Peppi- hanke onkin puppua täynnä

Pelastakaa Lapset ry:n Peppi- hankkeen päällikkö Virpi Vaattovaara, väittää, että "huostaanotto on keino varmistaa lapselle turvalliset olosuhteet kasvaa ja kehittyä."http://www.pelastakaalapset.fi/blogi/?x145122=b145823
Mitään tieteellistä näyttöä tämän Suomessa suositun väitteen tueksi ei löydy, päinvastoin. Kansainvälinen tutkimus tunnustaa, että huostaanotto on vakava riski lapsen kehitykselle ja että hämmästyttävän monet huostatut lapset kohtaavat sijaishuollossa väkivaltaa ja olosuhteita, joista heidät pitäisi välittömästi huostaanottaa. http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/22-varastettu-lapsuus-kaltoinkohtelututkimus

Vaattovaara väittää, että huostaanotto ei tarkoita lapsen lopullista erottamista ensimmäisistä vanhemmistaan. Tuore tutkimus väittää päinvastaista. Lupauksista ja kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista huolimatta sijoitus ei ole Suomessa väliaikainen vaan jo lähtökohtaisesti pysyvä toimi. Harva huostattu palautetaan takaisin perheeseensä. Siinäkään tapauksessa , että huosta oli alunalkaen turha tai vaikka perheen olosuhteissa ei olisi enää mitään vialla.
http://yle.fi/uutiset/vain_harva_huostaanotettu_lapsi_palaa_kotiinsa/6500525

Suomessa lastensuojeluperheillä ei ole oikeutta edes puolueettomaan oikeudenkäyntiin vaan huostat ratkaisee käräjäoikeuden sijaan sosiaalityöntekijöiden oma hallinto- oikeus, jossa jo lähtöolettamana on oletus usein epäpätevän sosiaalityöntekijän lausunnon oikeellisuudesta, jota ei tarvitse todistaa. Perheiden oikeusturvaa ei paranna, että peräti 40% koulutetuistakaan ei omaa tarvittavaa ammattitaitoa seksuaalirikosepäilyn tutkimiseen.
http://domino.utu.fi/tiedotus/tiedotukset.nsf/0/25727284090a3532c225759a00424ec2?OpenDocument


Vastoin minkäänlaista tutkimustietoa Vaattovaara väittää, että" sijaisperheissä varttuvat huostaanotetut lapset tulevat olosuhteista, joissa heitä on sattunut." ja että "ehkä jossakin taustalla häämöttää pelottava huumeongelmainen vanhempi, joka väijyy uhkaavana sijaisperheen elämää. "Todellisuudessa huostaanoton syitä ei tiedä kukaan. Suomessa niitä ei tilastoida eikä tutkita.
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/13-hartiavoimin

Vaikka lastensuojelu ja sijaishuolto täyttyy peruspalveluja vaille jääneistä lapsiperheistä ja sijoituksesta on tullut lastensuojelun ensimmäinen ja usein ainoaksi jäävä tukitoimenpide Vaattovaara väittää, että "lapsia on autettu, lastensuojelu on toiminut" ja että "huostaanotto tehdään viimeisenä vaihtoehtona, lapsi erotetaan vanhemmistaan vasta, kun mikään muu keino ei auta turvaamaan häntä". http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/hukassa-huostassa

Vaattovaaran suitsutus valvomattomien ja valikoimattomien sijaisvanhempien luontaisesta auttamishalusta ja ylivertaisuudesta kasvattajina ylittää jo parodiahorisontin. Hän jättää kertomatta, että sijaisperheitä ei tarkisteta vaan värväys suoritetaan perheiden itsetuottamien vahvuusluetteloiden perusteella ja että he saavat vain 24h koulutuksen, jonka jälkeen heitä ei käytännössä valvota lainkaan.
http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2012/06/16/lapsibisnesta-ei-valvo-kukaan/201231577/137
http://www.johannesremy.com/blogi/2011/04/26/21/?page2

Vaattovaaran teksti on täynnä perättömiä väittämiä. Ketä näiden valheiden on tarkoitus palvella? Ainakaan sijoitettuja lapsia ja heidän perheitään nämä valheet eivät auta, eivät myöskään tuota vilpitöntä yhteistyötä sijais- ja biologisten perheiden kesken. Valheet eivät myöskään auta kehittämään lastensuojelua tai sijaishuoltoa aidosti lapsen edun huomioiviksi.
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/12-kasvojen-kohotusta-ja-maineen-puhdistamista
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/52-tabu

