Olen nelikymppinen mies, pitkä, omasta mielestäni hyvässä työssä, akateeminen, kroppa on kunnossa jne. Eli perinteisiä kliseitä ja noin paperilla yhtäkkiä kuulostaisi hyvältä, jolla ei kuitenkaan suuremmin ole sitten mitään merkitystä. Ulkonäöni olen yleensä kuvaillut ns. keskiverroksi (ennen näitä kuvioita). Olen pyörinyt tällä palstalla ja Cityn deitissä noin yli vuoden ja tässä muutamia kokemuksia.
* Ulkonäkö on noussut TODELLA tärkeäksi tekijäksi näissä kuvioissa. Ensin minulla oli kuvaton profiili ja sain hyvin vastauksia, kunnes tökkäsi kuvan lähettämiseen. Sitten kun laitoin kuvan profiiliin, niin yhteydenottoja ei enää tullutkaan.
* Näissä kuvioissa katkeruus nousee yllättävän helposti pintaan, kun saa tarpeeksi pakkeja. Ensin nauroin näille keskusteluille, mutta kummasti itselläkin alkoi nousta v*tutus pintaan.
* Sukupuolijakauma on todella vääristynyt ja siten naiset pystyvät kilpailuttamaan miehiä mielin määrin.
* Vastauksia tulee takaisin todella vähän. Ei ole juuri merkitystä, vaikka panostaisi yksilölliseen viestiin.
* Treffeillä pitäisi käydä todella paljon, jotta jäisi jotain käteen. Itsellä suhdeluku oli sellainen, että kun tapasi 10 naista, niin itseä kiinnosti noin viisi, minusta oli kiinnostunut korkeintaan 1-2, lopuissa ei ollut kumpikaan kiinnostunut. Hauska juttu on, että suurimman osan kanssa läppä lentää todella hyvin.
Näillä spekseillä alkaa olla jo virta lopussa. En ole kuitenkaan kokonaan poistunut, mutta en jaksa hirveästi enää panostaa (varsinkin alussa jaksoin). Jos joskus jonkin naisen kanssa pääsen kirjoitteluyhteyteen, niin yritän sopia nopeasti treffit töiden jälkeen kotimatkan varrelle. Mahdollisimman vähän panostusta.
Summa summarum:
Nettideittailu on ollut minulle todella hankalaa, kun ilmeisesti viehätysvoima ei riitä, enkä kovin paljon jaksa tasoa laskea, kun en nytkään ole rimaa pitänyt mielestäni kovin korkealla. Nämä ovat nyt vain omia kokemuksia, ja joillakin voi olla parempia näistä kuvioista. Itselle ei tunnu vain sopivan sitten millään.
Turha olla katkera, sillä viime kädessä jokainen saa olla niin ronkeli kuin haluaa. Ei kun kohti uusia pettymyksiä :D
* Ulkonäkö on noussut TODELLA tärkeäksi tekijäksi näissä kuvioissa. Ensin minulla oli kuvaton profiili ja sain hyvin vastauksia, kunnes tökkäsi kuvan lähettämiseen. Sitten kun laitoin kuvan profiiliin, niin yhteydenottoja ei enää tullutkaan.
* Näissä kuvioissa katkeruus nousee yllättävän helposti pintaan, kun saa tarpeeksi pakkeja. Ensin nauroin näille keskusteluille, mutta kummasti itselläkin alkoi nousta v*tutus pintaan.
* Sukupuolijakauma on todella vääristynyt ja siten naiset pystyvät kilpailuttamaan miehiä mielin määrin.
* Vastauksia tulee takaisin todella vähän. Ei ole juuri merkitystä, vaikka panostaisi yksilölliseen viestiin.
* Treffeillä pitäisi käydä todella paljon, jotta jäisi jotain käteen. Itsellä suhdeluku oli sellainen, että kun tapasi 10 naista, niin itseä kiinnosti noin viisi, minusta oli kiinnostunut korkeintaan 1-2, lopuissa ei ollut kumpikaan kiinnostunut. Hauska juttu on, että suurimman osan kanssa läppä lentää todella hyvin.
Näillä spekseillä alkaa olla jo virta lopussa. En ole kuitenkaan kokonaan poistunut, mutta en jaksa hirveästi enää panostaa (varsinkin alussa jaksoin). Jos joskus jonkin naisen kanssa pääsen kirjoitteluyhteyteen, niin yritän sopia nopeasti treffit töiden jälkeen kotimatkan varrelle. Mahdollisimman vähän panostusta.
