Hei, poikaystäväni jätti minut sunnuntaina, seurustelua takana n.puolitoistavuotta.
Suhteessamme on ollut "oikeita" ongelmiakin, mutta ne on selvitetty. Nyt kuitenkin mies kokee, että riitelymme on käynyt hänelle ylivoimaiseksi ja sanoi ettei tämä toimi.
Kuitenkin riitamme ovat olleet niitä parisuhteen perus kinoja mihin mennään syömään tai ehditäänkö bussiin.
Mies on ollut viime viikon todella ärtynyt, mutten silti osannut odottaa, että hän kokisi suhteen lopettamisen ratkaisuksi.
Rakkaudesta tässä ei ainakaan pitäisi olla kiinni, sitä on molemminpuolin ollut rutkasti. Olimme kuukauden tauolla kevään alussa ja ei se rakkaus siinä ajassa mihinkään kadonnut. oivalsin sinä aikana itsessäni suhdettamme vaikeuttavia tekijöitä ja koen päässeeni ainakin osaksi niskanpäälle(jonkinlainen mustasukkaisuus, vahvat reaktioit kritiikkiin..)
Mietin nyt, pitäisikö minun antaa hänelle hieman tilaa ja olla kertomatta ajatuksistani vai varovasti hänen ehdoillaan yrittää keskustella ja valaa toivoa? Emme asu yhdessä, joten emme ole sunnuntainjälkeen nähneet.
Sunnuntaina hän puhelimessa kerran sanoi että ei ole ihan varma onko tämä oikea päätös. Mutta sitten menin sanomaan jotain "väärää" ja hän hieman hermostui.
Yritän ymmärtää hänen ärtymystään ja toivon, että sisäinen ääneni olisi oikeassa siitä, että tämä ei olisi loppumme.
Mielipiteitä, vinkkejä, tukea. Olisin suunnattoman kiitollinen vastauksista.
Suhteessamme on ollut "oikeita" ongelmiakin, mutta ne on selvitetty. Nyt kuitenkin mies kokee, että riitelymme on käynyt hänelle ylivoimaiseksi ja sanoi ettei tämä toimi.
Kuitenkin riitamme ovat olleet niitä parisuhteen perus kinoja mihin mennään syömään tai ehditäänkö bussiin.
Mies on ollut viime viikon todella ärtynyt, mutten silti osannut odottaa, että hän kokisi suhteen lopettamisen ratkaisuksi.
Rakkaudesta tässä ei ainakaan pitäisi olla kiinni, sitä on molemminpuolin ollut rutkasti. Olimme kuukauden tauolla kevään alussa ja ei se rakkaus siinä ajassa mihinkään kadonnut. oivalsin sinä aikana itsessäni suhdettamme vaikeuttavia tekijöitä ja koen päässeeni ainakin osaksi niskanpäälle(jonkinlainen mustasukkaisuus, vahvat reaktioit kritiikkiin..)
Mietin nyt, pitäisikö minun antaa hänelle hieman tilaa ja olla kertomatta ajatuksistani vai varovasti hänen ehdoillaan yrittää keskustella ja valaa toivoa? Emme asu yhdessä, joten emme ole sunnuntainjälkeen nähneet.
Sunnuntaina hän puhelimessa kerran sanoi että ei ole ihan varma onko tämä oikea päätös. Mutta sitten menin sanomaan jotain "väärää" ja hän hieman hermostui.
Yritän ymmärtää hänen ärtymystään ja toivon, että sisäinen ääneni olisi oikeassa siitä, että tämä ei olisi loppumme.
Mielipiteitä, vinkkejä, tukea. Olisin suunnattoman kiitollinen vastauksista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitä kinaamista on syömisissä ja bussiin ehtimisissä? Ei todellakaan ole mitään peruskinaa olemassakaan! Teidän suhde ei vaan toimi, ja on hyväksyttävä, ettette sovi toisillenne kumppaneiksi.