Kuinkahan monta keskustelua saa aikaiseksi bussimatkailusta? Ainakin omalla kohdallani työmatkojen taittaminen bussilla on ollut jos ei nyt varsinainen ATM-elämysten runsaudensarvi, niin ainakin nyt jonkinlainen kohtuudensarvi. Koitin keskusteluhausta etsiä aikaisempia bussiviestejäni, enkä löytänyt anekdoottia, jonka olisin kuvitellut kertoneeni täällä.
Työnantajakonsernissani työskentelee eräs nainen. En itse asiassa tiedä, mitä hän tekee tai kuka hän edes on, mutta huomasin hänen kulkevan usein samalla bussilla kuin minä. Ei joka päivä, koska pääkaupunkiseudulla vuorovälit ovat tiheät eikä tarvitse aina tähdätä samaan vuoroon. Kai minä vähän ihastuin häneen (alhaisesti ulkonäön perusteella). Ikäisekseen hyvän näköinen, tai sitten hänessä on jotain minuun vetoavaa, en osaa sanoa. Toisekseen, kun hän kerta kulkee bussilla, niin hänellä ei välttämättä ole miestä kuskaamassa korskealla premium-luokan autolla.
Kerran sitten kuljin hieman hänen takanaan toimistokompleksiin - vähän stalkatotorinen lähestymistapa, mutta toisaalta kun työmatka bussista nousun jälkeen on täsmälleen sama, ei ollut oikein vaihtoehtoakaan. Saavuimme sitten kulkuporteille samaan aikaan, ja häneltä putosi jotain ihan minun viereeni. Jos olisin ollut fiksu, olisin nostanut sen hänelle, ja olisimme tuttuja. Voisimme tervehtiä aina, ja kun hän myöhemmin keväällä tuli bussissa istumaan viereeni, olisimme voineet rupatella niitä ja näitä. Ehkä hän pudotti esineen tahallaan? En tiedä, menin joka tapauksessa automaattivaihteelle, enkä muka huomannut koko juttua. Työpisteelle päästyäni painoin pääni työpyötään ja vaikersin hetken ääneti.
Olipa taas autistinen tarina. Se tuli kuitenkin mieleeni taas tänään, kun käymme myöskin samassa ruokalassa lounaalla samaan aikaan. Huomaan hänet edelleen, ja tänään kuvittelin hänen katsovan minua samalla kun katsoin häntä. Mielikuvitukseni lennähti taas, varsinkin kun aloin miettiä juhannuksen (ja siitä monilla alkavan kesäloman) kunniaksi konsernin työntekijöilleen järjestämää ryyppyjuhlaa. Kuten pinttyneimmistä palstalaisista jotkut saattavat muistaa, viime vuoden juhlissa olin nihkeällä tuulella, ja käytin erääseen naistyökaveriini ATM-retoriikkaa, mitä kaduin jo silloin. Tänä vuonna olen päättänyt, että psyykaan itseni iloiselle tuulelle, juon itseni iloiseen kuntoon mutten liikaa. Siinä on vaaransa. Olen joskus erityisen kovassa humalassa mennyt karaokeen, ja kammottavimmillaan olen feikannut tanssimista. Ja nyt mietin, mitä jos tämä nainenkin tulee niihin juhliin? Kuormasta ei tietenkään syödä, mutta teknisesti ottaen emme ole saman työnantajan palveluksessa.
ATM:n viimeinen virhe on tietysti antaa itsensä ihastua, koska ei siitä koskaan seuraa mitään. Paitsi ehkä tällaista kiemurtelua ja tuskastelua ja jänistelyä. Olen silti toisaalta iloinen aivokemiani järkkymisestä, jotenkin tämä juttu piristää päivääni, vaikkei siitä ikinä seuraisi mitään. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että tämäkin tyhmyys ja vipinänhallusinointi on kivempaa kuin kyynisyys ja tunnottomuus, jonka puolesta palstalla usein puhutaan.
Työnantajakonsernissani työskentelee eräs nainen. En itse asiassa tiedä, mitä hän tekee tai kuka hän edes on, mutta huomasin hänen kulkevan usein samalla bussilla kuin minä. Ei joka päivä, koska pääkaupunkiseudulla vuorovälit ovat tiheät eikä tarvitse aina tähdätä samaan vuoroon. Kai minä vähän ihastuin häneen (alhaisesti ulkonäön perusteella). Ikäisekseen hyvän näköinen, tai sitten hänessä on jotain minuun vetoavaa, en osaa sanoa. Toisekseen, kun hän kerta kulkee bussilla, niin hänellä ei välttämättä ole miestä kuskaamassa korskealla premium-luokan autolla.
Kerran sitten kuljin hieman hänen takanaan toimistokompleksiin - vähän stalkatotorinen lähestymistapa, mutta toisaalta kun työmatka bussista nousun jälkeen on täsmälleen sama, ei ollut oikein vaihtoehtoakaan. Saavuimme sitten kulkuporteille samaan aikaan, ja häneltä putosi jotain ihan minun viereeni. Jos olisin ollut fiksu, olisin nostanut sen hänelle, ja olisimme tuttuja. Voisimme tervehtiä aina, ja kun hän myöhemmin keväällä tuli bussissa istumaan viereeni, olisimme voineet rupatella niitä ja näitä. Ehkä hän pudotti esineen tahallaan? En tiedä, menin joka tapauksessa automaattivaihteelle, enkä muka huomannut koko juttua. Työpisteelle päästyäni painoin pääni työpyötään ja vaikersin hetken ääneti.