Summa summarum:
Nettideittailu on ollut minulle todella hankalaa, kun ilmeisesti viehätysvoima ei riitä, enkä kovin paljon jaksa tasoa laskea, kun en nytkään ole rimaa pitänyt mielestäni kovin korkealla. Nämä ovat nyt vain omia kokemuksia, ja joillakin voi olla parempia näistä kuvioista. Itselle ei tunnu vain sopivan sitten millään.
Turha olla katkera, sillä viime kädessä jokainen saa olla niin ronkeli kuin haluaa. Ei kun kohti uusia pettymyksiä :D
Vastaukset 19
Vanhimmat
Nettideittailu on arpapeliä, jossa harvoin voittaa. Keskityn mielummin lapsettomana ihmisenä ravintola- ja yökerhotarjontaan. Siellä tapaaminen on rennompaa ja näkee heti, viehättääkö toinen osapuoli mitenkään myös käyttäytymiseltään ja älykkyydeltään ulkokuoren lisäksi. Nettitreffeistä ei ole jäänyt mitään erikoista käteen. Ihmiset (naiset ja miehet molemmat) roikkuvat kuukausi tai vuosi tolkulla nettitreffeillä ja etsivät koko ajan vaan parempaa ja parempaa. Yhteen harvoin keskitytään, sillä odotetaan aina vaan uusia tuttavuuksia. Niille henkilöille hyvä, jotka pitäävät pelaamisesta. Niille ei, jotka haluavat pysähtyä ja keskittyä yhteen ihmiseen. Se ei ole nettitreffeissä mahdollista, sillä aina toinen osapuoli tahtoo "katsella" eikä keskittyä yhden ihmisen tutustumiseen. Jätin siitä syystä nettitreffit sivuun ja siirryin yökerhoihin takaisin.
Ainakin minä piilotin profiilini melko pian siinä vaiheessa kun oli treffit parit tehty ja päätettiin että tavataan jatkossakin. Laitoin profiilin piiloon sen takia että juurikin halusin keskittyä tuohon kyseiseen ihmiseen enkä halunnut uusien viestien häiritsevän ja toisaalta sen verran itsekeskeinen syy oli etten halunnut torjua mahdollisesti mielenkiintoisia naisia mikäli asiat eivät menisi putkeen tämän mielenkiinnonkohteen kanssa. Mikä osoittautui myös minulle toimivaksi ratkaisuksi. Sain täyden rauhan kehitellä uutta orastavaa ihmisuhdetta ilman että ketään piti torjuakaan. Mainitsin profiilini piilottamisesta naisille (jotka kiiruhtivat asian tarkistamaan heh) ja kohteliaina leideinä piilottivat myös omansa (minkä minä puolestani kiiruhdin tarkistamaan hih).
Joo, ulkonäkö on kaiken mitta. Ja ei jakseta keskittyä vaan haetaan koko ajan parempaa. Myös ylimitoitetut odotukset vaikuttaa.
Kyllähän tuo aikamoista arpapeliäkin on - aina ei vain osu kohdalleen, vaikka kuinka olisi mukava mies tai nainen ja odotukset ihan fiksuja ja realistisia.
Toisaalta toisenlaisiakin tarinoita on. Itse sain todella mielenkiintoisen, hauskan ja kaikista muista erottuvan viestin jo samana päivänä kun rekisteröidyin palveluun. Treffeistä puhuttiin ennen kuin olin ehtinyt harrastaa nettideittailua vuorokautta pidempään, ja nyt olemme tavanneet useamman kerran ja juttu on sujunut oikeassa elämässä aivan yhtä hyvin kuin netissäkin. Seuraava tapaaminenkin on sovittu, ja vaikka en vielä osaakaan sanoa, johtaako tämä todella vakavampaan juttuun, oma kokemukseni nettideittailusta on tällä hetkellä yksiselitteisen positiivinen.
En oikein jaksa uskoa puheisiin siitä, että ulkonäkö olisi tärkeintä ja ettei mihinkään jakseta keskittyä kunnolla. Kun oikea ihminen sattuu kohdalle, kyllä sen tietää - jos juttu todella toimii, ei siinä edes tee mieli enää hakea jotain muuta seuraa, jos tarkoituksena on oikeasti löytää pysyvä, hyvä parisuhde. Vaikka kymmenen treffiä menisi päin mäntyä, yhdennettoista saattavat olla täysosuma. Ei kannata heittää toivoa menemään! Toki väkisinkään ei netissä kannata roikkua, jos todella alkaa tuntua, että millään tavoin omanlaista seuraa ei yksinkertaisesti löydy.
