Minulla oli suhde vaimoni siskon kanssa, laitoin sen poikki kun väsyin kaksoiselämään. Olin täysin henkisesti lopussa enkä voinut jatkaa kun vielä näin miten vaimoni kärsi. Halusin rakentaa uudelleen aviosuhdettani ja kävimme rehellisesti koko stoorin yhdessä läpi. Nyt tämä jätetty nainen kostaa minulle hirvittävällä tavalla, hän levittää valheita minusta ja perheestäni. Lapsetkaan eivät ole säästyneet tältä ja he kärsivät turhaan tämän kostajan toimista. Olen yrittänyt elää omaa elämää välittämättä näistä juoruista mutta kun ne tulee eteen monesti yhteisten ystäviemme kautta. Ajattelin että tämä loppuu aikanaan mutta ei näy loppuvan. Onko kokemuksia vastaavasta, mikä voi olla syy että hän ei jätä rauhaan, luulisi omassakin parisuhteessaan olevan riittävästi työtä kaiken jälkeen ja keskittäisi voimansa sinne.
Nainen kostaa
katuja kysyy
95792
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 95
Vanhimmat
Olisko pitänyt miettiä ennen kuin alkaa VAIMON sisaren kanssa sähläämään?!
Sorry, ei tipu säälipointseja. Pettäminen itsessään on ISO ISO ISO moka - ja sitten on vielä kaltaisiasi pässejä, jotka eivät näemmä osaa pitää housuja jalassaan missään tilanteessa! Sitä saat, mitä tilasit.
Vaimosi sisar on tietysti myös aivan omaa luokkaansa, mutta eipä ole näkynyt tällä palstalla hänen valituksiaan...
"Vaimosi sisar on tietysti myös aivan omaa luokkaansa, mutta eipä ole näkynyt tällä palstalla hänen valituksiaan..."
Nistä tiedät, oletko paranoija??
Olet ilmeisen lukihäirikkö, kysyin onko kokemuksia vastaavasta, en kaipaa sinunlaisien provojen asiattomia kommentteja. Enkä kaipaa säälipointsejasi, nimittelyjäsi enkä minun henkilökohtaisuuksien arviointejasi. Siirry mielenterveyspalstalle hyvissä ajoin ennekuin teet itsellesi jotain peruuttamatonta.
Tuon viimeisen lauseesi kohdistaisin takaisin Sinuun itseesi. Vain täysin järjetön menee puolisonsa sisaruksen kanssa sähläämään. Ihan oikein ne muut ihmiset reagoi tekemisiisi. He osoittavat, että olet ollut täys pässi!
Vielä täällä muita yrität syyllistää, kun sanovat suoraan, että väärin teit ja siksi itse kärsit. Ai, Sinussako se vika muka ei ollutkaan...? Mee ittees ja ala tajuta, että ihmiset ei voi sietää sinunlaisiasi toopeja.
Hoida tästedes OMA liittosi niin hyvin kuin taidat, ehkäpä muutkin ihmiset sen ajan mittaan huomaavat ja näkevät Sinun tehneen täyskäännöksen huoruudesta uskollisuuteen. Jospa saat sitten ihmisten kunnioituksen takaisin!
Ota lääkkeesi pian tai satutat jotain läheistäsi, rauhotu nyt vaan äläkä ota noin itseesi vai onko sulla vastaava rosessi menossa???
Se, että vaimosi on niin avarakatseinen ja anteeksiantavainen ihminen, että ylipäätään enää sietää kaltaistasi mulkeroa ei ole suinkaan merkki sinun fiksuudestasi!
Omissa piireissäni on kirjoittamaton laki, ettei kumppanin sukulaisiin tai kavereihin sekaannuta ja piste. Ihmettelen vaan, että mitä pienessä päässäsi on mahtanut liikkua, kun olet vaimosi sisaren kanssa sekoillut?! Tietysti voidaan ihmetellä sitäkin, mitä sisar on ajatellut, mutta hänen kommenttejaan ei kai ainakaan tässä ketjussa ole näkyvillä.
Ihme plussaa ja miinustelua kautta tämän ketjun... Sinä olet yhtäkkiä suuri sankari kun olet "tullut järkiisi" ja vaimon sisar, joka on sinuun totaalisen pissed off on mielipuoli perherauhan häiritsijä... Hmm... Meillähän on vain sinun esittämäsi osuus tarinasta tiedossa, joten kuinkahan mahtaa olla..? Onko hän oikeasti jotenkin "mielenvikainen" vai johtuuko hänen raivonsa jostain, mitä olet "luritellut" hänelle suhteenne kestäessä?
Ja siellä toinen mulkero :) Puhuu taas asian vierestä. Ja sinä et kirjoittamattomien lakiesi kanssa pysty vaikuttamaan kenenkään toisen ihmisen mielenjuoksuihin vaikka kuinka siihen toivoisit pystyväsi omassa ylemmyydentunnossasi. Olenko jossakin esiintynyt sankarina? Ihmeellistä luetun ymmärtämistä, se taitaa olla enemmänkin asenteellista, ellet pysty asialliseen keskusteluun niin ole ainakin hiljaa niin voit elää pitempään. Olet niitä kesäöiden nakkikioskijonojen öykkäreitä jotka kerjäävät turpaansa sotkemalla nokkansa toisten asioihin joista et tiedä yhtään mitään. Plussat ja miinukset muuten on kommentin asiallisuuden tai asiattomuuden mittari ja minusta ne on hyvin tässä ketjussa linjassa kommenttien kanssa.
Hei haloo sä täältä haet just sitä että me muut pistetään nyt nokkamme sun asioihin. Siis siihen puoleen minkä sä meille itse tuot esille. Itse teet selkeät johtopäätökset jostakin nakkikioskin öykkäristä ja onko se nyt asiallista keskustelua? Vedät niinku heti herneet nenään?? Taidat ihan itse plussailla ja miinustella
Tämä on KESKUSTELUPALSTA, tiesitkö sitä?
Jos et kestä sitä, että ihmiset kertovat mielipiteitään SINUN asioihisi, joista täällä olet avautunut, pysy sitten pois.
Olet PELLE kuvitellessasi, että äkillinen väsymisesi salasuhteeseen ja vaimosi anteeksiantamus tekisivät sinusta jälleen kunnon ihmisen. Sinä itse olet pilannut perheenne elämän säätämällä toisen naisen kanssa, oli sitten vaimosi sisar tai ei. Hän ei kaiketi kuitenkaan aseta ohimoillasi pitäen pakottanut sänkyyn kanssaan..??? Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön...
Karmee tilanne, onneksi olet vaimosi kanssa saanut asian selvitettyä. Kokemusta vastaavasta ei ole, mut oisko mahdollista, et sanoisit yhteisille ystävillenne suoraan olevan kyse katkerasta kostajasta? Tietävätkö ystävänne pettämisestäsi? Eikö hän ymmärrä olleensa ukkomiehen ja kaiken päälle siskonsa miehen huorana. Lapset säälittävät eniten,jos hän sotkee heidätkin. Koittaaka vain olla tilanteen yläpuolella, kyllä aika hiljentää. Sinun tekojasi en puolustele, mutta uskon sun oppineen perheesi arvon. Oma mieheni ymmärsi arvomme vasta menetettyään meidät.
