eikä ole entisetkään myöhemmin perään irvistelleet, kun en ole itsestäni eron hetkellä sitä oikeassa olevaa tehnyt. Voihan tietysti olla, ettei kohdalleni ole niitä umpivittumaisia naisia sattunutkaan.(kiitos siitä) En ole koskaan omistanut ketään, enkä myöskään alistanut - antanut olen itsestäni ja ottanut toiselta vastaan. Ei se sen kumallisempaa ole. Joskus sitä pitää toisesta enemmän kuin sen ihastumisen verran. Tällaista suhdetta sitä joskus haikeana ikävissään maistelee ja muistelee vielä kymmeniä vuosia eron jälkeenkin.
Koskaan en ole edes ajatellut palaavani takaisin yhdenkään entisen naiseni luokse - EN KOSKAAN ! Viimeiset 20 v olen ollut hyvin lämpimässä rakkaussuhteessa ja avioliitossa, joten se siitä kevytmielisyydestä ja tunteettomuudesta.
että kaltaisiasi mmiehiä on vielä olemassa!
Tässä saa toivoa siitä että ehkä kaikki miehet eivät olekaan paskiaisia! ;) Sitä oikeaa odotellessa, hauskaa syksyä!
Suomalaisen avioliiton tapaan minunkin liittoni pyöri minun varassani: äiti tulee ja äiti tekee... Mieskin tuli hoidetuksi siinä yhtenä mukuloista - ei sellainen ole aikuisten suhde! Huomaan vielä kolme vuotta erosta huolehtivani siitä, miten hän pärjää.
Jätin exäni 5 vuotta sitten ja edelleen on paha mieli, hän ei oikein ole päässyt elämässä eteenpäin. Tarinamme on perinteinen liian nuorena kimppaan ja liitto ei sitten kestänytkään.
Toivoisin hänelle parasta ja jonkun ihanan luotettavan ihmisen. Pidämme edelleen yhteyttä ja olemme hyviä ystäviä. Jos hän joskus tarvitsisi vaikka munuaisen, antaisin mielihyvin toisen omistani.
Joo sama vika: liian nuorina yhteen ja liian paljon yhdessä. Tukehtui koko homma 9 vuoden jälkeen. Minä lähdin suhteesta toisen miehen luo. Se oli elämäni vaikein teko. Aluksi hirveä huoli exän pärjäämisestä, mutta hän osoittautuikin paljon vahvemmaksi ja itsenäisemmäksi ihmiseksi kuin olin kuvitellut. Hänpä alkoikin elää sitä elämää mitä oli kaivannut koko meidän liiton ajan. Minä olin kai tukahduttanut hänen tahtonsa ja halunsa...
Ekan vuoden eron jälkeen tunteena oli huoli toisen pärjäämisestä. No, se loppui kun kuulin hänen seurustelevan ja muuttavan yhteen uuden kultansa kanssa. Koko ajan myös "ikävä" niitä hyviä hetkiä ja parasta kaveriani. Nyt 2,5 vuotta myöhemmin tunteena lämpö yhteisiä muistoja kohtaan. Hän on edelleen yksi hienoimmista ihmisistä, joita tunnen ja toivon hänelle vain hyvää elämässä. Meidän ei vain kuulunut jatkaa elämää yhdessä, vaan meidän piti lähteä kumpikin tahoillemme kasvamaan. Ja sitä olemme onneksi tehneetkin!
olen jättänyt, niin se siitä. En kaipaa häntä. Nimittäin mietin jo ENNEN eroa mitä tehdä ja olen tänä päivänä tyytyväinen ratkaisuuni, ja siitä on aikaa vuosia.
Kaipaan exää ja luultavasti palaamme vielä yhteen nykyisistä suhteista huolimatta jossakin vaiheessa. Kaikesta huolimatta olemme ne oikeat toisilleme.
toivottavasti se menee ohi
...aina kun näen hänet ja muistelen yhteisiä hetkiämme, vaikka olenkin jo uudessa suhteessa. luultavasti se on sitä, että olen huono unohtamaan..?!
En ole jättänyt osapuoli, mutta halusin kuitenkin jotakin sanoa...
Rakkautta, vihaa, katkeruutta,... Rakkaudesta aion pitää kiinni, viha laantuu ja katkeruudesta taistelen eroon.
Aloitetaan Rakkaudesta. Vaarallinen sana, sillä merkitsee eri ihmisten mielessä erilaisia asioita. Olisi helpompi puhua välittämisestä, mutta otan silti härkää sarvista kiinni ja lähden heikoille jäljille. Hän oli jättäjä ja vei mukanaan lapset (hyvä syy vihaan ja katkeruuteen?). Mutta Hän on kuitenkin lasteni Äiti ja tulee sitä aina olemaan. Kuinka voisin tuollaista koskaan pyyhkäistä maton alle, enkä sitä haluakaan. Rakastan ex-puolisoani ikuisesti, mutta tietenkin eri tavalla kuin elinkumppaninani. Joku päivä kykenen sen Hänellekin näyttämään ja silloin tiedän olevani tilanteen yläpuolella - tilanteen, en Hänen, sillä sinne en edes tavoittele.