Miltä mahtaa 2000- luvun lastensuojelun tyyppiasiakkaasta, tavallisesta perheestä tulevasta, asianmukaisia terveyspalveluja vaille jääneestä diagnosoimattoman neurologisen oireyhtymän omaavasta lapsesta tuntua, kun omat vanhemmat leimataan hyväksikäyttäviksi narkomaaneiksi ja oma oireilu tulkitaan vain osoitukseksi salatusta insestistä ? Vaattovaaran asenteet ovat omiaan lisäämään vain peruspalveluja vaille jääneiden lasten ja perheiden kärsimystä- ja mikä vaarallisinta- jättävät lapset edelleen vaille heidän tarvitsemiaan palveluita.

Suomi ei kaipaa enää yhtään väärälle tiedolle ja lapsiperheiden ihmisoikeuksien kurjistamiselle perustuvaa sijaishuollon ja lapsibisneksen edunvalvonta- ja lihotuskampanjaa- ainakaan julkisrahoitetusti.

Herätkää rahoittajat ja suunnatkaa rahanne virkarouvien sijaan lapsille- peruspalveluihin! Oikea Peppi kavahtaisi kampanjaa, jossa hänet ja hänenkaltaisensa tuomittaisiin jo käytöksensä perusteella elinkautiseen valvomattomaan sosiaalivankeuteen sijaisperheeseen- vailla mahdollisuutta saada edes oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.
474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

J.P. Roos ja Leeni Ikonen ovat jo vuosia ihmetelleet sijaisperhevalmennusten lastensuojelu- ja perustuslain vastaisia sisältöjä ja asenneongelmia. Kunnat ja RAY ovat rahoittaneet esim. Pelastakaa Lapset ry:n ja Pesäpuu ry:n PRIDE- koulutuksia, jotka hyväksyvät ls-lain vastaisesti lasten ja biologisten vanhempien vieroituksen toisistaan, laittomat tapaamisrajoitukset ja perheen jälleenyhdistämisen laiminlyönnit.

Tässä Leeni Ikosen kommentti näistä 24h vaarallisista ja lapsen edun vastaisista pikakoulutuksista:

"1.1.2008 voimaan tulleen uuden lastensuojelulain uusin muutos teki perhehoidosta ensisijaisen hoitomuodon (316/2011). Tällä lakimuutoksella maamme hallitus ja eduskunta tekivät tärkeän linjauksen, joka heikentää entisestään vanhemmuutta ja vanhempien asemaa suomalaisen lapsen elämässä.

1.1.2008 voimaan tulleen lastensuojelulain muutokset, lastensuojeluilmoituksen kynnyksen alentaminen, asiantuntijuuden korostaminen yhdistettynä varhaisen puuttumisen leimaamispyrkimyksiin olivat lähtölaukaus vanhempien kasvatusvallan murenemisesta. Ne ovat mahdollistaneet viranomaisten keskinäisen asioinnin ohi lapsen vanhempien ja samalla vaikeuttaneet vanhempien mahdollisuuksia ottaa vastuuta lapsestaan.

Perhehoitolinjaus mahdollistaa tulonsiirrot lapsen omasta perheestä toiselle, jota nimitetään sijaisperheeksi. Lain valmistelun yhteydessä sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuultavina olivat lakia laadittaessa mm. sosiaali- ja terveysministeriön virkamies, kansanedustaja Aila Paloniemi (Perhehoitoliitto ry:n puheenjohtaja), lapsiasiavaltuutettu, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen edustaja, Valviran edustaja, aluehallintoviraston edustaja, sosiaalitoimen virkamiehiä, Perhehoitoliitto ry:n toiminnanjohtaja, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry, Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja, yliopiston professori ja oikeustieteen tohtori sekä viisi sijaishuoltoa tarjoavaa yhteisöä.

Ketään lastensuojelun palveluja käyttävää tahoa tai huostaanotettujen lasten perheiden edustajaa ei kuultu. Lainvalmistelun yhteydessä ei tutkittu sen vaikutuksia lapsiin ja lapsiperheisiin.