Silti sanoisin, että ei sen oikean löytäminen satunnaisesta baaristakaan välttämättä sen helpompaa ole. Deittipalstoilla voi sentään sanoa suoraan, että etsii vakavampaa seuraa eikä pelkkää yhden illan juttua ja vaatia samaa myös toiselta. Baariseuran kanssa oma numeronsa on ylipäätään jo selvittää, haluaako toinen mitään millään tavoin pysyvämpää.
Kukin makunsa mukaan. Silti väittäisin, että nettideittailuakin harrastaa nykyään niin monenlaiset ihmiset, että sen kautta on aivan hyvä mahdollisuus löytää sopiva kumppani juuri itselle.
Koska sinulla ei ole kokemusta nettideittailusta, et voi selvästikään ymmärtää millaista se monelle muulle on.
Kuulehan.. kyllä neljätkymmenet livetreffit ja kuudetkymmenet nettikohtaamiset alkavat väkisinkin tympimään..
Fittu! Tämä on niin nöyryyttävää.
Puuttuu enää, että joku kusisi päälle.
En tiedä tekeekö aloittaja tätä, mutta usein tuon ikäiset miehet ryhtyvät etsimään todella nuoria naisia, n.10 vuotta nuorempia. Saa toki etsiä, mutta tulosta on vaikea saada.
Tuosta kuvasta sen verran, että ongelma ei välttämättä ole että ihminen olisi vastenmielisen näköinen esim. kasvoista. Olemuksesta vain näkee ettei tuo ole minua kiinnostava ihminen. Ilme voi olla anteeksipyytelevä, asento lannistunut ja päällä setämäinen villapaita. Vaikka kuvassa hymyilisikin miellyttävästi, niin kuvasta näkee kuitenkin että ihminen on aika tylsä ja sovinnainen.
Niin, ja turha valittaa naisten "kilpailuttamisesta". Jokainen valitsee niin hyvän kumppanin kuin voi saada.
Hehee, tuota noin, sinä pystyt sitten päättelemään kuvasta vaikka mitä. Kuva voi myös valehdella enemmän kuin tuhat sanaa. Se on vain yksi otos. Olen lähtenyt monen naisen kanssa treffeille, vaikka kuva ei ole paljon miellyttänytkään, mutta nainen on ollut luonnossa paljon viehättävämpi ja persoona valloittava. Ja joskus taas toisinpäin.
Hehee, pystyn toki. Pelkän kuvan perusteella tietää hämmästyttävän paljon ihmisestä, jos vaivautuu vähän käyttämään aivojaan.
Kyllähän täällä hoetaan että mikään ei kerro ihmisestä mitään: ei koulutus, ei työpaikka, ei ulkonäkö, ei elekieli, ei harrastukset... Aina siellä on se mahtava luonne ja juuri sinulle sopiva ihminen takana kun jaksaa tarpeeksi etsiä.
No, kukin tavallaan. Itse en ryhdy jokaista ihmistä tutkimaan viikkojen ajan ennen kuin päätän, kiinnostaako hän minua vai ei.
Toki kuva jotain sanoo, eikä kannata lähteä ihan erityyppisen ihmisen kanssa tutustumaan. Ihmisen määritteminen tylsäksi pelkän kuvan perusteella on aika mielenkiintoista. Enkä edes jeesustele, että ulkonäöllä ei olisi väliä; kaikella on.
Joka tapauksessa lopetin näissä foorumeissa pyörimisen lyhyeen äärimmilleen venytetyn pinnallisuuden vuoksi. Mutta jokainen taaplaa tyylillään.
Mitä "mielenkiintoista" siinä on?
Ja kyllä tuosta pinnallisuudesta sitten jaksetaan valittaa. Mitä ihmettä se oikeastaan edes tarkoittaa ja miten ilmenee? En ole täällä nähnyt pinnallisuutta sen enempää kuin muuallakaan, pinnallisuudesta sen sijaan syytetään kaikkia muita paitsi itseä.
Kun joku uskaltaa edes mainita ulkonäön, paitsi muuten kuin sanomalla että ulkonäöllä ei ole väliä ja kaikki ovat kauniita, heti joku on puhumassa pinnallisuudesta.
Jos joku näkee sun kuvan voi sanoa ettei tyyli miellytä tai piirteet. Aikamoista mennä määrittelemään toisen luonne tai tylsyysaste pelkän kuvan perusteella.
Että ihan aikamoista? Sinulla on tosiaan sana hallussa. En nyt tuhlaa aikaani näin avuttomaan kommenttiin.
Dorka! :D
10 vuotta ei ole vielä todella paljon suuntaan tai toiseen. Suurin osa keski-ikäisistä naisistakin haluaa 6-10 vuotta nuoreman miehen tai max. pari vuotta itseä vanhemman.
