En saa tehdä asioita itsenäisesti.

mitä voi tehdä?

Olen asunut tyttöystäväni kanssa yhteisessä asunnossa nyt jonkin aikaa. Olen itse hyvin innokas ja kiinnostunut käymään lenkillä aamuisin tai iltaisin. Minulla on siihen aikaa, koska käyn 2-vuorotyössä enkä tällä hetkellä opiskele. Meillä on salikortti samalle salille, jotta voimme käydä yhdessä kuntosalilla, kun voimme.

Mutta.

Asia on nyt siinä pisteessä, että hän alkaa ahdistumaan ja valittamaan minulle siitä, että haluaisin käydä kuntosalilla tai lenkkeilyllä. Kun hän ei pääse samaan aikaan minun kanssa, hän alkaa ahdistumaan ja ns. angstaamaan siitä ja samalla väittää, että voit kyl mennä salille, mutta silloin minua alkaa ahdistaa ja - suomeksi sanottuna - vituttamaan. Siitä seuraa joka ikinen kerta tappelu, jonka jälkeen itketään, sovitaan ja kaikki on taas normaalisti. Salit ja lenkit on pakko unohtaa ja jättää väliin eikä siitä tule mitään.

Olemme keskustelleet tästä, mutta hän aloittaa joka kerta sen angstaamisen, kun mainitsen, että voisin itse käydä salilla, kun hän ei pääse. Siitä sitten taas tapellaan ja sama kehä alkaa taas.

Tuntuu, että en voi mennä lenkille tai salille lainkaan silloin, kun itse haluan, vaan minun on mentävä hänen aikataulun mukaan.

Mitä oikein voin tehdä, että voin käydä itse salilla tai lenkillä ilman, että sitä ennen pitää tapella monta tuntia? Miten saan sitä "omaa aikaa", että voin tehdä omia asioita?

10

609

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vummm!

      Pelkää että menettää sinut. Haluaa vartioida, ettet pääse kenenkään salimisukan kanssa juttusille. On ihan sama keskitytkö oikeasti vain omaan treeniisi vai jutteletko vieraiden naisten kanssa, hänen ajatusmaailmaansa mahtuu vain potentiaalinen pettäminen, menetys jne.

      Olin itse ensimmäisessä suhteessani samanlainen. Toiseen suhteeseen ehdin kypsyä ja hankkia sen verran itseluottamusta, etten joka hikkaan kaatunut.

    • JantteriPentteri

      Osaan sanoa kokemuksesta, että jos et lähde suhteesta, niin se tulee sairastuttamaan sut. Mä elin 7 vuotta tuollaisessa suhteessa ja aloin luhistua niin pahoin, että jouduin sairaalaan stressin vuoksi. Sairaalasta päästyäni laitoin suhteen poikki ja olen sen jälkeen nauttinut elämästä viitisentoista vuotta naisen kanssa, joka ei ole tuollainen.

      Lähde ennenkuin on liian myöhäistä. Se nimittäin tulee pahenemaan hetki hetkeltä.

    • oh noes....

      Minkäs ikäisiä olette? Ainakin toi sun tyttis vaikuttaa todella nuorelta jos tuollasesta vetää herneet nenään...

    • julieta1

      Meillä on ihan sama, paitsi että minä olen nainen joka haluaisi tehdä itsenäisesti, lenkillekään kun ei meinais päästä yksin, ja sit jos sattuu pääsee kysyy milloin tulen kotiin, siis häh...
      Jos otan lenkille puhelimen mukaan soittelee siihen ja kysyy milloin tulen. Oon koittanut puhua asiasta nätisti monta kertaa, mitään ei tapahdu. Eilen sain totaalisen raivarin, kun multa loppuu happi tässä suhteessa. No hän ei ole sen jälkeen sanonut mitään. Koen tämän painostuksena. No tämä suhde taisi olla sit tässä...
      Kauppaankin mennään hänen mukaansa, ja aina olen joko liian nopea tai liian hidas, mutta aina siitäkin löytyy valittamista....
      Harmittaa hirveästi, kun vielä rakastan häntä, mutta minulta loppuu happi tässä suhteessa. Ja todellakin oli tarkoitus olla yhdessä aina. Mutta ilmeisesti häneltä on nyt puhe ja ymmärryskyky viety... ;(

    • Persoonan häiriö?
    • Nouhyvä

      Käykö hän itse siis salilla tai lenkillä yksin lainkaan? Valittaako hän muista menoistasi vai vaan salilla/lenkilllä käymisestäsi? Käytkö missään ilman avovaimoasi?

      Harmittaisiko häntä muutoin se, että häneltä jäi treeni väliin ja sä pääsit treenaamaan? Vai onko kyse vain siitä, että teidän pitäisi treenata yhdessä? Meillä toista harmittaa mun harrastus siksi, että ei ehdi itse niin harrastamaan, kun on pitkät työpäivät.

      Kyse ei välttämättä ole vain kuntoilusta vaan avovaimosi voi rajoittaa menemisiäsi muutoinkin. Pariskunnalla pitää olla omakin elämä, eikä kyhnyttää kaikean aikaa toisen kanssa. Onko hänellä kuinka kavereita? Ja osaako olla yksin? On ihmisiä, jotka ei osaa olla lainkaan yksin. Ikäkin voi vaikuttaa. Nuorena sitä haluaisi olla jokahetki sen kultansa kanssa.

      Kyse voi olla myös sairaanloisesta omistushalusta, mustasukkaisuudesta, kontroimisesta...

      Eipä tuossa auta muuta kuin koittaa jutella asiasta vielä. Mieluummin silloin, kun on sellainen rauhallinen hetki.

    • sali mies.

      Oot kohta tossun alla pahasti jos ette pääse sopuun. Pelkää varmaan että löydät jonkun muijan sieltä salilta.

    • mek

      Eihän tuollaisista asioista edes tarvitse neuvotella vaan kun sinulla on aikaa niin ilmoitat milloin menet ja mihin ja jos naisesi on töissä niine i hänen tartte tietää missä aikaasi kulutat ja rupea ottamaan se pomon rooli tässä suhteessa tai olet kohta tossun alla niin että tuntuu. Kerrot ihan rauhallisesti että käyt oman aikataulun mukaan silloin salilla kun naisesi on joko töissä ta imuuttne ettei pääse niin ei hän voi sinun menoihin puuttua kun asia ei hänelle kuulu.

    • lifemocker

      olisiko aika hankkia aikuinen ihminen kanssasi suhteeseen?

    • Ja ikää oli??? Naisella on heikko itsetunto, kenties on myös läheisriippuvainen. Hän pelkää menettävänsä sinut ja yrittää siksi rajoittaa menemisiäsi. Jos teillä on erilaiset työrytmit, niin ei yhdessä treenaaminen onnistu mitenkään. Yritä vielä kerran rauhallisesti puhua asiasta. Omaakin aikaa on oltava, muuten tukehdut ainaiseen valvontaan ts. naisesi menettää sinut kuitenkin. Vakuuta hänelle ettet ole menossa kuolaamaan "salimisuja" (hyvä nimitys tuolta aiemmasta viestistä =)) ja vonkaamaan salaseuraa yms. vaan haluat treenata silloin kun sinulla on siihen aikaa ja fiilistä. Mikäli puhuminen ei auta, niin vaihtoehdot ovat "tossun alla tai taivasalla". Sinun valintasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      249
      3760
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      3563
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      99
      2952
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      55
      2699
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      125
      2509
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2102
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2031
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1901
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      116
      1857
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1219
    Aihe