Olen vanha työntekijä joka siirtyi viime vuonna työnantajansa toiseen toimipisteeseen, oman paikkakunnan toimipisteen loputtua! Samaan paikkaan siirtyi muitakin henkilöitä. Työpaikka sijaitsee erittäin kaukana, 120km siivu, eli työmatkaa päivittäin on 240km.
Olen tykännyt töistäöni ja olenkin ollut eri osastolla töissä, koska toimipiste on auki 8-18. Omaksi työajakseni sovittiin tuolloin kulkemiseni vaikeuden vuoksi 7-15, mikä sopi minulle erittäin hyvin.
Meillä ollut vuokrahenkilöitä erittäin paljon, miltei 50% työntekijöistä. Nyt niitä on vähennetty ja työn määrä lisääntynyt, kjun kerralla saattaa lähteä jopa 10 hlöä. Henkilöiden poistuminen on niin nopeat, ettei edes uusia opeteta, ennenkuin vanhat lähtevät, eli erittäin lyhytnäköistä touhua!
Organisaatiomuutoksia, muutosten perään on tänä keväänä olut riittämiin, jo kolmet tähän mennessä! Yhden sellaisen muutoksen seurauksena sain siirron eri osastolle, jossa tiedän että tehdään eri ajalla töitä. Sanoin siitä silloiselle esimiehelleni, etten täältä kaukaa millään pääse siihen aikaan töihin. Ei ottanut kuuleviin korviinsa.
En oikein tiedä, miten ja mitä tässä tullee tapahtumaan? Porukkaa kyseiseen paikkaan olisi ollut lähempää asuvillakin, ja sellaisilla jotka eivät voi tehdä ruumiillista työtä ja ketkä ovat siinä muutenkin olleet kiireempinä aikoina. Mutta, vain minut siirrettiin. Siihen siirrettiin osapäivää tekevä ihminen ja vuokrahenkilöitä, sekä hlö, joka tekeen työnsä lisäksi myös muuta työtä.....Ja töitä riittäisi siihen muutenkin kokopäiväiselle työntekijälle.
Ehkä olen "helppo" siirrettävä; tulen toiselta toimipisteeltä , olen nainen, ikää 50v?
Käymme kimppakyydillä töissä, vaikken itse omista edes autoa. Joten, mitä tehdä? Tuntuu ihan kiusaamiselta, vaikka taustani tiedetään...Sen homman jota tein ennen osasin vaikka silmät ummessa, ja hyvin. Olin ja olen edelleenkin tunnollinen. Nyt huolestuttaa , miten tässä käy??
Ja, muut (ovat nuorempia) saavat kulkea samaan työaikaan kuin ainan ennenkin...Ei todellakaan kuullosta reilulta!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.