Kiitos asiallisesta vastauksesta! Osa ystävistä tietää totuuden ja he ihmettelevätkin näitä pahoja puheita mutta jotkut eivät varmaan tiedä ja uskovat ehkä tämän naisen valheita, on vaikea ajatella että joku voi niin julkeasti valehdella toisesta. Kaikkein ikävintä on se että hän on sotkenut lapset mukaan aikuisten välisiin ongelmiin. Hän tietää miten tärekitä lapset on minulle joten ehkä tietoiseti halunnut iskeä sinne missä tietää sen minua eniten koskevan. Itse uskon että nämä pahat puheet kääntyy häntä itseään vastaan kun vain elän omaa elämää. Vaimoni on todella pettynyt hänen toimistaan, aikuisten olisi pitänyt kyetä selvittämään nämä keskenään.
"Kaikkein ikävintä on se että hän on sotkenut lapset mukaan aikuisten välisiin ongelmiin. Hän tietää miten tärekitä lapset on minulle joten ehkä tietoiseti halunnut iskeä sinne missä tietää sen minua eniten koskevan."
Sinä ne lapset olet sotkenut hommaan mukaan. Olisit oikeasti miettinyt seurauksia silloin, kun päätöksen vehtaamisesta teit, vai kuvittelitko todella, ettei tämä mitenkään koske perhettä, kun melaa uitan lasten tädissä?
Turha valittaa, kun paskat on jo housuissa. Kestä seuraukset kuin mies ja arvosta vaimoasi, sillä sinulla on sellainen aarre, jota ei montaa löydy. Katso peiliin pönttö!
Ammut väärää maalia hei, kyllä meidän suhde oli aivan kahden aikuisen välinen, ei siinä lapset ollu mukana ollenkaan, ei tosiaankaan, oletkohan ottanut jotain sekoitusta kun tuollaisia... vasta kun löin poikki niin hän sotki lapset mukaan. Jos minusta olisi ollut kiinni niin lapset ei olisi ollenkaan tienneet koko sotkusta mitään. Eikä mulla mitään valittamista ole kuten huomaat kun luet mitä kirjoitan. Kysyin vain onko muilla kokemuksia vastaavista koston enkeleistä ja milloin olisi luvassa loppua tuollaiselle, toiseksi viimeisestä lauseesta olen samaa mieltä,ja peiliin on katsottu ja tuo viimeinen nimitys ei ole tarpeen, tai ehkä sinulle loppuhuipennus ennen run.kaamisen loppua. :)
Jätetty kostaa alhaisilla keinoilla, koettu on. Hän ei saa tyydytystä omassa suhteessa ja jatkaa pettymyksen tuoman tyhjiön paikkamista niinkauan kun hänellä on uusi suhde joka vie huomion pois edellisistä suhteista. Näin toimii narsistinen ihminen.
Star trek, tää nähty joten kuittaan. Jätetty kostaa ja siinä kaatuu kaikki alle, lapset saa kärsiä, ihan kuin alkoholismi, kosto määrää elämää.
star trekille. huomasitko katujan kirjoituksessahan on, että hänellä(kostajalla) on omakin parisuhde. Naisen on oltava ilmeisen sairas, onko kyse jostain sisarkateudesta?
Osaltaan varmaan näinkin on, tämä nainen puhui pahaa minulle vaimostani suhteen aikana. Minä en halunnut mustamaalata hänen puolisoaan, vaikka hän omaa miestään mollasi usein minulle, ja aika pahalla tavalla, sellaisilla joista mies loukkaantuu hyvin syvästi.
Tuolla naisella on tosi heikko itsetunto. Tiedäthän tyypin "minulle kultaisempi sädekehä, kun osoitan toisten huonouden". Täysi pelle. Harmittaa vain mihin he monesti pystyvät. Muista kuitenkin , että te elätte tämän ongelman keskipisteessä ja teidän tunteenne ovat voimakkaimmat. Ystävänne eivät välttämättä mieti juurikaan koko asiaa.
Kiitos lohduttavista sanoista, se on totta että ei tämä varmaan näille ystäville ole iso juttu, ihmettelevät korkeintaan miksi yhtäkkiä entinen "hyvä" ystävä muuttaa puheet päinvastaiseksi, itse en ole asiaa salannut sellaiselta joka on tullut suoraan kysymään mistä on kysymys, kun sitten on kuullut toisen osapuolen version tapahtuneista niin on monet palaset löytäneet oikean lokeron, ja motiivit pahanpuhumiselle selvinneet. Minua ei niin paljon haittaakaan se mitä minusta puhuvat mutta lapsia ei saisi näihin sotkea, ja jos sotkee niin heille on kerrottava sitten myös asia kokonaisuudessaan, oman itsensä osuus päälimmäisenä, totuus vapauttaa mutta valhe kahlitsee.
Sori-omapa on soppasi. Toki jos lapsia uhkaillaan jne-Tee rikosilmoitus ja hanki tarpeeseen lähestymiskielto.
Juuu, en syytäkään ketään muita sopastani, se on aikuisten välinen juttu ja olen halunnut jättää omalta osalta taakse. Mutta jos toinen ei sitä ymmärrä ja haluaa jatkaa kostamalla lapsilleni niin se on väärin. Kunpa olisikin suoraa toimintaa kasvokkain tai muuten mutta kun tämä tekee sitä selän takana ja karttaa kaikkea suoraa keskustelua, ei silloin lähestymiskieltokaan auta.
Yksi tapa on että muilutat vaimosi siskon kunnolla´ja siten ettei kukaan näe niin loppuu juorut aika nopeasti ja jos ei lopu niin tosita asia niin helpottaa.
Vaan kun en halua olla missään tekemisissä koko ihmisen kanssa nii ei ole hyvä neuvo. Jättäis vaan meidät kokonaan rauhaan, myös puheissaan muiden kanssa.
Provoileeko joku ajankulukseen. Ensinnäkin et ole mies. No jos olisit, sinun olisi ollut syytä jo ennen moista rutsasuhdetta mennä hakemaan apua mielenterveyteesi. Luulisi sinua hävettävän, kun ystäville kerrot taustaa. Luuletko, että sinua miehenä enää arvostetaan. Sitä ihmettelen, että vaimon siskon mies ei ole sinua muiluttanut.
