Olen jo jonkin aikaa tiennyt, että miehelläni on naisystäviä lukuisa määrä, näitä hän tapailee ja soittelee ja tekstailee heille minulta salaa, mukamas. Ymmärränhän minä mistä ne valtaisat puhelinlaskut aiheutuu ja miksi ne pitää piilottaa. En usko, että hänellä välttämättä olisi seksisuhdetta näiden "ystävättäriensä" ainakaan kaikkien kanssa. Olen kysellyt häneltä itseltään ja muutamalta naiseltaankin, kieltävät kaiken, eivät kuulemma edes tunne toisiaan, ovat vain yhteisten tuttujen tuttuja. No näinkin voi olla... Mutta se, mikä minua tässä eniten vaivaa, on se, että hän tapailee näitä "ystävättäriään" esim. veljensä luona tai yhteisten tuttujemme luona milloin "poikien saunaillan" nimellä tai vastaavalla. Uskon miehen ja naisen ystävyyteen, mutta miksi salaa.
Ja me olemme menettäneet paljon yhteisiä tuttuja tässä vuosien saatossa. Esim. mieheni veli ei enää käy luonamme, ei ilmeisesti kehtaa katsoa minua silmiin, hän tietää minut tietävän.
On minulla itsellänikin miespuolisia ystäviä, mutta heitä tapaan julkisesti, kerron heistä kotona. Mies väittää minun olevan vainoharhainen
ja sen vuoksi minulle ei voi kertoa. Tiedä näistä.. Mukavaa elokuun loppua kaikille, nautitaan mahdollisista viimeisistä kesän hetkistä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ehkäpä miehesi pitää asiat salassa juuri sen takia, että kuvittelee sinun loukkaantuvan jos tiedät asiasta. Itse ainakin tapaan miesystäviäni salaa siinä pelossa, että kumppanini käsittäisi asiat väärin ja hermostuisi/suuttuisi turhasta
Et voi olla noin sinisilmäinen, miehesi valehtelee selvästi!! Jos asiat pitää tehdä salaa niin voitpa olla todella varma et jotain muutakin on tekeillä kuin pelkästään ystävyys. Se vielä että roudaa "ystävänsä" sukulaistensa luo ja salaa, niin huhu eipä paljon kunnioita kyllä sinua. Miten ihmeessä annat hänen noin kohdella itseäsi?? Laita hänet ja nopeasti kiertoon ja etsi itsellesi kunnon mies joka kunnioittaa myös sinua