Puutteellinen lainvalmistelu johti siihen, että eduskunta päätyi keskustelemaan suomalaisen lapsen tulevasta asuinpakasta: laitos vaiko naapurin perhe? Se päätti, että tavallisesta äidistä ja tavallisesta isästä voidaan pikakoulutuksella luoda ylivertainen vanhempi, joka saa yhteiskunnan kaiken tuen.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnon mukaan valtakunnallisia sijaisperheiden rekrytointikampanjoita tulee jatkossakin toteuttaa ja että niitä tulee rahoittaa valtion varoista. Näitä kampanjoita on sittemmin toteutettu laajasti.

Suomi panostaa massiivisesti sijaisperheisiin ja näiden jaksamiseen. Mitä saataisiin perheille, jos hallituksen esityksen mukaiset kustannukset, noin 17 000 000 euroa, suunnattaisiin tavallisten lapsiperheiden hyväksi?

Perhehoidon lisääntymisen myötä myös lasten ja vanhempien väliset tapaamiset ja yhteydenpito näyttävät entisestään vaikeutuneen.

Lastensuojelun työntekijän lakiin kirjattu velvoite on ohjata sijaisperheitä hyväksymään jaettu vanhemmuus ja toimimaan perheen jälleen yhdistämistavoitteen mukaisesti. Tämä tarkoittaa, ettei lastensuojelun työntekijän tule hyväksyä sijaisperheen pyrkimyksiä omia lapsi itselleen. Sijaisperheen tulee toimia niin, että sen työ muuttuu tarpeettomaksi ja lapsi voi palata kotiinsa.

Yhteydenpidon rajoittamisasioissa ei tosiasiallisesti ole olemassa tehokkaita oikeussuojakeinoja, koska valitusasioiden käsittelyaika on pitkä ja hallinto-oikeudet yleensä hyväksyvät tehdyt rajoitukset. Kyse on lapsen vapauteen sekä lapsen ja vanhemman perhe-elämään kajoavista toimista, joiden osalta lainsäädännön puutteet tulisi pikaisesti korjata.

Suomen valtio on saanut lukuisia langettavia tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta koskien lastensuojelun vieroittavia toimia.
Huolimatta langettavista tuomioista lastensuojelun työkäytännöt näyttävät edelleen toimivan lapsen edun vastaisella tavalla. Kun lapsen tapaamiset läheistensä kanssa rajataan perusteetta, toimitaan perheen jälleen yhdistämisen periaatteen vastaisella tavalla.

Liian yleinen on nykyinen käytäntö, jossa sosiaaliviranomainen jo lähtökohtaisesti päättää olla pitämättä alkuperäisen perheen jälleenyhdistämistä vakavana vaihtoehtona lähtien sen sijaan siitä olettamasta, että lapset olivat pitkäaikaisen huostassapidon ja sijaiskotiin sijoittamisen tarpeessa."
Leeni Ikonen/ kirjoitukset/ vieroitusta

Äänestä

Ls- lakia ei noudateta

Lastensuojelulain 54 §:n mukaan:

"Sijaishuollossa lapselle on turvattava hänen kehityksensä kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet. Lapsella on oikeus tavata vanhempiaan, sisaruksiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä vastaanottamalla vieraita tai vierailemalla sijaishuoltopaikan ulkopuolella sekä pitää heihin muuten yhteyttä käyttämällä puhelinta tai lähettämällä ja vastaanottamalla kirjeitä tai niihin rinnastettavia muita luottamuksellisia viestejä taikka muita lähetyksiä.

Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja lapsen sijaishuoltopaikan on tuettava ja edistettävä lapsen ja hänen vanhempiensa sekä lapsen ja muiden hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpitoa. Lapsen sijaishuolto on järjestettävä niin, että sijoituspaikan etäisyys ei ole este yhteydenpidolle lapselle läheisiin henkilöihin.

Mikäli yhteydenpitoa rajoitetaan, tulee siitä tehdä asianmukainen, perusteltu ja valituskelpoinen päätös, josta voi valittaa hallinto-oikeudelle."

Luulisi, että oikeusvaltiossa minimivaatimus jonkin koulutuksen julkiselle rahoitukselle olisi, että koulutus noudattaa ja kunnioittaa voimassa olevia lakeja ja asetuksia. Ei Suomessa.

Tässä huolestuttavia poimintoja PRIDE- järjestäjien omista materiaaleista:

Osalle sijaisperheistä ei lainkaan valmennusta

"Vastaajista kuitenkin viisi ilmoitti, että heidän alueellaan vain puolet tai alle puolet uusista sijaisperheistä saa PRIDE-valmennuksen. Muut perheet valmennetaan perhekohtaisesti tai he jäävät valmentamatta."
http://www.pesapuu.fi/media/uploads/dokumentit/lehdet/tiedote_3_08_netti.pdf

Sijaisvanhempi arvioi itse valmiutensa sijaisvanhemmuuteen!