Olipa taas autistinen tarina. Se tuli kuitenkin mieleeni taas tänään, kun käymme myöskin samassa ruokalassa lounaalla samaan aikaan. Huomaan hänet edelleen, ja tänään kuvittelin hänen katsovan minua samalla kun katsoin häntä. Mielikuvitukseni lennähti taas, varsinkin kun aloin miettiä juhannuksen (ja siitä monilla alkavan kesäloman) kunniaksi konsernin työntekijöilleen järjestämää ryyppyjuhlaa. Kuten pinttyneimmistä palstalaisista jotkut saattavat muistaa, viime vuoden juhlissa olin nihkeällä tuulella, ja käytin erääseen naistyökaveriini ATM-retoriikkaa, mitä kaduin jo silloin. Tänä vuonna olen päättänyt, että psyykaan itseni iloiselle tuulelle, juon itseni iloiseen kuntoon mutten liikaa. Siinä on vaaransa. Olen joskus erityisen kovassa humalassa mennyt karaokeen, ja kammottavimmillaan olen feikannut tanssimista. Ja nyt mietin, mitä jos tämä nainenkin tulee niihin juhliin? Kuormasta ei tietenkään syödä, mutta teknisesti ottaen emme ole saman työnantajan palveluksessa.
ATM:n viimeinen virhe on tietysti antaa itsensä ihastua, koska ei siitä koskaan seuraa mitään. Paitsi ehkä tällaista kiemurtelua ja tuskastelua ja jänistelyä. Olen silti toisaalta iloinen aivokemiani järkkymisestä, jotenkin tämä juttu piristää päivääni, vaikkei siitä ikinä seuraisi mitään. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että tämäkin tyhmyys ja vipinänhallusinointi on kivempaa kuin kyynisyys ja tunnottomuus, jonka puolesta palstalla usein puhutaan.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Bussi on kyllä hyvä keksintö. Siellä saa helposti ruumiillista kontaktia teininaisiin. Katsoo teininaisen joka istuu ikkunan puolella ja menee itse viereiseen käytävänpuolen paikkaan, niin blokkaa siltä kätevästi pakotien. Sitten kun bussi liikkuu niin joutuu kädellä ottamaan tukea ja "vahingossa" käsi lipsahtaa reidelle ja ehkä jopa haaroihin.
Tai jos ruuhkassa seisoo käytävällä, niin voi seisottaa munaansa teininaisen persettä vasten tai vähän puristella, kun taas joutuu "vahingossa" tarttumaan tissiin tai perseeseen kiinni.
Onnistuit ehkä kuulostamaan vielä hyypiömmältä kuin minä. Henkilökohtaisesti en istu koskaan naisten viereen bussissa - en halua pakottaa ketään siihen. Mieluummin seison käytävällä kuin aistin ilmapiiristä halveksunnan ja syytökset, kun vein paikan joltain komistukselta, joka olisi saattanut olla vaikka jääkiekkoilija tai futaaja nyt ainakin.
Busseissa matkustaminen voi tosiaan olla parhaimmillaan aika mukavaa, samoin ratikoissa joiden penkkien välissä ei välttämättä ole edes sitä pientä väliä mikä on bussien vierekkäisissä penkeissä. Menen itsekin aina istumaan jonkun nuoren naisen viereen mikäli bussi ei ole ihan tyhjillään, tosin tuollaista "stealth-käpälöimistä" en ole harrastanut, luulisi sen olevan aika läpinäkyvää. Joka tapauksessa tällä tavalla voi päästä edes vähän hipaisemaan naista, mitä ei muuten tapahdu AT-miehen elämässä koskaan.
Joskus voi hyvällä lykyllä käydä toisinkin päin. Lähtiessäni töistä eräänä kuumana kesäpäivänä viime vuonna nousi bussiin minun jälkeeni pitkä, leveälanteinen, äärimmäisen timmissä kunnossa ollut ja minihameeseen sonnustautunut nuori nainen. Kun istuin ikkunapaikalle, istui tämä nainen reilusti ja haarat hiukan levällään viereeni. Siinä sitten reitemme hankasivat toisiaan vasten hiostavasti koko bussimatkan ajan. En muista, että olisi pitkään aikaan ollut yhtä kovaa stondista kuin tuolloin, onneksi sylissäni pitämä olkalaukku oli suojana.
Kauheita kiusaajanaisia! Vaikka harmittaa aina oma tönkköys viehättävän naisen istuessa bussissa viereen, silti sitä tulee fiiliksiin. En tiedä miten sinulla, mutta itsellä on myös sellainen ikävä automaattireaktio, että yritän kutistua pienempään tilaan naisen istuessa viereen, ettei hän joutuisi koskemaan minuun. Ilman muuta oletan, että hän ei halua olla missään kontaktissa edes vahingossa, kunhan vain jostain syystä päätti istua viereen. En tarkoita nyt mitään kammottavia inhoreaktioita, vaan jonkinlaista harhaista kohteliaisuutta, vaikka tosiasiassa kosketus on toisella ihan luonnollinen asia eikä hän sitä mitenkään tietoisesti edes ajattele. (Tai sitten ajattelee, tahallaan minihamenainen tulee lietsomaan vipinää puntteihin).
>En tiedä miten sinulla, mutta itsellä on myös sellainen ikävä automaattireaktio, että yritän kutistua pienempään tilaan naisen istuessa viereen, ettei hän joutuisi koskemaan minuun.
Itselläni ei ole tuollaista reaktiota, sikäli kun joskus viereen istuu nainen niin heillähän toki useimmiten on. Tämän aiemmassa viestissäni kuvaamani välikohtauksen nainen ei millään tavalla yrittänyt "kutistua", mikä mahdollisti sen että reitemme tosiaan hankasivat vastakkain suurin piirtein niin suurelta pinta-alalta kuin oli mahdollista ilman että hän olisi heittäytynyt syliini tms. Äärimmäisen (hyvällä tavalla) kuumottava tilanne kaltaiselleni AT-miehelle.
On muuten käynyt itsellenikin joskus tuo, että en ole uskaltanut tehdä jotain sellaista palvelusta ihastukselleni, minkä olisin vaikka tuntemattomalle mummolle tai kenelle tahansa muulle tehnyt. Järkyttävää. Mutta ehkä sinäkään et enää sorru samaan.