Kostaminen ei ole kylläkään hyvä ratkaisu. Vaimon kostokin voi tehdä todella pahaa. Kuulin äskettäin tapauksesta, jolloin vaimo saatuaan vuosien jälkeen tietää miehensä pettämisestä vaimon työkaverin kanssa, järjesti naisen uudelle sulhaselle tiedon. Hän itse ei sitä kertonut vaan kertoi miehen työkavereiden vaimoille ja sen jälkeen tieto miesvaltaisella alalla levisi ja miehelle naljailtiin tämän olevan kihloissa ukkomiehen entisen patjan kanssa. Mies purki kihlat. Nainen järkyttyi ja sai minusta kohtuuttoman kovan rangaistuksen.
Vaimon siskon mies ei ole mikään välkky ja muutenkin ressukka, ei kukaan muu sen naisen kanssa jaksaisikaan elää, myötätuntoa koen häntä kohtaan. Ei siitä ole kenenkään muiluttajaksi.
Olen samaa mieltä ei provoille kanssa, tämän ketjun aloittaja ei ole mies. Vain naiset kirjoittavat tuohon tyyliin, taitaa olla taasen joku satutäti liikkeellä.
Väärin meni. Mies olen ja tosi hetero, todistan juuri että mieskin voi kirjoittaa näin.
Et näytä olevan YHTÄÄN parempi kuin tuo petoskaverisi, jutut toisista on samaa luokkaa ... Lopeta muiden mollaaminen, tunnusta VAIN oma syyllisyytesi ja kärsi nahoissasi se, mitä yhteisö rangaistukseksesi antaa. Se kaikki on pettäjälle ihan oikein. Siitä huolimatta, että vaimosi hyväksyi sinut takaisin. Hänen itsetunnolleen muiden hänen puolestaan suorittama rangaistus on hyväksi, ja sen olet kyllä tasan velkaa hänen kärsimyksistään!!! Kärsi vaan nyt itse ja kanna vastuusi ja pidä itse suusi kiinni mustamaalaamasta muita, koska itse olet se syyllinen!!!
Mistä tuollaisiin johtopäätöksiin tulit, nukuitko huonosti? Et tiedä mustamaalaamisesta mitään. Olenko kieltänyt syyllisyyteni? Olenko väistänyt vastuuni? Mun kärsimyksilleni on aivan sama kunhan jättävät syyttömät rauhaan, thats it! On parempi puhua asiasta ilman nimiä kuin asiattomuuksista selän takana nimien kanssa.
Se ikää puoli näissä kolmoisdraamoissa on että kun olet perheellinen ja aloitat suhteilun jonkun perheesi ulkopuolisen kanssa otat aina hirvittävän riskin satuttaa myös lapsiasi. Harvoin nämä tunnejutut hoituu järjellisesti ja harvoin se jota loukataan tai se joka hylätään pystyy toimimaan järkevästi. Oli kyseessä vaimo tai toinen nainen. Kuvittelitko oikeasti että homma menee sinun ehdoillasi? Aloitat suhteen jee kivaa oli niin kauan kun oli ja sitten kun ei se sinusta enään ollut kivaa päätit että nyt riitti mutta unohdat että rikoskumppanisi ehkä oli myös liikeellä omilla ehdoillaan. Nyt hän on katkera niinkuin vaimosikin voisi olla. Siinä ei enään mietitä ketä satutetaan. Tuo sisarhan pystyi jo loukkaamaan omaa miestään ja omaa sisartaan ja sinä olet loukannut omaa perhettäsi. Ei kukaan lapsi ansaitse isää joka pettää äitiä heidän tätinsä kanssa eikä kukaan luottava vaimo ansaitse miestä joka sählää tämän sisaren kanssa. Vaimosi on tavalllaan jo menettänyt uskollisen miehen ja oman sisarensa jonka kanssa hänellä on jaettu yhteinen lapsuus. Ne läheiset joihin olisi pitänyt voida luottaa ovat pettäneet hänet! Ei tuolta sisarelta voi enään odottaa kykyä ajatella teidän lastenne parasta koska hän ei kyennyt ajattelemaan edes sisarensa parasta. Te loukasitte yhdessä vaimosi naiseutta, seksuaalisuutta, äitiyttä ja jopa ihmisyyttä. Sinä valitsit tuon sisaren tietäen että hän kykenee pettämään oman siskonsa. Tiesit että hän on paha. Älä ihmettele vaan teidän ainoa keino lienee muutto toiseen maahan.
Harvinaisen viisasta tekstiä tällä palstalla, kiitos! Olen täysin samaa mieltä, moni asia on mennyt väärin ja siitä ei mikään osapuoli selviä kolhuitta. Eteenpäin mennään paljon viisastuneina. Pitää vain toivoa että lapset sais olla rauhassa.
"Te loukkasitte yhdessä vaimosi naiseutta, seksuaalisuutta, äitiyttä ja jopa ihmisyyttä"
Nuo sanat koskettivat, sillä tiedän kakkosnaisen, joka loukkasi myös pettäjän lapsen kukkaan puhjennutta naiseutta, seksuaalisuutta ja ihmisyyttä tuon kirjoittamasi lisäksi, mitä ajattelemattomuutta ja oman edun tavoittelua.
Uskottomuuden hinta on kallein kaikista ja sitä vielä joutuu kaikki osapuolet maksamaan tavalla tai toisella elämänsä loppuun saakka. Se satuttaa niin syvältä ja raastavalla tavalla, että toivoisi edes toisella salasuhteilijalla olevan ripaus järkeä päässä. Se ripaus, joka estää ryhtymästä salasuhteeseen, joku käsijarru, josta edes toinen salailija älyäisi vetää.
Et sinäkään miettinyt syyttömien kärsimyksiä silloin kun petit vaimoasi hänen sisarensa kanssa. Huomaatko kuinka helppoa se on? Aiheuttaa kärsimyksiä ihan syyttömille. Unohdit Vaimosi ja lapsesi.
Onpa tutun kuuloista, minusta samanlaisessa tilanteessa nainen levitti pedofiilijuttuja ja narsisti juttuja, tämä kaikkien kaveriksi heittäytyvä sairas persoona kapsahti omaan ansaansa ja joutui poliisikuulustelussa tunnustamaan valheensa. Arvatkaapa naurattiko??
Sairas persoona on se, joka heittäytyy oman parisuhteen ulkopuoliseen suhteeseen!!! Sietäisi kärsiä myös seuraukset, itsehän ne on itselleen hankkinut avioRIKOKSELLAAN!
Mitä tilaa sitä saa, katui sitä tilausta tai ei. Itsehän valitsit kaksoiselämän valheidesi kanssa, valitsit suhteen kaksoiselämänaiseen, sellaiseksi oman siskonsa miehen viejää voi ansaitusti nimittää. Tilasit itsellesi kaksoiselämän, sen sait ja se kuule jatkuu. Toista et voi muuttaa, vaimosi sisko ei muutu vaikka kuinka toivot ja vaadit. Joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.
Sä olet ollu tota soppaa keittämässä, joten syö se katkera kalkki ja korjaa tuhot mitkä olet itse aiheuttanut.