Kyllä se on silleen, että heti kun alkaa puuduttamaan ja riepomaan, niin profiili
piiloon joksikin aikaa, tai poistua kokonaan, ennen kuin menee hermot tyystin,
eikä rimaa pidä alentaa vain siksi, että saisi vastauksia ja pääsisi treffeille.
Aika usein näkee kuvia, missä ollaan apaattisen ja maansa myyneen näköisinä.
Ihminen voi oikeasti olla iloinen/hauska, mutta antaa väärän singaalin itsestään,
jollain mörrimöykky kuvallaan.
Väkisin ei ketään löydä, kyllä se on sattuman sanelema juttu.
Aloittajalta vielä muutama kommentti viitaten keskusteluun:
* Kohteenani ovat olleet about omanikäiset ja yleensä katson, että mahdun toivottuun ikähaarukkaan ennen kuin vastaan. Olen vastannut myös itseäni vanhemmille, mutta tulos ei poikkea käytännössä mitenkään. Olen vastannut kuvallisille ja kuvattomille.
* Tottakai jokainen valitsee parhaimman, minkä saa. Kilpailuttamisella tarkoitan sitä, että naiset ylipäätään saavat hyvin paljon enemmän viestejä ja miehiä on varmaan muutenkin paljon enemmän näillä foorumeilla. Tästä syntyy vääristymä markkinoilla. On toki varmaan naisiakin, joilla on huono flaksi.
* Tuo kuva-asia on niin loppuun kaluttu juttu, mutta totuus mielestäni on, että joillekin se merkitsee enemmän kuin toisille. Joka tapauksessa sen merkitys on kasvanut huomattavasti verrattuna siihen, kun vuosia vuosia sitten olin viimeksi näissä kuvioissa.
Tässä kaikki minulta, mutta onnea kaikille "yrittäjille"!
Ulkonäkö on isolle osalle nettideittailijoita ykkösjuttu. Onnekseni olen tavannut naisia, joille se ei ole ollut tärkein asia. Sen vuoksi päädyin jopa naimisiin nettitreffien kautta. Liitto kariutui muista kuin ulkonäkösyistä. Sen jälkeen palasin nettideiteille huomattavasti vanhempana ja taas tapasin naisia, joille ei pelkkä ulkonäkö merkkaa kaikkea.
Tämän hetkisen kumppanin kanssa on keskusteltu asiasta. Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, ettei kukaan olisi meistä kummankaan kanssa ulkonäöllisistä syistä. Hukumme molemmat siihen harmaana vellovaan massaan, josta meitä ei huomaa kukaan. Sen sijaan netissä löysimme toisemme muuta kuin ulkonäöllistä kautta. Ihastuimme, rakastuimme ja toistemme silmissä olemme kauniita.
Tottahan toki jokaisella pitää olla kriteerit kumppanin hakemisen suhteen, muutenhan siitä ei tulisi mitään. Niitä hieman viilaamalla voi törmätä vaikka kuinka ihanaan ihmiseen, koskee se sitten ikähaarukan laajentamista tai painoluokan nostamista tai jotain muuta. Omalla kohdalla piti hyväksyä se, että kumppani asuu toivottua kauempana. Onneksi molemmat ovat autoilevia ihmisiä.
Kannattaa aina tavata nettitreffikaveri ainakin kaksi kertaa. Avioeroni jälkeen aloitin nettitreffailun. Ensimmäiset viisi treffiä eivät olleet pettymyksiä, mutta tunsin olevani ulkoavaruudesta treffeillä. Miehet olivat ihan kivoja ja ihan ok-näköisiä, mutta minkäänlaista kipinää ei sinkoillut. En tavannut toista kertaa. Viidennen treffikaverin kanssa tuntui vähän niin ja näin enkä ollut varma, haluaisinko tavata toista kertaa, mutta hän kirjoitti ihania sähköpostiviestejä ja tekstiviestejä ja pommitti minua ensimmäisten treffien jälkeenkin, joten päätin tavata hänet vielä toisen kerran. Sitten minua jo vietiinkin; rakastuin ja nyt olemme olleet yhdessä monta vuotta. Helppoa ei aina ole ollut, mutta olemme toisillemme elämämme rakkaus. Netistä elämänkumppani löytäminen on todella vaikeaa, mutta joskus onnistuu. Ihmisillä vain on niin kauheat odotukset; ulkonäön pitää olla kuin unelmisssa ja jalkojen pitää heti mennä alta kun oikeasti tärkeintä on, että on samanlaiset arvot ja kiinnostuksen kohteet.