Jopa sinulle on käynyt niin? Sinunhan piti olla hyvä naisten kanssa - yritätkö sanoa, että olenkin sortunut vain inhimilliseen toimintaan, enkä jälleen yhteen virheeseen ätminkäisten jatkuvien virheiden loputtomassa sarjassa?
Olen kyllä varma, että tulen varmasti töppäämään jatkossa samalla tavoin, oli kyse "kenestä tahansa" tai naisesta jonka olen päästänyt vaikuttamaan itseeni. Voin vain toivoa, että seuraavan kerran kun jotain vastaavaa... jos jotain vastaavaa tapahtuu, niin salamannopeasti käyn läpi tämän edellisen kerran ja toiminkin toisin.
Minussa on paljon ätminkäistä. Varsinkin on ollut nuorempana. Ehkä jokaisessa miehessä on jonkun verran? Itsessäni luultavasti poikkeuksellisen paljon ujouden kautta.
Eli ehkä sinunkaan toimintasi ei ollut varsinaisesti inhimillistä, vaan minunkin toimintani ätmiä.
Vaikea uskoa.
Itse asiassa ehdin olemaan jo sen verran positiivinen, että laskin sen inhimilliseksi toiminnaksi, vaikkakin olen jo hieman liian vanha sellaiseen. Mutta kaitpa sitä toisaalta voi vanhempanakin tehdä virheitä. Loppujen lopuksi kuin miettii, niin en minä kaikkien ihastustenkaan, tai sellaisten naisten joihin voisin ihastua, ole aina assburgeroinut, vaikkakaan en koskaan ole ihastumisiani paljastanut. Tai olen, mutta ne ovat sitten vähän eri juttuja.
Näitä sunn juttuja on ihan kiva lukee, vaikken juuri koskaan vastaakkaan näihin. Tykkään lukea palstalaisten tosielämään pohjautuvia viestejä. Muistan kyllä tuon aiemmankin kirjoituksesi kyseisestä naisesta, jolloin istuit hänen vieressään työmatkan. Loppumatkasta muistaakseni sait idean, että alkaisit puhua hänelle jotain, ettei tilanne olisi ollut niin vaivaannuttava. Tosin taisit siitäkin perääntyä, koska se olisi ollut outua avautua vasta loppumatkasta, kun muuten koko matka oli hiljaa istuttu. Olisin itsekkin ajatellut samoin. Siksi kait toi juttu jäi mieleen.
No tuli tosta mieleen oma bussipysäkki tilanne. Kävelin pysäkille ja olin näkevinäni tutun naisen. Aloin puhumaan tälle ihan luontevasti niitä näitä samalla kännykän radioo viritellen. Kun vilkaisin naiseen niin huomasin, että hän olikin minulle tuntematon. Tai olin kyllä ennenin hänet pysäkillä nähnyt, mutten koskaan puhunut hänelle. Nolotti paljon, mut yllätys oli suuri, kun tää nainen alko sit jutella takas. Tosin itse hämmennyin sen verran tosta vahingostani, et hiljennyin sit aika pahasti. Tossa nyt tuli opetus vahingon kautta et voi niille naisille kait alkaa yhtäkkiä puhumaan mistä vaan, En tosin oo ottanu opikseni vielä.
Olet oikeassa! En löytänyt aloitusviestiäni kirjoittaessani mitään, mutta juuri samasta naisesta on kyse ja muistelinkin kirjoittaneeni juuri tuosta välikohtauksesta tänne. Tuota tavaranpudotteluepisodia en kuitenkaan muistanut, vaan pikemminkin muistelin joskus päättäneeni etten ainakaan vielä sitä kirjoita. Kai pelkäsin tunnistuvani. Pudonnut tavara oli kylläkin vähän turn-off, nimittäin tupakka-aski. En kyllä ole nähnyt kyseisen naisen koskaan polttavan, vaikka yleensä juuri bussia odotellessa tai heti bussista noustua tupakoiva kansanosa pistää tupakaksi. (Sieluni silmin olen kyllä nähnyt tupakoivan, mutta se on helpompi saada näyttämään viettelevämmältä kuin koskaan tosielämässä).
Samankaltaiseen urotekoon en ole pystynyt - kerran tosin tervehdin yhtä naista, kun luulin häntä tutuksi. Bussipysäkkijutteluista muistan vain yhden kerran, kun kommentoin bussia odotelleelle naiselle bussin hitaudesta. Tilanne siis oli sellainen, että pysäkki oli risteyksen jälkeen, ja bussi tuli jostain syystä todella hitaasti risteyksestä. Itse asiassa pitikin sitten pysäkille odottamaan vaihtoyhteyttä, bussi oli mennyt jotenkin hajalle. Oli talvi.
Toinen opetus on se, että ei pidä sitten jäätyä kesken juttelun.
Te olette just sen sortin miehiä, joille en tee pelvelusta.
Mä en uskaltaisi. Reaktiosi tulisi varmaankin olemaan kosto.
Kosto kaikesta aiemmin kärismästäsi vääryydestä, oli se todellista tai ei.
Siksi et osaa reagoida edes satunnaisessa auttamistilanteessa ystävällisesti. Vaan poistut tilanteesta katsomalla seinälle, et muka huomannut. Se on reaktiokielesi. Jos tunnet siitä huonoa omaatuntoa, kuittaat sen kostona. Onko se kostoa vai taitamattomuutta (et osaa reagoida muutoin) vai onko se pelkoa, että sinut torjutaan?
Joku satunnainen mummo, josta et tunne ihastusta (et pelkää hänen torjuntaa) saatat ehkä vielä auttaa. Mutta jos esim minä tuisin paikalle ja tulkitsisist hajamielisen käytökseni torjutana TAI olisin mielestäsi kaunis mutta avuton, sinä kostaisit tai ignooraisit.
Aiemmat rakkaus tai ihastuskokemuksesi ovat ehkä epäonnistuneet ja siksi reagoit siihen noin.
Teinä menisin ammattilaisen puheille. Jos olette nuoria, tuolle voi ehkä vielä tehdä jotain. Onnistumisen tunteet ja onnistunut saatu reagointi voisi auttaa, mutta miten saat sen jos et uskalla vastata edes pudonneeseen nenäliinaan?
Miten kostaisin? Entä miten ignooraisin? Antaisin tupakka-askin ja kääntäisin selkäni ja jatkaisin matkaani? Ja sitten sinulle tulisi itku?
Miten sinä aiot erottaa sen sortin miehet muun sortin miehistä palvelustesi kohteita valitessasi?
Olen minä onnistumisen tunteita saanut ja totta, ovat nuo pelotkin vähentyneet. Mistään ammattiavuista en nyt välttämättä puhuisi tälläisessa, eiköhän varsinkin nuorelle miehelle / pojalle naisenpelko ihastustilanteissa ole aika normaalia.
Jotenkin epäilen sinua mieheksi - käytät sanaa "ignoorata". En tiedä. En kuitenkaan koe kärsineeni vääryyttä. Olen tehnyt heikkoja valintoja, kyllä, mutta omat ovat virheeni. Ehkä vanhempani olisivat voineet törkkiä minua parempaan suuntaan, mutta en heitäkään oikein osaa syyttää, koska eivät hekään ihmeisiin pysty, ja kun ensimmäistä kertaa kokeillaan vanhemmuutta, ei kaikessa välttämättä onnistuta hyvästä yrityksestä huolimatta.
Tämä nyt kuulostaa vähän defenssiltä, mutta ei kai minulla ole mahdollisuutta kuin olla kanssasi samaa mieltä tai eri mieltä - ja samaa mieltä en vain ole.
Sinusta sen sijaan sanon, että tuo on pelottavan negatiivinen näkökulma varsin viattomaan ja lähinnä vain ujoa miestä itseään satuttavaan tapahtumaan. Mistä sinulle tulee noita pelkotiloja kostavista miehistä? Moniko sinulle on kostanut? Kaltoinkohteliko isäsi sinua vai mistä on kyse? Mites olisi se ammattiapu?
Just ne kilteimmät ovat olleet niitä katalimpia.
Kun sellaisen itsetunto vahvistuu tai kun olen antanut ymmärtää että olen "vaaraton" ja ystävällinen niin sitten alkaa kiusaaminen. Työpaikalla tai vapaa-aikana.
Just ne kiltit kunnonmiehet, jotka ovat aiemmin saaneet naisilta katalaa kohtelua kostaa tilaisuutensa tullen, just sille joka siinä sattuu olemaan.
Rääväsuu sentään huutaa ilmoille just sen mikä se on, hiljaiset piilottaa kataluutensa.
Tämä palsta on täynnä kaikkea sitä kamalaa mitä "kilteiltä" vaan saattaa odottaa. Tämä palsta on vahvistanut tämän, huomaamani kokemuksen.
Täällä näkee sitä vilpitöntä sielunmaisemaa mitä ihmisen päässä liikkuu.
Tää on verta, räkää ja henkselin pätkää. Puistattaa
Oikea vahva uskaltaa vaikka itkeä.
Pelkurit kiusaa
Sinähän se tässä kiusaat ja vieläpä anonyymina multinikkinä raukkamaisesti.
Ihme sekoilua. Palvelus? Kosto? Mitä? Vaatiiko pudonnut nenäliina vastauksen? Onko se kysymys?
Sinuna tulisin sieltä vanhapiian kammiosta ihmisten ilmoille, vai onko jo liian myöhäistä oppia vanhan kalkkunan uusia ajattelutapoja?
ei pidä kaikkia palstalaisia verrata Teemuun tai olettaa että he samoin toimisivat omassa elämässään.
mies32
sinusta on viattomuus ja ujous kaukana
Ei kukaan koskaan ole ollut viaton.
Jeesus lunasti meidän perisyntimme. Taivaan portit ovat auki sinullekin.
Tutunkuuloisia tilanteita ja ajatuksia. En voi olla myös ajattelematta että miksi minun pitää olla se joka joutuu miettimään näitä asioita, epäonnistumaan, tuntemaan itseni epäonnistukseeksi. Mietin mitä pahaa olen tehnyt että olen joutunut rooliin jossa minulla ei ole mitään itseisarvoa. Vähäinen arvoni konkretisoituu vasta jos olen tehnyt jonkin lähestymisen oikealla tavalla, oikealla hetkellä, oikealle naiselle, ollen oikeanlainen mies.
Mietin kuinka helpottavaa olisi jos voisi jättää lopullisesti kaikki ajatukset lähestymisistä ja elää vain. Valitettavasti minun tapauksessa se on synonyymi luovuttamiselle. Kadehdin niitä jotka voivat tehdä niin ja samalla säilyttää toivon siitä että jonain päivänä tapahtuu jotain hienoa.
Usein olen haaveillut luovuttamisesta, ja luultavasti onnistunutkin toisinaan ajamaan itseni tilaan, jossa olen kuin olisin luovuttanut. Elämä on tuskattomampaa niin, paitsi kun aina välillä havahtuu miettimään menetettyjä tilaisuuksia. Se on tuskallisempaa.
Vähän samasta syystä pysyisin ehkä mieluummin naiivina ja edes-vähän-toivoa ylläpitävänä kuin kuolleena palstahahmona, joka seilaa elämäänsä alempitasoisuuteensa tyytyneenä.
Miksi sinä olet leimannut itsesi epäonnistujaksi?
Miksi vaalit ja hellit sitä tunnetta?
Anna sen mennä. Sinä päätät käännytkö oikealle vai vasemmalle.
Tee kerrankin toisin. Ihan pienessä asiassa, jossa onnistut.
Pienistä ommistumisista saa onnistumisen tunnetta joka taas rohkaisee jatkamaan.
Älä unelmoi karhunkaadosta vaan aloita pienistä. Mikä tahansa jossa voit onnistua.
Otetaan esimerkki: käteni ovat täynnä ja yritän päästä liikkestä ulos. Satut paikalle ja avaat kohteliaasti, oven josta pääsen ulos. Sanon kiitos ja katson mennessäni kohteliaasti silmiin. Kiirehdin pois tieltäsi ja teen siten myös sinulle tilaa. (olisiko tämä onnistunut kohtaaminen ja reagointi?)
Tee se kenelle tahansa tai itsellesi. Jokainen kohtaaminen on harjoitusta. Ihmisiä on niin moneen junaan, etkä voi päättää heidän käytöksestä. Joskus onnistuu ja opit hiomaan taitojasi.
Suurin osa naisista taitaa elää niin että samalla he "luovuttavat" ja samalla säilyttävät toivon. Elävät vain ja korkeintaan vähän odottavat ja toivovat. Kyllä se minullekin kelpaisi mutta kun se mahdollisuus ei ole saavutettavissa niin on pakko valita luovuttamisen ja yrittämisen välillä tai sitten haettava jotain välimuotoa. Raskastahan se on.
Pitäisi vaan ymmärtää jokaista soluaan myöten että ei ole riittävän arvokas tai mielenkiintoinen ihminen jotta voisi saada jotain tilanteita aikaan pelkästään olemalla ja elämällä. Pitäisi ymmärtää se niin kristallinkirkkaasti että kateus ja katkeruus häviäisivät. En tiedä mitä muuta se ymmärrys toisi mukanaan, mutta tuskin mitään huikeaa menestystä ainakaan naisasioissa.
Tämä oli kai minulle suunnattu? Tietysti avaan oven jos nainen tai mies tulee kädet käynnä kantamuksia, usein muutenkin. Onhan se ihan onnistunut kohtaaminen mutta ei se poista edes hetkeksi sitä tunnetta että olen täysin arvoton ihminen. Miksikö arvoton? Lähinnä kai siksi että olen syntynyt ihan vain tavalliseksi mieheksi. Voin availla ovia siihen asti kunnes aurinko sammuu eikä mitään muuta ole tapahtunut. Minulla on jotain pientä arvoa ainoastaan tekojeni kautta - muuten olen pelkkää ilmaa.
Sä et ole arvoton.
Sun arvokkuus on ehkä juuri niissä kohdin joita luulit heikkoudeksi..
Onko sun heikkoudet oikeasti heikkouksia? Ja kenen mielestä?
Liian moni tahtoo olla extreme ja niitä oikeasti tavallisia on harvassa.
Tässä kohtaa tulee taas määrittelyongelma mikä on tavallista?
Älä ny ystävä hyvä määrittele arvosasi työllä tai rahalla. Olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.
Mikä tekee sinut iloiseksi tai onnellliseksi?
Kerron esimerkin: tutustuin kauan aikaa sitten ihmiseen joka oli ulkonaisesti arka mutta tutustuttuaan huomasin hänet välkyksi ja eläväiseksi. Hän eli lähes kellontarkkaa arkea kotiin ja töihin, salille ja kauppaan. Aika meni netissä ja hän ei mielellään poistunut edes omalta postinumeroltaan. Mutta hän oli vahvasti sitä mitä oli. Välkky tietokoneiden kanssa, joten kaveripiiri oli samalta alalta. Hän oli terveesti itsekäs ja oppi valitsemaan ympräilleen lempeitä ja mukavia ihmisiä. Hän valitsi arjestaan ne asiat joissa hän tunsi olonsa turvalliseksi ja taitavansa.
Hän oli onnellinen omalla postinumerollaan. Kukaan ei vaadi häntä Thaimaan matkalle tms , eikä hän lähtisikään, hän tietää jo miten rentoutua omalla postinimerollaan. Ja se näkyi hänestä.
Missä sinä olet vahva ja hyvä? Miksi se ei riitä sinulle? Kenen silmin sinä arvotat itsesi? Ei sinun tarvitse miellyttää ihan kaikkia.
ps. tavallisuudessa ei ole mitään pahaa. Päinvastoin ja ole onnellinen siitä.
Pahoittelen etten sanonut asiaa tarpeeksi selkeästi. En ole ihmisenä arvoton vaan miehenä. En saa naisista edes juttuseuraa ellen itse onnistu hankkimaan sitä. Kaikki on hankittava suoritusten kautta. Jos minulla on jotain piiloarvoa niin se on todella hyvin piilossa. Sellainen se vaan on miehen osa. Toiset kestävät sen toisia paremmin.
Älä välitä pal.
Sama se on naisilla. 30 naiset on kasvatettu siihen että he ovat jo lähtökohtaisesti vähemmän ihmisarvoltaan kuin miehet. Se on naisen osa tässä maailmassa. Suomalainen mies on saamassa kalpean aavistuksen siitä samasta. Alennettu arvo. Ei tunnu kivalta.
Osansa on tehnyt tämä hullu suomalainen luterilainen suorittava elämäntapa ja kulttuuri. On oltava hyödyksi, ansaittava paikkansa.
Otetaan taas esimerkki: sinulla on lapsi ja lähestyy sinua kädet ojossa (tiedät eleestä "ota minut syliin") ...niin mietitkö sinä, että hänen on ansaittava paikka sylissäsi vai saako hän sen paikan vain siksi että niin kuuluu tehdä? Ja koska haluat lohduttaa häntä? Vain koska hän on olemassa?
Kun kasvamme aikuisiksi, alamme vaatia kaikilta, etteivät he voi tehdä sitä tai tätä koska...ovat rumia, tienaavat vähemmän, vääränväriset farkut/iho/auto, nimi, ujo, hiljainen, puhuu väärää murretta tms.
Onhan se typerää mutta naistenkin pitää aina suorittaa...olla ahkera, kiltti, alistuva, nätti, naisellinen, kukkamekko, hoitaa ehkäisy, olla huora ja madonna yhtäaikaa jne.
Taas esimerkki: kun näet taideteoksen joka ei pyydä mitään vaan on ja jota et voi muuttaa, mitä ajattelet?
Miksi toista ihmistä ei voisi kohdata ilman mitään odotuksia? Sellaisena kun hän on?
Jep, kamalan vaikeita ja isoja asioita. Mutta silti, et ole arvoton edes miehenä. Tämä aika on sellainen, etkä ole yksin. Kyllä, sinäkin voit tulla ja mennä juttelemaan.
Hieno kirjoitus!
Näistä palstan naisviha teksteistä on tullut mieleen, että jos joku teistä on nettitreffeillä, niin miksi te ette kirjoita sinne samoin kuin tänne?
Täällä Sinkut palstalla te kirjoitatte just niinkuin te ajattelette ja nettitreffipalstalle luritellaan liirum-laarumia. Persoonatonta epätodellista.
Kun tosiasiassa se oikea luonne tulee esille aina jossain vaiheessa.
Se pilkahtaa esille ekan kerran kun petytte treffikumppaniin. Jos ulkonäkö viehättää, niin honeymoonia kestää ekaan mutkaan asti. Sitten alkaa sivuseikkojen arvostelu, kuten esim liian lyhyet varpaankunnet tms.
Kun tosiasiassa luonteet eivät vain ole alunperikään osuneet kohilleen.
Odotukset eivät ole kohdanneet tms.
Oletkohan eksynyt kauaskin kotoasi? Onko kaikki hyvin? Tiedätkö nimesi?
Oletko sinä koskaan suuttunut, turhautunut, ollut katkera, masentunut, vittuuntunut, kateellinen, vihainen, ilkeä? Se on siis sinun todellinen luontosi. Lakkaa teeskentelmästä muuta.
Jeeee, vipinäkomppausta, lähestulkoon koen perhosia puolestasi…
Harmillista että missasit tuon mahdollisuuden nostaa hänen pudottamansa jutun. Mutta ei hätää, juhannukseen on hyvin aikaa – on aikaa keksiä monia tapoja miten paikata tämä. Miten olisi esim. lounaan yhteydessä? Voitko mennä samaan pöytään? Entä astioitten palauttaminen, niin että vahingossa osut astioiden palautuspisteeseen samaan aikaan hänen kanssaan?
Ja tuo jäätyminen, se on todellakin inhimillisyyttä, ei "alempitasoisuutta".
Älä nyt liikaa empatiseeraa! Kyseessähän nyt ei ole taaskaan mikään vakava juttu, lähinnä olen antanut ulkonäön, yhteensattumien ja kuvitelmien viedä minua, ja ehkä koko juttu on vain sitä että luon jotain ilonpilkettä omaan päivääni olemalla kuittaamatta itselleni koko juttua olankohautuksella.
Tuosta pudotuskohtauksesta on jo useita kuukausia aikaa, varmaankin viime vuoden puolella joskus. Luultavimmin hän ei itse edes muista koko juttua, tai edes tajunnut että tilanteessa oli minun kannalta jotain syvempää kuin tavaran pudottaminen kulkukorttia kaivellessa. Ollakseni kuitenkaan ihan täysin ilonpilaaja, voisin silti täällä palstalla miettiä keinoja korjata tilanne. Samaan pöytään istuminen tuskin onnistuisi, sillä ruokailen itse useimmiten omien lähityökavereideni tai tuttujen kanssa nyt ainakin. Joskus kyllä yksinkin, mutta silloin tuntuu fiksuimmalta valkata aina se tyhjä pöytä. Toisekseen hänkin vaikuttaisi olevan aina omien työkavereidensa kanssa matkassa.
Astioiden palautusta olen kyllä harkinnut, mutten ole kyennyt toteuttamaan. Pääasiallinen syy siihen kyllä on se, että ruokailen tosiaan usein muiden seurassa, ja pöydästä lähdetään sitten kun viimeinenkin on hetken istunut valmiina, jolloin todetaan että mennään kahville. Kuitenkin yksin ruokaillessani voisin koittaa ajoittaa salakavalasti astioiden palautuksen kanssa. Se ei sinänsä ole kovin sosiaalista potentiaalia sisällään pitävä operaatio, mutta se, että ruokapaikasta poistutaan hissillä, ja se on kiihkeitä mahdollisuuksia täynnä! Ajatella, saisin olla taas lähellä, haistaa hänen hajuvetensä, katsella ujosti muka hissiin kattoon, välillä ehkä lattiaan. Ehkä hissi menee epäkuntoon, ja jäämme ahtaaseen tilaan kahden. Tunteet nousevat pintaan, ihot lähenevät toisiaan, sydämet pamppailevat, kädet tarttuvat toiseen kehoon. Ja sitten liian myöhään tajuamme olevamme näköalahississä.
No, ehkä se jää kuitenkin siihen lattian ja katon tutkimiseen.
Sä valitset yksin olemisen.
Sä et mene ja kysy "onko tässä tilaa, saanko tulla samaan pöytään syömään?"
Olet joko omien turvallisten työkaveriden kanssa TAI yksin.
Mutta miksi et valitse toisin?
en nyt haluaisi olla ilonpilaaja mutta oikeastaan sinun kannattaisi unohtaa tuo nainen ja suunnata energiasi johnkuhun muuhun. Miksikö? No siksi kun kerroit tuolla sen pudonneen tavaran olleen tupakka-aski, ei kukaan tupakoimaton niitä pudottele.Olen siinä käsityksessä että inhoat tupakointia ja tupakoivia ihmisiä sen verran että pitkässä juoksussa siitä aiheutuisi ongelmia, ehkä pika-romanssin tai pelkän ähkimisen ajan kestäisit mutta jos haet jotain vakavampaa ei siitä mitään tulisi kun ennepitkää naputtaisit ja vihjailisit asiasta sen verran että nainen viimein lemppaisi sinut.
Miksei saa empatiseerata? Et voi minua kieltää, empatiseeraan kuitenkin, oli sitten jutun vakavuusaste tai toteutumistodennäköisyys mitä tahansa. Sinä nyt taas kaivaudut "poteroosi" jo etukäteen, minä voin yrittää räjäytellä muutamia mielikuvituksellisia hiekkasäkkejä?
Ajatuksia:
1. vaikka olisitkin lähityökavereidesi kanssa syömässä, mikään ei estä sinua lähtemästä ennen muita (kun näet naisen lähtevän). Sanot työkavereillesi esim.: ”Sori, minun pitää soittaa yksi privaattipuhelu, nähdään toimistolla.”
2. astioidenpalautuspisteellä: voit yrittää ehtiä ennen naista ja sitten ryhtyä jarruttelemaan jollain tapaa (ja kehittämään juttua) – esim. pudottaa haarukan ja sitten todeta kuinka kömpelö olet kauniin naisen seurassa
3. hississä voit esim. kysyä onko hän tulossa konsernin bileisiin.
Kaikesta empatiseerauksestani huolimatta, minun on valitettavasti oltava jokseenkin samaa mieltä Ikisinkku M:n kanssa, eli tuo tupakointi on paha tikki… mutta toisaalta vain sinä tiedät kuinka ratkaiseva asia (suuri turn-off) se sinulle on. Jos se ei ole sinulle ns. deal-breaker, kannattaa kokeilla ns. kaikkea (muttei tietenkään laittomuuksia/mauttomuuksia, joihin et nyt muutoinkaan ymmärtääkseni ryhtyisi).
2. Meneekö tuollainen kauniiseen naiseen läpi? Tai saako edes positiivisia tuntemuksia aikaan? Vai pelkkää kiusaantuneisuutta tai peräti oikeuden olla kiusankappalemiehelle tyly?
Rakkaus lopettaa tupakoinnin ;) Näin ajattelin jo teininä ensi-ihastuksestani. Jonka kanssa ei tosin mitään tapahtunut, joten jäi kokeilematta olisiko toiminut.. ? Ajattelin pelastaa tyttöraukan tupakalta..
Sori vaan mutta ihan tarpeeksi noloa olisi yrittää keksiä jotain jutunjuurta noin tylsässä tilanteessa, saati sitten konttailla siinä samalla haarukkaa lattialta, ei kukaan mies tuohon suostu eikä kukaan nainen siitä syty. ainoa varteenotettava tuossa olisi hissitilanne jos sen hissin saisi jotenkin jumittumaan kerrosten väliin ensin.
Jos ei rakkaus aloittaisi tupakointia loordilla, mitä kovasti epäilen, en usko että etenemisen mahdollisuuksia olisi koska siinä narinavaiheessa loordi olisi jo pelannut itsensä vaihtoaitioon.
Vastaan tässä samalla Ikisinkku M:lle ja Kympille.
Totta kai saa empatiseerata, mutta ehkä oletatte minun olevani vakavammalla mielellä kuin tosi asiassa olenkaan. Tai siis ihan vakavissani kyllä olen, mutta toisaalta kyseessä on vain hölmö ihastus, joka menee varmaan ohi. Naisessa on muutakin "vikaa" kuin mahdollinen tupakointi; hän on minua jonkin verran vanhempi. En osaa sanoa miten paljon vanhempi, mutta varmastikin hänen ikänsä pyöristyy neljään kymmeneen. Hän etsii varmaankin vanhempaa seuraa. Ei sillä että tekisin iästä kynnyskysymystä, mutta se alleviivaa sitä että minun on syytä suhtautua koko asiaan aika kevyesti, vaikka kiva onkin ajatella muutoin.
Kieltämättä suhtaudun tupakointiinkin aika nihkeästi. Kuitenkin siirryttyäni kolmenkympin toiselle puolelle olen alkanut miettiä kriteerejäni. Nuorempana en olisi huolinut minkäänlaista yksinhuoltajaa, koska en ikipäivänä haluaisi mitään toisen miehen lapsia ristikseni. Nyttemmin olen alkanut ajatella, että ehkä siitä ei pidä tehdä kynnyskysymystä. Jos nainen on muuten hyvä, mutta hänellä on vaikka yksi lapsi aikaisemmasta suhteesta, niin ei se nyt maailmaa kaada. Hänhän voisi haluta tehdä lapselleen sisaren kanssani. Sama juttu ehkä tupakan suhteen. En kyllä ryhtyisi aktiivisen tupakoijan kanssa parisuhteeseen, mutta jos se todella jää vaikka muutamaan satunnaiseen silloin tällöin, niin olisiko se maailman kaatava asia... ei varmaankaan. Sitä paitsi, mies32:n sanomaa jatkaakseni, rakkaushan lopettaa tupakoinnin tai saa katsomaan sitä enemmänkin läpi sormien ;) Ja kun huuma alkaa haihtua, niin joko se on ero jo muistakin syistä ("ei tästä tullutkaan mitään"), tai sitten on niin tottunut siihen ettei se haittaa suuresti.
Kympin ykköskohta voisi toimia pienillä muutoksilla. Ehkä jopa sellaisenaan. Kakkoskohtaan en usko, vähän liian läpinäkyvää. Kolmoskohta ei ole hullump, vaikkakin modus operandi on aina ollut olla hiljaa vieraiden ollessa läsnä, ellei jollekin todella yllättävälle tilannekomiikalle ole ilmaantunut tilausta, josta tietää että toinenkin on kärryillä. Juhlissa voisi kännissä jopa aloittaa hölmöilläkin reploilla, ainakin jos toinen on humalassa. "Moi, mä oon nähnyt sut usein samassa bussissa". Samalla voisi heittää jotain itseironia-läppääkin siitä miten bussissa pitää aina istua ja olla ikään kuin ympäröiviä ihmisiä ei olisikaan.
