Olemme kaksi hieman yli kolmekymppistä ihmistä. Olemme olleet yhdessä n.13 vuotta,eikä meillä ole lapsia,vain koira. Nyt olemme ruvenneet miettimään eroamista,koska riitoja on ollut paljon viime aikoina. Tilanne on,että minä olen työttömänä ja parini on lähdössä opiskelemaan ja hän tarvitsesi tukea,mutta tuntuu,että sen anataminen on vaikeaa,koska itselläkin on vaikeaa.
Minun perheeni tilanne on vaikea ja olen huomannut sen vaikuttavan suhteeseemme. Myös puolisoni kärsii siitä,vaikka ei aina sitä näytäkään. Olemme yrittäneet lapsia nyt n. kolme vuotta,toistaiseksi tuloksetta. Emme ole vielä käyneet lapsettomuus tutkimuksissa. Tämäkin asia kalvaa pahasti suhdetta,mutta haluaisimme saada asian toimimaan vielä ja kipinän suhteeseen. Mitä mieltä olette,vieläkö kannattaa jatkaa?
Minun perheeni tilanne on vaikea ja olen huomannut sen vaikuttavan suhteeseemme. Myös puolisoni kärsii siitä,vaikka ei aina sitä näytäkään. Olemme yrittäneet lapsia nyt n. kolme vuotta,toistaiseksi tuloksetta. Emme ole vielä käyneet lapsettomuus tutkimuksissa. Tämäkin asia kalvaa pahasti suhdetta,mutta haluaisimme saada asian toimimaan vielä ja kipinän suhteeseen. Mitä mieltä olette,vieläkö kannattaa jatkaa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
"....mutta haluaisimme saada asian toimimaan vielä ja kipinän suhteeseen. Mitä mieltä olette,vieläkö kannattaa jatkaa? "
No tuon mukaan mielestäni kyllä.
Ei nyt meikäläisen mielestä riitoja sinänsä tarvitse pelätä, enemmänkin ehkä sitä miten riidellään, se lienee suhteelle ratkaisevampaa. Toista kunnioittava riitely "oikeista asioista" ei nyt niin vaarallista pidemmän päälle, pahempi sitten jos kommunikointi puuttuu ja sitten "ylipaineventtiili" purkaantuu ihan älyttömiin riitoihin jostain pikkusyistä kun taustalla on pidemmän ajan hampaan puremiset.
Vaikeuksia varmaan meillä kaikilla parisuhteissa tahoillamme, enemmän tai vähemmän ja onnellisuustaso vaihtelee. Normaalia.
Ihmisestä riippuen jopa raskaaksi tulemiseenkin tarvitaan mielenkeveyttä ja rentoutta eli stressaantuneena ja negatiivisena se ei tahdo onnistua. Omakohtaisestikin huomattu asia, että lomilla saa jälkikasvukin helpoiten alkunsa.
Vaikutat hyvin tietoiselta ihmiseltä, ymmärrät syyt ja niiden seuraukset.
Kun siis arkiasioiden negatiivisuus ja niistä syntyvät riidat vaikuttavat jo ylikuormittavilta, eikös kannattaisi paneutua sen kaiken negatiivisuuden katkaisemiseen eikä ruokkimiseen?
Vieläpä parisuhde-eronkin kokeminen juuri silloin kun on oikein alamaissa ei auta tippaakaan tunnetasolla. Päinvastoin. Joten kannattaako sittenkään tukea vain molempien epäonnistumisen ja pettymyksen tunnetta?
Kaksi periksi antanutta eroaa aivan varmasti.
Kokemuksesta tiedän, että parisuhteen "todellinen toimivuus" mitataan kunnolla vasta sitten kun elämässä tulee vaikea aika. Vasta silloin sitä kumppania todella kaipaa. Eikä kumppanina oleminen ole ainoastaan tukena ja kannustajana olemista, vaan jakamista, pään yhteen panemista, jotta selvitään yhdessä, tiiminä, eikä jäädä tai jätetä yksin ja käperrytä omaan pahaan oloon.