Tuo kipu, suru ja tuska on puoliksi sun aiheuttama. Se on oikein sinulle, väärin muulle perheellesi. Sinä et minulta sääliä saa. Suoraan sanoen sairasta sotkeutua vaimon siskoon. Uskomattoman vähällä olet päässyt!!!!
Ei vaimon sisko ole sen sairaampaa kuin vaimon siskon kaima. Eikä edes sairasta vaan pelkästään väärin. Sairautta on ennemminkin jos miestä ei nainen kiinnosta, varsinkin kun nainen itseään tuo tykö siinä mielessä.
E tuokaan ole oikeutettua jos nainen tuo itseään tykö on mies heti kimpussa kuin joku eläin. MIKÄ MIEHIÄ RIIVAA? Missä on oman pään fiksuus ja tahto, ne AIVOT???
MIEHELLE EI KUULU panna jokaista vastaantulevaa joka haluaa!
Siinäpä varoituksen sanat vastaavassa tilanteessa oleville tai siihen menossa oleville. Minun onni on että tulin järkiini ja lopetin, ja pääsin omaan elämään takaisin. Vaimo on siinä ollut kyllä hieno tuki, niin käsittämättömältä kuin se kuulostaakin. Upea ihminen ja laajakatseinen. Harmittaa kun monta vuotta meni hukkaan omaa tyhmyyttäni.
Vaimosi ei pitäisi olla sinun tukenasi vaan sinun pitäisi olla hänen tukenaan. Älä nyt oikeasti odota vaimoltasi liikaa vahvuuttä tässä tilanteessa jossa olisi normaalia olla ihan rikki särjetty ja heikko. Et saa odottaa häneltä yhtään mitään vaan sinun on nöyristeltävä ja kaduttava ja oltava täysin avoin hänen edessään jotta saat ansaittua luottamuksen takaisin. Se ei välttämättä onnistu vain niin että vaimosi vain haluaa sitä ja sanoo että luotan nyt sinuun ja tuen sinua ja haluan olla onnellinen kanssasi. Se on tunnettava myös sydämessä ja vaimollesi on annettava lupa särkymiseen ja heikkouteen tuollaisessa tilanteessa.
Ei annettu lupaa. Piti vaan yrittää ja niinpä vaimona pelastin suhteen ja siten koko perheen. Ei ole anteeksi pyydelty, eikä liioin kiitelty. Tein sen mihin miehet ei pysty eli miehen työn.
Kun selviää, että oma puoliso ja oma sisar byl*ii niin se onvarmaankin erittäin kova paikka. Jos petetyn on pakko valita jompikumpi, oma puolensa, niin olettaisin, että veri olisi vettä sakeampaa. Lisäkis ap, kaikella kunnioituksella, syytät yksin sisarta valheiden jatkumisesta nyt mutta en usko sinua. Veikkaanpa että valehtelet itse edelleen yhä, myös.
Sinä et tiedä eikä minulle ole väliä mitä mieltä olet minun sanomisista, minulle on tärkeintä että olen rehellinen itselle, vaimolleni ja perheelleni. Valheesta syytän vain toista koska tiedän ne valheeksi. Jos tämä toinen olisi rehellinen niin ei tarvitsisi takana päin puhua pahaa, asiat voisi selvittää niiden kesken joita se koskee, mutta tämä on hänelle mahdotonta, ja syy siihen on epärehellisyys, ja hän on sitä minulle, vaimolleni ja omalle miehelleen. Syitä voi arvailla, häpeä omista tekemisistään ja pelko kasvojen menetyksestä ystävien ja suvun silmissä. Olen tästä puhunut hänen miehen kanssa, sen jälkeen selvisi että eipä ole miehelleen kertonut asiaa niinkuin se on. Sepä ei ninulle kuulukaan mutta voisi jättää meidät silti rauhaan, ja korjaisi puheensa.
Ja sinä puhut rehellisyydestä. Voi luoja. Pohjasakkaa olette molemmat, se akka ja sinä. Vaimollasi olisi se koston paikka.
Voi pettää ja kertoa sen rehellisesti tai pettää ja olla kertomatta. Vaimoni nyt vain osoittautui aikuiseksi eikä lähtenyt kostamaan. Pohjasakkaa täällä on itse kukin, sinä myös.
Et ollut rehellinen vaimollesi aikaisemmin ainakaan. Kovan hinnan kautta kasvanut rehelliseksi? Saattaahan olla että vaimosi ei loputtomiin kestäkään ja jättää sinut. Jos niin käy, muista aina että taakka oli liian raskas hänelle ja häntä et voi syyllistää. Et sittenkään jos hän rakastuu toiseen mieheen tuon nöyryytyksen vuoksi.
Vaimosi lienee ainoa aikuinen tuossa sopassa? ja ainoa jonka ei sitä nyt tarvitsisi edes olla. Sekoaisi sitä normaali nainen vähemmästäkin kuin siitä tiedosta että ukko kuksi siskoa ja sisko puhuu siihen päälle vielä valheita. Vaimollesi tuo sinun rehellisyytesi on tuonut miljoona kiloa taakkaa harteille mitä ei olisi koskaan edes kuulunut tulla.
Voi että sä oletkin ollut jalo! Pettänyt ja KERTONUT REHELLISESTI....
Ei jumat, mitä pas-kaa!
Sinullakin on siihen mahdollisuus jos uskallat. Mutta taisit juuri katsoa housuihisi, se on just sitä ihtiään, sun paskaa ja samaa tulee yläpäästäsikin.
Kärsi kärsi, olethan nauttinutkin! Ihmettelen kovasti sun vaimosi suhtautumista. Sulle antaa anteeksi, mutta ei omalle siskolleen. Yleensä veri on vettä sakeampaa. Nolottaako sua edes yhtään? Oletkohan kertonut ystävillesi totuuden, että ihan itse omasta halustasi petit vaimoasi? Aivan varmasti olet itse selitetellyt tekosi ystävillesi niin, että sua säälitään ja toista vihataan. Samanlaisia pas...koja olette molemmat, sinä ja vaimosi sisko.
Sanoisin että jos olet tökerösti lopettanut kakkoseen, hän on siitä närkästynyt. Puhu hänelle, kerro että ei lapsien tarvitsisi kärsiä jne. Aidosti ja rehellisesti. Kehaase jotain pientä vielä, koska selvästi satutit häntä. Toiveita herättämättä.
Pitäs tajuta että se on ohi kun meni ykspuoliseksi, kaikki ei vain tajua aikanaan lopettaa. Teit rohkean teon kun panit alttiiksi oman parisuhteesi kertomalla puolisolle, täydet pointsit vaimollesi. Narsistille on paha paikka tulla hyljätyksi ja jäädä kakkoseksi, näistä sitten joutuu viattomat kärsiin. Se on sairasta.
Ap, tekopyhä kirjoituksesi äklöttää minua. Miksi olet sen muuten tänne kirjoittanut, koska et näytä kuitenkaan kestävän kenenkään eriäviä mielipiteitä? Omatuntoko vaivaa?