Voihan sen noinkin ajatella. Tuntuisi kuitenkin tungettelulta ängetä käytännössä ventovieraiden seurueeseen häiritsemään heidän keskinäistä ruokataukoaan, kun he haluavat vain jutella kevyesti keskenään ilman mitään itseään tyrkyttäviä poikaseuralaisia.
Tuolla olisi iskuvinkkejä:
http://www.voice.fi/suhteet/5-kasittamattominta-valhetta-jotka-miehet-ovat-sanoneet-naisille-saadakseen-heidat-sankyyn/4/49366
Neloskohtaa voisit vaikka soveltaa niin että selvittäisit naisen aikataulut -> sitten jonakin varmana päivänä samaan bussiin taaemmas kuin nainen -> otat puhelinyhteyden etukäteen järjestämääsi kaveriin "puukkomieheen" joka odottaa päätepysäkillä, käsket valmistautumaan -> nainen poistuu bussista, "puukkomies" lähtee häntä seuraamaa -> sinä seuraat molempia -> "puukkomies" yrittää ryöstää naisen käsilaukun -> saavut paikalle ja ajat "puukkomiehen" pois -> nainen huokaisee "oih" ja pyörtyy sankarinsa vahvoille käsivarsille :)
Puukkomiehellähn ei ole pakko olla puukkoa, jos on niin korkeintaan joku kuminen pilailupuotijuttu mutta varmaan ilmankin tekisit sankarillisen ja lähtemättömän vaikutuksen, ihan toista kuin haarukoiden lattiialta konttaaminen.
En minä nyt vielä hääkutsuja odota, mutta voin silti empatiseerata, saanhan? En koskaan ajatellut että huippuvakavissasi olitkaan, mutta ehkäpä nainen minussa sai nuo perhoset lepattamaan. Oleellista nyt kuitenkin on se, onko ko. nainen edes potentiaalisesti kiinnostava. Et voi tietää, jollet tee hieman lisätutkimusta, vai kuinka? Vaihtoehtoisesti voit nautiskella kutkuttavasta tilanteesta ja viedä sitä pidemmälle – JOS se sinusta tuntuu… niin, edelleen kutkuttavalta, naisen miinuksista huolimatta (kaikilla meillähän niitä miinuksia kuitenkin on).
Kaikki (mies 32, Ikisinkku M ja Lord) epäilitte tuon kakkoskohdan toimivuutta. Vastaukseni on, että jos haarukoiden tms. kanssa sählääminen on aitoa (tai vaikuttaa siltä), kyllä se menee läpi - ainakin minulla, ja uskoakseni monella muullakin naisella.
Ei sillä (minun) sänkyyn pääse, mutta pääsee jatkojutusteluihin. Mies32 mietti josko tuollainen käytös jopa oikeuttaisi oikeuden olla tyly? Tuskin koskaan. Sanon tuskin, koska kerran sinnikäs ihailija blokkasi omalla autollaan pääsyni pois parkkipaikalta ja minulla oli kiire työtapaamiseen. Silloin näytin ns. kansainvälistä kun ei heti uskonut… Mutta tarjotinlinjastolla vaikea kuvitella vastaavaa.
Lopettaako rakkaus tosiaan tupakoinnin? Tässä kohtaa epäilen. Mielestäni elämäntapamuutokset vaativat aina motivaation henkilön itsensä sisältä. Ulkopuolinen motivaattori voi olla apuna, muttei koskaan elämäntapamuutoksen alkulähteenä.
varmaankin erityisesti jos se haarukoiden kanssa sählääminen olisi aitoa jättäisi se miehestä kuvan onnettomana tunarina joka ei osaa edes astioita palauttaa, kävelevä katastrofi tuskin kovin intohimoisia tunteita herättää, kuten itsekin mainitsit ettei sillä sänkyyn pääse ja kuka edes haluaa jutustelevaksi kaverimieheksi ensikohtaamisen perusteella?
Oikeassa olet, ei se lopeta, tai en tiedä, en kai ole ollut riittävän rakastunut sitten :)
Jotkut miehet on ihn hulluja, jäjestää nyt naiselle elämänsä traumat sen vuoksi että hän tekisi "pelastajansa" kanssa myöhemmin lähempää tuttavuutta?
Itse myös soittaisin tuollaisen tilanteen jälkeen poliisit paikalle ja tilannetta selvittämään.
Treffeille tuollaisen skenaarion jälkeen ei edes halua, haluaa elämään mahdollisimman vähän muistoja kyseisestä tianteesta, ei "pelastajaa" muistuttamaan puukkohyökkääjästä.
Joka tapauksessa tämä aloituksen tilaisuus on tilaisuuden siemen josta puu alkaa kasvaa-nimenomaan supliikin käytön suhteen. Tai ei siinä tarvii olla Jim Carrey tyylinen ad/hd-pommi vaan etäisempi Kalpea ratsastajakin käy: Taisitte pudottaa tämän..... Askin ignooraamisen onneksi voi laittaa vahingoksi huomaamattomuuden piikkiin, mutta tieto sen tekemisestä jäytää varmasti.
Ehkä suositun iskijän asemaan kuuluu se että voi haavoittua naisia iskiessään muttei loukkaannu niistä takaiskuista.
Jäätyminen on nimenomaan negatiivista energiaa joka suojaa miestä mutta ei varmasti lähennä kehenkään. Hyvä supliikki on verbaalista slalomia naisen tunne sektorille jossa mies voi olla hyvä tyyppi ja kiinnostava. Drop in, drop out.
Viestitä jotenkin naiselle in good mood seuraavan näkemisen aikaan, Kalpea Ratsastaja-tyylinen vino hymy paikkaa paljon.
RM on syntymäpilvessä. Runoutta lennosta. Melkein kuin Mies1985, mutta vähemmän autistinen.
Lord.boredom jos olisi nainen, niin saisi munaa enemmän kuin jaksaisi ahmia.
Sukupuolten tasa-arvo on kuin kommunismi. Toimii vain teoriassa.
Mene terapiaan.