"Perheiden pitää pystyä itse arvioimaan, onko heillä valmiuksia sijais- tai adoptiovanhemmaksi. Näin päästään parhaaseen tulokseen, korostavat kehittä-mispäällikkö Paula Männikkö ja kehittämispäällikkö ja sijaisvanhempi Sirpa Yli- Rekola Pesäpuu ry:stä."

Kouluttajien kirjaamat itsearvioidut vahvuudet- ja PRIDE on suoritettu!

"Perhe tekee valmennuksen aikana arviointia omista vahvuuksistaan suhteessa valmiuksiin. Kouluttajat kirjaavat arvioinnissa perheiden valmiudet suhteessa sijaisvanhemmuuteen. Arviointiin kirjataan perheen vahvuudet ja voimavarat sekä mahdolliset lisäkoulutuksen tarpeet ja se käydään läpi yhdessä perheen kanssa. Perhe saa todistuksen kurssin käymisestä. Mikäli kouluttajat ja perhe ovat yhtä mieltä siitä, että perheellä on valmiuksia ja halua ryhtyä sijaisperheeksi, perhe on suorittanut PRIDE – valmennuksen hyväksytysti."

http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/d8557300459e2c2a8faebfc170f3978d/pride_valmennus.pdf?MOD=AJPERES

Sijaisperheiden lainsäädäntökoulutus ja velvollisuus- osio jää pitämättä!

"PRIDE-valmennuksen osa on niin kutsuttu 9. tapaaminen, jossa käsitellään perhe- hoitajan asemaa ja velvollisuuksia sekä perhehoidon lainsäädäntöä. Perhehoito- liitto vastaa kouluttajien koulutuksesta 9. tapaamisen osalta . Tapaamisessa käsitellään myös perhe- hoitajan velvollisuudet ja vastuut. Valitettavasti tapaamista ei järjestetä kaikkialla."
http://www.perhehoitoliitto.fi/julkaisut/phlehti3_12/pride.pdf

Oletus traumatisoituneesta lapsesta- sijaisvanhemmat vailla lapsen taustatietoja ja tietoa huostaanottosyystä

"Monet sijaisvanhemmista kokivat saaneensa lapsesta liian vähän tietoa ennen sijoitusta. He olisivat halunneet tietää enemmän sijoitetun lapsen taustasta, traumoista, oppimisvaikeuksista sekä käyttäytymisen ongelmista.
Sosiaalityöntekijöiden ja muiden ammattilaisten vaihtuminen oli tuonut tiedon katkoksia sijaislasten asioissa."

Lähes puolella sijaisvanhemmista huonot suhteet lapsen läheisiin

"Muiden kanssakäyminen oli niukkaa tai ja jopa tulehtuneita suhteita sisältävää. Joskus lasten sukulaisten suuri määrä, vilkas kanssakäyminen ja erilaiset kasvatuskäytännöt kuormittivat sijaisvanhempia.
http://www.perhehoitoliitto.fi/julkaisut/phlehti6_09/phlehti_6_2009_tuki.pdf

Oletuksena adoptio- oikeus

"Yhteistyötä biologisten vanhempien kanssa saattoi vaikeuttaa myös sijaisvanhemman voimakas kiintymys sijoitettuun lapseen ja toive adoptiosta."

Lapsen vastustus sijaisperheen ( usein laittomia) käytäntöjä kohtaan tulkitaan suojelun ja huolenpidon puutteeksi!

"Jotkut lapset, joita ei ole suojeltu tai joista ei ole huolehdittu, eivät aluksi hyväksy tai ymmärrä ponnistelujanne."
http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/d8557300459e2c2a8faebfc170f3978d/pride_valmennus.pdf?MOD=AJPERES

Äänestä

Vuorokaudessa ikuinen koskemattomuussuoja

Mainio kannanotto vuorokauden kestävistä sijaisperhevalmennuksista:

"Asiantuntijat ovat havainneet, että suomalaisen lastensuojelun suunnittelua vaivaa tieteellisen tutkimustiedon puute; sen sijaan toimenpiteet perustuvat uskomuksille, ennakkoluuloille, teorioille, mutta ei tosiseikoille. Tällä tavoin maahamme on pääsyt pesiytymään lastensuojelun ylivertaisuutta korostava saippuakupla, harhakuvitelma.

