yöhikoilu

fdfddfsfddffsd

Olen 22-vuotias nainen. Laihahko. Ei diabetestä, ei lääkityksiä.

Heräsin viime yönä taas märästä sängystä (ihan vaan sitä hikeä) ja tajusin, että tätä on tainnutkin tapahtua nyt viime aikoina todella usein. Hassua sinänsä koska asuntoni on itseasiassa aika viileä ja olen nukkunu vieläkin välillä villasukat jalassa (ei vaikuta hikoiluun mitenkään). Sama peitto minulle on ollut jo kauan, eikä aiemmin tällaista hikoilua ole ollut (esim. keväällä & talvella). Kesäisin kyllä on ollut, mutta silloin huoneistossa onkin ollut helposti 30 astetta.

Erehdyinpä sitten googlaamaan aihetta, vaikka en arvellut mitään löytyvän. No terveysportin sivuilta löytyikin sitten artikkeli, missä luoteltiin kaikki kamalimmat taudit aiheuttajiksi (jos ei siis ole vaihdevuodet, lääkitys diabetes, ylipaino.... -mitä minulla ei siis ole)

Onko muilla minun ikäisilläni nuorilla naisilla tällaista ilman mitään kamalaa syytä? Tuossa artikkelissa kun tosiaan neuvottiin hakeutumaan lääkäriin ja sanottiin, että monet noista vakavistakin taudeista eivät välttämättä oireile muuten. Tuntuu kyllä oudolta, että sitä olisi täysin terve ja sariastaisi sydämen vajaatoimintaa, tulehdusta tai imusolmukesyöpää.

Normaalisti en hikoile juuri lainkaan ja liikkuessakin vain kohtuullisesti.
Mietin, että tämä voisi toki seurata myös esim. hormonitoimintaa, mikä minulla on aina tosi sekaisin.

Aattelinkin nyt seurata tilannetta. Minulla on sopivasti lääkärillekin varattu aika toisen jutun takia, mutta inhoan kyllä niitä tilanteita "hei pitäisi vielä kysästä vähän tosta kun yöllä hikoiluttaa" :D

1

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lorelii

      no kilpirauhas jutut voi aiheuttaa hikoilua myöskin, mutta kannattaa juu mainita lääkärille.
      Jos et mitään patteja kehossasi (kaulalla, niskassa, soliskuopissa) löydä ja et erityisesti hengästy kun tavallisesti liikut ja alkoholin juominen ei aiheuta sinulle mitään kipuja (en tarkoita krapulaa:P) niin tuskin imusolmukesyöpää on, mutta ehdottomasti kysy asiasta lääkäriltä. Testaappa nukkua yksi yö ilman villasukkia ja muutenkin kevyesti puettunu meinaan vaan että jo liika pukeutuminen voi saada hikoilemaan kamalasti. Ja jos peittosi on kovin paksu niin sekin voi vaikuttaa, itse ainakin vaihdoin juuri oman talvipeittoni kesäksi ohuempaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      2015
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1883
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      142
      1773
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1421
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1389
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1265
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      60
      1229
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1112
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1066
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      446
      963
    Aihe