sovitteko
aina riidat:
seksistä
rahan käytöstä
lapsien kasvatusesta
miten sovitte?
aina riidat:
seksistä
rahan käytöstä
lapsien kasvatusesta
miten sovitte?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Totta kai sovitaan. En voi edes kuvitella parisuhdetta, jossa ei sovita koskaan mitään riitoja, jätetään vaan kaikki taakse ja levälleen.
Jopa asiariiteleminenkin tarvii jonkunlaisen loppukaneetin, ettei siitä jää siementä seuraavaan riitaan, koska silloin sitä riidellään hampaankoloon jääneen asian ohjaamana eikä spontaanisti syntyneestä erimielisyydestä.
Miten me päätämme tilanteet on totta kai asiakohtainen ja riitakohtainen. Meillä ei loukata eikä olla ilkeitä, joten ei juuri pyydellä anteeksi mitään, koska ollaan vaan oltu eri mieltä ja kinattu sen takia.
Meillä molemmat kuulevat ja näkevät toisesta heti onko tämä tyytyväinen tilanteen päätökseen vaiko ei ja sen mukaan edetään.
Seksistä emme riitele. Rahankäytöstä olen suuttunut yhden ainoan kerran. Meillä on yhteiset rahat, mutta molemmilla kuukausittain tietty summa, jonka käytöstä toinen ei saa valittaa. Isoista hankinnoista ei ole tarvinnut riidellä. Lasten kasvatuksesta tulee joskus erimielisyyksiä, riitaa harvemmin. Lähinnä siitä, että olisimme johdonmukaisia ja molemmilla olisi samat säännöt. Puhumme asiat läpi keskenämme, ei lasten kuullen.
Mutta sitten on asioita, joista emme enää riitele emmekä sovi, koska olemme tulleet siihen tulokseen, että olemme niistä varmaan loppuikämme eri mieltä. Ne asiat eivät kuitenkaan ole niin perustavanlaatuisia, että suhde olisi vaakalaudalla. Sovinto kai sekin?
Mä möksähdän helposti, ja mieheltä taas ei anteeksipyyntöä usein kuule. Hän
kyllä ilmaisee muuten olevansa pahoillaan. Mulle on ollut kasvun paikka hyväksyä se. Riitoja tulee oikeastaan useimmiten ihan turhanpäiväisistä asioista, kun on väsynyt tai huonolla tuulella ja purkaa sen puolisoonsa.