Ilmiantoon ja valvontaan perustuva pakkoauttaminen on johtanut siihen, että yhä useampi apua tarvitseva ajautuu ammattitaidottomien lastensuojelijoiden käsiin ja alkaa voida yhä huonommin. Se on johtanut myös siihen, että yhä useammalle lastensuojeluun päätyvälle perheelle luodaan lastensuojelun toimesta sellaisia ongelmia, joita sillä ei ole aikaisemmin ollut. Se on johtanut myös siihen, että apua tarvitseva ei uskalla hakea apua.

Lastensuojeluun uskova yhteiskunta on luonut myös lastensuojelijoille harhakuvitelman ylivertaisuudestaan. Yhä useampi lastensuojelija leikkii lapsen edun nimissä työaikanaan lääkäriä, lastenpsykiatria, psykologia, opettajaa, tuomaria ilman, että koulutus antaisi näille aloille minkäänlaista osaamista. Lastensuojeluun ajettuja lapsia yhdistää 2000 -luvulla yksi yhteinen tekijä. Heidän avun tarpeensa liittyy pääosin täysin muunlaisiin palveluihin kuin lastensuojeluun, yleensä erikoissairaanhoidon tai laadukkaan perusopetuksen saamiseen eikä lainkaan lastensuojeluun. Lastensuojelun parhaat asiantuntijat tietävät, että 17 000 lapsen siirtäminen pois kodeistaan johtuu pääosin tästä yhteiskuntaamme luodusta harhakuvitelmasta..

Helsingin Sanomat on kuluneen vuoden aikana kantanut uskollisesti kortensa kekoon vakuuttaakseen kansalle, että lapsen ei ole hyvä kasvaa omien vanhempiensa luona. Kansalle on kerrottu, että 24 tunnin pikakoulutuksella osasta maamme vanhemmista muokkautuu ylivertaisia lastenkasvattajia sijaisvanhempina. Kansanedustajille on uskoteltu, että näille ylivertaisille kannattaa maksaa korotettua kotihoidontukea ja mahdollistaa heille jopa kotiin jääminen pois työelämästä. Suomalaisia vanhempia on näin jaettu jyviin ja akanoihin, sattumanvaraisesti.

Asiantuntijoita huolettaa erityisesti se, että tässä jaottelussa lasten suojelun kohde, lapsi, voi jäädä kokonaan vaille suojelua joutuen elämään koti-ikävissään ilman hoivaa ja huolenpitoa. Sijaisvanhempien pikakoulutus näet tuottaa sekä sijaisvanhemmille että perheessä asuville lapsille miltei täydellisen koskemattomuuden eikä pikakoulutettujen toimintaan yleensä puututa."

lainaus knuutilaki/kirjoitukset/ parhaat asiantuntijat

Äänestä

Taitaa Ikonen taas etsiä asiakkaita omille bisneksilleen....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pepin raiskaus kirjoitti:

Pelastakaa Lapset ry:n Peppi- hankkeen päällikkö Virpi Vaattovaara, väittää, että "huostaanotto on keino varmistaa lapselle turvalliset olosuhteet kasvaa ja kehittyä."http://www.pelastakaalapset.fi/blogi/?x145122=b145823
Mitään tieteellistä näyttöä tämän Suomessa suositun väitteen tueksi ei löydy, päinvastoin. Kansainvälinen tutkimus tunnustaa, että huostaanotto on vakava riski lapsen kehitykselle ja että hämmästyttävän monet huostatut lapset kohtaavat sijaishuollossa väkivaltaa ja olosuhteita, joista heidät pitäisi välittömästi huostaanottaa. http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/22-varastettu-lapsuus-kaltoinkohtelututkimus

Vaattovaara väittää, että huostaanotto ei tarkoita lapsen lopullista erottamista ensimmäisistä vanhemmistaan. Tuore tutkimus väittää päinvastaista. Lupauksista ja kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista huolimatta sijoitus ei ole Suomessa väliaikainen vaan jo lähtökohtaisesti pysyvä toimi. Harva huostattu palautetaan takaisin perheeseensä. Siinäkään tapauksessa , että huosta oli alunalkaen turha tai vaikka perheen olosuhteissa ei olisi enää mitään vialla.
http://yle.fi/uutiset/vain_harva_huostaanotettu_lapsi_palaa_kotiinsa/6500525

