Olen jättänyt kyselemisen hänen menemisistään ja tulemisistaan tahallani kokonaan pois ja mies on siten näköjään jatkuvasti varomattomampi.
Esimerkiksi yötuurit alkavat nyt tavallista aikaisemmin ja kestävät tavallista myöhempään, niitä on myös enemmän. Nytkin on jo iltapäivä menossa, vaikka aamutuurin pitäisi loppua klo 8:00, viimeistään klo 9:00. niin ainakin näissä löytämissäni työtuntiliuskoissa oli vielä huhtikuussa. Miehestä ei ole kuulunut mitään. Mies ei silti yleensä nuku päivällä, sillä on ilmeisesti nukkunut jossain yön. Olin pari päivää työmatkalla, eikä sillä välin kukaan ollut käynyt kodissammme, edes paitaa vaihtamassa tai postia keräämässä.
Löysin miehen rahakätkön, 2200 euroa seteleinä aurinkolasikotelossa. Olen tarkkaillut setelien hupenemista, johonkin palaa käteistä, ei kai saa jäädä mitään tilitapahtumia. Itse olen joutunut kotitaloutemme päämaksajaksi, sillä miehellä on "yölisistä huolimatta" tili aina miinuksella. Mitään peliriippuvaisuutta hänellä ei ole, hän ei myöskään käytä rahaa juhlimiseen, alkoholiin tai päihteisiin. Johonkin sitä rahaa on näköjään kiva törsätä.
Sitten mies on alkanut etsiä keittiön kaapeista mausteita ja tarvikkeita, mitä emme ole koskaan harrastaneet. Esimerkiksi "eikö meillä ole enää soijakastiketta?" No ei ole, eikä yleensä ole ollut. Hänen avoimesta työkassistaan pilkotti myös levy valkoista suklaata, harvinainen herkku miehelle joka ei pidä mistään makeasta.
Miehen kännykkä ja tietokone on tarkasti salasanojen takana suojassa. Hän näytti minulle kännykästään siskonsa lapsen kuvaa, mutta en saanut itse ottaa kännykkää käteeni. Ojensin käteni vaistomaisesti, mutta mies sieppasi nopealla liikkeellä kännykän etäämmälle ja toi sen sitten taas uudelleen eteeni vain katsottavaksi. Facebookissa olin aluksi hänen kaverinaan, mutta hän poisti kontaktini ja nyt tiukat estot on asennettuna yksityisyyden suojaamiseksi.
Löysin myös syntymäpäiväkortin, se esitti hassua autoa ja takana luki: "jos minulla olisi varaa, niin ostaisin sulle synttärilahjaksi uuden auton, mutta toistaiseksi saat tyytyä tähän!" ja siinä naisen, minulle tuntematon, etunimi. Ketä vierasta naista kiinnostaa, jos jonkun aviomiehellä on autonvaihto mielessä?
Eräänä perjantai-iltana hän stailasi ja parfymoi peilin edessä. Kysyin, että minne aikoo mennä ja mies suuttui kysymyksestäni. Hän sanoi erittäin ivalliseen sävyyn, että on se kumma kun vaimolle pitää tilittää, jos mies aikoo käydä veljensä luona. Sanoin, että itsekin kysyisi, jos minä alkaisin tähän aikaan illasta meikata ja laittaa parasta päälle. Mies sitten vähän leppyi ja sanoi, että ok, mutta veljensä luo hän vain...
Vai näkeekö joku tuossa ylläolevassa "oireilussa" jotain tulkinnan varaista ja vainoharhaista? Minun mielstäni ei ainakaan ole normaalia avioelämää ja pariskunnan arkea, että toinen on ihan uutispimennossa toisen elämästä. Itse ainakin edelleen mainitsen minne menen ja koska tulen.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Ihmettelen mikä sinulle on epäselvää? Haluatko mielipiteen, neuvon, mitä?
Tämä oli hadistunut purkaus, kun ei ole ketään kenelle puhua. En varmaan ole ainut, jota on niin paljon haukuttu "vainoharhaiseksi hulluksi", että on alkanut uskoa siihen itsekin. Mutta jos sinä esimerkiksi ihmettelet, mitä tuossa oli epäselvää, niin se on jo hyvä vastaus.