Loukattu ja nöyryytetty nainen kostaa. Kukaan ei halua huomata joutuneensa välineeksi tai esineeksi; et sinä itsekään. Olen täysin varma, ettet ole selittänyt vaimon siskolle asiaa ystävällisesti ja häntä samalla arvostaen vaan lähtenyt karkuun vastuutasi, kun leikki ei olekaan enää kivaa. Vaikutat itsekeskeiseltä tarinankertojalta, joka pakenee vastuutaan suhteestanne itkemällä muille ihmisille asioita, joita he haluavat kuulla. Uskon vaimon siskon version tapahtuneesta olevan täysin erilainen. Luulen, että olet sellainen tyyppi, joka sählää, säätää ja sotkee asiansa, ja kun tulee sitten palkintojen jaon aika, sinä juokset karkuun tekosiasi ja sysäät vastuun aivan toisaalle.
Kerrot meille, kuinka vaimon sisko puhuu pahaa esim vaimostasi. Niinhän sinäkin puhut pahaa tästä siskosta. Vähättelet häntä ja pidät tyhmänä, vaikka hetkeä aiemmin kyllä innoissasi hoitelit häntä. Kerro sinä puolestasi, miksi muuten ukkomiehet aina haukkuvat noita kakkosiaan hulluiksi jne, vaikka itse ovat heitä ensin halunneet?
Ehdotan, että yrität nyt tulevaisuudessa arvostaa muita ihmisiä edes hitusen enemmän. Yritä ajatella, ettet ole ainoa, jolla on tunteet. Ensi kerralla voi olla, että vaimosi ei enää uskokaan tarinoitasi vaan hän jättää sinut!
On eri asia puhua tuntemattomille tuntemattomasta ilman nimiä ja kosketuspintaa asiaan kuin puhua nimellä pahaa selan takana. Koeta nyt vaan ymmärtää vaikka vaikealta se varmaan sinunlaiselle egoistille onkin. Sinunlaisille suunsoittajille ei kukaan voi olla mieliksi, ei pettäjä eikä petetty eikä edes asiaankuulumaton ulkopuolinen. Sinä esiinnyt asiantuntijana ja tietäjänä sellaisessa mistä et tiedä yhtään mitään. Miksi tulet kommentoimaan kun kierrät itse aiheen ja siirrät puheen sivuraiteille. Osuit väärään minun arvioinnissasi vastuunkantamisesta, rehellisyydessä ja arviossasi minun syistä suhteen lopettamiseen. Siinä osuit oikeaan että vastapuolen versio asiasta on erilainen kuin minulla, sinä vaan et tiedäkään sellaista mitä sinun ei tarvitsekaan tietää. Enkä aio kertokaan vaikka yrität provosoida minua, olen jaloillani tukevasti enkä ole johdateltavissa. :)
Tässä sinulle ensimmäinen oppitunti matkallasi rehellisyyteen ja uskollisuuteen. Eli kun kirjoitat täällä suhteiluistasi vaimosi sisareen et voi eikä sinun pidä edes odottaa minkäänlaista myötätuntoa tai ymmärrystä siihen asiaan. Se että sisar nyt levittelee valheita on yksinomaan sinun aikaansaannostasi. Jos et olisi aloittanut suhdetta ette olisi nyt tuossa tilanteessa. Kaikki suunsoitot mitä saat osaksesi täältä on oikeutettua ja nöyrry vain sen edessä. Et oikeasti voi kertoa täällä olevasi rehellinen ja tukevasti jaloillasi oleva sillä sitä sinun olisi pitänyt olla jo viimeistään silloin kun perustit perheen vaimosi kanssa. Nyt hehkutat täällä olevasi muuttunut mies mutta usko tai älä ei se käy ihan tuosta vain. Todellisuudessa sinun pitänee ehkä menettää jotakin arvokasta ja kokea se kriisi mitä tämä tilanteenne ehkä nyt tuo tullessaan jotta oikeasti muutut. Mikäli homma olisi mennyt niinkuin olisit halunnut se olisi tietenkin mennyt toisin etkä kaiketi edes olisi oppinut mitään?
Vaimosi sisaren olisi tietenkin pitänyt hiljentyä ja kadota takavasemmalle ja jättää sinut ja perheesi rauhaan kun päätit lopettaa suhteilun hänen kanssaan. Olisitkohan silloin ymmärtänytkään vaimosi arvoa samoin kuin nyt kun hän tukee jopa sinua tässä tilanteessa? Nyt huomaat että hän se aikuinen ja vastuuntuntoinen vaikka oli vähän aika sitten petetty ja sinisilmäinen?
Olet oikeassa, etkä voi muuta sanoakaan näillä tiedoilla, sen ymmärrän. Enkä tosiaankaan voi aivan kaikkea sanoa täällä. Se on totuus että halusin lopettaa toisin kun vastapuoli. Ja koskaan ei olisi pitänyt aloittaa, se on totta ja kaiken sotkun alku on juuri se että itsekin lähdin mukaan siihen. Siltikään en ymmärrä miksi lapsia sotketaan näihin enkä sitä että ei jätä meitä rauhaan. Onhan heilläkin oma elämä, eläköön sitä eikä meidän.
Nainen ei jätä sinua rauhaan koska kokee tulleensa suuresti loukatuksi ja etsii oikeutta itselleen, väärällä tavalla vain. Oman siskon miehen kanssa suhteen aloittava ei ole järjen jättiläinen. Kuten et ole sinäkään, ap, ymmärrä että loukkasit kuitenkin kakkostakin, yhtä lailla kuin omaa vaimoasi.Toivottavasti olet edes pyytänyt anteeksi valheellisia puheitasi tälle naiselle.
En tosiaankaan ole mitään velkaa tuolle kakkoselle, jos kokee tulleensa loukatuksi ja sen myötä oikeutettu jatkamaan häirintää, ei tosiaankaan ole järjen jättiläinen. Minulla muuten ei ole mitään anteeksipyydettävää tältä kakkoselta, vain vaimoltani. Riittää kun olen kertonut asian niin miten se on, ei rehellisyyttä tarvitse anteeksi pyytää!!! Anteeksi pyydetään niitä asioita mitä on tehnyt väärin, vääryys on tapahtunut vaimoani kohtaan eikä tätä kakkosta. Kakkoselle en ole mitään luvannut vaan olemme tehneet yhdessä väärin, miksi mun pitäs sitä häneltä pyytää anteeksi? Taitaa järki olla sullakin hukaan päässyt.
Eli sä jätit kakkosen kuin nallin kalliolle ja vielä haukuit hänet kaupan päälle? Tiedätkös kun hänelläkin on tunteet aivan samoin kuin vaimollasikin. Varmasti olet loukannut häntä pahasti ja nyt kostaa sitä sinulle. Mä en muuta syytä näe. Kakkossuhteen pystyy lopettamaan fiksusti, mutta sä et niin ole tehnyt. Tunnusta pois.
