Onkohan tämä artikkeli ollut esillä tällä palstalla? Helsingin Sanomien Kuukausiliite komensi joukon opiskelijoita etsimään kaikki 9. luokan luokkakaverinsa, ja osan löytäminen osoittautui hankalaksi.
http://www.hs.fi/kuukausiliite/Mitä kävi ysiluokan luokkakavereille/a1367545041058
Jotenkin tulvi mieleen omat muistot yläasteelta, joihin ei tosin lukeudu - toisin kuin journalistiikan opiskelijoilla ilmeisesti - tupakan "tuoksu" ja tupakkapaikat. Koulumuistoista täällä on keskusteltu kai muissa yhteyksissä, mutta käy tietysti mielessä, onko moni ATM näitä "kadonneita" tyyppejä? Moni ainakin kehuskelee vapaaehtoisella työttömyydellään, mutta harva taitaa olla todella syrjäytynyt? (Tietysti pidän itseäni syrjäytyneenä - eihän minua kutsuta edes luokkakokouksiin, mikä voi johtua siitä ettei minuun jotenkin mystisesti saada yhteyttä kuten näihin kadonneisiinkaan ei saada. Olen kyllä toisaalta Facebookissa, että sikäli... ehkä kyse onkin vain siitä etteivät luokkakokousten oletusarvoisina järjestäjinä toimivat naiset vain pysty, tai heille tule edes mieleen, ottaa yhteyttä johonkin rumaan nörttiolmiin).
Artikkelissa oli myös yksi kiinnostava kohta joka varmasti saa jotkut palstalaiset kiimaan:
"En uskalla. Tytön, tai siis naisen, silmät tuijottavat tyhjyyteen ja olemus on sekava. Tukka sama vetyperoksidiblondi kuin yläasteella, päässä musta hiuspanta niin kuin ennenkin. D on helppo tunnistaa. Tytön perässä kulkee kaljuksi ajeltu tatuoitu mies."
http://www.hs.fi/kuukausiliite/Mitä kävi ysiluokan luokkakavereille/a1367545041058
Jotenkin tulvi mieleen omat muistot yläasteelta, joihin ei tosin lukeudu - toisin kuin journalistiikan opiskelijoilla ilmeisesti - tupakan "tuoksu" ja tupakkapaikat. Koulumuistoista täällä on keskusteltu kai muissa yhteyksissä, mutta käy tietysti mielessä, onko moni ATM näitä "kadonneita" tyyppejä? Moni ainakin kehuskelee vapaaehtoisella työttömyydellään, mutta harva taitaa olla todella syrjäytynyt? (Tietysti pidän itseäni syrjäytyneenä - eihän minua kutsuta edes luokkakokouksiin, mikä voi johtua siitä ettei minuun jotenkin mystisesti saada yhteyttä kuten näihin kadonneisiinkaan ei saada. Olen kyllä toisaalta Facebookissa, että sikäli... ehkä kyse onkin vain siitä etteivät luokkakokousten oletusarvoisina järjestäjinä toimivat naiset vain pysty, tai heille tule edes mieleen, ottaa yhteyttä johonkin rumaan nörttiolmiin).
Artikkelissa oli myös yksi kiinnostava kohta joka varmasti saa jotkut palstalaiset kiimaan:
"En uskalla. Tytön, tai siis naisen, silmät tuijottavat tyhjyyteen ja olemus on sekava. Tukka sama vetyperoksidiblondi kuin yläasteella, päässä musta hiuspanta niin kuin ennenkin. D on helppo tunnistaa. Tytön perässä kulkee kaljuksi ajeltu tatuoitu mies."
Vastaukset 17
Vanhimmat
Oletko varma, että sinun luokkasi on edes pitänyt kokouksia? Ei ole kutsuja tullut minullekaan, minkä olen uskonut johtuvan siitä, ettei kokouksia ole edes pidetty. Enkä olisi mennytkään.
En ole kyllä varsinaisesti kuullut tällaisista kokouksista, kunhan vain herkuttelen ajatuksella. Jos sellainen pidettäisiin ja minutkin siihen kutsuttaisiin, voisin kyllä mennäkin, vaikka luultavasti seurauksena olisi paha alemmuudentuntokohtaus muiden perheiden ja menestysurien johdosta.
Itsekin luin tuon jyystärikarjukohdan. Se vakuutti taas minut siitä, että jyystärikarjujen naiset - toisin kuin palstalla usein väitetään - eivät ole tavallsia kunnon naisia vaan yhteiskunnan pohjasakkaa
Eiköhän jyystärikarjut kelpaa muillekin kuin pikkurikollisille, mutta onhan kyllä itsestäänselvää että jyystärikarjujen pohjaton suosio on vain palstalegenda, ja heidän tyttöystäväpooli koostuu aika rajatusta joukosta, joka ei monia miehiä kiinnosta lainkaan. Siltikin - jopa jyystärikarjut ja syrjäytyneet naisetkin pääsevät pariutumaan, toisin kuin...
Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä artikkeli. En ole ymmärrettävistä syistä juurikaan tekemisissä ysiluokan luokkatoverieni kanssa, mutta käsitykseni mukaan kenelläkään ei mene mitenkään älyttömän huonosti. Toki parilla wt-horolla on lapsia ja tatuoitu ähkijä puolisonaan, mutta en ole kuullut yhdenkään olevan missään älyttömissä vaikeuksissa.
Joskus toivon että saisin elää vuodet 2004-2007 uudelleen. Niin paljon tekisin toisin...
Pääsispä vaan elämään uudestaan ylä-aste ajan. Olin varmaan normaalia lapsellisempi sillon. En bileissä tajunnut selviä vihjeitä kun olis sänkyyn päässy tms. En tosin olis uskaltanukkaan mitään tehdä. Olisinpa ollu henkisesti kypsempi ja tajunnut naisista edes vähän.
Joitain palstalaisia on siis kutsuttu bileisiinkin?
En tiedä, jos minä saisin elää yläasteajan uudestaan, niin tekisin varmaan myös toisin kuin tein. On kuitenkin kaksi vaihtoehtoa: mennä enemmän mukaan lapsellisuuksiin päästen näin "normaalien" joukkoon, tai sitten hioa nörttipiirteitä vielä hardcoremmalle tasolle toivoen, että opiskelijana olisin sitten alfanörtti ja siksi niiden ihanien kirjallisuustieteilijättärien suosiossa. Vaikea kyllä sanoa, kummanko valitsisin. Ehkä jopa jälkimmäisen, koska tympeimmältä tuntuu kun ei ole varsinaisesti "normaali" (eli sellainen perussuosittu tyyppi joka käy bileissä), mutta ei myöskään A-luokan nörtti. Käteen jääneitä kortteja ei oikein voi muuttaa naissuosioksi korkeintaan kuin sillä tasolla että joku Internetissä välillä sanoo että olisit hyvä poikaystävä jollekin.
Vastikään tuli TV:stä Juuruksen dokumentti Luokkakokous, joka vielä nähtävissä Areenassa.
http://areena.yle.fi/tv/1874586
Nuo muka niin hauskat pojat, joiden mielestä heidän mahtavat seuramiestaidot loistavan huumorin kera ei tietenkään voinut olla kenenkään mielestä piinaavaa! Nuo äijät ei muutu koskaan, luulen.
Loppupuolella dokkaria amisöyhäke pajeltaa "koulutetuille" (johdon assistentti tais olla hänelle vieras termi) naisille, että :"Oletteko muka saavuttaneet enemmän kuin minä, joka menin peruskoulusta amikseen. Olen saanut kaiken saman kuin te, mutta nopeempaa reittiä." Tai jotain vastaavaa. Jos jo johdon assistenttina toimiminen on noin vaikeasti nieltävissä, miten ihmeessä ne koulutetummat naiset olisivat yhtään helpompia? Ehkä koulutetut naiset ei omaa nirsouttaan jää pariutumatta?
En menisi (peruskoulun) luokkakokoukseen mistään hinnasta. Siellä oli vielä sitä heikompaa ainesta (:b) mukana kuvioissa. Niitä tyyppejä en todellakaan haluaisi tavata ikinä.
Katsoinkin dokumentin juuri äsken - ihan mielenkiintoinen, mitä nyt tuo "koulutetut (naiset) vs. minä, amis"-heitto oli jo vähän tökerö. Jos minulle tultaisiin sanomaan noin, provosoituisin saarnaamaan samasta mistä olen tälläkin palstalla eräille saarnannut: koulutuksessa on muutakin hyvää kuin siitä mahdollisesti saatava työ. Tosi asiassahan kyse on siitä, että toiset eivät vain pärjäisi ammattikoulupohjaisella uralla.
Minä kyllä menisin luokkakokoukseen edelleen, mutta dokumentin nähtyäni tarkentaisin, että mieluummin sitten viisikymppisenä. Kolmekymppisenä tuntuu, että elämästä on vielä näkemättä varsinainen lopputulos (ts. haluaisin olla edes vähän hoikempi eli paremmannäköinen ennen kokousta, jos en kerta perheellisyydellä pääse oikeuttamaan elämääni). Nykyään on tosin tyhmää, kun jo Facebookissa on jossain yhteyksissä ala-asteen luokkakavereihin - myös niihin, öh, rankemman elämän nähneisiin, ja heidänkin kanssaan on voinut tekstitysten muistelemaan varsin rennosti arvovaltaisia rehtoreita, natseja liikunnanopettajia ja hölmöyksiä, joihin on tullut syyllistyttyä puolin ja toisin. Ei kokouksiin jää mitään jännitettävää paitsi ne, jotka ovat syrjäytyneet netistä.