Sinä tunnet itsesi ja kumppanisi, ja nyt senkin, millainen arki masentaa teidät molemmat suorastaan eron partaalle, joten sitä kaikkea teitoa kannattaa nyt käyttää.
Hyvin kirjoitettu.
Ei mitään lisättävää.
Oman pään käyttö on aina suositeltavaa.
Kannattaa jatkaa.
Haluatte sitä ja haluatte löytää yhteisen sävelen. Myöntäkää molemmat toisillenne etä nyt on vaan kaikintavoin vaikeaa ja stressaavaa aikaa, joten ette tee nyt suuria päätöksiä, antakaa lasten tulla jos tulee, mutta unohtakaa stressi siitä.
Muutokset on aina kriisi ja kumppanisi opiskelemaan lähtö on muutos. Mutta nyt kun teillä molemmilla on vaikeaa ja tarvitsisitte tukea, tehkää ääneen sopimus, että te tiedätte että molemmat haluaa tukea toista, te tiedätte sen itse: joten sillä ei tarvitse painostaa toista, ei tarvitse riidellä eikä nyt juuri vaatia.
Sopikaa että juuri nyt ette odota ettekä vaadi toisiltanne mitään.
Antakaa ilolla jos annatte, eli siksi että teille itsellennekin tulee hyvä mieli toisen kannustamisesta ja hartiahieronnasta: mutta älkää lakseko määriä tai odottako nyt mitään takaisin.
Harrastakaa seksiä, koska se on ilmaista hupia, vie ajatukset pois kaikesta ja siinä te molemmat voitte olla toisillenne hyviä. Mutta unohtakaa nyt hetkeksi pakko saada lapsia tai tarpeet tms. olkaa vaan yhdessä.
Sopikaa, että nyt kun on vaikeaa, lakkaatte murehtimasta yhteisellä päätöksellä kaikista suurista asioista ja olette vaan yhdessä, elätte omaa elämäänne, ette odota toisiltanne hetkeen mitään, rakastatte ja olette...
Tiedostakaa ja todetakaa ääneen se, että rakastatte toisianne, haluatte löytää kipinän ja haluatte selvitä, kertokaa se toisillenne. Kertokaa miten paljon rakastatte ja mitä kaikkea hyvää vuosissanne on ollut. Myöntäkää että nyt on vaikeaa ja... Katsokaa mitä tapahtuu.
(Älkää vatvoko, syytelkö, odottako tukea molemmat, kinutko toiselta voimia kun omat on loppu, älkää riidelkö, luovuttako tai velloko vaikeuksissa. Päästäkää hetkeksi irti. Miettikää vasta sitten kun aikaa on kulunut, opiskelut muuttuneet normiksi, sinun perheesi tilanteeseen vähän tullut selkeyttä jne.)
Samaa mieltä. Oikeassa kumppanuudessa on kyse juuri siitä että ollaan yhdessä niin huonot kuin hyvätkin ajat eikä kyseenalaisteta sitä yhdessä oloa ainakaan niin paljoa että tarvitsee ihan konkreettisesti erota.
Asiaa havinnollistava biisi: Ystävän laulu. Mistä tunnet sä ystävän... Onko oikea sulle hän... Vain meri sen selvittää, kuka viereesi jää...
Koska lopulta kun hekuman hetket on ohi niin ei se muisto hekumasta paljoo lohduta jos tyyppi on lähteny lätkiin ja jäätkin yksin.
Kiitos vastauksista. Nämä sai miettimään asiaa uudestaan. Pitää vain antaa aikaa suhteelle ja ottaa toinen huomioon paremmin. Jospa se tuo elämä meillekin taas hymyilisi.
"Olemme yrittäneet lapsia nyt n. kolme vuotta,toistaiseksi tuloksetta. "
Oletko tietoinen siitä, että naisen elimistö hylkii kemiallisesti epäsopivan miehen siittiöitä? Tästä on ihan tutkimuksiakin julkaistu. Tietyt mies-naiskombinaatiot eivät kykene luonnollisesti lisääntymään kovin helposti keskenään vaikka vikaa ei olisi kummassakaan osapuolessa.
Sinuna tuossa tilanteessa eroaisin itse, ja keskittyisin tukemaan sitä perhettä.