Tekopyhää sulta kakkosen älykkyyttä arvioida. Samanlainen olet itse. Ihmeen pitkämielinen vaimo sulla on. Mä olisin laittanut sut kävelemään ja yrittänyt korjata välejä omaan siskooni.
Kun et tiedä faktoja enkä niitä enempää kerro niin et voi tietää ja sinun johtopäätökset perustuu vain omiin kuvitelmiisi. Ketään ei ole jätetty kuin nallia kalliolle, enkä haukkunut, kerroin vain totuuden. Siksipä en ole siihen asiaan pyytänyt kannanottoja vaan siihen mitä on aloituksen alkuperäinen pointti, lue se ja jos sinulla ei ole siihen mitään sanottavaa niin jätä kommentoimatta.
Edelleenkö sä ihmettelet sen kakkosen käytöstä vaikka olet ollut aitiopaikalla todistamassa mihin se pystyi jo? Siis pettämään miestään ja siskoaan. Odotitko jotain fiksumpaa toimintaa vielä sen jälkeen? Lakkaa nyt jo ihmettelemästä miksi se kiusaa teitä vaan mieti mitä voit tehdä muuttaaksesi teidän suhdettanne parempaan suuntaan niillä eväillä mitä sulla vielä on.
Mitä sä sitten hänelle lupasit, kun hän on niin pettynyt sinuun? Lupasitko kuun taivaalta, että saisit hänet sänkyyn kanssasi? Naisena olen varma, että olet loukannut häntä verisesti. Tuliko luvattua, että kyllä mä vaimoni jätän sitten kun...? Mun mielestä sä sysäät kaiken pelkästään hänen niskaansa. Eikö sussa ole miestä selvittää asia puhumalla hänen kanssaan?
Kaikista eniten mua naurattaa sun kommenteissa tämä: "Voi pettää ja kertoa sen rehellisesti tai pettää ja olla kertomatta." Eli sä muutuit taikaiskusta rehelliseksi mieheksi, kun tunnustit pettäneesi. Salli mun nauraa.
Aika kovasti täytyy vaimosi sua rakastaa, kun antaa petoksista pahimman anteeksi sulle. Miten sä hänen päänsä puhuit pyörälle, kun sait uskomaan siskon olevan pelkästään se paha tuossa jutussa? Ja ystävillesi olet uskotellut saman. On teillä koko porukalla järki kateissa tai valunut pöksyihin.
Taas aiheen vierestä, oletuksia oletusten perään mutta et saa langan päästä kiinni. Minä kysyin ja sun pitäs vastata. onko sinulla kokemuksia vastaavista kiinniroikkujista ja lasten hyväksikäyttäjistä kuin tuo vaimoni sisko, ellei ole niin painu vit.tuun räkyttämästä. :)) Tämä on selvää tekstiä, pura pettymyksesi muualle, se ei ole mun ongelma.
Sinä se tässä tunnut olevan about ainoa, joka ei saa ajatuksen päästä kiinni.
Eikö jo ole käynyt selväksi, että tuollaiset mulkerot, jotka pettävät vaimoaan tämän siskon kanssa ja kehtaavat vielä kitistä sitä, että on NIIN epistä, kun suivaantunut ex-kakkonen panee haisemaan, ovat niin harvinaisia, ettei palstalle satu ketään kohtalotoveria antamaan sinulle neuvoja?!?!??!?!
Pura sinäkin turhautumisesi siitä, ettei täällä tule vastaan yhtä läpimätää persoonaa kuin itse olet vaikka hakkaamalla pari mottia halkoja!
Ai niin, mutta et sinä varmaan voi poistua pirtistä pihalle, kun katala vaimosi sisko on siellä sinua vainoamassa....
Olet ihan itse sössinyt asiasi ja nyt rääkyt täällä pettymystäsi siihen, ettei ex-kakkosesi pitänytkään suutaan supussa, kun halusit lopettaa suhteen. Ei mene elämä aina kuin elokuvissa ja vaikka miten v-tun reilua jätkää esitätkin ja olet ah niin syvästi huolissasi koko perheesi hyvinvoinnista, olet vain surkea piipittäjä. Hupaisaa, että sinä vaimosi anteeksi annon myötä kohoat koko pettämisepisodin yläpuolelle ja koet oikeudeksesi esittää UHRIA?!
"Lasten hyväksikäyttäjistä"...? Älä nyt viitsi, aikuinen mies!
Juttusi ovat niin tajutonta scheissea, että lienetkö provo.
Rauhotu nyt jo, et saa minusta enempää irti. Naurattaa kyllä kun joku viitsii noin syvällisiä toisten asioista, voisitko vastata tohon aloituksen kysymykseen, ellet osaa lukea niin ota pätkä köyttä ja helpota sun läheisten elämää, eihän tuollaista provokaattoria kukaan jaksa kuunnella. Tai mee sinne nakkikioskin jonoon ja kysy tupakkia siltä siilitukalta sun edessäs, hän tietää mikä sut vaientaa ku et ite ymmärrä.
Mene syvälle metsään (varmista ensin, ettei vaimosi sisko pääse seuraamaan...) ja huutele puille, niin ehkä kaiku vastaa sinua miellyttävästi.
Jos olet niin tyhmä, ettet tiedä, mikä on keskustelupalstan idea, niin ei voi mitään.
Kokenut kaiken tietää, mitä kaiku sinulle vastasi, hei älä kerro, lapset voi myös lukea näitä. Kiitä onneasi että on ihmisiä jotka sinusta välittää ja pääsit hoitoon, olisit voinut jäädä nalkkiin johonkin oksanreikään ja kuihtua sinne fantasioinesi. Kaikkea ei saisi toteuttaa mitä mielisairauskaverisi ehdottaa, kysy vaikka äidiltäs jos sua enää kukaan lapsekseen tunnustaa.
Miksi kuittaat kaikki itsesi kanssa eri mieltä olevat mielisairaiksi?
Onko nyt niin, että se koira älähtää, johon keppi kolahtaa ja itselläsi kohdallaan oleva lääkitys vielä hakusessa? Ainakin suoltamastasi tekstistä päätellen.
Tässä ketjussa useampikin ihminen on yrittänyt kirjoittaa sinulle rakentavasti, mutta tunnut suuttuvan jokaisesta kommentista, joka ei ole mielesi mukainen? Olet ehkä saanut anteeksi vaimoltasi ja katsotte yhdessä eteenpäin... Mutta henk koht tasolla sinulla on todella paljon opittavaa! Esim nöyryyttä et ole oppinut pätkän vertaa, koska et kestä omista tietoisista teoistasi johtuvaa kritiikkiä.
Yleistys on suuri valhe. Taitaa juuri niin olla että kalikka kalahtaa mm. sinunlaisien päähän. Mielisairautta on montaa lajia ja astetta, sinulla on kaksisuuntainen lukihäiriö ja luet vain ne jotka saa sinun mielenhäiriöiset ajatukset muuttumaan painetuksi sanaksi. Tuollaisille tyypeille netti ja anonyymit keskustelupalstat ovat vaarallisia koska ette hallitse mitä kirjoitatte. Meillä on teidänlaistenne turvaksi myös sananvapaus joten pannaan sen piikkiin jeikä viedä pakkohoitoon koska ette ole fyysisesti vaarallisia ja haukkuhan ei haavaa tee.
Toi on se lasku minkä sä kusipäisyytäs menit aiheuttamaan. Sääli että sun itsekkyytes takia muut siitä kärsii.
Musta on jotenkin huvittavaa että jaksat jauhaa että se on aikuisten asia.. fakta hän on se että aikuisena ihmisenä sä olet vastuussa oman perheen ja lastesi hyvinvoinnista, ja olet ihan tietoisesti toiminut.
Sä et ole yhtään sen parempi kun se vaimos sisko. Koko kuvio teidän kahden välillä on sairas. Ole nyt mies ja lakkaa nitisemästä! Sinä et tossa ole mikään uhri, vaan lapsesi ja vaimosi on!!!!
Kaikille ei ole annettu edes sen vertaa että tajuaisi olla hiljaa silloin kun ei ymmärrä mistä on kysymys, eli en ole missään sanonut olevani parempi, se on sun omaa fantasiaa jolla pääset provoileen asiattomuuksia.
Älä sä ole pätkääkään huolissas mun tajuamisesta.. ole ihan omasta tajuamisesta huolissaan... mä en ikinä olis noin ajattelematon ja tyhmä.
Koska sun asenne on tollanen niin hyvin vahvasti epäilen sen siskon olevan se ainoa paskanpuhuja sopassa. Veikkanpa että julkisesti molemmat kovaan ääneen haukutte toisiamme.
Mitä hittoa sä edes ajattelit kun sotkeuduit vaimon siskoon. Mene ittees.
Toisekseen... luuletko tosiaan saavas jotain sympatiaa tällä palstalla.
"Twelve Points" !!!
Aloittaja on TÄYS PELLE!
Olen sirkuksessa töissä, mistä tiesit? Ainiin, olen varmaan tuonut sullekin ruokaa sinne apinahäkkiin.
Olen sirkuksessa töissä, mistä tiesit? Ainiin, olen varmaan tuonut sullekin ruokaa sinne apinahäkkiin.
Mitä sä katuja kysyy kirjoittelet tänne aggressiivisia viestejäs, jos et halua ihmisten mielipiteitä.
Minusta on omituista, että aloittajan puheista kuullostaa melkein kuin hän olisi ollut suhteessa vaimonsa siskoon vastoin tahtoaan. Hän ei mitenkään näe itse olevansa vastuussa siitä, että kuvio on päättynyt sotkuun ja rumaan sellaiseen.
Ymmärrän, että mies voi hyvin ihastua vaimonsa siskoon, tuntea himoa tätä kohtaan ja antautua suhteeseen hänen kanssaan. Uskon, että siskot tuntevat yleisesti tunnustettua useammin seksuaalista vetoa varsinkin isosiskojensa miehiin joten tilaisuuksia tällaiseen varmaan syntyy. Mutta kuitenkin vastuu suhteen aloittamisesta ja sen seurauksista on molemmilla osapuolilla, eikä voi tuudittautua siihen, että pitkään jatkuneen suhteen jälkeen toinen olisi aina yhtä helposti jätettävissä kuin satunnainen baaripano.
Eikö rannettasi jo pakota, kun laukkaat jatkuvasti miinustamassa "väärinymmärtäjiäsi" ja plussaamassa harvoja "ymmärtäjiäsi"?
Hahaa multinikki :))))Taitaa sulla olla ylimääräistä aikaa kun kirjoittelet eri nimimerkeillä omiasi, hanki oma elämä! Ei ole ainoa ketju missä sinä sama provoilija esiinnyt, on joillakin harrastukset, no sinä tyydytät sillä tarpeesi.
Eikannat välittää tuosta sairaasta tyypistä, hän on koukussa tähän palstaan eikä pääse irti, noita sairaita hoidetaan suljetulla. Noilla on muuten huono ennuste, tapattavat itsensä juuri niissä nakkikioskin jonoissa.
Sulla varmaan pakottaa kun yrität saada niitä plussia pois. :)) lopeta tuollainen, hyi.
"kuullostaa melkein kuin hän olisi ollut suhteessa vaimonsa siskoon vastoin tahtoaan"
Kuulostaa omalta kärynneeltä pettäjältäni, joka selitteli, että ilkeä kakkonen vei häntä kuin pässiä narussa, hän joutui hyväksikäytetyksi. Vaikutti vakavissaan, kuten apkin, uskovan oman ajatuksensa. Pettäjät eivät halua nähdä omaa vastuutaan elämässä, sen sijaan syyttävät muita.Kuten ensin on vaimon vika että pettävät, seuraavaksi kakkosen vika että pettivät, näin jos jäävät kiinni.
Entäs ne vaimot jotka laittavat miehen syyksi että lähtivät petoksen tielle, tuo oli sinun kokemus lammasmaisen miehesi kanssa, on muuten muunlaisiakin miehiä. Jotkut jopa tunnustavat virheensä ja kertovat itse, ilman sen kummempaa käryä. Kaikki ei ole mätiä kuin sun mies, äläpä yleistä.
Miten mun kaaliin ei mene, että jos tunnustaa pettäneensä, niin ei olekaan enää mätä ihmisenä vaan pelkästään rehellinen? Hienoa, jos joku vapaaehtoisesti tunnustaa virheensä. Se ei siltikään tee ihmisestä rehellistä. Pettäminen on pelkkää mätää ja epärehelliset ihmiset sitä harrastaa.
Ei sille täällä mitään voi tehdä, sun kaali on jo mätä ja vaatii vaihtoon. Koeta päästä tasapainoon, mutta älä mee terapeutille, ne hoitaa tapauksia joilla on jotain toivoa.
Tämä viestiketju menee yhä sekommaksi, muutamaa hyvää kannanottoa lukuunottamatta!
Hyvä Katuja, jos tulet tänne kysymään neuvoja ja ohjeita tai kohtalotovereiden tuntemuksia, niin miksi et kerro koko tarinaa ja vastaa esitettyihin kysymyksiin?
Oletko niin rehellinen, että annat vaimosi lukea tämän viestiketjun? Ja annatko hänen kertoa täällä omat tuntemuksensa tapahtuneesta?
Minusta sinä olet ollut täysi sika, mutta koska meille ei ole annettu oikeutusta tuomita toisia ihmisiä, niin jätetään em. mielipiteeni kirjaamatta pöytäkirjaan.
Tietysti on hienoa, että olet tullut järkiisi, mutta käyttäisit tämänkin viestiketjuun kirjoitetun ajan vaimosi huomioimiseen ja hellimiseen. Sen myös lapset huomaavat.
Ihastuksesi on luonnollisesti loukkaantunut ja kosto on suloinen, sanotaan. Ja tässä raivon tunnossa hänellä ei järki riitä käyttäytyä kuten aikuisten tulisi. Vain aika parantaa haavat. Kerro lapsillesi, että olet käyttäytynyt sikamaisesti, mutta että olet parantanut tapasi ja haluat heidän ja äidin parastaan.
Onnea matkaan ja Aurinkoista Kesää
Onhan täällä järkeviäkin aina välillä. Kiitos sulle toivotuksista. Olen vastannut asiattomuuksiin asiattomuuksilla. :) kysymyksiin en vastaa koska ne ei ole oleellisia aloituksen kanssa. Olen kysynyt onko muilla kokemuksia vastaavasta ja mikä voi olla syynä, en ole kysynyt neuvoja miten olisi pitänyt toimia ennen pettämistä, sen tiedän itsekin. Vaimo on lukenut ketjun mutta fiksuna ihmisenä lähinnä huvittunut eikä alennu kommentoimaan. Ei meillä ongelmaa ole yhteisen ajan kanssa, sen osaamme. Samoin annamme toisillemme omaa aikaa, sekin on tärkeää tässä tilanteessa. Olen ollut sika ja pettäjä, sen myönnän. Toivon että tämä häirintä vaan loppuu, ei se ikuisuuksia kestäkään, mutta toivottavasti pian. Eiköhän ne tunteet siitä laannu aikanaan, paljon vaan pahaa on turhaan saanu aikaan. Virheistä on oppinut ellei niitä toista, toivottavasti niin.
Jos "asiattomat" kommentit huvittavat vielä, niin lupaan että kun vaimosi shokkiaika on ohi ja hän on ehtinyt ajatella kunnolla, tulet huomaamaan että hänkin ajattelee "asiattomasti". Silloin ei kannata vastata asiattomuuksilla, tai ero on edessäsi.
Olet järkeistäjä. Sellainen pettäjä on taitava älyllistämään kaiken, hän vaatii puolisoltaan "asiallisuutta", järkeä. Hän ei näytä omiakaan tunteitaan, edes itselleen. Mm oman häpeäsi siitä, että olet menettänyt maineesi, kun kaikkia kiinnostaa mehukas juoru vaimonsa siskoa pa*evasta äijästä, peität myös itseltäsi sillä että syyllistät kakkosta häiriköksi.
Loukattut kakkonen, joka näyttää avoimesti pahoja tunteitaan, on sinulle hullu kostaja, jonka tunteiden esittämisessään "häiriköi" ja odottelet "viisaana" että kakkosen "tunteet laantuu aikanaan".
Järkeistäjän puolisokaan ei saisi näyttää tunteita tai hän olisi "typerä ja lapsellinen
Moni puoliso monipuloituu älyllistäjän puheista ja pyrkiikin sitten olemaan "älykäs", hänethän on ohjattu ajattelemaan petosta "aikuisen asiallisesti". Ikävää, sillä tämä johtaa siihen, että loukatun viha ja suru tukahdutetaan. Se päivä kun kaikki nämä petetyn pahat tunteet sitten purkautuvat, on sitten kauhea, ja jälki on kauheaa.
äärimmäisen hyvin kirjotettu!
"Se päivä kun kaikki nämä petetyn pahat tunteet sitten purkautuvat, on sitten kauhea, ja jälki on kauheaa."
En kuitenkaan usko millään että ap tulee olemaan vastaanottavainen vaimon kiukulle.
Ite pistäsin kylmästi pihalle tollasen sian.
Ei pidä paikkaansa tuo meidän asiassa. Voi joidenkin kohdalla olla näin mutta ei tässä tapauksessa. Tunteita on saanut purkaa ja on purettu. Järki tuli vasta mukaan kun nämä käytin ensin läpi siten kun kukin ne koki.
Miten hemmetissä sä ton teit, että vaimosi antoi tunteiden kuohunnan jälkeen anteeksi sinulle mutta ei siskolleen? Ilmeisesti olet verbaalisesti erittäin lahjakas ja tiedät myös, mikä tarina kehenkin uppoaa. Olenko väärässä?
Väität olevasi älykäs ihminen. Miksi sinulle kuitenkin on mahdoton ajatus jutella asiallisesti vaimosi siskon kanssa? Ei asiat muuten selviä kuin juttelemalla vaikka miten v...tuttaisi. Anna hänelle aikaa selvittää oma päänsä, juttele vasta sitten.
Sun ystäväsi on keljumaisessa tilanteessa etenkin jos ovat myös vaimosi siskon ystäviä. Heistä ehkä tuntuu, että heidän pitäisi valita, kumman puolella ovat. Ei heidän tarvitse. Te molemmat olette tehneet sellaisen tempun, että empä itse haluaisi tuollaisten ihmisten kanssa ystävä olla.
Ihmiset tekee virheitä tahtomattaan, mutta sun tekosi oli täysin tietoinen. Mä en sympatiseeraa sua enkä siskoa yhtään. Mulle kävi siskon mies ehdottelemaan vaikka mitä kun itse olin eronnut. Olin todella järkyttynyt asiasta enkä vieläkään pysty luontevasti siskon miehen seurassa olemaan. Mua oksettaa. Niinkuin oksettaa sun ja vaimosi siskon teot. Millainen mies pystyy tekemään tuollaista omalle vaimolleen? Millainen nainen pystyy tekemään tuon omalle siskolleen? Teillä molemmilla ei liiku päässä mikään.
Mä en pysty asiaa siskolleni kertomaan, koska en halua loukata häntä ja tiedän, että mun niskaan kaikki kaatuisi. Ihan samoin kun sä sälytät kaiken vastuun vaimosi siskon harteille. Siskon mies pettää häntä koko ajan. Mites sulla, oliko muka ensimmäinen kerta vieraissa?
Voisit kertoa teidän yhteisille ystävillenne, ettette halua kuunnella asiasta
enempää.Ilmaisette yhdessä olevanne asiasta samaa mieltä.
Aina kun joku aloittaa "hyvää hyvyyttään"juorupuheet katkaisette itse
juoruilta siivet pyytämällä heitä keskustelemaan asiasta vaimosi siskon kanssa.
Lapsille kerrotte teidän rakastavan toisianne ja näistä puheista ei ole
vahinkoa heille .Opetatte lapsianne kertomaan suoraan "sisar kostajalle"
Ei kuulu lapsille, kerro asia aikuisille !
Hyvin sanottu!
Kiitos.
Lopetan kommentoinnin koska ketju on mennyt asiattomaksi ja minun aloittajan nimimerkkiä käyttää myös joku sairas yksilö ja saa ne näyttämään omailtani. Kiitos asiallisista kommenteista, jokaisella on opittavaa, ja virheitä voi tulla kunhan ei tee samaa virhettä uudestaan.
Iloista kesää kaikille!