Tietysti mitä tyttöihin tulee, niin yläasteen luokkakokous olisi mielenkiintoisempi kuin ala-asteen. Vaikka katkerahan minä olisin saadessani tietää entisten ihastusteni olevan "jääkiekon vaimoja" :(
Toinen syy, miksi menisin: minusta olisi kovin kiinnostava tietää, mitä minusta silloin ajateltiin, ja mitä jotkut minusta tulevan tai ei ainakaan tulevan. Syyttäkää vain narsistiksi.
Silmäilin artikkelin pikaisesti. Eikö tuossa etsitty niitä "kadonneita", eikä suinkaan kaikkia luokkakavereita?
("Pari vuotta sitten Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä laski, että Suomessa on 32 500 nuorta, jotka eivät opiskele, eivät ole töissä, eivät armeijassa, eivät hoida kotona lapsia mutta eivät ole myöskään kirjautuneet työttömiksi. Se oli suorastaan kansakuntaa järkyttävä havainto: missä he ovat, ja millä he elävät?")
Olisiko aika ankea kuva Suomesta, jos nuo jutun tyypit vastaisivat peruspirkkoja ja -perttejä? Kai suurimmalla osalla menee ihan ok: on ainakin työ, jos ei muuta.
Masentava juttu oli kyllä.
Ymmärsin, että siinä oli etsitty kaikki, jotta saataisiin selville ketkä ovat kadonneet. Tietysti suurimman osan elämänsyrjässä kiinniolevista saa selville Facebookilla ja Googlella kymmenessä minuutissa. "Kadonneiden" eteen on nähtävä vaivaa.
Omalla ysiluokallani oli luokkakokous joitakin vuosia sitten, päivämäärä oli muistaakseni päätetty jo silloin ysiluokalla ja sen lähestyessä pari luokkakaveriani järjesti kokousta selvittämällä luokkakavereiden yhteystietoja ja lähettämällä kutsuja. Itselleni osoitettu kutsu päätyi lopulta tekstiviestinä isäni kännykkään, omaa numeroani kun ei löydy numerotiedustelusta. En mennyt kokoukseen, sillä häpeän edelleen sitä millainen nyhverö olin yläasteella.
Tänä päivänä en edelleenkään ole Facebookissa tai muussakaan sosiaalisessa mediassa, mutta yhteystietoni löytyvät melko helposti Googlella työhöni liittyvältä sivustolta.
"Tilastollisen analyysin perusteella parisuhteen löytyminen auttaa selvästi poikia. Heidän syrjäytymisriskinsä putoaa silloin selvästi"
Tätähän me täällä on sanottu. Kaikki on naisten syytä.
En ole ainakaan tuon artikkelissa esitetyn määritelmän mukaisesti syrjäytynyt, sillä olen koulussa kirjoilla (opinnot olleet jäissä jo kohta 4 vuotta) ja käyn aina joskus pätkätöissä kunhan vain niitä onnistun saamaan.
Muutin heti lukion jälkeen maalta suureen kaupunkiin ja kaupungitkin ovat vuosien aikana vaihtuneet siihen malliin että ystävyyssuhteet ovat nykyään melko vaatimattomat.
Ja joo, sossun luukulla tulee käytyä ja ilman naista elänyt koko tämän vuoden.
Tuskinpa kehtaisin mennä ysiluokan luokkakokoukseen vaikka kutsuttaisikin. Olen edelleen sen verran paskoissa väleissä joidenkin tyyppien kanssa sieltä.
En ole itse "kadonnut", mutta tiedän kyllä muutamia esimerkkejä oman ikäisistäni jotka todellakin Pekka Myrskylän termiä lainatakseni katosivat peruskoulun jälkeen.
Valdemar: lähti muistaakseni Ruotsiin, tuli kyllä jossain vaiheessa takaisin kotikylälle, mutta on nykyään muiden heimoveljiensä tapaan eläkkeellä.
Jaana: Omien sanojensa mukaan itseoppinut tatuoija, viinaa ja huumeita käyttänyt yläasteelta saakka, tosin hänelläkin taitaa olla 3 lasta, joten ei ehkä ihan se paras malliesimerkki.
Lasse: Hampunpolttelija, nykyään ammattikasvattaja, oikeita töitä ei ole tehnyt päivääkään, mutta ajoi ainakin viime kesänä kivan näköisellä avo Renautilla.
Antti 1: Kävi lukion ja meni yliopistoon, mutta masennuksen takia opinnot jäi ekana vuonna jo kesken ja nykyään hän pelaa kaiket päivät tietokoneellaan yksin kotona.
Antti 2: Meni raksapuolelle amikseen jonka jätti kuitenkin kesken, tehnyt aina silloin tällöin hanttihommia raksalla, muuten ryypiskelee ja hamppua polttelee.
Jenni: Muutti Helsinkiin ja siskonsa mukaan on masentunut eikä käy töissä tai opiskele. Ehkä eläkkeellä?