Suomessa lastensuojeluperheillä ei ole oikeutta edes puolueettomaan oikeudenkäyntiin vaan huostat ratkaisee käräjäoikeuden sijaan sosiaalityöntekijöiden oma hallinto- oikeus, jossa jo lähtöolettamana on oletus usein epäpätevän sosiaalityöntekijän lausunnon oikeellisuudesta, jota ei tarvitse todistaa. Perheiden oikeusturvaa ei paranna, että peräti 40% koulutetuistakaan ei omaa tarvittavaa ammattitaitoa seksuaalirikosepäilyn tutkimiseen.
http://domino.utu.fi/tiedotus/tiedotukset.nsf/0/25727284090a3532c225759a00424ec2?OpenDocument


Vastoin minkäänlaista tutkimustietoa Vaattovaara väittää, että" sijaisperheissä varttuvat huostaanotetut lapset tulevat olosuhteista, joissa heitä on sattunut." ja että "ehkä jossakin taustalla häämöttää pelottava huumeongelmainen vanhempi, joka väijyy uhkaavana sijaisperheen elämää. "Todellisuudessa huostaanoton syitä ei tiedä kukaan. Suomessa niitä ei tilastoida eikä tutkita.
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/13-hartiavoimin

Vaikka lastensuojelu ja sijaishuolto täyttyy peruspalveluja vaille jääneistä lapsiperheistä ja sijoituksesta on tullut lastensuojelun ensimmäinen ja usein ainoaksi jäävä tukitoimenpide Vaattovaara väittää, että "lapsia on autettu, lastensuojelu on toiminut" ja että "huostaanotto tehdään viimeisenä vaihtoehtona, lapsi erotetaan vanhemmistaan vasta, kun mikään muu keino ei auta turvaamaan häntä". http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/hukassa-huostassa

Vaattovaaran suitsutus valvomattomien ja valikoimattomien sijaisvanhempien luontaisesta auttamishalusta ja ylivertaisuudesta kasvattajina ylittää jo parodiahorisontin. Hän jättää kertomatta, että sijaisperheitä ei tarkisteta vaan värväys suoritetaan perheiden itsetuottamien vahvuusluetteloiden perusteella ja että he saavat vain 24h koulutuksen, jonka jälkeen heitä ei käytännössä valvota lainkaan.
http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2012/06/16/lapsibisnesta-ei-valvo-kukaan/201231577/137
http://www.johannesremy.com/blogi/2011/04/26/21/?page2

Vaattovaaran teksti on täynnä perättömiä väittämiä. Ketä näiden valheiden on tarkoitus palvella? Ainakaan sijoitettuja lapsia ja heidän perheitään nämä valheet eivät auta, eivät myöskään tuota vilpitöntä yhteistyötä sijais- ja biologisten perheiden kesken. Valheet eivät myöskään auta kehittämään lastensuojelua tai sijaishuoltoa aidosti lapsen edun huomioiviksi.
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/12-kasvojen-kohotusta-ja-maineen-puhdistamista
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/52-tabu

Miltä mahtaa 2000- luvun lastensuojelun tyyppiasiakkaasta, tavallisesta perheestä tulevasta, asianmukaisia terveyspalveluja vaille jääneestä diagnosoimattoman neurologisen oireyhtymän omaavasta lapsesta tuntua, kun omat vanhemmat leimataan hyväksikäyttäviksi narkomaaneiksi ja oma oireilu tulkitaan vain osoitukseksi salatusta insestistä ? Vaattovaaran asenteet ovat omiaan lisäämään vain peruspalveluja vaille jääneiden lasten ja perheiden kärsimystä- ja mikä vaarallisinta- jättävät lapset edelleen vaille heidän tarvitsemiaan palveluita.

Suomi ei kaipaa enää yhtään väärälle tiedolle ja lapsiperheiden ihmisoikeuksien kurjistamiselle perustuvaa sijaishuollon ja lapsibisneksen edunvalvonta- ja lihotuskampanjaa- ainakaan julkisrahoitetusti.

Herätkää rahoittajat ja suunnatkaa rahanne virkarouvien sijaan lapsille- peruspalveluihin! Oikea Peppi kavahtaisi kampanjaa, jossa hänet ja hänenkaltaisensa tuomittaisiin jo käytöksensä perusteella elinkautiseen valvomattomaan sosiaalivankeuteen sijaisperheeseen- vailla mahdollisuutta saada edes oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu