Hei,
Opiskelen viestintää korkeakoulussa ja olen valmistumassa pian. Oman alan työkokemusta on erittäin vaikea saada tällä hetkellä, joten olen päätynyt tekemään kirjoitustöitä eräälle julkaisulle ilmaiseksi. Minulta ei vaadita mitään tiettyä työmäärää, vaan saan kirjoittaa sen verran kun minulle itselleni sopii. Palkkana on kokemusta oman alan työstä.
Nyt olen kyseenalaistanut sen, kuinka järkevää tällainen on. Toisaalta saan oman alan kokemusta, mutta toisaalta tällainen toiminta pahentaa esimerkiksi freelancereiden työtilannetta ja palkkausta.
Tämä aihe tuntuu olevan hieman tabu viestintäalalla, mutta monet meistä tekee tätä hiljaisesti. Mikä on Akavan Erityisalojen kanta asiaan?
Työtä ilmaiseksi vai ei?
Viestintä
1
286
Vastaukset
- akavan_erityisalat
Hei!
Hyvä, että olet alkanut kyseenalaistaa palkattomana tekemäsi työn mielekkyyden.
Ymmärrämme, että alallasi on kova paine saada töitä ja työkokemusta. Emme silti kannusta tällaiseen "talkootyöhön", sillä se vääristää työmarkkinoita, kuten itsekin pohdit.
Tehtyä työtä kannattaa kuitenkin hyödyntää, käytä tekemiäsi juttuja työnäytteinä, kun haet töitä. Kannustamme sinua myös hinnoittelemaan työsi sopimusten mukaisesti, olethan oman alasi pian valmistumassa oleva asiantuntija.
Hyvää jatkoa ja sinnikkyttä työnhakuun,
Akavan Erityisalat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621585- 141583
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211441Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91233Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit461010Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 178889
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757