Kokemuksesta sanon, että erontuska on todellista helvettiä. Petetyksi tulemisen tunnetta on verrattu heroiinin vieroitusoireisiin. Allekirjoitan sen. Otettuani eron elin päivät sumussa, hoidin tyttäreni pakonomaisesti rutiinilla, sulkeuduin kotiin, mikään ei kiinnostanut. Mieheni yritti kauan saada minua takaisin ja silti suhde toiseen jatkui. Jossain vaiheessa rakkaus muuttui kuitenkin halveksunnaksi ja nyt olen vahvoilla. Nautin elämästä, olen taas aktiivinen, eikä tarvitse murehtia missä kultani menee. Usko, sinäkin selviät, kun vain uskallat tehdä aloitteen johonkin suuntaan. Kysy itseltäsi haluatko elää noin. Kukaan ei päätä puolestasi, eikä elä tunteitasi.
Kiitos, helpotti jo kun joku "kuunteli" ja otti todesta. Tästä on hyvä jatkaa.
100% varmasti pettää tuo miehesi. Varaudu siihen että tuleva riita voi olla niin kylmää että avioero tulee. Neuvot
1) leiki tyhmää, älä kysy mitään, älä epäile mitään
1) Aloita salaa avioeroon liittyvät vallmistelut omalta osaltasi, ositusten selvittäminen jne jne. Nyt pidät nainen kiinni siitä mikä sulle kuuluu!
2) Etsivä miehen perään. Eikä maksa paljon, tollasen typeryksen ne nappaa oitis, vamraan sun ensimmäisen työreissus aikana
3) Vasta, kun 100% todisteet ja ko.naisen henkilöllisyys on sulla tiedossa, otat asian tai eron puheeksi. Varaudu kovaan riitaan, typerykset yrittää olla tunnustamatta todisteidenkin edessä
..ja kirjoita kaikki miehen puheet ylös päiväkirjaan, säilytä kaikki todisteet joita sulla jo nyt on, mm valkokuvaa syntymäpväkortti.
Ootko enää varma että mies on hän johon olet tutustunut? Jos irtosetelit eivät ole hänen tililtään, alkuperä voisi olla hämärä? Jos miehen tili on aina tyhjä hänellä voi olla oma talo muualla (maksaa lainaa) ja käy vaan "yhteisessä kodissanne". Nykyään miehillä voi olla monta asuntoa tai talo, mökkiä. Tai parikin autoa. Kaksoiselämää. Okei ehkä liian villi veikkaus...
Miehellä voi olla muita naisia ja 1 vakinainen muualla, vai monta vakituista? Paljon poissa... Sillä jos ei ole nainen, tulisi mieleen seksin myynti tai osto, uhkapelit, alkoholi, hämärä työ, kirpputorikikkauilu, mikä vaan. Tai tavallisia harrastuksia joista sinä et tiedä. Tai kaksi työtä. -Onko mies oikeasti töissä, vai onko hän ollut "töissä". Jotkut miehet ovat saaneet potkut joskus ja jatkaneet esitystä olevansa töissä, ettei naiset jätä. Jopa vuosia näin.
Olisiko etsivä hyvä? Vai aiotko laittaa kaverisi seuraamaan miestä, tai jonkun gps jutun... Vai muutatko vain pois kun et tiedä. Miten aiot selvittää koko homman. Hän ei kerro kaikkea, eikä tunnusta varmaan mitään. Jos hänellä olisi hyviä selityksiä, hän sanoisi ne ja voisi todistaa. Antaisi aikaa teille. Etääntyminen kertoo että hänen kiinnostuksensa on toisessa naisessa mahdollisesti. :( Ota selvää. Kerro miten kävi.
Eniten ihmetyttää mihin ne rahatkin menee.
Tai jos hän treffailee naisia muualla? Koneen salaus siksi. Ehkä hänellä on ilmoituksia netissä? Käykö hän baareissa joskus tai polttaako. Vai onko se työpaikan mimmejä? Onko mies ollut koskaan pelaavan oloinen, siis ihmissuhteissa? Laskelmoiva? Bisneksissä laskelmoiva? Hälytyskellot soivat jos facebookiin ei kumppani pääse, se on hyvin loukkaavaa. Mitä siellä on?! Ehkä hänen kavereissaan on nyt SE nainen... Ja piilottanut suhdestatuksensa? Yms yms. Selvitä kaveries kanssa miehen puuhia.
Ennen kuin mun ex kärysi, ihan kaikki ap:n kertomat miehen tavat tuli nähtyä, paitsi synttärikorttia en löytänyt. Selvisi, miehen rahat paloi todellakin kakkossuhteeseen, jossa mies näytteli rikasta ja menestyvää, joten piti maksaa köyhän yh-kakkosen viinat, menot jopa sen kotiin viedyt ruokakassitkin. Kuitteja löytyi näistä, kun pengoin.
Lue täältä merkit:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9232093
Exälläni kului aina tuplasti rahaa työmatkoillaan tai ns. työmatkoilla verrattuna kotonaolon aikana. Kertomasi viittaa pettämiseen.
Selvitä asiat eroa varten eli ositus jne..
Kiitos kaikille kommenteista! Huoh. Jokainen kommentti sai hälytyskellot taas soimaan.
Mies lähti kotoa perjantaina klo16 ja palasi sunnuntaina klo18. Ei edes soittanut välillä! Enkä minäkään, aivan tahallani. Kuinka moni aviopuoliso sietää tätä, että toisesta ei kuulu pariin vuorokauteen mitään elonmerkkiä!? Siksi olinkin aivan raivona, kun hän viimein tuli kotiin.
Oli kuulemma ollut sattumalta piiiiitkät tuurit yötyössä ja välillä oleili sinkku-veljensä luona, kun tällä on debis tai jotakin murheita... No, me asumme ydinkeskustassa, aivan kuten tämä velikin, joten kyllä minä kävelisin välillä omaan kotiini sukulaisen nurkista, ainakin vaatteet vaihtamaan. Ovathan he älyttömän läheisiä ja bestikset kuin kaksoset konsanaan, mutta rajansa kaikella. Vähän epäilen, että hän on ollut viikonlopun kokonaan jossakin kauempana ja veli toimii lojaalisti alibina.
Olin siis todella vihainen ja mies veti yllättäen hihastaan sellaisen ihme kortin, että "halusi vain antaa minulle omaa aikaa ja omaa tilaa". Hah, on siinä yksi aviomies hakuteillä, jos luulee että vaimo haluaa viikonloppuna omaa tilaa läheisyyden sijaan. Me olemme lisäksi suhteellisen nuori pari, ei edes lapsia (eikä taida tullakaan). Mikä olisi mukavampaa kuin nauttia ensimmäisestä kevätfiiliksestä viikonloppuna oman rakkaan kanssa? Siinäpä se kysymys, että kenen rakkaan kanssa haluaa siitä nauttia.
Minulla on nyt aluksi jemmassa digitaalinen sanelukone ja siinä uudet paristot. Kyttäilen tilaisuutta lähteä yksin pariksi tunniksi lenkille ja jättää sanelukoneen nauhoittamaan. Voin kuvitella, että mies puhuu sillä aikaa puhelimessa. Muuten en taas enää kysele tai vaadi yhtään mitään, meni tässä vähän konseptit sekaisin tuon viikonlopun vuoksi. Ajattelin myös lähettää tekaistulla sähköpostilla kutsun johonkin kuvitteelliseen juhlaan tms. katsotaan kuka pääsee sinne miehen mukaan.
" Jokainen kommentti sai hälytyskellot taas soimaan."
Siis ihanko sinä oikeasti vielä olet vasta epäilyksen asteella????
Mitä ihmettä sinä lisätodisteilla?
Ei kun tässä pitää yrittäjän uppotua välillä työhönkin ja keskittyä muihin asioihin, siksi nuo viestit toivat asian taas pintaan ja hälytyskellot soivat siinä mielessä, että pitää muistaa olla skarppina eikä paeta kokonaan työhön. Sori jos sekoilen puheissani.
Lisätodisteilla sitä, että haluan nimen ja muuta faktaa selville ja kenties jotain mustaa valkoisella. Tämä kun on niitä miehiä, joka ei myönnä mitään, vaikka jäisi rysän päältä kiinni. Enkä pääse hänestä pelkästään kutsumalla ystävällisesti muuttamaan pois kodistamme (jonka minä nykyisin kustannan, mutta paperilla molemmat).
Sinulle sanoisin vain että juokse tyttö juokse...mahdollisimman kauas tuosta miehestä. Et ole häntä varten, ansaitset parempaa!
"Tämä kun on niitä miehiä, joka ei myönnä mitään"
Katsos kun tuota peliä voi pelata kahdestaan. Voit joko ottaa eron etkä anna sille mitään syytä tai sitten sanot ettet aio elää petturin kanssa ja kun äijä tietenkin lähtee siihen todisteet-todisteet-leikkiin, niin et myönnä itse mitään mistä tiedät.
Onko asia edennyt ?