Viha. Hyvä tapa päästä eroon suhteesta, jonne ei paluuta ole vaikka haluaisinkin. Ei vihaa siitä, mitä Hän minulle teki, vaan siitä, mitä Hän lapsille teki. Ei ollut riitainen eikä huono suhde, vaan lapset edelleen halauavat meidän elävän "kuten tavallinen perhe".
Katkeruus. Tämä tekee pahaa vain itselleen ja kovin helppo keino päästä eroon tästä on anteeksianto. Itsellesi ja Hänelle. Katkeruudessa vääntelehtivät, lukekaa Tuulikki Saariston kirja "Taikasanat eli Miksi antaisin anteeksi".
Olisi mahtavaa kuulla Hänen kommentit aiheesta.
Että lähti ja antoi mahdollisuuden uuteen parempaan elämään!
Teillä on hyviä kommentteja en-puolisoon liittyvistä tunteista. Olen soutanut ja huovannut- ja ennen kaikkea yrittänyt unohtaa- mutta edelleen aviossa ollaan. Pirun vaikea jättää toinen ja lähteä omilleen vaikka itse en viihdy tässä liitossa enkä kyllä usko että äiti teresakaan viihtyisi.
Vaikka antaisi koko ajan anteeksi niin pakkohan liitossa on muutakin olla kuin anteeksianto. Olen niin totaalisen kypsä ainaiseen fiksuuteeni ja tilanteista luovimiseen että haluaisin vain painaa pääni veden alle ja unohtautua jonnekin. Että ei tarvitsisi ottaa härkää sarvista kiinni ja tilata niitä eropapruja.
Maailan tylsin asia on erota ihmisestä jonka kanssa on kokenut paljon, ja hypätä tuntemattomaan junaan eli tulevaisuuteen omilla ehdoillaan. Kiitos kommenteistanne, saivat uskomaan, että tulevaisuutta on, ja että tilanteesta voi selvitä!
mulla ei ole exsää ´vastaan mitään muuta kun tunteita koska meillä on 3vuotias tytär mutta exsän perhe on täysiä kusipäitä ne keploteli exsän hakemaan mulle lähestymis kielon ja ex appiukku uhkailut mua texstiviestein ja exsä selitelee ja kehuilee että hänellä on uusi suhde ja kihloissa ja naimisissa ja onellinen en ole nähnyt lastani 4 kuukauteen koska exsä kielsi minua lähetelemästä hänelle texsti viestejä niin en voinut enään pitää sitä kään vähää yhteyttä lapseen enkä lapseni äitiin ja sitten kun mentiin rosikseen kun exsä yriti hakea lähestymis kieltoa niin se ei saanut sitä hakemusta läpi no sitten se keksi vaihtaa puhelin numeron ja nytten en saa enään sitäkään vähää yhteyttä se pitää lasta täysin peli nappulana että iinä näkee naisten rohkeuden tosi suhteesa en yleistä mutta ainakin tämän naisen rohkeuden että uskaltaa hommata lapsen ja sitten erotaan niin ei kehdata enään näytää naamaa niin homaudutaan koko naan eroon ja erotetaan vielä lapsestakin että pääsee sitten sanomaan usemman vuoden päästä että ethän sä ole lastas muutenkaan nähnyt niin miksi tapaisit nytkään mutta kuitenkin rakastan exsääni mutta sen perhettä vihaan silmitömästi
Kaipaan kaikkia hyviä hetkiä, mutta yritän muistaa aina syyn minkä vuoksi erosimme... Toisinaan kaipaan niin paljon, että tekisi mieli soittaa ja kertoa. Sitten hän taas muistuttaa mikä ilkiö on ja olen hyvillä mielin erostamme.
Surua, koska meistä tulee tilastoyksikkö. Huolestuneisuutta, koska tiedän, että myös hänellä on pitkä raskas matka edessään. Vihaa, koska hän ei ollut tukena vierelläni kun olisin sitä tarvinnut. Kaveruutta, koska hän on lapseni isä. Katkeruutta, koska hän teki minusta kylmän laskelmoivan paskiaisen.
Välillä ikävää ja luopumisen tuskaa. Välillä vihaa. Nykyään jo aika paljon välinpitämättömyyttä. Raivoon saa aina välillä ajattelematon toiminta lasten suhteen. Että vielä on tunteita...toivoisin jo pääseväni niistä ja tosiaan toivottomaan vilpittömästi exälle onnellista loppuelämää!